Ikäihminen

Paikallislehdessä oli artikkeli majoitus- ja ravitsemisalan työvoimapulasta. Siinä mm. kerrottiin, että yhden majatalon johtaja eilen palkkasi 60-luvulla syntyneen ikäihmisen töihin vastaanottoon. En aamulla ehtinyt juttua kommentoida ko. lehden keskustelupalstalla kun piti kiirehtiä töihin, ja nyt illalla oli niin moni sen jo tehnyt, ettei lisättävää enää ollut.
Olen luullut että 40-50 vuotias on parhaassa työiässä. Luullut myös, että itse olen vasta nyt ikäihminen, mutta ole tainnut olla jo 25 vuotta.

27

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikä Loppu

      Sama se sille mitä me itse luulemme olevamme. :) Jos reportteri on parikymppinen niin silloin kaikki 80-luvulla syntyneet ja sitä vanhemmat ovat retroja.

    • Pirre*

      He..ilm. jutun tekijä oli 20 - 30 vuotias, joille viiskymppinenkin on jo ikäihminen, - niinhän se oli silloin ennenkin, vanhemmat oli vanhoja jo nelikymppisinä :)

    • meeriamanda

      No jos menet Suomessa ravinteleihin, hotelleihin on ehkäpä miehissä ikäluokkaamekin, vaan ei kyllä naisia. Ei ainakaan kaupungeissa, tiedä sitten miten noissa matkailukohteissa?

      Voin kyllä ihan hetikin sanoa ettei itsestäni olisi ollut enää aikoihin edelliseen ammattiini. En jaksaisi sitä meteliä jota nykyajannuoret kutsuvat musiikiksi, ihmisiä on ainakin kaksikertaa enemmän kuin laki sallii...hae itse tiskiltä juomasi...jonota ja kun tulet takaisin paikkasi on viety!

      Senverran käynyt ettei kyllä houkuta edes enää teatteri-illan jälkeen!

    • 18v. pitkä, kaunis, nainen on kaikkien vastaanottojen unelma.
      Mutta he osaavat vain Somaliaa tai jotain.
      SItten on Savolaisia, Turkulaisia, Laitilan runoilijoita jne.
      Lievästi ryppyinen merenkulkija, 30v jne. ei myöskään sovi jos ei ole mies.
      Ikä-ihmisestä alkaa tulla arvonimi.
      Jos ei ole ihan vain perunaa kasvattanut vaimoihminen lakeuksilta tai muovia levittänyt Suonenjoen Mansikkasuu, on ikä-ihminen monitaitoinen, tietoinen, monikielinen sulavoisuu joka on mualimmaa kiertänyt kielitaitoinen tehotyttö.
      Ja sie set muistaa nyt, että lehtien toimituksista on potkittu pois kalliit ammatti-ihmiset ja on otettu nuorta verta mukaan, melkein vaippoineen.
      H.

      • ........

        Nuoruuden kukoistushan on vain kaksien vaippojen väli.

      • meeriamanda
        ........ kirjoitti:

        Nuoruuden kukoistushan on vain kaksien vaippojen väli.

        Voika paremmin kiteyttää sanomaasi, viisas hän joka tuon lausahduksen on keksinut!

      • elämää, ei enempää
        ........ kirjoitti:

        Nuoruuden kukoistushan on vain kaksien vaippojen väli.

        Aika hyvin sanottu :))).

      • meeriamanda kirjoitti:

        Voika paremmin kiteyttää sanomaasi, viisas hän joka tuon lausahduksen on keksinut!

        Muistaakseni tuo lausahdus tuli kuusi vuotta sitten.
        SIlloin "keksittiin" vanhustenvaippa koska pesuloita lopetettiin.
        H.

      • ...........
        hunksz kirjoitti:

        Muistaakseni tuo lausahdus tuli kuusi vuotta sitten.
        SIlloin "keksittiin" vanhustenvaippa koska pesuloita lopetettiin.
        H.

        Haepa linkki, missä niin lukee!!!!!!!!!!!!!!!

      • hoitsu*
        hunksz kirjoitti:

        Muistaakseni tuo lausahdus tuli kuusi vuotta sitten.
        SIlloin "keksittiin" vanhustenvaippa koska pesuloita lopetettiin.
        H.

        Eiköhän tuo vanhusten vaippa liene jo vanhempi keksintö kuin 6 vuotta sitten "keksitty". Luulisin ja tiedänkin asian niin olevan. Paranneltu niitä on aikojen saatossa toki.

      • hoitsu* kirjoitti:

        Eiköhän tuo vanhusten vaippa liene jo vanhempi keksintö kuin 6 vuotta sitten "keksitty". Luulisin ja tiedänkin asian niin olevan. Paranneltu niitä on aikojen saatossa toki.

        Aikanaan se oli harsovaippa.
        Voi olla että jo silloin sanontaa jo käytettiin, koska lapsillakin käytettiin harsoa.
        Mutta tuo lausahdus tuli kuutisen vuotta sitten muotiin.
        Tai ainakin niillä vuosilla jolloin muovi tuli mukaan.
        Eli, vanhaa tarinaa.
        H.

      • //

        Voi hyvät hyysinalukset, että joku aikuinen voi olla kade muutamalle kirjaimelle.

      • ........... kirjoitti:

        Haepa linkki, missä niin lukee!!!!!!!!!!!!!!!

        Taitaa olla hakusessa, se on vanhempi sanonta kuin Internet.
        H.

      • hoitsu*
        hunksz kirjoitti:

        Aikanaan se oli harsovaippa.
        Voi olla että jo silloin sanontaa jo käytettiin, koska lapsillakin käytettiin harsoa.
        Mutta tuo lausahdus tuli kuutisen vuotta sitten muotiin.
        Tai ainakin niillä vuosilla jolloin muovi tuli mukaan.
        Eli, vanhaa tarinaa.
        H.

        Juu ja vanhuksilla on laitoksissa ollut kyllä ihan muut kuin harsovaipat kauan. Minä vanhana hoitsuna tunnen työni puolesta nämä asiat. Jo 1970-luvulla oli vanhuksilla vaipat. Nyt on kaikenlaisia teippi- ja housuvaippoja. Tämä tästä, nyt vaikenen vaippa-asioista.

        Ei hyvin vanhaa tarinaa kuitenkaan.

      • meeriamanda
        hoitsu* kirjoitti:

        Eiköhän tuo vanhusten vaippa liene jo vanhempi keksintö kuin 6 vuotta sitten "keksitty". Luulisin ja tiedänkin asian niin olevan. Paranneltu niitä on aikojen saatossa toki.

        Näin on, ja hyviä onkin...ikäväpuoli vain se että ne ovat kalliita joten niitä vaihtoja säännöstellään , liikaakin. Vanhainkodissa totesimme tämän jokunen vuosi sitten.
        Veimme ison vaippapussin mutta saimme tylyn vastauksen ettei niitä ehditä vaihtaa yhtikäs useimmin.

        Suku lähellä, joten hoidimme henkilökunnan paheksuvien katseiden saattelemana vaipan vaihdot ominvoimin!

        Yksi miniöistä on terveysalan johtoelimissä ja kertoi et teemme näin jatkossakin, kun oli jotenkin moitittu liiallista hoitoon puuttumista.
        Mitään ei sen jälkeen mutistu :))

      • saimander*
        elämää, ei enempää kirjoitti:

        Aika hyvin sanottu :))).

        En aivan tarkoittanut että 60 jo olisi vaippaiässä, mutta jos näin on, on kai myös 40 työelämässä ikäihminen.

      • elämää, ei enempää..
        saimander* kirjoitti:

        En aivan tarkoittanut että 60 jo olisi vaippaiässä, mutta jos näin on, on kai myös 40 työelämässä ikäihminen.

        Tuo oli minusta vain hyvin sanottu että "nuoruuden kukoitushan on vain kaksien vaippojen väli". Ja näinhän tuo tarkemmin ajatellessa melkein onkin. Se muu on sitä keski-ikäisyyttä ja varhaisvanhuutta. Kuka mitenkin...

      • Pirre*
        meeriamanda kirjoitti:

        Näin on, ja hyviä onkin...ikäväpuoli vain se että ne ovat kalliita joten niitä vaihtoja säännöstellään , liikaakin. Vanhainkodissa totesimme tämän jokunen vuosi sitten.
        Veimme ison vaippapussin mutta saimme tylyn vastauksen ettei niitä ehditä vaihtaa yhtikäs useimmin.

        Suku lähellä, joten hoidimme henkilökunnan paheksuvien katseiden saattelemana vaipan vaihdot ominvoimin!

        Yksi miniöistä on terveysalan johtoelimissä ja kertoi et teemme näin jatkossakin, kun oli jotenkin moitittu liiallista hoitoon puuttumista.
        Mitään ei sen jälkeen mutistu :))

        Nykyiset vaipat mukavia käyttää, kuivan tuntuisia vaikka joku vesivahinko sattuisikin, ja uskoisin että siksi lapsia on joskus vaikea motivoidakin potalle..:)

        Ulosteiset vaipat tietenkin pitäisi aina vaihtaa heti pois, nekun nuo ruoan sulatus aineet on melkoista myrkkyä iholle.

