ÄITI EI ANNA OLLENKAAN RAHAA! AUTTAKAA !

Eli en ole ikinä saanut viikko/kuukausirahaa, eikä sellaisesta ole ollut puhettakaan. Minulla ei ole omaa tiliä (tietääkseni?) ja minulla on yleensä
rahaa alle 20 e (siis kokonaisuudessaan) ja senkin olen saanut esim. synttärilahjaksi ym. Äitini ei maksa vaatteitani, emme käy yleensä yhdessä shoppailemassa, ja kun käymme, en uskalla kysyä äidiltäni, ostaisiko hän jonkin vaatteen minulle, koska pelkään että hän tuomitsee sen ja sanoo sen olevan liian kallis. En ole äitini kanssa läheinen ja riitelemme jonkun verran, joten minun on vaikea ottaa puheeksi että haluaisin viikko/kuukausirahaa. Olen joskus uskaltanut pyytää äidiltäni n. 5 e elokuvaan, kun omani eivät riittäneet, ja silloinkin kun myöhemmin kinastelimme jostakin, hän mainitsi asiasta jotenkin että kyllä raha kelpasi ja jotain sellaista... : (
Luulisin, että jos ottaisin vko/kk rahan puheeksi, hän muuttuisi epäluuloiseksi ja kyselisi että mihin muka tarvitsen sitä. Eniten minua ärsyttää, että äiti ei maksa vaatteitani, joten ajattelin että vko/kk rahoista voisin itse säästää ja ostaa vaatteeni itse. Kaipaisin kipeästi neuvojanne tässä asiassa !
417280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kukaan ei halua jaella rahaa turhan takia. Lupaa hänelle, että teet kotitöitä rahaa vastaan.

Äänestä

Mistä sinä sitten sen 20e saat?

Sovi äitisi kanssa, että voisitko saada rahaa vaikka jos joka viikko siivoat koko talon vessanpönttöä myöten?

Äänestä
  • Kumpi on syntiä:

    1. Kyrpä, joka seistä törröttää seurakunnassa kovempana kuin koskaan

    vai

    2. Siististi huorahtavasti pukeutunut uskonsisar, joka saa erektioni aikaan pelkällä olemuksellaan?

    Äänestä

Ikää oli?

Äidilläsi ei ehkä OLE rahaa. Varmaan antaisi jos varaa olisi.
Jos äitis on pienipalkkainen YH niin siinä ei paljon mammonalla hurrata, ole tyytyväinen ettet näe nälkää.

Hanki kesätöitä jos vain mahdollista ja tilin voit avata itse pankissa.

Äänestä
  • Just näin. Nyky nuoret kuvittelee että kaikki tulee seinästä nappia painamalla. Jos kaverilla on kaikkea, se ei tarkoita että kaikilla on. Usein kahden vanhemman perheissä on antaa sitä rahaa enemmän kuin esim yhden vanhemman taloudessa. On ihan helvetin raskasta elättää kahta ihmista yhden ihmisen tulilla. Vaikka oliskin töissä, palkasta ei välttämättä jää käteen kuin se millä syödään ja maksetaan laskut. Nyky pennut kitisee ja kiukuttelee joka asiasta. Mitään ei kuitenkaan anneta itse vastineeksi että elo kotona olisi sille vanhemmallekkin helpompaa. Käytös on ala arvoista ja sitten vielä päälle joku zoomer tuijotus, mikä on todella epämukavaa ja epäkohteliasta. Olkaa lapset lapsia sillon kun voitte. Se ikävä velvollisuusikä tulee kyllä teillekkin eteen jonain päivänä.

    Äänestä

15 v.
On äidilläni rahaa omiin harrastuksiinsa ja shoppailuihinsa.
Kesätöitä onneksi jonkin verran luvassa :)

Äänestä

jos hän kysyy mihin tarvisit muka rahaa. Sano että ostaisit sillä vaatteesi.

Äänestä

Ite oon vasta kakstoista ja saan viikko rahaa euron, sekin menee suoraan mun omalle tilille. Sot mun iskä maksaa mulle todistuksesta ja isommasta siivoiksesta. Mun äiti maksaa mun vaatteet. ajoskus ostan ite. Esim. tässä vähän aika sitten lähin kavereidin kaa shoppailee ka se anto mulle rahaa koska mä tarvitsin tiettyjä vaatteita. Yritä uskaltaa puhua äitis kanssa raha asioista. mullakin on joskus tosi kiusallinen tilanne kun tarviin rahaa mutten uskalla pyytää. Olen samaa mieltä malohgbin kanssa, voisit saada rahaa jos tekisit töitä.

Toivottavasti oli apua, ja pyydän anteeksi täysin asiasta juoksevia asioita.
Pärjäile:)

Äänestä

sano hänelle että jos et saa rahaa esim vaatteisiin niin kävelet kaupungissa alasti ja huudat että olen (äitisi nimi) tyttö!..saattas toimia:D..ja mä oon ite 13v tyttö,sain jouluna vielä vaan 4e viikossa mutta nytten se korotettiin 10 euroon,koska äiti huomasi että tarvitsen enemmän rahaa:) tai tehkää lista kaikista töistä mitä teillä on(jotain helppoja pikku hommia) ja sitte jokaisella hommalla olisi oma "hinta" et kun vaikka imuroisit ni saisit esin 2e:) ja sitten sitä voi ajan kuluessa korottaa jos vanhemmat suostuu:)

Äänestä

mä imuroin koko talo eli meiän talo on siis 700 kuutio metriä niin saan jo kympin
kaikista paikoista siivoamisesta ja 4 egee kun puhdistan ikkunat

Äänestä
  • öö... tarkotat varmaa neliömetriä? :D on kyllä helvetin korkea tai leveä talo jos on kuutiometrejä... :DDD

    Äänestä

  • vfgnhjgbmjhuukmhgy kirjoitti:

    öö... tarkotat varmaa neliömetriä? :D on kyllä helvetin korkea tai leveä talo jos on kuutiometrejä... :DDD

    Mitenni ihmeen iso talo?
    esim. 10m levee, 32,5m pitkä ja 2m sisäkorkeutta (oikeesti sitä on yleensä enemmö) tekee jo sen 700 kuutioo.
    Ja jos on kaks kerrosta ni mitat on vaa puolet noista.

    Äänestä

Mä asun omassa talossa ja mä en kyllä saa mitään viikkorahaa siitä että hoidan kotityöt. Missä on vika??

Äänestä

Ite sain äidiltäni lapsilisäni (150e) kuukaudessa, jolla rahalla ostan itselleni vaatteet yms. Ota lapsilisä puheeseen ja kysy voitko saada niillä rahoilla mitään.

Äänestä
  • Olen kyllä kuullut joiltakin että he saisivat lapsilisää tililleen - oih niitä onnekkaita!

    Äänestä

  • epäonnekas kirjoitti:

    Olen kyllä kuullut joiltakin että he saisivat lapsilisää tililleen - oih niitä onnekkaita!

    Meinasin siis sitä että vanhemmat siirtäisivät LAPSILLEEN sitä lapsilisää :D

    Äänestä

Alat myymään/käyttämään huumeita ja varastella. Kyllä se siitä!

Äänestä
  • Toimii!

    Äänestä

Ohhoh! Mulla on ollut täsmälleen sama tilanne! Uskomatonta, miten tutulta toi kuulostaa! :O En kuitenkaan koskaan pyytänyt kk-rahaa enkä sitä ikinä saanut. Nykyään olen niin kaukana koulussa (70 km matka), että saan matkakorvauksia, joista riittää käyttörahaa jonkin verran. Saan rahaa Kelalta matkoihin noin 250 kuussa, josta käytän matkoihin noin 90 euroa kuussa, joten joka kuun lopussa olen saanut noin 160 euroa, mikä tuntuu aivan mielettömän mahtavalta! :D

En ole ikinä voinut ostaa esim. vaatteita, juuri rahapulan takia. Arvatkaa millaista se on. Ei kivaa.

Äänestä

muistan kun itse olin teini iässä ,sain 70e kuukaudessa ja sillä piti ostaa myös vaatteet mutta sain aina isosiskoilta niiden vanhoja vaatteita ja kävin aika paljon kirppiksillä=)se summa oli minusta ihan hyvä kun näin jälkeenpäin miettii.jos lapselle ei anna minkäänlaista rahaa tulee se varastamaan ne vaatteet ja kaiken muun kokemuksia kaveri porukoista....raha kyllä valitettavasti säätää sen liikkuuko lapsesi sivistyneiden nuorten kanssa vaikka kahvilassa vai roskasakin kanssa juna asemalla=(

Äänestä

Mä saan 10 kuukaudessa ... ): Olen köyhä lapsi toi on nii tuuttuu ennenku täytin 13 en saanu mtn .... mun Mummo osti mulle vaatteet mut nyt ku oon 13 mutsi antaa mulle 10e kk

Äänestä
  • Oon koht 15 enkä saa vko/kk rahaa yhtään:( vaikka siivoosin tai tekisin mitä töitä tahansa en saa mitään.

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi ! Jos äitisi on köyhä/itarus, niin kokeile lähteä pienemmästä viikkorahasta. Kenenkään vanhemman tilille ei tee pahaksi jos saa vaikka 2½ euroa viikkorahaa. Eihän se ole paljon mutta varmasti tyhjää parempi.

