Finnais plus

Tilasin 2009 kortin ja silloin saatteessa luki että salasanan saa tilattua netistä. Nyt kun laitan tilauksen niin salasanaa ei tule. Ilmeisesti sähköposti osoitetta ei ole syötetty tilauspaperista tietoihin. Näin myös puolisolla. Nyt puolison salasana tuli, mutta oma vielä puuttuu. Nyt puolisolta puuttuu viime marraskuun pisteet vaikka kortti on esitetty lennolle lähtiessä. Täytyykö kaikki pisteet kerätä korjauksilla?
3234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä minulle ovat pisteet tulleet automaattisesti. Pari vuotta sitten, kun systeemejä uusittiin, siinä vain saattoi mennä parikin kuukautta, mutta ei noin kauaa kuin teillä. Jos alkuperäinen tarkastuskortti on tallessa, siinä pitäisi olla näkyvissä myös kortin numero. Tällä puolisosi voi ainakin todistaa näyttäneensä kortin ennen lentoa tai antaneensa numeron jo varausvaiheessa.

Äänestä

Hyvällä tuurilla pisteet tulee automaattisesti, turhan usein joutuu kyllä jälkikäteen setvimään. Partnereiden lennoista on jo suoranainen ihme jos pisteet kirjautuu suoraan.

Eipä ainakaan turistiluokasta myönnetyillä vähillä pisteillä tosin nykyään enää mitään käytännön virkaa ole. Keräily on suht turhaa sillä muilta yhtiöiltä saa maksulliset liput halvemmalla kuin finnairilta ns "ilmaislennot".

Äänestä
  • Partnereiden pisteet tulevat parissa päivässä, Finnairin omilta lennoilta pisteet tulevat parissa viikossa. Kumma juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alku ainaskin hankal kirjoitti:

Tilasin 2009 kortin ja silloin saatteessa luki että salasanan saa tilattua netistä. Nyt kun laitan tilauksen niin salasanaa ei tule. Ilmeisesti sähköposti osoitetta ei ole syötetty tilauspaperista tietoihin. Näin myös puolisolla. Nyt puolison salasana tuli, mutta oma vielä puuttuu. Nyt puolisolta puuttuu viime marraskuun pisteet vaikka kortti on esitetty lennolle lähtiessä. Täytyykö kaikki pisteet kerätä korjauksilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu