Ensirakkaus

Kun mä näin sut ensi kerran, näin, miten sun suupielet ujosti nousivat ylospäin.
Silloin ymmärsin, että olen elämääni löytänyt sen, jonka kanssa elämäni jakaa voisin.

Hänen ujo hymyilevä ilmeensä, hän mielessään ajatteli, että tämäkö se oikea on.
Tämäkö on juuri se, joka minua hemmottelemaan tulee päivät pitkät, vie romanttisiin elokuviin, katsomaan minut vie auringon laskua pidellen samalla kädestä kiinni, kertoen että ei tämä viimeinen kerta ole kun sinut rakkaani auringonlaskua katsomaan vien. Ja että tulemme kokemaan tämän romanttisen hetken aina elämämme loppuun asti. Ja että näitä hetkiä yhteisiä muistelemme yhdessä kädekkäin kuolinvuoteellamme.


Uurastus palkittu nyt on, löysin sydänystävän.
En häntä menettää haluaisi, toista hänen kaltaistaan en löytäisi, ehkä seuraavassa elämässä. Mutta meidän elämämme jatkuu, emme hetkeksikään toisistamme irti päästää voi. Jos näin tapahtuisi, sisällämme kaikuisi kaipaus kova, aina siihen asti kunnes lähekkäin olemme.


Surunkyyneleetkin valuisivat, kun tuska niin kova olisi, kun elämäni ihminen noin vain häipyisi. Se pahaa oloani koko ajan vain lisäisi. Mutta en vaatia voi parempaa, sieluni tyytyväinen on, elämäni täydellinen on, rauhassa nyt sieluni olla saa.