Maligni lymfooma (imusolmukesyöpä)

Surusilmä85

Hei!
Huomasin 5v. rottweiler neidillämme kaulan imusolmukkeiden turvotuksen n. 2 kk. sitten. Koska samanlaista pulmaa oli ollut aiemminkin, niin seurailin hetken tilannetta. Kuitenkin n. 3 vkoa siitä meninne näyttämään koiraa lekurille, koska muutkin imusolmukkeet olivat selvästi johonkin reagoineet. Otimme ekalla kerralla veriarvot ja neiti sai kortisoni antibiotti lääkityksen. Veriarvot oli kaikki ok ja kortisoni ja antibiotti auttoi. Kuurit olivat melko pitkiä n. 1 1/2 vkoa jonka jälkeen imusolmukkeiden turvotus palasi, melkeinpä pahempana kuin aiemmin. Menimme uudelleen neidin kanssa lekurille ja otettii röntgen kuvat ja ohutneulanäytteet imusolmukkeista.

Tulos tuli sitten eilen ja uutinen oli aika musertava, vaikka melkein jo varma juttu valmiiksi. Diagnoosi oli maligni lymfooma, eli pahanlaatuinen imusolmukesyöpä. Hau Mau klinikalla Helsingissähän on kasvainsairauksiin erikoistunut lääkäri ja siellä mm. annetaan koirille syöpähoitoja. Itse en näe kuitenkaan niitä hyvänä vaihtoehtona, sitä vaan pitkittää ja hankaloittaa itselleen luopumista ja niillä hoidoillahan voisi saada 3 kk. - 2 vuoteen lisäaikaa. Kuitenkin hoidot on kalliita ja sairauskin on helposti uusiva, enkä usko siihen että hoidot välttämätt ovat koiralle kivuttomia. Itse kun kuvitteli neidn elävän vielä useamman vuoden, mutta aivan liian aikaisin tulee lähtö :(

Nyt sitten vaan katsellaan päivä kerralla ja niin kauan kun neiti jaksaa nauttia elämisen ilosta niin pidämme sen seuranamme

3

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hädän kokenut

      Ymmärrän tuskasi. Itse kävin läpi samat ajatukset n.8 vuotta sitten. Tosin sairaus ei ollut sama vaan hemangio sarkooma. Se oli silloin aikoinaan melkoinen shokki. Kävimme kyseisellä klinikalla ,koira leikattiin ja aloitettiin sytostaattihoidot.. Kaiken sen hädän kokeneena en suosittele niitä kenellekään.
      Koirani ei saanut lisäaikaa varmaan yhtään. Kovin kipeä se varmaan ei ollut kuin ihan loppuaikana ja silloin sen kyllä näkee , että on aika lähteä.
      Mielestäni teet ihan viisaasti jollet edes harkitse syöpähoitoja.
      Itse olen katunut päätöstäni näinä vuosina kipeästi jälkeenpäin, mutta kun minulle kerrotiin, että n. 50% koirista selviää ja koira oli minulle todella rakas.
      Jaksamista sinulle toivon sydämestäni !!!!!

    • veeeeera

      Voimia! Tuntuu hirveältä ajatella, että näistä meidän ihanista koiruuksista täytyy joskus osata luopua... Luopumisen aika koittaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Otan osaa tulevaan suruusi. Nauti nyt sydämenpohjasta näistä viimeisistä hetkistä rakkaasi rinnalla, tukena ja turvana..

    • Tiedän tunteen

      Voimia sinulle Surusilmä85.

      Me saimme viime viikolla tiedon, että 5,5 vuotiaalla koirallamme on imukudossyöpä.

      Meille pienemmän paikkakunnan lääkäri sanoi suoraan, ettei syöpähoidoilla voida koiraa parantaa vain vaan saada lisäaikaa. Pari päivää mietittyämme päätimme, ettei koiraa viedä syöpähoitoihin. Ei tuntunut reilulta ostaa lisäaikaa elämänlaadun kustannuksella.

      Nyt mennään päivä kerrallaan. Koira sai viikko sitten antibiotikuurin keuhotulehdukseen ja tänään kävimme hakemassa kortisonireseptin.

      Kipeältä koira ei vaikuta, vain normaalia väsyneemmältä.

      Itketty on meilläkin. Tänään on ollut eka päivä, kun asiasta on voinut edes puhua ilman itkua. Eron hetki tulee olemaan aivan kauhea, mutta onneksi nelijalkaiset kaverit voi ja saa päästää kärsimyksistä kun ne käyvät liian koviksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe