Tiedättekö ?

Tämä viikko on nimetty pyöräilyviikoksi, hyvä niin , mutta kuinkahan moni esimerkiksi Lappeenrannan päättäjistä on viikosta tietoinen, siellä kaupungintalollakin, tuskin kovinkaan moni ! Pyöräily on mitä kannatettavin liikuntamuoto, tai olisi mikäli pyörätiet olisi paremmin hoidettu, asiallisessa kunnossa myös täällä perähikiällä, mutta eivät vaan ole hyvässä kunnossa lukuisista lupauksista huolimatta. Himmi lupasi jo viikkoja sitten että kivimurska on kerätty poies jalkakäytäviltä, pyöräteiltä oliko Wappuun mennessä. Toisin on laita tätä terävää murskaa monin paikoin senttien paksuudelta varsinkin kaupungin länsiosissa puhkoen pyörien renkaita, jopa tunkeutuen kengän pohjan lävitse. Joten olisi vihdoin syytä ottaa myös Lappeenrannassa hieman huolellisempi asenne tekemisiin, ja luopua siitä hälläväliä meiningistä joka täällä on vallinnut jo useamman vuoden, valitettavasti ! Ei paljoa lohduta kun herrat kertovat että pitäisi pitäisi sitä sun tätä.
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaupungin pampuilta pyöräilijöiden on turhaa apua anoa. He itse eivät joudu puutteista kärsimään. Mitä muista välittämään? Heillä itsellä on autoilleen veronmaksajien maksamat ilmaiset parkkitilat, ei tarvitse pahemmin pyöräilijöitä murehtia. Ehkä tähänkin tulee muutos, toivottavasti pian.

Äänestä

Nittu että teillä on ongelmat :DD! Pysysitte kotona ni näyttäs toi päivä paljo kauniimmalta ku ei tarvis AUTOA ajaessa katella ruttunaamoja. Tai hei! muuttakaa imatralle, eikös se ole se valittajakommareiden luvattu maa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2+9 kirjoitti:

Tämä viikko on nimetty pyöräilyviikoksi, hyvä niin , mutta kuinkahan moni esimerkiksi Lappeenrannan päättäjistä on viikosta tietoinen, siellä kaupungintalollakin, tuskin kovinkaan moni ! Pyöräily on mitä kannatettavin liikuntamuoto, tai olisi mikäli pyörätiet olisi paremmin hoidettu, asiallisessa kunnossa myös täällä perähikiällä, mutta eivät vaan ole hyvässä kunnossa lukuisista lupauksista huolimatta. Himmi lupasi jo viikkoja sitten että kivimurska on kerätty poies jalkakäytäviltä, pyöräteiltä oliko Wappuun mennessä. Toisin on laita tätä terävää murskaa monin paikoin senttien paksuudelta varsinkin kaupungin länsiosissa puhkoen pyörien renkaita, jopa tunkeutuen kengän pohjan lävitse. Joten olisi vihdoin syytä ottaa myös Lappeenrannassa hieman huolellisempi asenne tekemisiin, ja luopua siitä hälläväliä meiningistä joka täällä on vallinnut jo useamman vuoden, valitettavasti ! Ei paljoa lohduta kun herrat kertovat että pitäisi pitäisi sitä sun tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu