Kallion vanhoissa jykevissä kivitaloissa on tunnelmaa, meillä on vielä yhteinen w-rapussa ja siellä vietän usein lukuhetkiä. Oman pikku yksiöni olen sisustanut somasti sain ravintolan remontista vanhan kusipaljun, jonka sijoitin keittiööni, kun vessani on niin pieni, että suihkun joutuu ottamaan pytyn päällä, mutta ei se minua haittaa, kallion yleisisissä miesten saunoissa käyn usein, vaikka en aina pesulla, mutta löylyssä ja erään vanhan nokikolarin selän saan pestä usein.
Vanhan jykevän kivitalon äänieristys on huono, kun väliseinä jotain kananlantaa, mutta minulla on kaksi mukavaa naapuria, toinen mies on kokki ja toinen eläkkellä oleva merikarhu, heidän kanssaan keskustelen usein seinän läpi.
Naapurini kutsun usein kylään syömään kun haen hallista silakkaa tai verimakkaraa, joka on minun herkkuani, silloin katselemme kusipaljuani yhdessä ja tietyssä valossa se kimaltaa kuin viheä smarargi, voi kuinka monta riemun hetkeä olenkaan viettänyt kusipaljuni ääressä, kuin myös taloyhtiömme käymälässä..
Asuminen kalliossa
10
557
Vastaukset
- Kallion Starbu
Hienointa vanhassa talosa asumisessa on se, että äänien lisäksi myös hajut tulevat hyvin naapureista. Merkarhunkin jalkahien haistan, varsinkin kun menen makaamaan lattianrajaan ja nuhkin seinän nurkaa, ilmiselvän ihmispaskan tunnen kyllä hyvinkin tarkasti ja vanhasta kusipaljusta löytyy aina uusia aromeita, mitä muistoja sekin kätkee sisäänsä, en voi koskaan kyllästyä noihin ihaniin aromeihin ja kusipaljun suloiseen lämpöön.
Olen kallion asukas, muualta muuttanut, mutta itseni ja miehuuteni täältä löytänyt.- Onko tosi
Kallion kusipalju - Starbu on tämä Hilda-Rane kallion legenda, entinen Remontti-Rane. Starbuhan on tunnettu käymäläaktiivi, ihan intohimoinen harrastaja, vai että oikein oma kusipalju, sitä on Hilda-Ranen hauska nuuskia..
Ai niin lehdessähän oli juttu muutama kuukausi sitten pisuaarista joka oli kaarlenkadun porttikongisa, se hävisi sieltä selittämättömällä tavalla, vohkiko hilda senkin, aika Starbu mieheksi tämä Kusipalju mies.
- Kallio on ihqu!
Mä tykkään Kalliosta kybällä! Täällä on upeeta porukkaa: huumehörhöjä, deekuja, viheranarkisteja, ja snobeja sinkkulikkoja sekä telkkareita ikkunasta ulos heittäviä salskeita nuoriamiehiä. Autot säilyy kadun varressa öisin hyvin, ei tarvitse itse potkia lommolle kun muut hoitaa homman. Aaamusella töihin kävellessä on kivaa vaihtelua väistellä oksennuksia ja koiranpaskaa sekä agressiivisia ohikulkijoita. Ympyrätalon tienoilla on upeeta törmätä romanikerjäläisiin. Ja ne asunnot, wau! On tosi siistii asua 15 neliön boksissa, kokkailla gurmeeta yhden levyn hellalla, käydä suihkussa tilavassa kylppärissä ja katsoa upeita luonnonmaisemia parikytsenttisestä ikkunasta. Ja öisin saa nauttia mahtavasta hiljaisuudesta, joka muotoutuu päihtyneiden huudoista, naapureiden musasta ja norsun askelista.
Kallio on ihan ihqu!- Kallion Starbu
Nasevasti sanoit IHGU, Jep Jep, kallio on Cool, elää päivin ja öin, selvin päin ollessa korvatulpat ja Peltorit päässä, muutoin aina Naula päässä.
- Taas tätä soopaa
Mistähän Kalliosta mahdat puhua? Mä olen asunut Helsingin Kalliossa yli 20 vuotta, enkä tuosta kuvauksesta tunnistanut paikkaa.
Olen vuosikausia kävellyt aamuisin töihin halki Kallion, enkä ole muistaakseni koskaan nähnyt lommoille potkittua autoa, eikä kukaan aggressiivinen ole tullut haastamaan riitaa.
Lapsestammekin on kasvanut kunnollinen nuori Kalliossa, on kovasti meitä vanhempia kiitellyt, ettemme ole vieneet häntä minnekään omakotighettoon homehtumaan lapsuudessa ja nuoruudessa, vaan on saanut elää ihmisten ilmoilla.
Nuo sun kuvaukset sopivat varmaankin paremmin joihinkin lähiöihin.
- shokissa...
Asuminen Kalliossa on ala-arvoista. Sen lisäksi että seinät ovat paperia, tuholaisia pyörii kaikkialla. Ei niihin auta tavalliset marketin myrkyt. Olen siisti naisihminen. Siivoan kerran viikossa, vaihdan lakanat 3 viikon välein ja tyynyliinat/pyyhkeet viikottain. Minulla on asuntoon kuuluva kiinteä parvisänky, ja madot tulevat sinnekin perässä. Tooodella inhottavaa.
Siinäkin on tarpeeksi kestämistä, että matoja pyörii lattioilla, mutta se on helvettiä kun madot tulevat sänkyyn ja ruokiin. Tällaiset talot pitäisi purkaa ja rakentaa uudet tilalle. - Pois pääsyt
Totta, kallion vanhat talot ovat kauheita, heikko äänieristys, olematon ilmanvaihto, kuoriaisia, oli paha asua, muutin pois. Kallio alueena levoton, juoppoja, bilettäjiä, narkkeja, en kaipaa..
- J-trumpu
Kalliosta ei rauhallsita asuntoa löydä, kun talot vanhoja ja ohuet väliseinät ja ontot välipohjat. Bilettäjän paikka kyllä, kun jaksaa valvoa..
- Kallion Kundi
Kalliossa kaikki palvelut, on thaihierontoja kymmeniä, seksipisteitä, keskikaljakuppiloita, löytyy leipäjonot ja asuntolat. Kallio on In!
- Stadin Kunde
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8865918
Totta puhut, kallio hieno paikka, ainoastaan narkit ja juopot häiritsee..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925951
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv953017Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262790Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262065Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764