vakkareille

Minua ja varmaan muitakin niitä jotka ei niin kovin usein tänne kirjoittele kiinnostaisi tietää miten te vakio-kirjoittajat olette päätyneet canaria-faneiksi? Oletteko käyneet aikaisemmin monissakin paikoissa thaimaata myöten ja huomanneet että kanaria paras,että mikä on "matkailuhistorianne"?
23654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Rotterdaam, tallinna ja sitte fuunkirola. sitä rataabse on pyäriny sejälkee.

Äänestä

Keväällä tai syksyllä mannerespanja, talvella kanaria. Ekan kerran Teneriffalla 80-luvun alussa lasten kanssa, sittemmin useana talvena. Nyt mummelina Gran Canarialla monena vuoteta 2-3 kertaa vuodessa. Thaimaa ja muitakin kaukomatkoja on käyty. Ensi talveksi on suunnitteilla taas Thaimaa. Kanaria on kuitenkin paras lyhyiden lentojen ja siellä asuvien ystävien vuoksi.

Äänestä

Niin, kyllähän täällä on varmasti muitakin, jotka matkustaa - mm. Kanarialle. Mutta tällä palstalla pitää visusti varoa mainitsemasta muita kohteita, tai ainakaan verrata niitä Kanariaan.
Ehkä tunteita nostattavin on juuri tuo Thaimaa. Minäkin matkustan minne milloinkin, mutta toki aina välillä Kanarialla. Luen ja kyselen tässä osiossa vain Kanaria-aiheisia kysymyksiä. Näin on parempi.

Äänestä

Ensimmäisen etelän matkani tein,kun kaverit suorastaan raahasivat minut Mallorcalle.Tämä tapahtui Francon aikana,vuonna-75.Tästä innostuneena kävinkin melkein joka kesä Mallorcalla,jossa käyntejä on noin 25 tai sinnepäin.Vuonna-77 kävin ekan kerran yksin(poikamiehenä)Las Palmasissa.Olen kokeillut monia muitakin kohteita,kuten Portugalin algarvea,Italian rivieraa(DianoMarina)Kreikan rodosta ja korfua,kyproskin on käyty,myös turkissa olen poikennut.Bahrainkin on kokeiltu,puhumattakaan lyhyistä vierailuista Albaniassa,Monacossa,Ranskan rivieralla.Myös euroopan kaupungeissa on tullut poikettua m.m.Hampuri Pariisi,Lissabon,Zurich,Milano,Basel,Vaduz.Praha.Amsterdam ,Bryssel,Marseille.Kanaria tuli n.s. vakkarikohteeksi,kun kaveretten kanssa ryhdyimme käymään inglesissä joka toinen syksy,jonka lisäksi kävin siellä perheen kanssa aina kevään (viikon)talvilomalla .Nyt on kanarian matkoja kertynyt yhteensä yli 30 joista 2 kpl Las Palmasiin,sekä reissut Lanzarotelle ja Fuerteventuralle.siis noin 30 kertaa inglesissä on tullut käytyä.thaimaa on ollut koko ajan tyystin pois laskuista,lomien lyhyyden ja minun mielestä huonojen(liian kuuma)sääolojen johdosta.Kanaria ja varsinkin ingles on ollut kaikkiaan helppo ja takuuvarma kohde ,vallankin viikon lomaileville.Olen kyllä ollut neljä tai viisi kertaa siellä kaksikin viikkoa,mutta se on jo vaatinut jonkinlaista järjestelyä loma-aikojen suhteen.

Äänestä
  • Kanarian kohtuulliset ilmat sekä melko lyhyt matka vetoavat.
    Maailmaa on tullut kierrettyä moneen suuntaan, takuulla, vaan eipä siitä sen enempää...
    Teneriffa nykyään useimmin "tapetilla".

    Äänestä

Minä olen vieraillut seuraavissa maissa Suomen lisäksi: Ruotsi, Norja, Neuvostoliitto, Venäjä, Viro, Latvia, Espanja (manner ja Kanaria), Kreikka, Italia, Vatikaani, Ranska, Monaco, Malta, Iso-Britannia (Gibraltar), Portugali (manner ja Madeira), Hollanti, Belgia, Saksa, Tsekki, Turkki, Marokko, Kap Verde, Sambia ja Senegal.

Kanarialla olen viihtynyt parhaiten. Sää on siellä minun mieleeni. En pidä yli 30 asteen lämpötiloista.

Vuodenvaihteessa suuntaan kuitenkin Kristina Katarinan risteilylle Kap Verdeltä Karibialle. Vaihtelu virkistää ja paljon on paikkoja vielä käymättä. Kanarialle suuntaan kun haluan levätä ja rentoutua.

Äänestä
  • Aika samanlaista listaa... lisäksi Egypti, Romania, Bulgaria, Latvia, Liettua, Slovakia, Kroatia, Tanska, Irlanti, Englanti, Skotlanti, Portugali, Alankomaat, Unkari, Kiina (4 osavaltiota), Japani, Korea, Intia (3 osavaltiota), Thaimaa (vain Bangkok), Singapore, Hong Kong, Malesia, USA (n. 15 states), Kanada, Meksiko,.. ehkä jotain vielä.

    Tenerifen Puerto de la Cruzista sitten löytyi se "home away from home". Talvikesämökkeilykohde.

    Äänestä

Kyllä, Kanariaan on vain helppo tykästyä. Siedettävä lentomatka ja lompsaystävälliset hinnat hellivät siellä käyvää!







------------------------------
http://www.flirtfair.fi/

Äänestä
  • paljon lupailet jos kehut Kanarian hintoja edulliseksi jos taso on sama kuin Suomessa....viikko Kanarialla maksaa enemmän kuin 2 viikkoa Thaimaassa ja on sitä silloin kokenut vähän enemmän kuin Kanarian saarilla. Yleensä kuulee miksi Kanarialle....lentomatka 6,5 tuntia, ei liian kuumaa..20C varjossa jne ja oikea syy on ihan joku muu. Honbkun mielstä jopa 20C on se paran keli...minun mielestä josa sairastaa sydänsairauksia....muuten ei.

    Äänestä

  • ei kiinnosta ei kirjoitti:

    paljon lupailet jos kehut Kanarian hintoja edulliseksi jos taso on sama kuin Suomessa....viikko Kanarialla maksaa enemmän kuin 2 viikkoa Thaimaassa ja on sitä silloin kokenut vähän enemmän kuin Kanarian saarilla. Yleensä kuulee miksi Kanarialle....lentomatka 6,5 tuntia, ei liian kuumaa..20C varjossa jne ja oikea syy on ihan joku muu. Honbkun mielstä jopa 20C on se paran keli...minun mielestä josa sairastaa sydänsairauksia....muuten ei.

    En tiedä, kuka tuo Honbku on, mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä. Eikä minulla ole sydäntautia. Thaimaahan aion jatkossakin matkustaa ainoastaan pakotettuna, eli työasioissa. Sama koskee montaa muuta paikkaa, mutta eri syistä eli. Kaliforniaa, (liikenne), Intiaa (mahataudit), Meksiko (turvallisuus)... Säätila on kuitenkin yleisesti ottaen se, mikä matkakohteita eniten rajoittaa. Mm. Välimeri on täysin pois laskuista sekä talvella, että kesällä.

    Äänestä

  • ClooneZ kirjoitti:

    En tiedä, kuka tuo Honbku on, mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä. Eikä minulla ole sydäntautia. Thaimaahan aion jatkossakin matkustaa ainoastaan pakotettuna, eli työasioissa. Sama koskee montaa muuta paikkaa, mutta eri syistä eli. Kaliforniaa, (liikenne), Intiaa (mahataudit), Meksiko (turvallisuus)... Säätila on kuitenkin yleisesti ottaen se, mikä matkakohteita eniten rajoittaa. Mm. Välimeri on täysin pois laskuista sekä talvella, että kesällä.

    On paljon ihmisiä,jotka joutuvat ottamaan huomioon käytettävissä olevat loma-ajat,joka normaalisti on talvella viikko ja kesällä neljä.Yksistään tämä pudottaa thaimaan ja sen suunnan pois laskuista.Myös kiistatta!! liian kuuma ilmanala on toinen seikka.Eipä auta se että on halpaa jos kärsit liiasta kuumuudesta.Jokusen kerran(70)espanjassa käyneenä voin iloksesi ilmoittaa että edelleen espajan hintataso on suomea halvempi.Ero ei ole suuri, mutta se on olemassa.Kerrostalossa asuvana ja mökittömänä käyn joka kesä aurinko rannikolla,jossa kyllä silloin tällöin on lämpöä liikaa.Siitä selviää kun oleilee lähellä merta ja asuu ilmastoidussa kämpässä. Hyvänä puolena on mökkimatkan mittainen lento.

    Äänestä

  • ei kiinnosta ei kirjoitti:

    paljon lupailet jos kehut Kanarian hintoja edulliseksi jos taso on sama kuin Suomessa....viikko Kanarialla maksaa enemmän kuin 2 viikkoa Thaimaassa ja on sitä silloin kokenut vähän enemmän kuin Kanarian saarilla. Yleensä kuulee miksi Kanarialle....lentomatka 6,5 tuntia, ei liian kuumaa..20C varjossa jne ja oikea syy on ihan joku muu. Honbkun mielstä jopa 20C on se paran keli...minun mielestä josa sairastaa sydänsairauksia....muuten ei.

    Ei kiinnosta ei, Thaimaa, sen kulttuuri eikä ikävät lieveilmiöt. Edullisuus ei riitä kriteeriksi matkavalintaa tehdessä.

    Äänestä

Aloitin ulkomaanmatkailun 1960-luvun loppupuolella ensin lähimaista, sitten koko Euroopan käsittävistä kuukauden automatkoista ja Kanariansaaret tulivat mukaan 1970-luvulla. Kävin siellä n. 10 kertaa ja kyllästyin. Aloin laajentaa skaalaa, kävin Etelämannerta lukuunottamatta kaikissa maanosissa, yhteensä 66 maassa, tein myös matkan maailman ympäri, jolloin mm. Hawaiji, Fitzi, Uusi-Seelanti yms. eksoottiset paikat tuli koluttua. Thaimaassa ja Malesiassa olen tietenkin käynyt muutaman kerran. Iän lisääntyessä into pitkiin, hikisiin matkoihin on vähentynyt. Nyt olemme viettäneet 15 kokonaista talvikautta Gran Canarian eri puolilla pistäytyen välillä muissakin kohteissa. Tämä sopii meille: meillä on sielläkin paljon ystäviä, kaikenlaista sosiaalista puuhaa ns. kolmannella sektorilla, ilmasto on meille sopiva, lyhyt matka pistäytyä tarvittaessa kotimaassa, edulliset hinnat (kyllä!) Suomeen verrattuna, EU-kulttuuri jne. Meillä on kolme eri "kotia"; talvella Gran Canaria, keväällä ja syksyllä kaupungissa ja kesällä maaseudulla. Tämä sopii meille eläväisille eläkeläisille.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä pitää kinastella säästä maailman eri puolilla? Toiselle 30 on hyvä lämpötila, toiselle 20 (kuten minulle!) on passeli. On kiva tehdä pitkiä patikointireissuja, kun ei koko ajan ole hiki pinnassa.Ja muutenkin olo pysyy reippaampana.
    Maailma on täynnä ihania paikkoja, kukin meistä valitsee itselleen sopivan. Ja jos tykästyy, miksei voi paikasta nauttia aina vaan....
    Kyllä ostoskori esim. Teneriffalla on huomattavasti edullisempi kuin meillä ( Thaimaasta en puhu mitään), turha väittää vastaan. Sama koskee ravintolahintoja, ei ole pakko mennä suurimpaan turistirysään.

    Nauttikaamme siitä, että meillä monilla on ylipäätään mahdollisuus nauttia matkailusta maailman eri puolilla. Enkä nyt halua hurskastella tällä.
    Hyvää kevättä kaikille!

    Äänestä

Olen käynyt Kanarian saarilla, missä kaikki tulikin nähdyksi 2:lla käyntikerralla.
Olen nuorena Inter-reilannut Eurooppaa 3 kesää. Yhden kesän olin töissä Israelissa kibbutsilla. Vuonna 1988 mieheni kanssa tehtiin maailmanympärysmatka; Singapore, Sidney, Bribane, HonoLulu ja Los Angelesin kautta takas Suomeen. Yksi maailman ihanin paikka on Turkissa, mistä ostimme huvilan, nyt vanhoilla päivllämme. Toinen kesäpaikkamme on Virossa.
Saimme tarpeeksemme Suomen hyttysistä, mutta oikeasti ei se etelän kuumuuskaan aina ole kivaa. Meidän Turkin ja Viron juttuja voi lukea blogistani os: http://kaukomaa.blogspot.com/

Äänestä

Matkailtu on 70-luvulta alkaen.
Kreikka, Italia, Amerikan itä- ja länsirannikot, Karibia, Saksa, Mallorca, Manner-Espanja, Egypti, Saksa, Ruotsi.
En nyt ole "kanariafani" - kuten aloittaja kirjoitti - vaan kanarialla on monet asiat helposti paketissa sekä saavutettavissa ja olo melko turvallista.
"Pieni on kaunista".

Äänestä

Kyl Canaria on yliveto paikka. Patalavacassa tukikohta josta polkupyörä, bussit ja veneet vievät ympäri saarta ja muille saarille. "Ylhäällä" vuorilla ihanat Santa Lucian ja San Bartoomeon kylät. Lähellä Puerto Rico, Amadores ja Mogan sekä tietenkin tuulinen Ingles ja Las Palmas. Loistomesta.

Äänestä

Mukavasti on vastauksia tullut,itse kanarialla pidän eniten Puerto Ricosta ja myös Americasissa olen käynyt.Eikä siinä kaikki,tuttuja ovat myös Mallorca,Fuengirola,Madeira,Sousse,Alanya,Kypros,Sotsi,Donin Rostov,Tbilisi,Tallinna,Riika,Pietari,Sharm el Sheikh..Thaimaa ja Goa Intiassa myös kiinnostaa,ehkä sitten viimeistään eläkeläisenä..

Äänestä

Olen itse ollut Kanarialla ensimmäisen kerran pienenä tyttönä vanhempieni kanssa vuonna 1972. Paikka oli Puerto de la Cruz, ja olin sisareni kanssa ainoat lapset koko lomalennolla.
Sittemmin Kanarian lomia on kertynyt parisenkymmentä eri kokoonpanoilla, viime aikoina kunnon sukulomina jossa mukana on väkeä pikkulapsista eläkeläisiin.
Minua Kanariassa viehättää lomailun helppous. Kiireisenä työssäkäyvänä perheenäitinä on ihana päästä lomalle, jossa ei tarvitse asioisa hirveästi huolehtia. Lento on lyhyt, aikaero pieni, hygienia hyvä ja jopa omalta maakuntakentältä pääsee suorille lennoille.
En voi silti sanoa, että Kanaria olisi se yksi ja paras kohde - onpahan nyt vaan parhaita omassa luokassaan. Ja tämä arvio siitä huolimatta, että matkustan puolison, ystävien ja perheen kanssa paljon muutenkin, ja ammattinikin liittyy matkustamiseen. Ja joka tapauksessa matkustamisessakin oma asenne ratkaisee!

Äänestä

En ole vakkari, enkä nyt ala luetella käymiäni maita muuten kuin sanomalla että on tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
Mutta sen voin sanoa että kanaria ja siellä Puerto de la Cruz on tällä hetkellä listalla kärjessä kun jokavuotista 2-3 vk talvilomamatkaa aletaan suunnitella. Vaimon toiveesta ei ihan joka talvi Cruziin mennä vaan valitaan joka toinen tai kolmas talvi joku muu kanarian kohde.
Syyt, joihin on helppo yhtyä, ovatkin luettavissa jo noista muista kirjoituksista, .
Tälllä hetkellä suunnitelmissa on myös vuorotteluvapaa josta suurin osa on tarkoitus viettää juuri pdl Cruzissa. Aletaan ikään kuin harjoittelemaan jo eläkepäivien varalla...

Äänestä

Tuo Bulgarian mielenosoitus on Jehovan todistajia vastaan. Menisimme mekin, jos täällä Kanarialla olisi mielenosoitus niitä vastaan.Minä olen nähnyt niitä Suomessa vanhainkotien läheisyydessä kirkkoineen, eikä niillä taida olla muuta tarkoitusta, kuin kiskoa vanhuksilta kaikki omaisuus pois. Helsingisä veivät äitini kodista taulun seinältä ja rahaa myöskin, niin ettei jäänyt mitään jäljelle.

Äänestä
  • Kuitenkin kieltäytyminen uskovaisista lahkoista ja kuuntelemisestakin luulisi sivistyneelle ihmiselle riittävän! Barbaarimaista käydä päälle ja rikkoa muiden omaisuutta! Tekeekö tuo käytös mielenosoittajista parempia, kuin ne joita vastaan osoitetaan mieltä? Ei koskaan! Mielestäni kaikki mielenosoitusporukat sisältävät sellaisia yksilöitä, jotka pitäisi sulkea vankilaan suoraan vahinkojen välttämiseksi! Kaikissa nuo ääriainekset tuhoavat muiden omaisuutta ja jopa tappavat sivullisiakin! Viimeinen kuva oli tuosta Israelin rajalla kahinoinnista, jossa riehujat (palestiinalaisten mielenkannattajat) repivät rajasotilasta omaan porukkaansa ja kivittivät sitä ennen naapurin puolelle! Ihme etteivät siinä ampuneet päälle käyviä! Mitä puolustamista on mielenhäiriöisessä toiminnassa? Nykyään ollaan liian suopeita riehuvia laumoja kohtaan. Se maksaa paljon tavalliselle rauhalliselle veronmaksajalle maasta riippumatta! VRT tuhansien autojen polttamiset j.n.e.! Minä en tule koskaan rauhallista kieltämistä enempää sallimaan näille saarnaihmisille. Normaalielämää tulee suosia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uteliasrr kirjoitti:

Minua ja varmaan muitakin niitä jotka ei niin kovin usein tänne kirjoittele kiinnostaisi tietää miten te vakio-kirjoittajat olette päätyneet canaria-faneiksi? Oletteko käyneet aikaisemmin monissakin paikoissa thaimaata myöten ja huomanneet että kanaria paras,että mikä on "matkailuhistorianne"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu