ÄITI EI ANNA OLLENKAAN RAHAA! AUTTAKAA !

=)

Eli en ole ikinä saanut viikko/kuukausirahaa, eikä sellaisesta ole ollut puhettakaan. Minulla ei ole omaa tiliä (tietääkseni?) ja minulla on yleensä
rahaa alle 20 e (siis kokonaisuudessaan) ja senkin olen saanut esim. synttärilahjaksi ym. Äitini ei maksa vaatteitani, emme käy yleensä yhdessä shoppailemassa, ja kun käymme, en uskalla kysyä äidiltäni, ostaisiko hän jonkin vaatteen minulle, koska pelkään että hän tuomitsee sen ja sanoo sen olevan liian kallis. En ole äitini kanssa läheinen ja riitelemme jonkun verran, joten minun on vaikea ottaa puheeksi että haluaisin viikko/kuukausirahaa. Olen joskus uskaltanut pyytää äidiltäni n. 5 e elokuvaan, kun omani eivät riittäneet, ja silloinkin kun myöhemmin kinastelimme jostakin, hän mainitsi asiasta jotenkin että kyllä raha kelpasi ja jotain sellaista... : (
Luulisin, että jos ottaisin vko/kk rahan puheeksi, hän muuttuisi epäluuloiseksi ja kyselisi että mihin muka tarvitsen sitä. Eniten minua ärsyttää, että äiti ei maksa vaatteitani, joten ajattelin että vko/kk rahoista voisin itse säästää ja ostaa vaatteeni itse. Kaipaisin kipeästi neuvojanne tässä asiassa !

39

6467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukaan ei halua jaella rahaa turhan takia. Lupaa hänelle, että teet kotitöitä rahaa vastaan.

    • malohgb

      Mistä sinä sitten sen 20e saat?

      Sovi äitisi kanssa, että voisitko saada rahaa vaikka jos joka viikko siivoat koko talon vessanpönttöä myöten?

      • äitionseksikäsportto

        Kumpi on syntiä:

        1. Kyrpä, joka seistä törröttää seurakunnassa kovempana kuin koskaan

        vai

        2. Siististi huorahtavasti pukeutunut uskonsisar, joka saa erektioni aikaan pelkällä olemuksellaan?


    • ...

      Ikää oli?

      Äidilläsi ei ehkä OLE rahaa. Varmaan antaisi jos varaa olisi.
      Jos äitis on pienipalkkainen YH niin siinä ei paljon mammonalla hurrata, ole tyytyväinen ettet näe nälkää.

      Hanki kesätöitä jos vain mahdollista ja tilin voit avata itse pankissa.

    • =)

      15 v.
      On äidilläni rahaa omiin harrastuksiinsa ja shoppailuihinsa.
      Kesätöitä onneksi jonkin verran luvassa :)

    • sx kyut

      jos hän kysyy mihin tarvisit muka rahaa. Sano että ostaisit sillä vaatteesi.

    • Joku vaan

      Ite oon vasta kakstoista ja saan viikko rahaa euron, sekin menee suoraan mun omalle tilille. Sot mun iskä maksaa mulle todistuksesta ja isommasta siivoiksesta. Mun äiti maksaa mun vaatteet. ajoskus ostan ite. Esim. tässä vähän aika sitten lähin kavereidin kaa shoppailee ka se anto mulle rahaa koska mä tarvitsin tiettyjä vaatteita. Yritä uskaltaa puhua äitis kanssa raha asioista. mullakin on joskus tosi kiusallinen tilanne kun tarviin rahaa mutten uskalla pyytää. Olen samaa mieltä malohgbin kanssa, voisit saada rahaa jos tekisit töitä.

      Toivottavasti oli apua, ja pyydän anteeksi täysin asiasta juoksevia asioita.
      Pärjäile:)

    • AUTTAJA

      sano hänelle että jos et saa rahaa esim vaatteisiin niin kävelet kaupungissa alasti ja huudat että olen (äitisi nimi) tyttö!..saattas toimia:D..ja mä oon ite 13v tyttö,sain jouluna vielä vaan 4e viikossa mutta nytten se korotettiin 10 euroon,koska äiti huomasi että tarvitsen enemmän rahaa:) tai tehkää lista kaikista töistä mitä teillä on(jotain helppoja pikku hommia) ja sitte jokaisella hommalla olisi oma "hinta" et kun vaikka imuroisit ni saisit esin 2e:) ja sitten sitä voi ajan kuluessa korottaa jos vanhemmat suostuu:)

    • rasmusj

      mä imuroin koko talo eli meiän talo on siis 700 kuutio metriä niin saan jo kympin
      kaikista paikoista siivoamisesta ja 4 egee kun puhdistan ikkunat

      • vfgnhjgbmjhuukmhgy

        öö... tarkotat varmaa neliömetriä? :D on kyllä helvetin korkea tai leveä talo jos on kuutiometrejä... :DDD


      • adsadsa
        vfgnhjgbmjhuukmhgy kirjoitti:

        öö... tarkotat varmaa neliömetriä? :D on kyllä helvetin korkea tai leveä talo jos on kuutiometrejä... :DDD

        Mitenni ihmeen iso talo?
        esim. 10m levee, 32,5m pitkä ja 2m sisäkorkeutta (oikeesti sitä on yleensä enemmö) tekee jo sen 700 kuutioo.
        Ja jos on kaks kerrosta ni mitat on vaa puolet noista.


    • apua!!!!

      Mä asun omassa talossa ja mä en kyllä saa mitään viikkorahaa siitä että hoidan kotityöt. Missä on vika??

    • munakilliperse

      Ite sain äidiltäni lapsilisäni (150e) kuukaudessa, jolla rahalla ostan itselleni vaatteet yms. Ota lapsilisä puheeseen ja kysy voitko saada niillä rahoilla mitään.

      • epäonnekas

        Olen kyllä kuullut joiltakin että he saisivat lapsilisää tililleen - oih niitä onnekkaita!


      • epäonnekas
        epäonnekas kirjoitti:

        Olen kyllä kuullut joiltakin että he saisivat lapsilisää tililleen - oih niitä onnekkaita!

        Meinasin siis sitä että vanhemmat siirtäisivät LAPSILLEEN sitä lapsilisää :D


    • Narggari4201450

      Alat myymään/käyttämään huumeita ja varastella. Kyllä se siitä!

      • Niggeri6934

        Toimii!


    • lihapullala

      Ohhoh! Mulla on ollut täsmälleen sama tilanne! Uskomatonta, miten tutulta toi kuulostaa! :O En kuitenkaan koskaan pyytänyt kk-rahaa enkä sitä ikinä saanut. Nykyään olen niin kaukana koulussa (70 km matka), että saan matkakorvauksia, joista riittää käyttörahaa jonkin verran. Saan rahaa Kelalta matkoihin noin 250 kuussa, josta käytän matkoihin noin 90 euroa kuussa, joten joka kuun lopussa olen saanut noin 160 euroa, mikä tuntuu aivan mielettömän mahtavalta! :D

      En ole ikinä voinut ostaa esim. vaatteita, juuri rahapulan takia. Arvatkaa millaista se on. Ei kivaa.

    • mietiskelijä...

      muistan kun itse olin teini iässä ,sain 70e kuukaudessa ja sillä piti ostaa myös vaatteet mutta sain aina isosiskoilta niiden vanhoja vaatteita ja kävin aika paljon kirppiksillä=)se summa oli minusta ihan hyvä kun näin jälkeenpäin miettii.jos lapselle ei anna minkäänlaista rahaa tulee se varastamaan ne vaatteet ja kaiken muun kokemuksia kaveri porukoista....raha kyllä valitettavasti säätää sen liikkuuko lapsesi sivistyneiden nuorten kanssa vaikka kahvilassa vai roskasakin kanssa juna asemalla=(

    • ): tuttu tunne

      Mä saan 10 kuukaudessa ... ): Olen köyhä lapsi toi on nii tuuttuu ennenku täytin 13 en saanu mtn .... mun Mummo osti mulle vaatteet mut nyt ku oon 13 mutsi antaa mulle 10e kk

      • Anonyymi

        Oon koht 15 enkä saa vko/kk rahaa yhtään:( vaikka siivoosin tai tekisin mitä töitä tahansa en saa mitään.


    • ____________________

      Aloittajalle tiedoksi ! Jos äitisi on köyhä/itarus, niin kokeile lähteä pienemmästä viikkorahasta. Kenenkään vanhemman tilille ei tee pahaksi jos saa vaikka 2½ euroa viikkorahaa. Eihän se ole paljon mutta varmasti tyhjää parempi.

      • Isoperhe

        Mä saan 3€ viikkorahaa ja oon 11. Tiiän ettei se johu siitä että mun vanhemmat ois köyhii (patologi ja lääkäri). Se johtuu siitä että mulla on 10 sisarusta


    • annimarie

      Mun äiti ostaa mulle vähän kaikkee mut en saa ikinä melkee ees yhtä euroo =((

      • Kyllästynyy

        Joo mulla sama tilanne, sain viimeeks kesällä yhen paidan joka tosin makso 9 euroa... Tarve olisi vaikka mihin, mm. uusiin kenkiin, housuihin, alusvaatteisiin, meikkeihin... mutta ei mulle osteta kun rahat menee velkoihin ja laskuihin ja ruokaan. Multa kysy yksi ammatti ihminen että saanko lapsilisät omaan käyttöön, hänkin varmasti huomannut että mulla ei oo ku vaan parit vaatteet joita käytän ( muut rikki tai liian pieniä tai venyneitä) eikä mulla ole ku yhet ehjät housut joita voin käyttää.

        Mun mielest ei oo yhtää kiva ku muut kaverit kulkee upean näkösenä ja itelläni perhe työtön ja suht köyhä.


    • 12v

      Käyppäs äippäs kolikkopussilla.. Kyllä sieltä sulle pari egee liikenee...

      • passssssssqa

        ei kyl, se käyttää korttii..


    • turhaa...

      joo-o

    • Ihan oikein, ei nykykakarat mitään tarvi. Kaikki tulee liian valmiina muutenkin.

    • Tehkääpä töitä

      Tehkääpä töitä niin rahaa kyllä tulee. Ole 3 kuukautta kesätöissä verottomalla palkalla nii kyllä massii riittää.Sonnien ruokkimisesta ja huoltamisesta(lomittaminen) 10€/h arkisin, lauantaina 15€/h ja sunnuntaina 20€/h. Eli yhestä viikonlopusta itelle suunnilleen 140€ rahaa. Ja töitä tarttee tehä vaan 4h päivässä. Kyllä töitä tekemällä rahaa saa. Ja jo 14v saa lomittaa.

    • Jjalmari

      En saa kun 5e viikossa ja tarvitsisin 20e säästöön mutta on ihan mahoton säästää rahaa kun ne on unohtanu jo antaa 3viikoa olisi kiva saada se 20e koska voisin säästää uuteen vuoteen

      • Minä saisin 20e viikossa pulloja keräämällä. Tällä hetkellä olen tosin liian rikas moiseen.


    • karkkirahaa
    • pojkgii

      Vitun köyhä

    • tyjhrtjtyjk
    • perunallajaksaa

      Mun äiti väittää olevansa niin köyhä ettei oo rahaa syöttää mua kun olin 16-17 XD Joskus söin noin viikon vaan riisii ja sitte myöhemmi maitotuotteita ja perunoita kun äidiltä näköjään loppu raha vaik on laktoosi-intoleranssi. joko laktoosi tai nääntyminen sekä kuihtuminen

    • liukjydjdj

      montako sankoa olet hakenut metästä mustikoita muutaman viikona aikana ja myynyt ne hyvällä voitolla? jos sangosta saa 50 e niit poimii pari päivään ja nopeesti putaa ja myy mummoille

      paljonko on nyt sulla rahaa säästössä näillä opeilla
      kohta alkaa marjapensaiden poiminta onko suunnitelmia montako ok talon takapihaa aiot putsata ja ottaa rahat poi kuleksimasta jonkun tonninehdit nyt nypätä taskuun jos olet ahkera

    • Anonyymi

      Ite saan 20€ kokeesta (jos on 8-10 arvosana ja vanhemmat maksaa kaikki vaatteet mut viikkorahaa saan 5e viikko mut teen aika paljon kotitöitä sen eteen.

    • Anonyymi

      Aloittaja lienee jo 3-kymppinen aikuinen ja tukevasti työelämässä.
      Äitinsä varmaan turha kysellä avustuksia köyhään elääkeläiselämään.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10563
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10132
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6334
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4902
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4727
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4066
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3423
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3137
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe