http://www.magneettimedia.com/?p=5955
Mitä raha on?
Pankkiraha, eli likvidi pankkitalletus, syntyy nykyisin valtaosin pelkkänä tilikirjauksena luotettavan talletuspankin myöntäessä luottoa asiakkaalleen. Ostovoimaa syntyy tyhjästä. Raha on pääosin aineetonta, vain numeroita pankkien tietokoneissa. Se onkin pelkkää luottamusta siihen, että joku lopulta vastaa maksusitoumuksesta.
Raha on velkarahaa, käytännössä keskuspankin (keskuspankkiraha) tai yhä hallitsevammin talletuspankkien (pankkiraha) likvidiä velkaa, jota voidaan käyttää maksuvälineenä.
Keskuspankkiraha- setelistö – on kehittyneissä talouksissa menettänyt keskeisimmän asemansa yleisön maksuvälineenä, mutta pankkien tilit keskuspankissa ovat edelleen entisessä tärkeässä osassaan pankkien likviditeetin hoidossa ja lyhimpien rahamarkkinakorkojen määräytymisessä.
Kyky luoda ostovoimaa tyhjästä tekee pankkien luotoista analyyttisesti eri asian kuin mitä ovat muiden rahoituksenvälittäjien luotot. Esimerkiksi rahoitusyhtiöt, eivät luo rahaa, vaan niiden täytyy hankkia rahoitus ensin pankkitileilleen. Koko kansantalouden tasolla tulkinta menee rahalaitosten osalta yleensä niin, että luotot syntyvät ensin ja niiden rahoitus – talletukset – automaattisesti sen jälkeen.
Lähde: Suomen Pankki: Raha ja luotto rahapolitiikassa; Korhonen, 2007; sivu 8

Vastaukset 8
Vanhimmat
Rahaa ei ole mutta kun otat lainaa ja maksat siitä korkoja ja lyhennyksiä syntyy rahaa, kun et kykene maksamaan lainaasi muutetaan sinun vakuudet rahaksi.
Mitä tapahtuukaan, kun on annettu lainaa ilman vakuuksia?
Ihmetellään nyt sitten miten siitä selvitään.
Magneettimedia on ilmeisesti hurahtanut toisesta uskosta toiseen. Nykyään näkökään Zeitgeist-liikettä edustaa.
No ei tässä ihan uskosta ole kysymys, jos Soinikin soimii.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110573967&ext=rss
No eipä tässä mitään mystiikkaa ole. Näinhän tuo on mikäli ei palata jonkinlaiseen kultakantaan tai muuhun 100% vakuuteen liikkeellä olevan rahan määrästä.
Käytännössä nykyaikaisessa rahataloudessa lyödään ns. "vetoa" siitä että KAIKKI EIVÄT SAMAAN AIKAAN tule nostamaan rahaansa esim. käteisenä pois näiltä tileiltä. Pankkien vakavaraisuussäädökset perustuvat olettamukseen että jonkinlaista katetta ( kriisitilanteissa kuten nyt katteeksi voidaan joutua hyväksymään epäkuranttiakin tavaraa taseisiin ) esim. 8% antolainauksesta on aina nopeasti pankin käytettävissä ja asiakkaiden nostettavissa.
Homma toimii niin kauan kun luottamus pysyy markkinoilla. Luottamuksestahan on osaltaan myös tässä nyt käsillä olevassa kriisissä kysymys.
Oliskohan jotenkin näin?
Niinpä niin, tätä päivää on se, että jos menet pankista nostamaan omaa rahaa hiukan isomman kasan, niin kassa sanoo, että pitäisi ilmoittaa etukäteen.
Pörssiyhtiöiden johtajien keskiansiot olivat vuonna 2010--- 465 700 € .
Yritysten tuotteita ostaa joku asiakas, eli kuluttaja on Kuningas joka kaiken maksaa.
Yhteiskunnassa pitäisi veroja maksaa veronmaksukyvyn mukaan ja tulojen noustessa pitäisi verotuksenkin nousta progressiivisesti.
Miksi yhteiskunnalla on niin paljon velkaa, eikö noista suurista ansioista ole maksettu "tarpeeksi" veroa jotta velaksi elämisen voisi lopettaa?
Ahneus vie kansakunnat velkakierteeseen ja tavalliset "pulliaiset" maksavat.
Miksi ihmiset eivät vaadi verotukseen niitä periaatteita joilla näennäishyvinvointi velkarahalla voidaan lopettaa?
Onko AHNEUDELLA niin kauniit piirteet että ihmisiä voidaan hämätä lupauksilla ja pötypuheilla?
Tässä taas yksi esimerkki ahneesta Björnbergistä, mikään ei näytä riittävän.
Kuinkahan paljon yhteiskunta on tukenut Myllykosken toimintaa?
Kauppalehti:
Johtajien palkat eivät kuulu muille kuin yrityksille itselleen, sivaltaa Myllykosken omistaja Carl G. Björnberg.
Björnbergin piikki on suunnattu kokoomuksen Ben Zyskowiczille, joka valtiopäivien avajaisissa tilapäisenä puhemiehenä kritisoi yritysjohtajien korkeaa palkkatasoa. Zyskowicsin mukaan ”johtajien tulot, erorahat ja eläkkeet ovat kohonneet aivan omiin, suomalaiselle yhteiskunnalle aiemmin vieraisiin sfääreihin”. Zyskowicsin puhetta pidettiin poikkeuksellisen poliittisena puheenvuorona.
Björnberg ei ymmärrä Zyskowiczin sekaantumista asiaan.
- Johtajien palkkaus ei ole asia, josta Ben Zyskowicz tai Tarja Halonen päättäisivät, Björnberg näpäyttää.
Björnbergin mukaan "demarijohtoinen palkkapolitiikka, jossa kukaan ei saisi tienata enemmän kuin toinen" johtaisi helposti suomalaisyritysten pakoon maasta.
Björnbergin mukaan suomalaisjohtajien palkat eivät ole kansainvälisesti tarkastellen kovin kummoiset. Verottaja pitää lisäksi huolen siitä, että kovatasoinen yritysjohtaja maksaa palkastaan vähintään 50 prosenttia veroa.
- Se on ihan törkeää. Johtajapalkkoja mitoitetaan osin sen mukaan, että verottaja vie puolet, Björnberg toteaa.
Erityisesti valtionyhtiöiden johtajien saamat avokätiset erorahat ja eläkkeet ovat aiheuttaneet paheksuntaa. Tikun nokkaan on noussut Outokummun ex-toimitusjohtaja Juha Rantasen 1,9 miljoonan euron eroraha.
Maailma pyörii ja siitä sitten jotkut kaappaavat bonuksia.
Ei ole vielä kehitetty järjestelmää jossa bonukset olisi palautettava laman aikana.
Talouslama eli arvot pohjalla siihen rakennetaan sitten bonukset koska on varmaa, että pohjalta tullaan ylöspäin, koskaan onnenpyörä ei pyöri toisinpäin.
Mukamas ansaittuja kannustimia, sanon vaan että voi vi..u, millä perusteilla.
"Kauppalehden analyysiyksikön Balance Consultingin laskelmien mukaan pörssiyritysten toimitusjohtajien tienestit kasvoivat keskimäärin noin 50 prosenttia toissa vuodesta."