Äänestä
  • Mä saan 3€ viikkorahaa ja oon 11. Tiiän ettei se johu siitä että mun vanhemmat ois köyhii (patologi ja lääkäri). Se johtuu siitä että mulla on 10 sisarusta

    Äänestä

Mun äiti ostaa mulle vähän kaikkee mut en saa ikinä melkee ees yhtä euroo =((

Äänestä
  • Joo mulla sama tilanne, sain viimeeks kesällä yhen paidan joka tosin makso 9 euroa... Tarve olisi vaikka mihin, mm. uusiin kenkiin, housuihin, alusvaatteisiin, meikkeihin... mutta ei mulle osteta kun rahat menee velkoihin ja laskuihin ja ruokaan. Multa kysy yksi ammatti ihminen että saanko lapsilisät omaan käyttöön, hänkin varmasti huomannut että mulla ei oo ku vaan parit vaatteet joita käytän ( muut rikki tai liian pieniä tai venyneitä) eikä mulla ole ku yhet ehjät housut joita voin käyttää.

    Mun mielest ei oo yhtää kiva ku muut kaverit kulkee upean näkösenä ja itelläni perhe työtön ja suht köyhä.

    Äänestä

Käyppäs äippäs kolikkopussilla.. Kyllä sieltä sulle pari egee liikenee...

Äänestä
  • ei kyl, se käyttää korttii..

    Äänestä

joo-o

Äänestä

Ihan oikein, ei nykykakarat mitään tarvi. Kaikki tulee liian valmiina muutenkin.

Äänestä

Tehkääpä töitä niin rahaa kyllä tulee. Ole 3 kuukautta kesätöissä verottomalla palkalla nii kyllä massii riittää.Sonnien ruokkimisesta ja huoltamisesta(lomittaminen) 10€/h arkisin, lauantaina 15€/h ja sunnuntaina 20€/h. Eli yhestä viikonlopusta itelle suunnilleen 140€ rahaa. Ja töitä tarttee tehä vaan 4h päivässä. Kyllä töitä tekemällä rahaa saa. Ja jo 14v saa lomittaa.

Äänestä

En saa kun 5e viikossa ja tarvitsisin 20e säästöön mutta on ihan mahoton säästää rahaa kun ne on unohtanu jo antaa 3viikoa olisi kiva saada se 20e koska voisin säästää uuteen vuoteen

Äänestä
  • Minä saisin 20e viikossa pulloja keräämällä. Tällä hetkellä olen tosin liian rikas moiseen.

    Äänestä

Vitun köyhä

Äänestä

Mun äiti väittää olevansa niin köyhä ettei oo rahaa syöttää mua kun olin 16-17 XD Joskus söin noin viikon vaan riisii ja sitte myöhemmi maitotuotteita ja perunoita kun äidiltä näköjään loppu raha vaik on laktoosi-intoleranssi. joko laktoosi tai nääntyminen sekä kuihtuminen

Äänestä

montako sankoa olet hakenut metästä mustikoita muutaman viikona aikana ja myynyt ne hyvällä voitolla? jos sangosta saa 50 e niit poimii pari päivään ja nopeesti putaa ja myy mummoille

paljonko on nyt sulla rahaa säästössä näillä opeilla
kohta alkaa marjapensaiden poiminta onko suunnitelmia montako ok talon takapihaa aiot putsata ja ottaa rahat poi kuleksimasta jonkun tonninehdit nyt nypätä taskuun jos olet ahkera

Äänestä

Ite saan 20€ kokeesta (jos on 8-10 arvosana ja vanhemmat maksaa kaikki vaatteet mut viikkorahaa saan 5e viikko mut teen aika paljon kotitöitä sen eteen.

Äänestä

Aloittaja lienee jo 3-kymppinen aikuinen ja tukevasti työelämässä.
Äitinsä varmaan turha kysellä avustuksia köyhään elääkeläiselämään.

Äänestä

sinulla on rahaa mutta et saa rahaa. Omituista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


=) kirjoitti:

Eli en ole ikinä saanut viikko/kuukausirahaa, eikä sellaisesta ole ollut puhettakaan. Minulla ei ole omaa tiliä (tietääkseni?) ja minulla on yleensä
rahaa alle 20 e (siis kokonaisuudessaan) ja senkin olen saanut esim. synttärilahjaksi ym. Äitini ei maksa vaatteitani, emme käy yleensä yhdessä shoppailemassa, ja kun käymme, en uskalla kysyä äidiltäni, ostaisiko hän jonkin vaatteen minulle, koska pelkään että hän tuomitsee sen ja sanoo sen olevan liian kallis. En ole äitini kanssa läheinen ja riitelemme jonkun verran, joten minun on vaikea ottaa puheeksi että haluaisin viikko/kuukausirahaa. Olen joskus uskaltanut pyytää äidiltäni n. 5 e elokuvaan, kun omani eivät riittäneet, ja silloinkin kun myöhemmin kinastelimme jostakin, hän mainitsi asiasta jotenkin että kyllä raha kelpasi ja jotain sellaista... : (
Luulisin, että jos ottaisin vko/kk rahan puheeksi, hän muuttuisi epäluuloiseksi ja kyselisi että mihin muka tarvitsen sitä. Eniten minua ärsyttää, että äiti ei maksa vaatteitani, joten ajattelin että vko/kk rahoista voisin itse säästää ja ostaa vaatteeni itse. Kaipaisin kipeästi neuvojanne tässä asiassa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu