Heräsin ennen hyvissä ajoin, aurinko maalaili vasta itäistä taivasta ja lintujen laulu oli mahtavaa kuunneltavaa.
Eipä voi kuin ihailla tätä kesäaamuista vilkkautta luonnossa, tuulikaan ei vielä ole hereillä, puiden oksat lepää ikään kuin kuunnellen kohteliaasti hiljentyneenä musiikillista esitystä.
Taajamaa halkova tiekin vielä odottelee kansalaisten kiirettä.
Harvoin herään näin aikaisin, ja siksi kai se tuntuu niin nautinnolliselta, tulikin mieleeni laulu, sen minkä ilta vei sen aamu aina toi, onkohan se kun aikaisin nukahtaa on herättävä aikaisin.
Kaikille hyvää tiistaita ja olkoon mielenne yhtä kirkas kuin itselläni!
Eipä voi kuin ihailla tätä kesäaamuista vilkkautta luonnossa, tuulikaan ei vielä ole hereillä, puiden oksat lepää ikään kuin kuunnellen kohteliaasti hiljentyneenä musiikillista esitystä.
Taajamaa halkova tiekin vielä odottelee kansalaisten kiirettä.
Harvoin herään näin aikaisin, ja siksi kai se tuntuu niin nautinnolliselta, tulikin mieleeni laulu, sen minkä ilta vei sen aamu aina toi, onkohan se kun aikaisin nukahtaa on herättävä aikaisin.
Kaikille hyvää tiistaita ja olkoon mielenne yhtä kirkas kuin itselläni!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yrittäähän se olla!
Minulle tämä on kyllä myöhäinen herääminen mutta aamuahan tämä kuitenkin.
Käväisin yöaikaan katsomassa erilaisia tapahtumia historiassa, mm. Unkarin kansannousua 1956.
Varsinainen kansannousu tosin vain kerrottiin ja näytettiin unkarilaisten pakenemista Itävaltaan ja pitkien ruoka-avustusautojen karavaaneja, ja hyökkäysvaunuja.
Tiistaita vaan kaikille!
Kiitos hyvän tiistain toivotuksista, satu*, en kai erehtynyt. Kyllä tämä aamu onkin ihana. Parvekkeella oli mukava juoda aamukahvit ja lukea lehti, lintujen liverrys musiikkina kuunneltavissa. Mitä "vanha" muuta sen parempaa toivoisi. Ajattelin kuitenkin mennä Samppalinnan maauimalaan uimaan.
Alkaa jo silmät tottumaan tähän kevään kauneuteen ja valoon.
Tänään on se ilta kun istuttelen nuo reunuskukkaset, no ensinhän ne pitänee käydä valitsemassa jostain taimistosta.
Piti oikein uudestaan nukahtaa tuon aloituksen jälkeen, kahvin keitin ja kupillisen siitä nautiskelin ja sitten vaan uusiksi peiton alle.
Maailma on ihana paikka ja kevät tekee siitä paratiisin kauniine säineen, kirkkaine aurinkoineen, vuokkoineen.
Nyt sitten Sääksin rantaan hengittämään raikasta mäntymetsän puhdistamaa ilmaa.
Kiitos kiitoksista!! Arvauksesi horjui, ei haittaa, en ole satu*
Hyvä kun ei arvaukseni haitannut. Niin oli satun* tyylinen tunnekuvailu. Satukin on luonnon ystävä, musiikkia rakastava ja kanssaihmisiä huomioiva ja kannustava.
Kun on palstalla käynyt jo kuusi vuotta, muutamat on oppinut tuntemaan ja melkeinpä ystäviksi laskee heidät. Kyllä helpottaisi jos aina nimestä jo tunnistaisi, ettei sattuisi erehdyksiä. Tietysti turhaahan on arvuuttelujaan ilmi tuoda, ihan turhaa.
Satulle*, jos satut lukemaan kerron, että monasti kun viestisi lopussa sanot liikkeelle lähteväsi, olen itsekin seurannut esimerkkiäsi. Onhan palstasta siis vähän hyötyäkin.
ps. mutta kyllä tuo mustarastas sitten laulaa upeasti.
Täällä taas, hengästyneenä kuumissani kiertelin, eipä tuulen virettä vilvoittamassa.
Pari rohkeaa uimaria näytti mallia, ei paljon ihmisiä ollut vielä, eikä kai oikein lomakausikaan ole alkanut.
Muutaman viikon päästä onkin jo toinen ääni rantahiekalla, koululaiset saaneet lukuvuoden päätökseen, sitten alkaa voimien kerääminen uuteen kouluvuoteen.
Perhosia on huomattavan paljon jo kedoilla, voikukissa aterioimassa, pääskyjä ei vielä näkynyt, vaan eipä se kauan enää niidenkään tulo anna odottaa.
Mukava tässä on iltapäivä kahvia hörppiä ja jutustella kuin kahvipöydässä ikään,
sain reissulta mukaan 'oikeaa pullaa' miten se maistuukaan hyvältä.
Aidoista aineista leivottu ja kiviuunissa paistettu, aivan lapsuus tulee mieleen tätä syödessä.
Mikä on muuten kiviuuni...ite viimesiä marjoja leivoin, mustikkkapiirakkaa, viimeset nääs. Monet puolukka-karpalokiisselit talven aikaan sain tehä, kiitos ystäväni, joka keräsi.
Tänään 60 täytävälle Jonukselle, hän se hyvä ystävä Iranin mies, ja vaimonsa Horazon, laitoin piirakkaa ja sienet, jotka virolainen ystäväni oli kerännyt.
Miten olemmekaan samanlaisia, eniten arvostusta annamme, olemme antaneet, eestiläiseni kuollut, sanon aina eesti-, ei viro-,...samoin Iranin kurdit, luonnon antimet ovat arvokkaampia kuin kulta ja timantti. Ystäväni samoin tuntevat, nyt naurattaen sekin kymmenkilonen hauki, joka toljotti silmät pelottaen ja terävä kita ammollaan, kun sus siihe tarttui ja rohkeesti perkasi senkin!
Tuo sinun muhkea hauki josta mainitsit, miten sitä valmistit?
Lapsuudessani veljeni sai uistimella sellaisen vonkaleen ja sen liha oli mautonta ja jotenkin 'kovaa', kyllä sitä syötiin uunissa hauduttamalla, kun ei ollut jääkaappia ja säätkin olivat sinä syksynä lämpimät loppu meni koirille ja metsään heitettiin loput ;-D !
Arvostan kaikkia luonnon antimia, marjat ja sienet kerään syksyisin 'varmoista' paikoista.
Ne ovat terveellistä ja vitamiinipitoista herkkua.
Minähän niin onnekas, että sain ystäväkseni kalamiehen, melkeinpä viikoittiain hauet, kuhat, ahvenet tuo. Kuhaa arvostetaan niin paljon, mielestäni se on mauton kala, hauki tosi maukas, kun sen osaa tehdä "oikein." voi-öljyssä paistaa tai omien keksintöjensä mukaan keittää.
Kyllä SE hauki oli hurja, miun nääs piti kamppailla, kumpi voittaa.
Kivistä ladottu uunin pohja ja vuolukivistä kauniisti päällysteet, lämmitetään puilla ja vielä seuraavanakin päivänä voi paistaa leipää, kerrottiin että sinne mahtuu 15 limppu kerralla.
Oli niin kylmää edellinen viikonvaihde, ja kyläpaikkani oli kaukana pohjoisessa siellä lämmitettiin uuni ja olipa lämmintä.
Eipä siellä vielä ollut koivut edes hiirenkorvalla kevät tuli etelään ajellessa vastaan neitseellisen vihreänä.
Kello kuudentoista jälkeen.
Meilläkin oli isossa maalaistalossa asuemassamme iso keittiö. kun mieheni lähti elälleekke heit kun "kynnelle kykeni", 45- vuotiaana,armeijassa näin mahdollista.MI
inä sanoin, että nyt mun mukaan, Polvijärveltä ison maalaistalon vuokrasimme. Hellät muistot sIitä.
Itse ajoin Liperiin töihin lossin kautta.
O stimme vuokratalosta sian puolikkaan. ah. miten herkulliset paistit tuli isossa leivinuunissa
Siellä elostamme kirjoitin lastenkirjankin, mutta vaikeaa on saada julkaistua hyväkin teksti, pitää päästä "pinnalle" älyttömilläkin teksteillään,