Runo ystävästä

Sulle kaikesta kertoa voin, sä kuuntelet.
Asioita toisillemme uskoa voimme, toistemme tukena ollaan.
Olet osa elämääni, kuin osa koko hampaistani suussani.
Ei ystävyyttä meidän rikkoa kukaan voi, hetkiä yhteisiä viettäessämme, enkelin kaunis harppumusiikki taustalla soi.

Ystävyytemme hyvä kun on, enkelikin seuratessaan meitä herkistyy.
Harppumusiikkinsa hänen yhä kauniimmaksi muuttuu.
Kyyneleet enkelin pienen lammikon aikaansaavat, näkyen lammikosta, miten enkeli kyyneleet vuodattaneena meille vilkuttaa. Pian taivaaseen kadotessaan, kimallus kultainen taivaalla korkealla näkyi. Luoja ikään kuin silmää meille iski.

Viestittäen kuin, että enkeli viestin hänelle meistä toi.
Kruunasi lopuksi kaiken auringonlasku tää, elämämme jatkuvan jälkeen kuoleman molemmat tiesimme, paikassa, jossa tunnelma kesäinen, olotila ihana, kaikki se moninkertaisena tuloamme meitä odottaa.




Tietävät he jossain siellä, aikamme kun koittaa.
Äiti ja isä he meitä odottaa siellä.
Enkelit ne harpuillaan kaunista sävelmäänsä siellä soittaa.








Tämä kaikki hyvä, meitä moninkertaisena odottaa, minkä eläessämme kokea saamme.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos :)) tämä on hyvä runo!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luova kirjoitti:

Sulle kaikesta kertoa voin, sä kuuntelet.
Asioita toisillemme uskoa voimme, toistemme tukena ollaan.
Olet osa elämääni, kuin osa koko hampaistani suussani.
Ei ystävyyttä meidän rikkoa kukaan voi, hetkiä yhteisiä viettäessämme, enkelin kaunis harppumusiikki taustalla soi.

Ystävyytemme hyvä kun on, enkelikin seuratessaan meitä herkistyy.
Harppumusiikkinsa hänen yhä kauniimmaksi muuttuu.
Kyyneleet enkelin pienen lammikon aikaansaavat, näkyen lammikosta, miten enkeli kyyneleet vuodattaneena meille vilkuttaa. Pian taivaaseen kadotessaan, kimallus kultainen taivaalla korkealla näkyi. Luoja ikään kuin silmää meille iski.

Viestittäen kuin, että enkeli viestin hänelle meistä toi.
Kruunasi lopuksi kaiken auringonlasku tää, elämämme jatkuvan jälkeen kuoleman molemmat tiesimme, paikassa, jossa tunnelma kesäinen, olotila ihana, kaikki se moninkertaisena tuloamme meitä odottaa.




Tietävät he jossain siellä, aikamme kun koittaa.
Äiti ja isä he meitä odottaa siellä.
Enkelit ne harpuillaan kaunista sävelmäänsä siellä soittaa.








Tämä kaikki hyvä, meitä moninkertaisena odottaa, minkä eläessämme kokea saamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu