Mitä teen?

surun murtama äiti

Muutamia vuosia sitten sattui Espoossa tällainen tapaus!Olin kahden lapsen 17 vuotiaan ja 15 vuotiaan pojan yksinhuoltaja Espoossa. Estyin hoitamasta lapsiani ja lastenhuollon kanssa tehtiin sopimus, että tytär, koska hän oli omatoiminen ja reipas jäi kotiimme ja hän sai tukea siihen ja jatkoi koulunkäyntiään. Pika sijoittui Isällensä, jolla uusperhe! Kaikki kuulosti hienolta, mutta sain kuulla, että poika asusteleekin tyttären luona ja tilanne oli tyttären kannalta kaottinen, koska hänen rahansa eivät riittäneet kahden elämiseen ja muutenkin tilanne oli arveluttava, koska 17 vuotias 15 vuotiaan huoltajana. Tivasin lapsiltani miksi näin! Pitkän tivaamisen jälkeen sain vastauksen. Lasteni isä oli evännyt pojaltani pääsyn asuntoonsa, koska kuulemma söi kaikki ruuat koulusta tullessaan. Näin ollen hänellä ei ollut paikkaa minne mennä. Hän sai ainoastaan mennä sisälle, ellei ovi ollut turvalukossa, hänellä siis oli avain, mutta ei turvalukon avainta. Jos ketään ei ollut kotona hän ei päässyt sisälle. Isän ja hänen avovaimonsa työpäivät päättyivät monesti ilta yhdeksään.
Otin yhteyttä lastensuojeluun ja arvatkaa mitä, sieltä tehtiin rynnäkkö tyttäreni luokse ja he olivat aivan kauhuissaan mitä pojalle käy nyt ja he valehtelivat tietysti kaiken olevan ok! Miksikö näin, lasteni isä on virkamies ja erittäin lipevä suustaan ja naisten mies ja oli saanut silloisen lastensuojelusta päättävän ihmisen pöksyt kastumaan, joten tilanne jatkui täysin mahdottomana yli vuoden. Mitään ei ollut tehtävissä!
Poikani ei silloin tajunnut tilannetta ja isänsä kataluutta, mutta myöhemmin, kun tajusi tämän niin sairastui vaikeasti!
Tiliotteiden mukaan pojan isä oli tuon vuoden aikana antanut tyttärelleni 20 € pojan ruokiin, nosti kyllä lapsilisää ja pyysi sosiaalista korvauksia muuhunkin esim. pojan sänkyyn ym. Pojalla ei kuitenkaan ollut sänkyä, jos hän joskus sai nukkua isällä kun oli lapsenlikkana sisarpuolellaan, johon tehtävään hän kyllä kelpasi niin hän nukkui silloin lattialla.
Pojan muutettua takaisin virallisesti kotiinsa hänen huoneeseen ostettiin sitten vuodesohva, joka oli uuden vaimon aikuisia lapsia varten! Sosiaalista saaduilla rahoilla ostettu, jotka oli säästetty, ettei poikani vain sotkisi sitä.
Miten lapseni sitten pärjäsivät? Eivät pärjänneetkään! Pokani kehitys tyrehtyi, hän oli 170 ja painoi alle 60 kg. Ruokaa hän sai pelaamalla korttia sipsipussista ja makaroonia hän inhoaa tänäpäivänäkin. Kärsii sosiaalisesta fobiasta vaikka kylläkin on hyvin fiksu poika! Tyttäreni traumatisoitui tilanteesta, mutta minkä hän tilanteelle mahtoi, koska ei mahtanut kukaan! Olisi muutakin "kertomista", mutta tällaista voi tapahtua hyvät ihmiset teidän edessänne. Kahden nuoren elämän pilaaminen virkamiehen valtuuksilla ja lipevällä kielellä ja lastensuojeluviranomaisen täysin tiedostaen tilanteen. Vanheneeko muuten tällainen rikos, joka mielestäni on törkeä heitteillejättö! (Espoossa Espoonlahden alueella!) Eihän nuori silloin tajua tilanteen törkeyttä, vaan yrittää ymmärtää, mutta kun ymmärtää entäs sitten?

8

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • just joo ja haista..

      Niin...tuo on sun näkemys asiasta, vaan luuletko että kukaan täysijärkinen ottaa tuon vakavissaan???

      • Heikkolahjaiselle

        Olet psykopaatti! Todisteet puhukoot puolestaan, ota huomioon, että todistajia on paljon asialle! Lue Sinä vaan saksalaisia satuja! Ne taitaa olla uskottavampia kuin tosi elämä s i n u l l e! Vai oletko se lastensuojeluviranomainen, jonka lempinimi oli terminaattori, jota minä en ole hänelle antanut. Sanooko jotain, vai onko viina syönyt aivosi?


      • nulliukselle

        Sinulle vielä Haistattelija, että voin lyödä 10 000 eurosta vetoa, että hakkaan sinut järjenjuoksussa 6 minulle ja 0 sinulle!


    • Utelias vaan

      Olisiko mahdollista, että tuon sosiaalivirkailijan alkukirjaimet ovat S. U.? Silloin ei mikään ole mahdotonta. Täysi sanonko!

    • Sehän se oli termina

      Mutu-tuntumasi osui aivan oikeaan, ri ja la! Onko kokemusta? Olisi kiva kuulla.

    • Tästä viestistä ei saa vittuakaan selvää.

    • eikä...

      tollanen on kyllä ihan hanurista....
      ehdotan että haette ammattiapua tyttärellenne. saatttaa kuulostaa sekopäiseltä mutta kokemuksella voin sanoa että siitä on tukea tyttärenne ongelmaan :)

    • Miksi estyit hoitamasta lapsiasi? MIksi poikaa hoisi isä? Tuskinpa isän kataluus oli sinulle aivan uutta... Vai?

      Mielenkiinnosta kysyin, tarkoitus ei ole syyllistää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe