Suuri osa Suomen ulkomaisesta tilapäistyövoimasta paiskii töitä kotimaisia palkansaajia halvemmalla. Erityisesti siivous, ravintola- ja talonrakennusala käyttävät mielellään ulkomaista tilapäistyövoimaa, koska sitä saa nopeasti, sille voi maksaa suomalaisia alempaa palkkaa ja siitä pääsee tarvittaessa eroon helposti.
Tilastokeskus selvitti Helsingin Sanomien pyynnöstä ulkomaisten työntekijöiden ansiotasoa Suomessa. Selvityksen mukaan tulojen ero on monilla aloilla selvä. Esimerkiksi talonrakentamisessa suomalaisten keskimääräiset vuositulot olivat 33 086 euroa vuonna 2008, kun ne vieraskielisillä olivat 22 867 euroa.
Palvelualojen ammattiliiton mukaan ulkomaalaisille työntekijöille ei makseta esimerkiksi ylityö-, viikonloppu- tai lomakorvauksia.
Terveyspalveluissa ja lääketeollisuudessa ulkomaalaisten ansiot ovat kuitenkin jopa hiukan paremmat kuin suomalaisille, tutkija Pekka Myrskylä kertoo. Myös korkean asteen oppilaitosten opettajille maksetaan asianmukaista palkkaa.
Ulkomaisten työntekijöiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa puutteellisten tilastojen vuoksi. Puolitoista vuotta sitten tutkijat arvioivat, että Suomessa on 30 000–40 000 ulkomaalaista tilapäistyöntekijää. Ylitarkastaja Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioi, että määrä ei ole sittemmin ainakaan vähentynyt.
Työ- ja elinkeinoministeriö toivoo, että uusi hallitus ottaa asian selvittääkseen, jotta ulkomaisten työntekijöiden määrästä ja työolosuhteista saadaan luotettavaa tietoa.
HS
Uusi hallitus laittaa ulkomaalaisen työvoiman kuriin
persut osaa kyllä
1
67
Vastaukset
- haloohaloohaloo
Siis laittaa ulkomaalaisen työvoiman kuriin?????
Laittaa tyonantajat kuriin.. nehän täällä palkkaa maksaa eikä se työvoima. Jos tarkoitat että kaikille työntekijöolle pitää maksaa sama palkkaa, niin ei se ole työntekijöistä kiinni.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778