      • Menkkari
        elämää, ei enempää.. kirjoitti:

        Tuo oli minusta vain hyvin sanottu että "nuoruuden kukoitushan on vain kaksien vaippojen väli". Ja näinhän tuo tarkemmin ajatellessa melkein onkin. Se muu on sitä keski-ikäisyyttä ja varhaisvanhuutta. Kuka mitenkin...

        Entäs nuo kuukautisvaipat?;D

    • saimaantaka*

      Ja kuinka moni 60-luvulla syntynyt odottaa että joku tarjoaisi ihan oikeaa palkallista työtä, tuon ikäiset työvoimatoimiston listoilla on suunnaton kansantaloudellinen moka. Yli nelikymppiset kun on samaa vanhaa turhaksi ja oppimattomaksi luokiteltua lössiä kuin mekin, kuusikymppiset. Hyvä että edes joku viiskymppinen vielä sai töitä! No, onhan heitäkin jotka ei suin surmin menisi...

      Jouduin "olosuhteiden" pakosta muuttamaan paikkakuntaa reilusti yli nelikymppisenä. Siinäpä olikin mietinnän paikka juuri laman kynnyksellä että löytyisikö työpaikka uudelta paikkakunnalta. Ihmeeltä tuntui että löytyi, oikein kivakin. Jotenkin meidät 40-luvulla syntyneet, tai siis ainakin minut, on saatu oppimaan nöyriksi ja vähästä onnellisiksi. Että kun töitä on niin hyvä on!

      Onneksi nyt ei tarvitse enää töihin nousta aamulla. Ja katson että olen tämän ns. onnen totisesti ansainnut reilusti yli 40 vuoden työputkella. Tai josko vielä, vaikka ... torille myymään? Tai vastaanottoapulaiseksi kivaan pikkuhotelliin, missä työ olisi monipuolista. Mutta: osa-aikaiseksi vain.

      Tai ei sittenkään, työllistäkööt ensin kaikki nuoremmat. Villinä ja vapaana on niin hemmetin hauskaa.

    • ...

      Palkastahan kaikki riippuu.

      Nuoret pääsee hyvin töihin, niillä ei kokemusta, intoa saattaa piisata. Ja lähtöpalkalla.

      Vanhemmiten pakko vaihtaa alaa, mieluusti johonkin hanttihommaan, että pääsee nollaamaan entisen työkokemuksensa ja pystyy taas aloittamaan pienimmällä mahdollisella palkalla. Aikuisemmissa se hyvä puoli, että yleensä kokemusta työelämästä ja takkuulla on uskollinen a ahkera duunari, kun tietää, etä ikinä enää ei tule töitä muualta saamaan.

      Ja jossain hotellin respassa on parempi, etTä on aikuinen duunari, kuin joku kikattava teini. Siinä hommassa tarvitaan ihmistuntemusta, josta ei makseta lisiä.

      Poliisilla huutava pula työntekijöistä. Johonkin järjestyksenpitoon voisi kouluttaa vanhempaa porukkaa. Takuulla pärjäisivät paremmin kadulla, a palkka olisi nuoremman konstaapelin alkupalkka. Noin niinkuin esimerkiksi. Typerää kouluttaa kaikki eleköityvät vanhat eukot lähihoitajiksi, sen verran raskasta duunia, että hyvä jos pystyvät töitä tekemään viralliseen eläkeikään asti. Mutta jossain nuorisopartiossa järjestystä valvomassa ne pärjäis kyllä, pienellä palkalla.

      Vaan, tämähän on siis vain mun mielipide.

      =DW=

    • Melkein kuollut

      Missä olet mahtanut elää ne 25 viimeistä vuotta? Jonkinlaisessa pussissa, jos Suomessa olet elänyt, sillä niin paljon tästä ikärasismista on puhuttu. Ajatella,että on työpaikkoja, joihin ei ikärasismi ulotu tai ainkaan sinä et sitä ole tajunnut. Noh, pare myöhään... Viimeistään silloin tulet tutuksi asian kanssa, kun sinut heitetään pellolle ikäsi vuoksi tavalla tai toisella. Ja muut viimeistään silloin, kun eläkkeitä taas leikataan. Olet nykyisten mittapuiden mukaan jo iäkäs vanhus, et mikään ikäihminen enää. Ihme, on se,että saat olla töissä yli kuusikymppisenä. Luultavasti olet julkishallinnon palveluksessa, sillä yksityiset yritykset eivät yli kuusikymppisiä pidättele töissä oli kyseessä herra tai narri.

      • s-taka

        Oletko koskaan kuullut yksityisyrittäjistä, vai oletko ollut pahassa pussissa itse? He esimerkiksi vovat tehdä töitä vaikka hamaan hautaan. Eri juttu haluaako.

        Minäkin olisin voinut (julkisella sektorilla) jatkaa vaikka 68 ikävuoteen, mutta eipä kiinnostanut. Taitaa vähän riippua missä roikkuu... ;-/

      • s-taka kirjoitti:

        Se lehtijuttu synnytti siinä määrin kiukkuisia kommenttejä, että lehden toimitus kysyi Helsingin kauppakamarilta ko. käsitteestä. Epämääräisestä vastauksesta en mitään ymmärtänyt, mutta rivien välistä luin, että gerontologian näkökulmasta 45-55-vuotias on keski-ikäinen ja 60 ikääntynyt, mutta "yleisen käsityksen" mukaan työntekijänä 45-55 on ikääntynyt ja 60 vanhus. Vähän ristiriitaista on, kun erityisesti Kauppakamarin työnantajataho on ollut ajamassa työurien pidentämistä. "Voimme muuttaa käsitettä seuraavassa tutkimuksessa", lupaa Kauppakamari.

        Pussissa olen ehkä ollut, kuten edellinen kirjoittaja huomautti. Totta sekin, että jos olisin ollut toisen palveluksessa, olisin ollut poispotkittu jo aikoja sitten. Tai itse olisin lähtenyt. Nyt vanhuksena (vanhuuseläkeläisenä) on mukavaa välillä käydä työssä, kun itse saan valita tehtävät ja työajat. Tänäänkin olin aamupäivän työssä, mutta hernesopan jälkeen en enää viitsinyt takaisin lähteä.

        Mutta asiasta toiseen, samassa lehdessä oli myös juttu pyöräilykypärän käytöstä. Laitankin kypärän päähän, kun kohta lähden pienelle lenkille.

      • Melkein kuollut
        s-taka kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut yksityisyrittäjistä, vai oletko ollut pahassa pussissa itse? He esimerkiksi vovat tehdä töitä vaikka hamaan hautaan. Eri juttu haluaako.

        Minäkin olisin voinut (julkisella sektorilla) jatkaa vaikka 68 ikävuoteen, mutta eipä kiinnostanut. Taitaa vähän riippua missä roikkuu... ;-/

        Ai jaa, olitko niitä jotka siirtelevät paperia pöydän toiselta nurkalta toiselle, kun muuhun eivät kykene? Julkisella sektorilla riittää suojatyöpaikkoja vieläkin, kun katselee touhua käyttäjän näkökulmasta. Uskon kyllä,että sulla roikkuu edessä ja takana paljonkin ja riippuukin, kun päälle kuuskytävuotta on riiputettu.

        Sehän on mitää mainiointa,että ihan itse huomasit poistua tuhlaamasta verorahojamme. Kiitokset siitä. Ei Suomessa ole yrittäjiä, on vain tukijoita ja tuettuja. Yrittäminen on tehty hyvin vaikeaksi ellei mahdottomaksi kauan sitten - julkisen sektorin toimesta.

      • pinnaton7
        Melkein kuollut kirjoitti:

        Ohh-hhoohhh!!!!! Suomessa ON YRITTÄJIÄ! Ja vielä yhden hengen yrityksiä, jossa tehdään työtä vuorotta ja maksetaan veroja pilvin pimein.Mikä olet "melkein kuollut," kun olet todellakin aivoiltasi nimimerkkisi veroinen?

      • s-taka
        Melkein kuollut kirjoitti:

        Ai jaa, olitko niitä jotka siirtelevät paperia pöydän toiselta nurkalta toiselle, kun muuhun eivät kykene? Julkisella sektorilla riittää suojatyöpaikkoja vieläkin, kun katselee touhua käyttäjän näkökulmasta. Uskon kyllä,että sulla roikkuu edessä ja takana paljonkin ja riippuukin, kun päälle kuuskytävuotta on riiputettu.

        Sehän on mitää mainiointa,että ihan itse huomasit poistua tuhlaamasta verorahojamme. Kiitokset siitä. Ei Suomessa ole yrittäjiä, on vain tukijoita ja tuettuja. Yrittäminen on tehty hyvin vaikeaksi ellei mahdottomaksi kauan sitten - julkisen sektorin toimesta.

        Nooo, kiitos kommentistasi, se paljasti paljon enemmän sinusta kuin minusta
        ;-D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10211
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2468
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      216
      1958
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1743
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1080
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1054
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      75
      895
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      872
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      852
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      88
      823
    Aihe