Saavuin paikalle ensimmäisenä. Pihassa ei ollut vielä yhtäkään autoa lukuunottamatta Jonnen Corollaa, joka oli parkkeerattu isännän elkein aivan mökin eteen, lähelle portaita. Sammutin moottorin ja katselin järvelle. Kaislat eivät hievahtaneetkaan, vesi näytti uhmakkaalta, tummalta, kiehtovalta. Koivikon osittain kellastuneet lehdet tipahtelivat alas sammalikkoon kuin varkain. Syksy oli tullut. Kaappasin suuren, jykevää tekoa olevan laukkuni apukuskin paikalta. Se painoi kuin synti. Ihmekös tuo, sillä sitähän se pullollaan olikin. Pullot ja tölkit kolahtelivat toisiaan vasten päästäen ilmoille lupaavia ääniä, kun heilautin kassin olalleni.
Jonne pyllisteli takan edessä ja latoi asiantuntevasti suuria halkoja huonetta dominoivaan kivitakkaan. Mökissä tuoksui savu.
"Moi!", hän huikkasi heittäen minulle kuuluisan hymynsä. "Pistä vaan aartees jääkaappiin, pitää vähän säätää tän lämmityksen kanssa. Ukko kyllä varotteli että tää saattas temppuilla, on ollu kylmillään sen verran kauan.."
"Take your time!", vastasin ja potkiskelin mokkanahkaiset kenkäni eteiseeen, riisuin takin huolettomasti tuolille ja kaivoin villasukat esiin viinojeni seasta.
Jonnen perheen "kesäasunto" oli tosiasiassa upea, täysin ympärivuotiseen asumiseen sopiva lukaali. Suoraan eteisestä avautuva olohuone oli suuri ja taidokkaasti sisustettu. Kalusteet, kutsuvan näköinen sohva yksittäisine nojatuoleineen olivat tummaa nahkaa, keskellä istuinryhmää komeili upea, lasinen sohvapöytä, jolle oli nosteltu erilaisia suolaisia naposteltavia: vihanneksia, sipsejä, popcorneja... Olohuoneen ikkunat olivat korkeat, niiden eteen oli vedetty harsomaiset verhot, laskeva aurinko näytti pehmeältä kuultaessaan hennosti kankaan läpi. Seinät olivat paksua, pyöreää hirttä, joka loi huoneeseen maskuliinisen tunnelman.
Kävelin ihaillen huoneen poikki järvelle avautuvan ikkunan eteen. Siihen oli ripustettu kaunis, tyynyin pehmustettu korituoli, jonka alla lepäsi vaalea, pehmeä lampaantalja. Kyykistyin ja kokeilin sitä hellästi sormenpäilläni. Jollen olisi tullut viettämään hauskaa ja riehakasta iltaa, olisin luultavasti käpertynyt siihen ja nukahtanut, herännyt seuraavana keväänä kun aurinko olisi paistanut noista suurista, korkeista ikkunoista suoraan silmiini.
"Hei Anniina, viitsisitkö vielä ettiä jonkun kulhon noille karkeille? Jäi vähän kesken tuo homma kun tää pentele lykkäs savut sisälle."
Keittiötasanne nousi muutaman portaan olohuonetta ylemmäs. Mustaa luonnonlaattaa oleva lattia tuntui aavistuksen viileältä, mutta silti miellyttävältä jalkojeni alla. Pöytäryhmä noudatteli samaa eleganttia tyyliä kuin olohuoneenkin kalusteet, se oli sijoitettu omaksi pieneksi ruokailutilakseen toiminnallisen keittiön ulkopuolelle. Pujahdin kokkaajan paratiisiin hipaisten ohimennen mahonkista tuolinselkää. Voi miten täydellistä kaikki olikaan.
Kolistelin juuri kulhojen ja kippojen kanssa, kun ovi kävi eteisessä. Iloinen puheensorina tuntui täyttävän samantien koko rakennuksen, jokaisen hirrenkolon ja sohvannurkan. Nousin kumarasta asennostani ja vilkaisin eteiseen tietäen jo valmiiksi ketkä tulisin näkemään. Marius ja Mona olivat seurustelleet jo jonkin aikaa, ja saapuivat aina yhdessä joka paikkaan. Mona vilkutti minulle iloisesti nostaen hanaviinipakkaustaan ilmaan, luvaten tarjota siitä minullekin. Virnistäen nostin peukaloni pystyyn, tästä illasta tulisi vielä hurjan hauska. Kolistelin värikkäät makeiset oranssiin muovikulhoon ja nappasin pari parasta suuhuni. Nyt voisi jo ottaa lasillisen kuplivaa.
Istuimme jo Monan kanssa nautiskelemassa toisia lasillisia valkkaria, kun Eero kolisteli eteiseen kahta muovikassia roikottaen. Ne kilisivät iloisesti, sisältöntä runsaudesta kielien, saaden minut ja Monan hihittelemään merkityksellisesti toisillemme. Eero oli Jonnen paras kaveri, oli ollut sitä kerhoiästä lähtien. Heidän yhteiseloaan oli aina miellyttävää seurata, se oli niin välitöntä, rakasta, mutta silti miehistä. Siinä he taas paiskasivat kättä ja vetivät toinen toisensa nopeaan, lihasten ympäröimään syleilyyn. "Ja tämä on pojalle", Eero kaivoi taskustaan pullon kirkasta. He nauroivat molemmat, lämpöä äänessään.
Kaikki kolme nuortamiestä olivat vetäytyneet keittiöön. Marius istuksi tummalla, kivisellä työtasolla huurteinen oluttölkki kädessään, Jonne ja komearaaminen Eero sekoittelivat boolia suureen kristallimaljaan. "Heihei, älä pistä noin paljon!", Eero nauroi. "Meillä on naisia täällä." Hän vaati viinapullon itselleen Jonnen käsistä ja sulki korkin konservatiivinen ilme kasvoillaan, pyyhkien valumat sormeensa jonka upotti suuhunsa. Jonne pyöritteli päätään naurahtaen hänkin, ja käänsi kauhalla hempeänpunaisen boolin ainekset vielä kertaalleen ympäri. "Jumalten nektaria", hän hykerteli täyttäen viisi lasia rakkaudella tehdyllä juomalla.
Jonne pyllisteli takan edessä ja latoi asiantuntevasti suuria halkoja huonetta dominoivaan kivitakkaan. Mökissä tuoksui savu.
"Moi!", hän huikkasi heittäen minulle kuuluisan hymynsä. "Pistä vaan aartees jääkaappiin, pitää vähän säätää tän lämmityksen kanssa. Ukko kyllä varotteli että tää saattas temppuilla, on ollu kylmillään sen verran kauan.."
"Take your time!", vastasin ja potkiskelin mokkanahkaiset kenkäni eteiseeen, riisuin takin huolettomasti tuolille ja kaivoin villasukat esiin viinojeni seasta.
Jonnen perheen "kesäasunto" oli tosiasiassa upea, täysin ympärivuotiseen asumiseen sopiva lukaali. Suoraan eteisestä avautuva olohuone oli suuri ja taidokkaasti sisustettu. Kalusteet, kutsuvan näköinen sohva yksittäisine nojatuoleineen olivat tummaa nahkaa, keskellä istuinryhmää komeili upea, lasinen sohvapöytä, jolle oli nosteltu erilaisia suolaisia naposteltavia: vihanneksia, sipsejä, popcorneja... Olohuoneen ikkunat olivat korkeat, niiden eteen oli vedetty harsomaiset verhot, laskeva aurinko näytti pehmeältä kuultaessaan hennosti kankaan läpi. Seinät olivat paksua, pyöreää hirttä, joka loi huoneeseen maskuliinisen tunnelman.
Kävelin ihaillen huoneen poikki järvelle avautuvan ikkunan eteen. Siihen oli ripustettu kaunis, tyynyin pehmustettu korituoli, jonka alla lepäsi vaalea, pehmeä lampaantalja. Kyykistyin ja kokeilin sitä hellästi sormenpäilläni. Jollen olisi tullut viettämään hauskaa ja riehakasta iltaa, olisin luultavasti käpertynyt siihen ja nukahtanut, herännyt seuraavana keväänä kun aurinko olisi paistanut noista suurista, korkeista ikkunoista suoraan silmiini.
"Hei Anniina, viitsisitkö vielä ettiä jonkun kulhon noille karkeille? Jäi vähän kesken tuo homma kun tää pentele lykkäs savut sisälle."
Keittiötasanne nousi muutaman portaan olohuonetta ylemmäs. Mustaa luonnonlaattaa oleva lattia tuntui aavistuksen viileältä, mutta silti miellyttävältä jalkojeni alla. Pöytäryhmä noudatteli samaa eleganttia tyyliä kuin olohuoneenkin kalusteet, se oli sijoitettu omaksi pieneksi ruokailutilakseen toiminnallisen keittiön ulkopuolelle. Pujahdin kokkaajan paratiisiin hipaisten ohimennen mahonkista tuolinselkää. Voi miten täydellistä kaikki olikaan.
Kolistelin juuri kulhojen ja kippojen kanssa, kun ovi kävi eteisessä. Iloinen puheensorina tuntui täyttävän samantien koko rakennuksen, jokaisen hirrenkolon ja sohvannurkan. Nousin kumarasta asennostani ja vilkaisin eteiseen tietäen jo valmiiksi ketkä tulisin näkemään. Marius ja Mona olivat seurustelleet jo jonkin aikaa, ja saapuivat aina yhdessä joka paikkaan. Mona vilkutti minulle iloisesti nostaen hanaviinipakkaustaan ilmaan, luvaten tarjota siitä minullekin. Virnistäen nostin peukaloni pystyyn, tästä illasta tulisi vielä hurjan hauska. Kolistelin värikkäät makeiset oranssiin muovikulhoon ja nappasin pari parasta suuhuni. Nyt voisi jo ottaa lasillisen kuplivaa.
Istuimme jo Monan kanssa nautiskelemassa toisia lasillisia valkkaria, kun Eero kolisteli eteiseen kahta muovikassia roikottaen. Ne kilisivät iloisesti, sisältöntä runsaudesta kielien, saaden minut ja Monan hihittelemään merkityksellisesti toisillemme. Eero oli Jonnen paras kaveri, oli ollut sitä kerhoiästä lähtien. Heidän yhteiseloaan oli aina miellyttävää seurata, se oli niin välitöntä, rakasta, mutta silti miehistä. Siinä he taas paiskasivat kättä ja vetivät toinen toisensa nopeaan, lihasten ympäröimään syleilyyn. "Ja tämä on pojalle", Eero kaivoi taskustaan pullon kirkasta. He nauroivat molemmat, lämpöä äänessään.
Kaikki kolme nuortamiestä olivat vetäytyneet keittiöön. Marius istuksi tummalla, kivisellä työtasolla huurteinen oluttölkki kädessään, Jonne ja komearaaminen Eero sekoittelivat boolia suureen kristallimaljaan. "Heihei, älä pistä noin paljon!", Eero nauroi. "Meillä on naisia täällä." Hän vaati viinapullon itselleen Jonnen käsistä ja sulki korkin konservatiivinen ilme kasvoillaan, pyyhkien valumat sormeensa jonka upotti suuhunsa. Jonne pyöritteli päätään naurahtaen hänkin, ja käänsi kauhalla hempeänpunaisen boolin ainekset vielä kertaalleen ympäri. "Jumalten nektaria", hän hykerteli täyttäen viisi lasia rakkaudella tehdyllä juomalla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Booliastia oli siirretty tovi sitten sohvapöydälle, jolta sen sisältö oli alkanut huventua asiaankuuluvalla tahdilla. Vierelläni divaanilla istuva Eero täytti lasini jälleen, ojensi sen minulle ja vaati saada Monan tyhjän lasin kierrokselle. Tyttö itse kujersi Mariuksen ahtaanoloisessa kainalossa kasvot poikaystävänsä kaulaa vasten, todennäköisesti suunnitellen tulevaa yötä. Eero vilkaisi minuun ja virnisti, tämä oli jo tuttu kuvio. "Antaa kyyhkyläisten kuherrella", Jonne mussutti suu täynnä dipattua porkkanaa. Yht'äkkiä hänen silmiinsä syttyi huippuhyvästä ideasta kertova palo. "Anniina, ei sattus tulemaan mieleen ketään mukavaa tyttöä, joka vois liittyä meidän kööriin tänä iltana? Mun laskutaitojen mukaan meillä on liian vähän kauniimman sukupuolen edustusta. Siis jos niistä laskutaidoista enää voidaan puhua..." Hän kulautti lasinsa tyhjiin ja ojensi sen vieruskaverilleni, joka tottelevaisesti tarttui taas kauhaan. Hetken seuraavaa siirtoa mietittyäni kaivoin puhelimen esiin. Eero tuoksui hyvältä vieressäni, enkä hänen lämpönsä aistiessani nähnyt mitään estettä sille, etteikö yksi tyttö voisi vielä mahtuakin Jonnen luo yöksi.
Sonjalla ei kestänyt kauaa. Ei myöskään auvoisen humalatilan saavuttamisessa. Hän oli pieni, siro, vaalea tyttö, joka rakasti tuon illan kaltaisia istujaisia. Jonnen polvi oli hetkessä vallattu, ja rakas keijukaiseni keikkui siinä kuin kesän hylkäämä heinä. Hän oli suloinen. Ja niin kännissä.
Eeron käsi hipaisi kuin ohimennen pakaraani, kun nousin sohvalta ja ilmoitin poistuvani hetkeksi vessaan. Eteisestä toiseen suuntaan löytyivät makuuhuoneet, kaksin kappalein. Kurkistin molempiin kuin varmistaakseni sänkypaikan itselleni. Viileä ilma tulvahti jyhkeiden ovien takaa. Toisessa huoneessa oli leveä, upottavan näköinen parisänky, jonka jalkopäähän oli asetettu vanha, maalit yltään karistanut puupenkki. Valoverho oli alhaalla, huone oli pimeä ja unettava. Kaksi valkoista yöpöytää ja kaunis, haaveideni mukainen kampauspöytä olivat antiikkityyliä nekin. Pienemmässä makuuhuoneessa oli kirjoituspöytä ja tuoli, sekä kapea sänky ja lautapelien sekä ohuiden satukirjojen valtaama kirjahylly. Arvatenkin pikku-Jonnen huone, hymähdin itsekseni. Aika oli todellakin kulunut kuin siivillä. Meistä oli silmänräpäyksessä kasvanut jo miltei aikuisia.
Vessasta palattuani koko muu kööri istui matolla keskellä olohuonetta. Mona oli asettunut valkoviinilasinsa kanssa Mariuksen jalkojen väliin, tämä istui risti-istunnassa vastapäätä Jonnea, jonka vieressä kujerteleva Sonja dippaili juuri kylmiä nakkeja kermaviilikastikkeeseen. Eero siemaili boolia oluttuopista. Hän katsahti minuun ja taputti tyhjää paikkaa vierellään. Keskellä iloisesti humaltunutta joukkoa nökötti tyhjä shampanjapullo.
"Kuka alottaa?", Mona hihkui suu täynnä nakkimössöä. "Jonne, sinä tietenkin! Isäntä talossa ja kaikkee, näytäs nyt mallia!"
Jonne kääri hihansa ja naksautteli sormiaan kuin valmistautuakseen vuosisadan kamppailuun, tarttui pelivälineeseen ja pyöräytti. Pullo kieppui kuin onnenpyörän osoitin, hidastaen pikkuhiljaa vauhtiaan ja pysähtyen lopulta osoittamaan suoraan Mariukseen ja Monaan. Mona vilkaisi rakastaan olkansa yli ja nojautui lattialle kyynärpäidensä varaan, kuin päästäen Mariuksen pelikentälle. "Sinä ensin", hän sanoi ja kulautti viileästä juomastaan suullisen. Marius kohautti olkapäitään irvistäen ja kohdisti katseensa Jonneen, joka sormeili hajamielisesti Sonjan reittä. "Totuus vai tehtävä?", lausahdin juhlallisesti ja annoin Eeron täyttää lasini jälleen.
"Täyttääkö Mona velvollisuutensa naisena, puolisona, kunniakkaasti?"
Sonja pärski vetäistyään viiniä henkeensä, ja Mona yhtyi hänen nauruunsa. Marius näytti mietteliäältä. Sitten hän kiersi kätensä eteensä nojautuneen Monan vyötäisille ja veti tämän takaisin syliinsä. "You bet", hän virnisti. "Mutta en lainaa sitä teistä yhdellekään. En edes tänään."
Pojat nauraa hörähtelivät. "Turha kysymys", itse neiti puheenaihe tuhahti, nappasi kulhosta nakin ja upotti sen kurkkuunsa. Taas uusi hillitön naurukohtaus.
Kun Sonja oli joutunut esittämään improvisoitua eroottista tanssia Eeron tuoman musiikin tahtiin, oli aika pyörittää taas. Edellinen uhri hoippui takaisin paikalleen nousuhumalaansa lakkaamatta hymyillen ja päästi viisarin taas valloilleen. Pullo pyöri keskellä rinkiä kuin villiintynyt kompassin osoitin, naurunremakka kimpoili lasin pinnasta ja helisi hirsiseiniin maalaten ne persikan ja vaaleanpunaisen sävyin. Pullonkaula pysähtyi lopulta osoittamaan kohti ristittyjä nilkkojani, pyörähtäen vielä muutaman raukean kierroksen itsensä ympäri.
Jäin katsomaan Sonjaa silmiin odottaen hänen julistustaan tehtävästä, joka minun tulisi suorittaa. Hän katsoi minua silmät sirrillään hymyillen humalaisen autuasta hymyään.
"No?"
Eero ja Jonne huomasivat tilaisuutensa tulleen. Sonjan raapiessa päätään pojat vaihtoivat keskenään muutaman merkityksellisen katseen.
"Laita silmät kiinni.", Jonne julisti tuomioni.
"Mitä?", nauroin lasiini. Uteliaisuutta tihkuen ummistin kuitenkin silmäni muiden sitä vaatiessa, jääden epäluuloisena odottamaan mielenkiintoista jatkoa saamalleni epäilyttävän helpon oloiselle tehtävälle.
Lyhyen sanailun ja armottoman kikatuksen päätteeksi tuli viimein hiljaista. Humaltuneet aistini olivat täysin vailla ärsykkeitä, odottelin hiljaa suu hymyssä mitä muut olivat pääni menoksi keksineet.
Tunsin läsnäolon jo ennenkuin hän kosketti minua. Uloshengityksen puhallukset tuoksuivat hyvältä, makealta, vieraalta valuessaan pitkin kasvojani kuin lämmin sokerivesi. En osannut odottaa suudelmaa. Se oli varovainen ja pehmeä, maisteli huuliani hellästi. Suuni raottui, ja kun tunsin kielenkärjen varovaisen kosketuksen huulteni sisäpinnalla, minun oli pakko vastata tuohon yllättävään hellyydenosoitukseen. Viimeistään hajuveden hempeä tuoksu paljasti, kuka oli joutunut asialle. Pitkät hiukset laskeutuivat käsivarsilleni, sirot kädet reisilleni.
Sonja vetäytyi sylistäni hymyillen.
"Tiesinhän mä että sä pussaisit hyvin", hän kihersi. Tunsin kuumottavan punan nousevan poskilleni. Olin kyllä tietoinen tyttöjen tavasta suudella; vienoista liikkeistä, taidokkaasta huulten ja kielen käytöstä sekä mausta, jollaista ei pojan huulilta koskaan voisi maistaa. Olin lukiossa jakanut yhden villin yön muutaman parhaan ystäväni kanssa, mutta sen yön muistelemisen olimme julistaneet yhdessä pannaan jo aikoja sitten - ainakin niissä tapauksissa, kun muistelijat olivat kaikki selväpäisiä. Palautin varovasti mieleeni sen yön. Olin kyllä pitänyt siitä, niin kummalliselta kun se kaikki parhaiden ystävieni kanssa oli tuntunutkin. Tuona yönä olimme jakaneet toisillemme kaikki loputkin salaisuutemme - ainakin melkein. Jotain oli jäänyt puolitiehen.
Todella hyvin kirjoitettu!
Ois voinu jatkua vielä:)
odotin koko ajan että tarina pääsis kunnolla alkuun, ja lopulta kun alkoi vähän tapahtua, se loppuu kesken?!
tooosi hyvä, voisko joku jatkaa??
Heräsin ajatuksistani. Eero ja Jonne tuijottivat minua ja edessäni kyyhöttävää vaaleaa kaunotarta silmissään jotain sellaista, mitä voisi kuvitella näkevänsä autiomaassa matkaavien länsimaalaisten katseessa heidän saapuessaan vehreälle keitaalle muutaman päivän hiekan hengittämisen jälkeen. "Aiih, yritätkö sä jumalauta rusentaa mut hengiltä?" Mona kihersi. Marius oli nojautunut tyttöystävänsä yli kuin päästäkseen siten lähemmäs jotain ennen kokematonta. Joku olisi saanut kelata hänen kielensä takaisin suuhun. Painoin leukaani aavistuksen kohti rintaani; paistoiko vaiettu salaisuus ja suhtautumiseni siihen kehoni kielestä noin selvästi.. Sonjan ilkikurinen, hellä hymy ryömi lattiaa pitkin ja kipusi vyötärölleni, uumalle, rintojen yli ja saavutti lopulta leukaperäni. Hän painoi hoikat sormensa kaulalleni, missä tunsin typertymiseen asti kiihtyneen pulssini, ja nosti kasvoni itseään kohti.
Hän painoi huulensa huulilleni uudelleen. En pystynyt sulkemaan silmiäni, en edes yrittänyt. Sonjalla oli kauniit, pitkät, kaarelle taivutetut ripset; hänen pieni nenänsä hipoi kevyesti omaani, joka sekin oli siro ja aavistuksen pysty. Sonja ei suudellut minua rajusti, en kutsuisi sitä edes intohimoksi, vaan hellyydeksi. Hänen kosketuksensa oli niin pehmeä, että uskalsin hädin tuskin vastata siihen. Minusta tuntui, että voisin vastareaktiollani rikkoa jotain äärimmäisen herkkää. Enkä missään nimessä halunnut häiritä sitä, mitä hän silloin teki.
Mitä sitten tapahtui?
mitä sitten,jatka,jatka...ja te kahdestaan mut ensin peli loppuun,strippaustako ??
Miksi ei oo kirjoitettu loppuun asti_ Siihen ku kaikki panee ristiin y;n lopuks...
Olipa hyvää luettavaa. Saatko miia tehtyä jatkoa, aihe on mitä kutkuttavin
sussa on kirjailija ainesta!!!
VAADIN LISÄÄÄ!!
KIRJOTA LISÄÄ! LISÄÄ!
miina hyvä, kirjoita lisää. Aivan upeata ja kiihoittavaa
Kirjota lisää,ole kiltti!
Kuin lihasmuistin herättelemänä, vanha muisto kohosi yllättävän elävänä mieleeni. Olin omassa seurassani palannut siihen useinkin - ajatuksen tasolla, viattomasti, rehellisesti lainkaan kiihottumatta - mutta kuitenkin lämmöllä. Jokin minua siinä oli aina kiehtonut, sillä en edelleenkään ollut päässyt irti kokemuksella leikittelystä. Se tuli aina puheeksi uusien tuttavuuksien kanssa, vähintäänkin sivulauseessa, puhuimmepa sitten seksistä yleensä, homoseksuaalisuudesta tai homopelosta. Olin käyttänyt puheenparttani hyväkeni ja onnistunut useinkin luomaan nuorillemiehille tilanteesta niin voimakkaita mielikuvia, että olin saanut heidät kuin vahingossa sekaisin halusta. Minä ja paras ystäväni - kellään en tuntunut olevan mitään sitä vastaan. Päinvastoin.
"Kerro siitä", Marius kuiskasi. "Kerro kaikki."
Yhtäkkiä koko huoneeseen oli laskeutunut kunnioittava, odottava hiljaisuus. Katsoin heitä silmiin, jokaista vuoronperään. Marius näytti siltä, kuin jonkun täytyisi kelata hänen kielensä takaisin suuhun ja kerätä silmät lattialta. Eeron lämpö tuntui väreilevän ilmassa ihoani hipoen ja Jonne oli saattanut hetkeksi unohtaa, kuinka hengitetään. Monan silmät kiilsivät oudosti, kun hän katsoi minua haastava ilme kasvoillaan. Ringin keskellä istui yhä Sonja, joka hymyili vaisusti. Olisivatko nämä ihmiset salaisuuteni arvoisia? Mitä ystävyyssuhteellemme tekisi se tarina, jonka heille kertoisin?
"No ne synttärithän oli järjestetty joka vuosi..."
..parhaan ystäväni mökillä, järven rannalla. Sinäkin syksynä ihmisiä oli saapunut kiitettävästi, ja sinäkin syksynä suurin osa heistä oli häipynyt keskiyön jälkeen. Jäljelle olimme jääneet me neljä: minä, hän ja kaksi muuta tyttöä, sekä ne muutamat autuaan tietämättömät pojat, jotka olivat sammuneet ulos pystyttämiinsä telttoihin. Mökki oli vielä viileä ja ainoan makuuhuoneen ainoa sänky leveä, joten päätimme nukkua vierekkäin, toisiamme lämmittäen.
Olimme kaikki edelleen humalassa. Ja turhautuneita. Meitä väsytti kyllä, mutta ilta oli silti jäänyt osaltamme aivan kesken. Vielä olisi pitänyt jaksaa bilettää. Pötkötimme kaikki peittoihin kääriytyneinä, vierekkäin kuin siskot pedissä, ja poljimme jaloillamme ilmaa ja kiljuimme, ettemme halua vielä nukkumaan. Kunnes väsymys lopulta vei voiton, ja energiapiikki taantui voipuneeksi, syväluotaavaksi keskusteluksi.
Lopulta ei kuulunut enää mitään. Paitsi parhaan ystäväni hengitys hänen maatessaan siinä kainalossani, pienenä ja sirona, pitkät hiukset levällään tyynylläni. Oli ollut outoa haistella hänen tuoksuaan niin läheltä – sitä samaa makeaa, pirteän raikasta tuoksua, joka kyllä oli jo kauan ollut tuttu, mutta sillä kertaa jotenkin niin vieras. Yhtäkkiä olin huomannut painaneeni kasvoni hänen hiuksiinsa, hänen korvansa juureen. Miten siihen olin päätynyt? Sitä en edelleenkään tiennyt. Niin vain kävi.
Seuraavassa hetkessä tajusin, että hänen täytyi suhtautua korvanlehdellä tuntuvaan toisen hengitykseen aivan samoin, kuin siihen itse reagoin. Olin saanut hänet tahattomasti jännittymään sylissäni. En ollut tarkoittanut sitäkään. Kun jostain kummallisesta syystä suutelin hänen korvaansa, hän ei hengittänyt enää lainkaan. Kunnes hänen hengityksensä yhtäkkiä kävi niin raskaaksi, ettei muillekaan makuuhuoneessa olijoille jäänyt epäselväksi, että joku oli parhaillaan todella kiihottuneessa tilassa, eikä ollut aikeissa rauhoittua ihan hetkeen.
Mieleeni ei ollut tullut painaa jarrua, kun tuo tuttu tuoksu yhtäkkiä oli muuttunut mauksi suussani. Ajatus ystävän suutelemisesta oli tuntunut juuri niin pyörryttävältä, että koskettelimme toisiamme haparoiden ja epävarmasti – kuin emme olisi olleet siinä tilanteessa omana itsenämme.
Ajan saatossa muistini , todennäköisesti jokin suojelumekanismi, oli saanut minut unohtamaan, missä kaikkialla käteni olivat käyneet. Ja hänen kätensä. Kahden muun tytön aktiviteeteista en ollut koskaan päässyt sen tietoisemmaksi, mutta äänistä päätellen he olivat ottaneet mallia meistä.
Tilanne kuitenkin oli edennyt niin suorasukaiseksi ja hävyttömäksi, että hän oli saanut minut ulos mökistä ja oli raahaamassa minua kohti mökin yhteyteen rakennettua ulkorakennusta, tarkoituksenaan “hoitaa homma loppuun”. Minä olin rimpuillut vastaan, tarrannut kiinni mökin terassin pylvääseen ja käskenyt häntä rauhoittumaan. Olin selvinnyt humalatilastani ja tullut järkiini. En ollut uskaltanut.
Jälkeenpäin se oli tuntunut oikealta ratkaisulta; meillä meni hetki selvitä kokemuksesta jo tämän tasoisena. Mitä olisikaan tapahtunut, jos olisimme oikeasti..? Ajatus puistatti minua edelleen. Mutta se ei ollut koskaan tuntunut vastenmieliseltä. Se oli ollut outoa. Outoa, eikä silti lainkaan ikävää.