Pentujen hankinta

Minulla on puhdas rotuinen saksanpaimenkoira ja olen ajatellut tehdä hänelle yhden pentueeen ja vasta sen jälkeen poistatan kohdun.
Koira on hyväluonteinen ja lonkat kuvattu, ei allergioita.
Haluan että koirani tekee sekarotuiset pennut, syynä on se että sukua on paljon jalostettu ja alkaa esiintymään erilaisia vikoja ja en halua mitään "pistekoiria" vaan tavallisia koiranpentuja.
10123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin ja mitäs tuosta?

Äänestä

Sakemanni on tosiaan jalostettu niin sairaaksi, että hävettää kokonaisen ihmiskunnan verran. Onko avaaja miettinyt rotua, jonka kanssa mixi muodostetaan?

Äänestä

No etpäs paljoo koiraasi arvosta;(.
Ei mulla vaan tulis pieneen mieleenkään millään sekiksella tai muullakaan omaa koirani linjaa pilata.
Vain jal.määräykset täyttävät koirat tulevat kysymykseen.
Ja olen ylpeä koirastani ja arvostan sitä myöskin ja kasvattajien tekemää jalostustyötä.
Siitä suuri KIITOS heille ♥

Äänestä

Koiran arvostaminen on kuule ihan eri asia kuin koiran sukutaulun arvostaminen. Mitä se koira niistä papereista tietää? Paperit on sitä varten, että ihmiset niillä kehuskelee ja kilpailee keskenään.

Äänestä

Ja mitkähän lonkat koirallas mahtaa olla??Meinaat siis että koiras suvussa olevat sairaudet/viat häviävät kuin tuhka tuuleen kun teetätät nartullasi sekarotuiset pennut?Ne sairaudet/viat jotka narttusi suvussa on,eivät todellakaan häviä mihinkään!

Äänestä
  • Ja edelliseen lisäystä: Jos koirasi vanhemmilla tai suvussa on perinnöllisiä sairauksia/vikoja,niin ne todennäköisesti myös periytyvät pentuihin vaikka nartullas ei oliskaan minkäänlaisia sairauksia/vikoja

    Äänestä

Miksi haluat teettää pentueen koirallasi?
Pentujen teettäminen on iso homma, varsinkin pentujen hoitaminen. Pennuille tulee myös löytää hyvät kodit, joissa se viettää lopun elämänsä, eli jopa 15 vuotta. Kotien etsintä voi olla hankalaa, jos pentujen vanhemmilla on jotain ongelmia ja muutenkin.

Äänestä

Koira on luonteeltaan hyvin äidillinen, "hoitelee" perheen lapsia.
Mielestäni koirallakin on oikeus kokea äidin onni.

Äänestä

Hyvä perustelu.. "Koiralla oikeus kokeä äidin onni".. voi tsiisus.. Kannattaa sairaan suvun omaavalla koiralla tehdäkin jälkikasvua..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


----- kirjoitti:

Minulla on puhdas rotuinen saksanpaimenkoira ja olen ajatellut tehdä hänelle yhden pentueeen ja vasta sen jälkeen poistatan kohdun.
Koira on hyväluonteinen ja lonkat kuvattu, ei allergioita.
Haluan että koirani tekee sekarotuiset pennut, syynä on se että sukua on paljon jalostettu ja alkaa esiintymään erilaisia vikoja ja en halua mitään "pistekoiria" vaan tavallisia koiranpentuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu