HEI! Löytysköhän kohtalotovereita eli muitakin jotka sairastaa tätä suhtkoht harvinaista kateenkorvansyöpää. Minä olen nyt sairastanut syöpääni yli 5v ja ensi viikolla on alkamassa uudestaan sytostaattihoidot,edellisistä onkin jo 2v koska silloin kokemani hirveän pahoinvoinnin takia olen tähän asti kieltäytynyt hoidoista. Nyt kumminkin rohkenin suostua ottamaan niitä , sillä tautini on ns.edennyt lääkärin mukaan. Hoidothan ei tästä paranna,mutta toivottavasti edes tälläkin kertaa hidastavat etenemistä,niinkuin viimeksi.
kateenkorvan syöpä
24
9459
Vastaukset
- posket vinoon
oliskohan tolla tallustajalla sama tauti?
- kgglhuu
lkhhuoug
- Kevät-10
Hei,
en sairasta samaa syöpää kuin sinä, mutta haluan rohkaista sinua ottamaan hoitoja.
Pahoinvointilääkkeitäkin on varmasti tullut jotain uusia tuon 2vuoden aikana, kun et ole hoitoja saanut ja tämä kertahan voi olla muutenkin aivan erilainen kuin aiemmat.
Minä olen saanut erilaisia sytostaatteja nyt yhtäjaksoisesti 2 vuotta, toiset ovat aiheuttaneet pahoinvointia ja pari sellaistakin oli, ettei ollut mitään huonoja oloja. Minulla hoidot jatkuvat edelleenkin ja toivon, että mahdollisimman kauan, koska kyllä ne ovat hidastaneet taudin etenemistä.
Paljon voimia ja jaksamista hoitoihin! Tsemppiä! - Lysu10
C37:lle rohkeutta hoitojen vastaanottamiselle ja voimia. En osaa neuvoja antaa, kun olen käytännössä läheltä seurannut ja osallistunut suolistosyöpien hoitoihin.
Minulla on menossa solunsalpaajahoitot.
Kevät- 10 lle : Paljon olet sietänyt & jaksanut hoitoja tähän mennessä. Puolisollani oli sama toive ja pelko jokaisen syöpälääkärin vastaanoton lähestyessä. Hän pystyi ottamaan vastaan suonensisäisiä ja tablettimuodossa otettavia solunsalpaasia yhtäjaksoisesti 2 vuotta. Olin alusta alkaen mukana kaikilla lääkärin vastaanotoilla ja kuljettamassa hoitoihin, kuvauksiin ja labraan ja 2 kk sairaalassa muutaman tunnin päivittäin. Hänen liikuntakykynsä oli huono, vain kyynärsaunojen avulla ja sairaalan käytävillä pyörätuolilla.
Sain sen käsityksen, että sinullakin on elämää ylläpitävät (tautia hidastavat) hoidot. Toivon hoitojesi jatkuvan ja mikä parempi jos taudin eteneminen saataisiin välillä pysähtymään jopa pitkiksikin ajoiksi.
Aurinkoisia kevätpäiviä - tuomessa on lehdet ja kohta kukkii.- Kevät-10
Hei Lusy10,
tsemppiä sinulle hoitohin. Olenkin lukenut sinun kirjoituksiasi ja samoin edesmenneen miehesi - otan osaa suruusi.
On tämä vaan aiitä niin p....a tauti, ettei se katso, esim. sitä, että perheessä kaksi hekilöä sairastuu samaan tautiin.
Minä olen sairastanut vuodesta 2007 saakka, ensin oli leikkaus (kaikki saatiin ns. pois) ja puolen vuoden adjuvantti sytostaattihoito.
Sitten olinkin 7 kk:ttä "terve", kunnes syöpä ilmoitti uuudestaan olemassa olostaan. Vuoden 2008 tammikuusta hoidot ovat jatkuneet tänne saakka tauotta. Nyt on luultavasti viimeinen lääke käytössä ja siksi toivonkin kovasti, että tämä nyt purisi jokasikin aikaa. Olen tiennyt siitä 2008 saakka, että ei tätä voida parantaa, mutta elän edelleen toivossa, että aikaa olisi vielä jäljellä. Ja niinhän sitä sanotaan, että niiin kauan kun on elämää on toivoakin!
Yleiskuntoni on pysynyt hyvänä aina tämän vuoden maaliskuun loppuun saakka, mutta sitten tapahtui jotain (eli tuli uusia muutoksia TT-kuvaan ja markkerit myös nousivat) ja kunto laski ihan silmissä.
Uusi sytostaattihoito on ehkä auttanut, koska kunto on alkanaut pikku hiljaa palata. Eilen jaksoin jo kävellä 3 km yhteen soittoon ja ruoka maistuu taas.
Elämäkin maistuu ja sinnittelen eteenpäin niin kauan kuin mahdollista. Silloin kuin tauti todettiin, selviytymistavoitteeenani oli tämä kevät, koska nuorin lapsemme saa valkolakin. Nyt se tavoite saavutetaan 04.06., mutta sitten onkin jo uusi etapppi valmiina, yhdelle lapsistamme syntyy vauva syksyllä ja sen toivon ja uskon näkeväni. Ja eiköhän uusia tavoitteita löydy senkin jälkeen. On niin monta hyvää syytä elää! Tietysti aina ei käy niin kuin toivoo, mutta silti...
Päivä ja hetki kerrallaan mennään eteenpäin eikö niin Lysu10, C37 ja kaikki muut syöpäpotilaat!
ps täällä tuomi kukkii ja tuoksuu tuossa koti nurkilla, luultavasti sielläkin jo tänään - pete-j
Kevät-10 kirjoitti:

ps täällä tuomi kukkii ja tuoksuu tuossa koti nurkilla, luultavasti sielläkin jo tänäänPäivä ja hetki kerrallaan mennään eteenpäin, näinhän se menee. Monta hetkeä on mahtunut sinunkin matkallesi tässä syöpälandiassa. Voinko kysyä mitä syöpää sairasta ? Itse olen näitä lyhytsuolisia kuten varmaan olet lukenutkin. Minulla hoidot alkoi 12/09 ja eilen oli 26. kerta. Syto valikoima alkaa minullakin olla käytetty ja merkkerit olivat melkoisessa nousussa maaliskuun kontrollissa, kuvissa ei onneksi vielä muutoksia. Minullakin aloitettiin uusi syto, toivotaan että tehoaa jomkin aikaa. Viime hoitokerran jälkeen iski kyllä totaali väsymys, viikko meni ihan voimattomana, en tiedä onko uudella sytolla vaikutusta ja joko äijä rupee väsymään.
Kevään jatkoja ja voimia sinulle ja kaikille muillekin syöpäpoluilla tallustaneille ja tallustajille.
Suomi on pitkä maa, meille alkaa koivut olla vasta hiirenkorvalla. - Kevät-10
pete-j kirjoitti:
Päivä ja hetki kerrallaan mennään eteenpäin, näinhän se menee. Monta hetkeä on mahtunut sinunkin matkallesi tässä syöpälandiassa. Voinko kysyä mitä syöpää sairasta ? Itse olen näitä lyhytsuolisia kuten varmaan olet lukenutkin. Minulla hoidot alkoi 12/09 ja eilen oli 26. kerta. Syto valikoima alkaa minullakin olla käytetty ja merkkerit olivat melkoisessa nousussa maaliskuun kontrollissa, kuvissa ei onneksi vielä muutoksia. Minullakin aloitettiin uusi syto, toivotaan että tehoaa jomkin aikaa. Viime hoitokerran jälkeen iski kyllä totaali väsymys, viikko meni ihan voimattomana, en tiedä onko uudella sytolla vaikutusta ja joko äijä rupee väsymään.
Kevään jatkoja ja voimia sinulle ja kaikille muillekin syöpäpoluilla tallustaneille ja tallustajille.
Suomi on pitkä maa, meille alkaa koivut olla vasta hiirenkorvalla.Hei pete-j,
erilaisia hetkiä on tosiaankin mahtunut tähän minunkin tautihistoriaani syöpälandiassa (huh- mikä maa).
Niin, minä sairastan haimasyöpää, joka onnekseni todettiin melko varhaisessa vaiheessa, joten pääsin leikkaukseen ja olen selvinny tähän saakka, vaikka taudilla tosi huono ennuste onkin. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka ovat myös parantuneet ihan kokonaan - onneksi ja onneksi tilastot on tilastoja ja ihmiset ihmisiä ja hoidot ovat kehittyneet vuosien varrella vaikkakin hitaanlaisesti.
Olen lukenut sinun hyviä ja viisaita kirjoituksiasi ja ajatellut sinua lämmöllä. Olen vaan niin huono itse kirjoittelemaan, että kommentoiminen on jäänyt.
Itseltäninkin on poistettu myös suolta, mutta se oli pohjukaissuoli, joten ei vissiin ihan sama kuin lyhytsuolisilla.
Mikä sytostaatti sinulle aloitettiin nyt? Onko sinulla kokemuksia irinotekaanista? Minulle aloitettiin se nyt huhtikuun lopulla ja olin eka satsin jälkeen myös totaalisen väsynyt ja uupunut ja huonovointinen. Nyt sain toisen hoidon puolitoista viikkoa sitten ja olo on ollut paljon parempi kuin sen ekan jälkeen.
Eiköhän sovita ettei väsytä vielä, pannaan vastaan herra tai rouva tai mikä lieneen syövälle oikein kunnolla.
Ihanaa kevään jatkoa sekä jaksamista sinulle ja kaikille muille s-polun tallustajille ja tallustaneille.
Ps. eikö ollutkin upea juttu, että Leijonat voittivat MM-kullan. En ole varsinainen kiekkofani, mutta nyt tuli ottelut katsottua ja vau, mitä sieltä tuli - maali! Täällä meillä olikin eilen vähän sutinaa, jos satuit telkkaria katsomaan. Oli mukava katsella iloista porukkaa :)) - pete-j
Kevät-10 kirjoitti:
Hei pete-j,
erilaisia hetkiä on tosiaankin mahtunut tähän minunkin tautihistoriaani syöpälandiassa (huh- mikä maa).
Niin, minä sairastan haimasyöpää, joka onnekseni todettiin melko varhaisessa vaiheessa, joten pääsin leikkaukseen ja olen selvinny tähän saakka, vaikka taudilla tosi huono ennuste onkin. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka ovat myös parantuneet ihan kokonaan - onneksi ja onneksi tilastot on tilastoja ja ihmiset ihmisiä ja hoidot ovat kehittyneet vuosien varrella vaikkakin hitaanlaisesti.
Olen lukenut sinun hyviä ja viisaita kirjoituksiasi ja ajatellut sinua lämmöllä. Olen vaan niin huono itse kirjoittelemaan, että kommentoiminen on jäänyt.
Itseltäninkin on poistettu myös suolta, mutta se oli pohjukaissuoli, joten ei vissiin ihan sama kuin lyhytsuolisilla.
Mikä sytostaatti sinulle aloitettiin nyt? Onko sinulla kokemuksia irinotekaanista? Minulle aloitettiin se nyt huhtikuun lopulla ja olin eka satsin jälkeen myös totaalisen väsynyt ja uupunut ja huonovointinen. Nyt sain toisen hoidon puolitoista viikkoa sitten ja olo on ollut paljon parempi kuin sen ekan jälkeen.
Eiköhän sovita ettei väsytä vielä, pannaan vastaan herra tai rouva tai mikä lieneen syövälle oikein kunnolla.
Ihanaa kevään jatkoa sekä jaksamista sinulle ja kaikille muille s-polun tallustajille ja tallustaneille.
Ps. eikö ollutkin upea juttu, että Leijonat voittivat MM-kullan. En ole varsinainen kiekkofani, mutta nyt tuli ottelut katsottua ja vau, mitä sieltä tuli - maali! Täällä meillä olikin eilen vähän sutinaa, jos satuit telkkaria katsomaan. Oli mukava katsella iloista porukkaa :))Ohessa muuten linkki syöpälandiaan, hyvä kuvaus tästä elämästä...
http://users.utu.fi/lajhalm/syopalandia.html.
Minulla hoidot alkoi avastin-oksaliplatiini-5-fluorourasiili hoidoilla. Viime syksynä oksaliplatiini vaihdettiin irinotekaaniin oksaliplatiinin aiheuttamien neuropaattisten oireiden takia (varpaiden, jalkapohjien ja sormien tunnottumuus). Nyt nuo oireet ovat täysin hävinneet. Kumpikaan syto ei ole aiheuttanut kovin pahoja oireita, päällimmäisenä on ollut 3-4 päivää hoidon jälkeen jatkuva etova olo, jota pahointivointilääkkeet eivät poista, tai eihän sitä tiedä mikä olo olisi ilma niitä. Hiukset ohenivat jonkin verran irinotekaanin aloittamisen jälkeen.
Huhtikuun alussa avastin vaihdettiin vectibixiin, koska avastinin teho rupesi hiipumaan. Vectibix aiheuttaa lähes kaikille käyttäjille eriasteisia iho-oireita, aknetyyppistä ihottumaa kasvoihin, päänahkaan, kaulaan, rintaan. Minulla oireet tuli eka kerran jälkeen liian rajuina ja nyt on kaksi kertaa annos ollut hieman pienempi ja oireet myös helpottaneet. Tällä viikolla ei ole ollut myöskään sellaista väsymystä kuin viime kerralla, toivotaan että ei tulekaan.
Kyllähän tuota lätkäfiinalia oli hienoa kattoa ja kun vielä Ruotsi voitettiin.Ja paljon oli tosiaan kertynyt porukkaan kauppatorille ja espan puistoon. - kevät-10
pete-j kirjoitti:
Ohessa muuten linkki syöpälandiaan, hyvä kuvaus tästä elämästä...
http://users.utu.fi/lajhalm/syopalandia.html.
Minulla hoidot alkoi avastin-oksaliplatiini-5-fluorourasiili hoidoilla. Viime syksynä oksaliplatiini vaihdettiin irinotekaaniin oksaliplatiinin aiheuttamien neuropaattisten oireiden takia (varpaiden, jalkapohjien ja sormien tunnottumuus). Nyt nuo oireet ovat täysin hävinneet. Kumpikaan syto ei ole aiheuttanut kovin pahoja oireita, päällimmäisenä on ollut 3-4 päivää hoidon jälkeen jatkuva etova olo, jota pahointivointilääkkeet eivät poista, tai eihän sitä tiedä mikä olo olisi ilma niitä. Hiukset ohenivat jonkin verran irinotekaanin aloittamisen jälkeen.
Huhtikuun alussa avastin vaihdettiin vectibixiin, koska avastinin teho rupesi hiipumaan. Vectibix aiheuttaa lähes kaikille käyttäjille eriasteisia iho-oireita, aknetyyppistä ihottumaa kasvoihin, päänahkaan, kaulaan, rintaan. Minulla oireet tuli eka kerran jälkeen liian rajuina ja nyt on kaksi kertaa annos ollut hieman pienempi ja oireet myös helpottaneet. Tällä viikolla ei ole ollut myöskään sellaista väsymystä kuin viime kerralla, toivotaan että ei tulekaan.
Kyllähän tuota lätkäfiinalia oli hienoa kattoa ja kun vielä Ruotsi voitettiin.Ja paljon oli tosiaan kertynyt porukkaan kauppatorille ja espan puistoon.Kiitos pete-j linkistä, tykkäsin kovasti, jopa nauratti, mutta niin totta, niin totta.
Tänään olin Peilitalossa, koska irinotekaani meinaa väkisin toimittaa minut kampaajalle. Nyt kuitenkin ajattelin kavuta Toivon torniin loppu päiväksi - hih!
Kiitos vielä. - Lysu10
kevät-10 kirjoitti:
Kiitos pete-j linkistä, tykkäsin kovasti, jopa nauratti, mutta niin totta, niin totta.
Tänään olin Peilitalossa, koska irinotekaani meinaa väkisin toimittaa minut kampaajalle. Nyt kuitenkin ajattelin kavuta Toivon torniin loppu päiväksi - hih!
Kiitos vielä.Kevät- 10:lle tulee tässä vähän viiveellä kiitos tuestasi, kun yksin olen tänne jäänyt elelemään ja sairastelemaan. Näin sitä vain selvitään päivästä toiseen, kun tänäänkin sain osallistua eläkkeellä olevien työkavereiden kanssa kuukausitapaamiseen ruokailun merkeissä. Huomenna on harrastuksiin liittyvä meno illalla ja ylihuomenna labraan. Isommalla porukalla sunnuntaina avustamme jumalanpalvelusta tuuraamalla kirkkokuoroa ja seuraavana aamuna onkin tiputuksen vuoro (jos valkosolut sallii).
Harmittaa niin kovasti ilman viileneminen juuri, kun minulla on nyt lääkkeetön viikko olisin laittanut vähän perunaa peltoon jne. Täällä oli jo ensimmäinen ukonilmakin eilen.
Kanssamatkustajat toivo kantaa - Selviytyjän matkaopas - Kevät-10
Lysu10 kirjoitti:
Kevät- 10:lle tulee tässä vähän viiveellä kiitos tuestasi, kun yksin olen tänne jäänyt elelemään ja sairastelemaan. Näin sitä vain selvitään päivästä toiseen, kun tänäänkin sain osallistua eläkkeellä olevien työkavereiden kanssa kuukausitapaamiseen ruokailun merkeissä. Huomenna on harrastuksiin liittyvä meno illalla ja ylihuomenna labraan. Isommalla porukalla sunnuntaina avustamme jumalanpalvelusta tuuraamalla kirkkokuoroa ja seuraavana aamuna onkin tiputuksen vuoro (jos valkosolut sallii).
Harmittaa niin kovasti ilman viileneminen juuri, kun minulla on nyt lääkkeetön viikko olisin laittanut vähän perunaa peltoon jne. Täällä oli jo ensimmäinen ukonilmakin eilen.
Kanssamatkustajat toivo kantaa - Selviytyjän matkaopasHei Lysu 10 ja kaikki muut palstalaiset!
Toivottavasti pääset pian laittelemaan kasvimaatasi kuntoon, sillä eiköhän tuo ilma ala pikku hiljaa lämpenemään..
On hienoa, että sinulla on harrastuksia ja ystäviä, jotka pitävät mielen virkeänä . Minäkin olin eilen lounaalla entisten työkavereiden (ystävien) kanssa ja oli tosi kivaa.
Sinulla on hienosti, kun saat laitella kasvimaata, minä olen vaan "parvekepuutarhuri". Tänään uskalsin laittaa jo tomaatintaimet parvekelaatikoihin sekä tillit, persiljat ja ruohosipulit ruukkuihin. Nyt ei sitten muuta kuin satoa odottelemaan:) Saa nähdä mitä tulee, viime kesä oli niin lämmin ja hyvä, että pysyttiin omissa salaateissa yms koko kesä.
Kasvun ihmettä seuraillessa, oikein hyvää kevään jatkoa sinulle ja kaikille palstan lukijoille ja kirjoittajille. Jaksamista ja tsemppiä hoitoihin kaikille meille!!!
- C37
Kiitoksia kannustuksesta teille.
Kyllähän ne lääkärit kertoivat että nyt ei vältämättä tule edes pahoinvointia vaan kun 2v takaisista hoidoista jäi huono muisto kun 3-4pv oksenteli tunnin välein menemään. Mulle annetaan tuota sisplatiinia josta kuulema johtuu tuo pahaolo lähinnä ja etoposidia myös. Jos nyt tulevissa hoidoissa esiintyy yhtärajua pahoinvointia sit harkitaan muita sytostaattilääkkeitä. Mutta näillä eväillä eteenpäin siis mennään.- Kevät-10
Hei C37,
joko sinulla alkoivat hoidot, jos, niin toivottavasti kaikki on mennyt hyvin, eikä sitä kauheaa pahoinvointia ole tullut !
Minulla on taas huomenna tiputuspäivä ja sitten meneekin muutama päivä vähän hiljaisemmin, mutta ehkä viikonloppuna jo on taas helpompaa.
Oletko muuten kokeillut mielikuvaharjoituksia pahoinvointiin lääkkeiden lisäksi. En tiedä auttaisiko se, mutta sitähän voisi myös kokeilla.
En edes muista , mistä sain kuulla siitä, mutta itselläni se on joskus auttanut lievään pahoinvointiin. Eli laitan silmät kiinni ja ajattelen jotain kaunista - siirryn mielikuvissani esim. kauniiin lammen rannalle ja kuvittelen kuinka astun veneeseen ja soudan hiljakseen eteenpäin, kuuntelen laineen liplatusta ja muita kesän ääniä. Tuo ehkä kuulostaa ihan huuhaalta, mutta minulla se toimii joskus.
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja kaikille palstalaisille. Jos jaksat kirjoitella, niin laita joskus kuulumisia samoin Lysu10, pete-j ja kaikki muut
Voimahalit kaikille!
Suuret kiitokset kannustuksesta 07, kesätulollaan ja ex-sp-07! - Lysu10

Suuret kiitokset kannustuksesta 07, kesätulollaan ja ex-sp-07!Tervehdys! Sateen ropistellessa laitan muutaman rivin.
Olin eilen siellä lääketiputuksessa taas. Nyt on 2/3-osaa minulle suunnitelluista suonensisäisestä hoidoista takanapäin ja jäljellä vielä 2. Lisäksi otettava vielä 498 kpl "pinkkejä" pillereitä. (=exatabiinia). Valkosolujen vähyys on nyt ollut yhkana hoitojen aikataulussa pysymiselle. Hiukset on pusyneet vielä päässä, kun olen joka tiputuksen ajan käyttänyt jäähattua. Mutta kyllä tätä nyt jotenkin kestää. Kiitos Kevät-10:lle myös kuulumisista. Kaikille palstalaisille hyvää jatkoa eiköhän kesä palaa taas sateiden jälkeen ensiviikolla. - vinkkiveikko
Kevät-10 kirjoitti:
Hei C37,
joko sinulla alkoivat hoidot, jos, niin toivottavasti kaikki on mennyt hyvin, eikä sitä kauheaa pahoinvointia ole tullut !
Minulla on taas huomenna tiputuspäivä ja sitten meneekin muutama päivä vähän hiljaisemmin, mutta ehkä viikonloppuna jo on taas helpompaa.
Oletko muuten kokeillut mielikuvaharjoituksia pahoinvointiin lääkkeiden lisäksi. En tiedä auttaisiko se, mutta sitähän voisi myös kokeilla.
En edes muista , mistä sain kuulla siitä, mutta itselläni se on joskus auttanut lievään pahoinvointiin. Eli laitan silmät kiinni ja ajattelen jotain kaunista - siirryn mielikuvissani esim. kauniiin lammen rannalle ja kuvittelen kuinka astun veneeseen ja soudan hiljakseen eteenpäin, kuuntelen laineen liplatusta ja muita kesän ääniä. Tuo ehkä kuulostaa ihan huuhaalta, mutta minulla se toimii joskus.
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja kaikille palstalaisille. Jos jaksat kirjoitella, niin laita joskus kuulumisia samoin Lysu10, pete-j ja kaikki muut
Voimahalit kaikille!
Suuret kiitokset kannustuksesta 07, kesätulollaan ja ex-sp-07!Hei, vinkki! Youtubesta löytyy ASMR-nimisiä rentoutukseen tarkoitettuja videoita. Voi helpottaa :) Gentlewhispering -nimisella artistilla on ainakin hyviä videoita.
- 07
Kiitos, hoidoissa olevat syöpäpotilaat, että kirjoitatte tämänhetkisen tilanteenne. En voi muuta kuin tsempata. Tarpeeksi tietotaitoja jakamaan minulla ei ole valitettavasti teille.
Tsemppihalit teille, hoidoissa olevat potilaat!
Iloista alkukesän odotukset palstalaisille! - kesä tulollaan
Toivotan myös hyvää kesän alkua teille hoidoissa kävijöille ja tsemppiä ja suuret halit
- -ra
Zancerin sivuilta löydät paljon tietoa
- ex-sp-07
Tässä aloituksessa on kaksi tai kolme syöpäkroonikkoa, jolla on tosin pitkä hoito. Välillä taukoja ja taas hoito jatkuu. En voi muuta kuin ihmetellä heidän sisuukkuuttaan rankoissa hoidoissa ja asiallisuuttaan tässä palstassa.
Siis heille lämpimät halit jatkuvasti! - C37
HEI!!! Lääkkeenantoportin joituivat laittamaan ennen kuin päästiin hoidot aloittamaan kun eivät suonia enään minulta löytäneet ,mutta mieluummin se kun olla neulatyynynä. Ehkäpä asiaan auttaa myös se että stressi ei ole Hoitoni alkoivat 16.5 ja ihan hyvin meni . Ei tullut vielä suurempaa pahoinvointia oksensin vain yhden kerran ja se on hyvä. Ehkäpä asiaan auttaa myös se että stressi ei ole nyt niin valtava kun minun ei tarvitse mennä kuin yhdeksi päiväksi 200km päähän tiputukseen ja 2:si seuraavaa päivää tiputetaan omassa TK:ssa. Näin tosiaan on minulle helpompaa niin ei tarvitse kovin paljon vaivata pientä päätäni kuka katsoisi lapsia päivän kun mies on töissä koska he pärjäävät sen pari tuntia kaksinkin kotona,joka menee TK:ssa minulla. Hyviäkin uutisia tavallaan sain kun patologin lausunto oli tullut ja siinä todettiin että talvella poistetusta kasvaimesta (15x10x5) osa oli ihan vaan pehmyt kudosta eikä pahanlaatuista kasvainta. Ja sit tietysti piti myös olla huonojakin uutisia kun vasenkeuhko oli täynä noduluksia,joihin nyt toivotaan tämäm sytostaattihoidon purevan. Seuraavan hoidon pitäisi olla 13-15.6 jos veriarvot ovat kohillaan. HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE
- Kevät-10
Hienoa, että hoidot alkoivat hyvin. Toi portti systeemi kuulostaa hyvältä, minulla ei sellaista vielä ole. Kysyin, sitä hoitojen alkuvaiheessa, mutta silloin sanoivat, että ei vielä ja nyt en itsekään ole sitä muistanut kysellä, vaikka viime kerrallakin vasta viidennellä yrityksellä onnistui. Neulatyynynä ei tosiaankaan ole mukava olla, vaikka kipukynnys on korkea, mutta isot mustelmat käsivarsissa eivät tunnu kivalta. Täytyy nyt seuraavan kerran kysyä sitä uudemman kerran.
Hyvä kuulla, että pärjäsit pahoinvoinnin kanssa noin hyvin. Se auttaa varmasti, kun sinun ei tarvitse stressata esim. lastenhoitojärjestelyillä itseäsi - hyvä!
Onneksi sait hyviä uutisia ja lääkkeet varmasti auttavat noduluksien hävittämisessä.
Hyvää alkanutta kesää kaikille!
- pete-j
Tuo laskimoportti on kyllä todella kätevä, ei tarvitse käsiä piikittää. Minulla on ollut myös alusta saakka, kerran ovat joutuneet liouttamaan auki kun rupesi temppuilemaan, mutta muuten toiminut hyvin. Huomen aamulla klo 06 on minulla taas lähtö hoitokeikaille, 5 h tiputus ja sitten baxter-pumppu pari vuorokautta kotona, poisto tk:ssa.
Voimia hoitoihin, toivotaan että sytot tehoaa ja pahoinvointilääkkeet pitää pahoinvoinnin loitolla. - teitä ajatellen...
Tsemppiä sulle Pete ja muillekin,ja hyvää kesää,niin hyvää kun siitä voi vain tulla.
- Tero Pohjanmaalta
Terve. Minulla on valkosulut veriarvossa paljon, nyt jotain 42, Lääkrit epäilevät KLL Krooninen Lyfotinen Luekemia. Mutta nyt minulla on ollut noin 3-5 vuotta yllätäin ja ihmelinen yskä, ja iso kipu ylärinnassa, voiko olla KATEENKORVA kasvanut isoksi?
Kiitos ja Terv. Tero Pohjanmaalta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100