vai loukkauksena. Menin mökille nelisen vuotta sitten ja vedin lipputankoon suomenlipunkuvioisen isännänviirin, oli muutenkin hieno fiilis, seuraavana aamuna mennessäni ulos juomaa aamukahvia, huomasin ettei viiri liehu ja ihmettelin asiaa, kunnes huomasin viiriin ilmestyneen neljä solmua tasavälein edellisyön aikana, mietin että joku ei ilmeisesti hyväksy että paikan isäntä on vaihtunut. Epäilen erästä henkilöä tekosesta, jonka jälkeen yhteydenpito on hiipunut. Itse kunnioitan lippuja olkoon ne sitten vaikka viirejä, mielestäni meni vähän yli, mitä mieltä muut mökkiläiset on asiasta
Pitäiskö ottaa huumorilla
9
1225
Vastaukset
- Hjumor
Kannattaisiko varata aika vaikka psykiatrille, jos moinen asia häiritsee vielä näin neljän vuoden jälkeen ja siitä pitää täällä avautua?
- Mökin akka
Tuota tuota, meillä liehui isännänviiri, varmaan samanlainen kuin sinulla. Erään kovan myrskyn aikana viiri oli mennyt täysin solmuun. Solmuja oli niin paljon, että jouduimme uusimaan koko viirin. Elikkä oletko ihan varma, että joku on käynyt nuo solmut tekemässä vai olisiko sinunkin viiriäsi tuuli riepotellut ja saanut aikaan nuo solmut?
- nestori55
Ei tuuli niitä tehnyt, kuitenkin katson että viiri kuvastaa lippua, niin omasta mielestä vähän väärä pilailunkohde, minusta loukataan isännän tapaa juhlistaa mökillä oloa. Kerroin eräälle epäilemälleni henkilölle, niin asian hän sivuutti asian kantaa mitenkään ottamatta, no nyt on lippu kaapissa ja juhlistan mökillä oloa hyvän viinin seurassa. ps silloin kun viiriin tuli solmut , ei juuri tuulen häivää ollut... hyvää kesää
- Rauhaa - Peace!
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Eipä se lippu tai viiri ole sen "pyhempi" asia kuin mikään muukaan. Jos epäilemäsi henkilö on kaverisi hän varmaan tunnustaa teon, tai hän on kaverisi eikä tunnusta :-). Ottakaa viiniä yhdessä, suosittelen hyvää juustoa ja portviiniä - ja kylmää kaljaa päälle!
- Solmussa
Kyllä minun mielestä ne solmut voisi nyt jo aukoa siitä viiristä. Onhan siitä aikaakin jo kulunut se neljä vuotta. Niin ja helpoimmin sen saa tehtyä kun ensin laskee sen viirin sieltä lipputangosta alas!
- siniristi.
Juu on se kumma, miten joitakin ärsyttää kovasti toisten "asiaton" liputus!
Olen kuullut sellaistakin juttua, ettei lipputankoa saisi hankkia, jos ei joka ehtoo ole aivan varma ehtiikö lipun laskea oikeaan aikaan alas!
Nämä lippu-käppänät saisivat valaista itseään, että on aivan luvallista liputtaa esimerkiksi perhejuhlia sun muita vastaavia tilaisuuksia. Mistä ne naapurit voisivat tietää, milloin niitä juhlapäiviä minulla on?
Ja eikös se isännän viiri saa olla siellä salossa aina kun ollaan paikalla? Minä pitäisin sen lisäksi lomien aikana silloinkin, kun olen käymässä kaupunki-asunnossani.
Enpä tosiaan ymmärrä tätä liputus-rumbaa! Pitääkin hankkia salko pihaan ihan vaan testatakseni naapureitteni suhtautumista asiaan! P---le! - hoåj¨po+
Isännänviiri saa olla tangossa yötäpäivää kun ollaan mökillä , virallisina liputuspäivinä kuitenkin viiri pitäis laskee tangosta , itse en sitä ymmärrä enkä tee
- Nelli9
Otin isännänviirini muutama vko sitten alas, ja siihen oli ilmestynyt 11 solmua. Liekö sama tihulainen asialla? Itse veikkaan kuitenkin Hra Tuulta syylliseksi moiseen toimintaan :D
- rauha maassa
ei viiriin tule tuulessa 11 solmua , eikä siihen edes mahtuis niitä tuollaista määrää... onko omatuntoa alkanut hiertää vai suojeletko jonkun tekemisiä...edelleen , en ymmärrä tekoa muuna kuin isännän loukkauksena..... solmu alkaa kiristyä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773