3 rintaperillistä. Testamentissa määrätty yhdelle perillisistä pelkkä lakiosa. Yksi on kuollut, hänen poikansa siis perijänä. Yhdellä edunvalvoja joka ei suostu siihen että edes jaettavaksi jäänyt osake jaettaisi kolmeen osaan. Edunvalvottavan tyttärelle on määrätty kesämökki ns. PÄÄLTÄ. Samoin PÄÄLTÄ on määrätty yhden rintaperillisen lapselle isohko rahasumma. Isoja lahjoituksia on tehty vuosien mittaan kaikille muille paitsi lakiosan saajalle. Edunvalvottava on viettänyt kesänsä mökkitontille häntä varten rakennetussa mökissä juopotellen seurueidensa kanssa ilmaiseksi. Lakiosan saaja kokee olevansa vääryyden uhri. Hän on työskennellyt viikkokaupalla saadakseen osakkeen myyntikuntoon. Voiko edes laskuttaa pesää? Lasketaanko lakiosa IHAN kaikesta jäämistöstä, siis myös mökistä ja rahalahjasta vaikka testamentissa sanotaankin mökin ja rahalahjan menevän PÄÄLTÄ? Entä lahjoitukset? Niissä mainitaan että ei katsota ennakkoperinnöksi? Onko tallelokeron sisältö irtaimistoa? Muutama sormus ja pari kultakelloa? Lakiosalle jätetty perillinen tyytyisi tällaiseen laskentatapaan vaikka se häntä sortaakin. Muille perillisille tämä tuntuisi käyvän paitsi edunvalvojalle? Sopu menossa ihan turhan takia.
sopu muilla paitsi edunvalvojalla
roopuskainen
1
125
Vastaukset
- 22
Lakiosa lasketaan kaikesta omaisuudesta, eli on puolet siitä minkä saisi jos testamamenttia ei olisi. Lisäksi nuo tehdyt lahjoituksetkin syytä tutkia, nekin kun voidaan tulkita ennakkoperinnöksi, mikä loukkaa lakiosan saajan oikeuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769