Kävimme 5 vuotiaamme kanssa neuvolassa. Ensin mitattiin ja punnittiin. Sitten keskusteltiin terveydenhoitajan kanssa. Sitten tarkastettiin näkö. Kahdella silmällä katsoi ihan hyvin, mutta kun piti katsoa yhdellä silmällä, laittoi silmät kiinni eikä katsonut koko taulua. Kuulotutkomiksissa ei antanut ensimmäistäkään merkkiä siitä, että olisi kuullut jotain. Istui ja murjotti vaan.
Seuraavaksi pitikin jäädä terveydenhoitajan kanssa kahdestaan. Ainoat "temput", mitkä hän teki kunnolla, oli palikoilla rakentaminen ja piirtäminen. Kaikkea ei suostunut edes kokeilemaan.
Päätettiin, että loppukesästä käydään uudestaan. Kotimatkalla tyttö sanoi, että hän "ujostelee" seuraavallakin kerralla.
Miten on, jos tyttö toteuttaa uhkauksensa eikä suostu seuraavallakaan kerralla yhteistyöhön? Onko edessä jotain tutkimuksia, mikä tyttöä mahtaa vaivata?
Seuraavaksi pitikin jäädä terveydenhoitajan kanssa kahdestaan. Ainoat "temput", mitkä hän teki kunnolla, oli palikoilla rakentaminen ja piirtäminen. Kaikkea ei suostunut edes kokeilemaan.
Päätettiin, että loppukesästä käydään uudestaan. Kotimatkalla tyttö sanoi, että hän "ujostelee" seuraavallakin kerralla.
Miten on, jos tyttö toteuttaa uhkauksensa eikä suostu seuraavallakaan kerralla yhteistyöhön? Onko edessä jotain tutkimuksia, mikä tyttöä mahtaa vaivata?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tädin poika, nyt 8vee, ei puhua pukahtanut 4v-neuvolassa eikä suostunut juuri mihinkään yhteistyöhön. Siihen asti oli ollut aika villi ja eläväinen ipana mutta tuossa 4-5 vuoden iässä oli kauhea ujosteluvaihe (joka meni kyllä sitten itsekseen ohi, eskarissa esim. käyttäytyi vieraiden ihmisten seurassa jo ihan tavallisesti).
Neuvolatäti tunti pikkumiehen ennestään, ja äidin kanssa tulivat sellaiseen kompromissiin että neuvolasta lähti mukaan muutama piirustus-, ja väritystehtävä, ja äidin piti äänittää kasetille kotona yhden tarinankerronta-tyyppisen tehtävän vastaukset jotka nuorimies höpötti ihan mielellään vaikka tiesikin että kasetti menee neuvolan tädille. Ja kynätehtävät siis palautettiin neuvolaan.
Näiden tehtävätulosten pohjalta neuvolassa sitten tehtiin pienimuotoinen kartoitus, ja kun fysiikka oli ollut pienestä saakka kunnossa (kuperkeikat ja korvien koskettamiset olivat sujuneet parivuotiaasta saakka), ei ujostelua nähty minään häiriönä.
En tiedä onko vastaavia tapauksia ollut muita, mutta tuollainen ei onnistu varmaankaan muutoin ellei lapsi ole tuttu neuvolassa ((asuvat siis tosiaan pienellä paikkakunnalla, unohdin sanoa)).
kävimmee juuri toista kertaa 4-vuotis neuvolassa kun ensimmäisellä kerralla kieltäytyi aivan kaikesta ja toisellakin kerralla jäi kesken ja saimme kolmannen ajan lapseni on ujo enkä ymmärrä että miksi h'nen tarvitsikaan tehdä ihan kaikkea täysin vieraan ihmisen kanssa lapseni ei ole ollut päiväkodissa koskaan ja jos olen tarvinnut hoito paikkaa niin kotio on tultu hoitaan enkä kyllä kadu yhtään että lapseni on kasvanut kotona hänellä on kuitenkin päivittäin kavereita ja on sosiaalinen muuten (käy naapureissa välillä liiankin kans) osaa leikata saksilla, laskea kymmeneen, osaa pomppia kahella ja yhellä jalalla osaa monta väriä ja neuvola täti mikä on nähnyt lapseni kaksi kertaa n.2 ja puoli tuntia uhkailee psykiatrilla kun lapsi ei oo tarpeeksi sosiaalinen että tekisi kaikki nämä temput vieraan ihmisen kannssa en minä ainakaan siitä paineita ottanut kaikki lapset on erilläisia onneksi!! toivottavasti ensi kerta sujuu paremmin tietysti lapsi tarvitsee rohkaisua ja kehua niistä pienistäkin onnistumisista harjoitelkaa neuvola juttuja kotona etukäteen...