Jos asiakas reklamoi palvelusta ja yritys kertaalleen myöntää vahingon ja sitten yhtäkkiä kelkka kääntyykin ja yritys uhkaa käräjäoikeudella ja pyytää vielä uuden kirjallisen reklamaation. Asiakas laittaa kirjallisen virallisen reklamaation. Yritys ei ilmeisesti osaa itse vastata reklamaatioon vaan pyytää apua lakimieheltä niin voiko se yritys laskuttaa tämän heidän lakimiehen käytön asiakkaalta, joka teki reklamaation heidän pyynnöstään? asiakkaan reklamaatio on yrityksen mielestä aiheeton.
Asiakas on reklamoinut palvelun laskusta jo aikaisemmin, että laskua ei makseta ennen kuin vastuu vahingosta on selvinnyt. yritys kuitenkin laittaa huomautusmaksun ja sen maksamiseen on vielä siis aikaa ja tässä välissä peräävät heidän lakimiehen kuluja myös asiakkaalta.
Kysymys reklamaatiosta
11
889
Vastaukset
- 6+3
Itselleni kävi samalla tavalla, mutta kiinteistönvälitysliikkeen kanssa. Välitysliike oli toiminut vastoin hyvää välitystapaa ja rikkonut myös lakia kiinteistönvälityksesta. Tämän tiedetään jo olevan toimintamallin, sillä samoin on toimittu jo vuosia.
Oloin yhteydessä välitysliikkeeseen, jotka asiasta olivat jo tietoisia. Sovimme asian sopimisesta mutta minua pyydettin tekemään paperi jossa vapautan heidän vastuusta sopimuksen myötä, enkä lähde ajamaan asiaa mitään kautta heitä vastaan. Kuluttajariita lautakunnan ohjeiden mukaan tein sovintoehdotuk- sen, vahingonkorvauksesta, jonka toimitin sitten kiinteistönvälityksen vastaavalle hoitajalle.
Vastaava hoitaja ilmoitti paperin saatuaan että eivät korvaakkaan mitään, kirjoittamani paperi menee lakimiehen luettavaksi.
Vastaus tuli lakimieheltä. Välitysliike ei ollut toiminut sen mukaan hyvän välitystavan vastaisesti yms yms. Välitysliike vaati minua maksamaan yli 1000 euroa kuluista jotka vaatimuksestani oli aiheutunut.
Välitysliikkeen vastaava hoitaja vastasi asiasta kysyttäessä että he hoitavat aiheutuneet lakimiehen kulut, jos asia jää silleensä.
Jälkeenpäin olen kuullut että tämä on normaali toimintatapa kun asia menee lakimiehelle saakka. Silloin lähdetään hyökkäämään, tarkoituksena saada vastapuoli säikähtämään kuluja jotka on jo aiheutunut ja mitä vielä tuleekaan aiheutumaan.
Neuvona, hanki lakimies ja kirjoituta haaste asiassa. Saattaa olla että asia tulee sovituksi ilman oikeudenkäyntiä ja asianajajakulut menevät kotivakuutukseesi jos ja kun asia on edennyt haastehakemukseen saakka, eli on riitainen. Itse en ole vielä niin tehnyt mutta käsittääkseni se niin menisi.
Vastatkoon joku rehellinen lainoppinut- ytyt5gh
Asianajokulut
Vastaus oli sikäli pielessä, että jos juttu etenee oikeuteen, niin siellä hävinnyt maksaa paitsi omat asianajokulunsa, myös voittajan kaikki kulut. Niitä ei mikään kotivakuutus korvaa.
- outo juttu
Mutta jos tässä tapauksessa asiakkaalla on vielä aikaa maksaa ensimmäinen huomautusmaksu niin eikai yritys voi esittää siihen väliin yhtäkkiä lisävaatimuksia? Asiakashan on tehnyt tavallisen reklamaation asiasta.
En osaa sanoa kuinka asia menee. - ååaåå
Se onkin tapa pelotella tavallinen asioita tuntematon kansalainen. Pelote on tehokas ja useimmiten toimii. Kuluttajariita-lautakunta on maksuton ja sitä kautta asian saa käsiteltäväksi, kestää noin 6-12 kuukautta. Sama aika äkkiä menee käräjillä kulut päälle. Ykjsityisen kannattaa hakea ratkaisua asiaan sieltä kautta.
http://www.kuluttajariita.fi/ - 5
"Yritys ei ilmeisesti osaa itse vastata reklamaatioon vaan pyytää apua lakimieheltä niin voiko se yritys laskuttaa tämän heidän lakimiehen käytön asiakkaalta, joka teki reklamaation heidän pyynnöstään? asiakkaan reklamaatio on yrityksen mielestä aiheeton. "
Siinä yritetään hieroa sopimusta. Se että sovintoa tarjotaan, ei välttämättä ennakoi yhtään mitään jutun lopputuloksesta käräjäoikeudessa, mutta jos todennäköisesti takkiin tulisi, niin siinä tapauksessa voisi olla järkevää sopia. Neuvotteluvaraa pitäisi siitä huolimatta olla. - Tauko
Entäs rekla, joka ei koske itse palvelua ollenkaan? Sattuipa tässä oppimaan, ettei palveluja toimittava voi käyttää vapaa-aikaansa esim. aterioiden, kun asiakas "on nähnyt" - syömässä.
Esitti työnantajalle vaatimuksen, että kys. työntekijä on irtisanottava(käyttäen halventavaa ilmaisua työntekijän ent. ammatista.) Miten tämäntyyppiseen reklaan on suhtauduttava? selvisi ettei itse palvelussa ollut mitään reklamoitavaa, tälle kys. asiakkaalle.
Voiko asiakas määritellä palvelua tuottavien henkilöiden vapaa-aikaa? miten pitkälle?
Oma käsitys ja ta. n käsitys on, että työntekijän vapaa-aika on hänen omaa aikaansa.
Työntekijän velvollisuusko on selvitellä mistä reklamointi todellisuudessa juontaa, kun se ei ole äkkipäätään pääteltävissä- asiakas ei ole millään tavalla yksilöinyt sellaisia itse palvelutilanteeseen liittyviä oikeita reklan aiheita- tyytyväinen ei ole, tähän moittimaansa työn tekijään.
Ja, onko firma velvollinen antamaan jotain"korvausta", "alennusta", tms. tässä tapauksessa?
Työntekijä, josta reklamoitu(itse asiassa yhdessä toisen kanssa työskentelevä), ei itse ole keksinut mitään syytä irtisanoa itse itseään ainakaan vielä, tekee sen, jos ei onnistu uudessa saman asiakkaan kohtaamisessa, ja tuskin onnistuu, samalta asiakkalta on tullut rekloja ennenkin.
Työntekijä kummastelee kun ei sen laajemmin asiakkailta ole sanomisia juuri tullut.-- ... ..
Juridisesti tässä ei ole paljoa, sillä asiakas on työnantaja-työntekijä sopimussuhteeseen nähden ulkopuolinen ja siten esimerkiksi vaatimus irtisanomisesta käytännössä tehoton vaikka työsuhteessa olisikin sovittu työn laatukriteerien täyttymisestä suhteessa reklamaatiohin.
Firma voi olla korvausvastuussa asiakkaalleen, jos työntekijä on aiheuttanut tälle vahinkoa. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, työnantajalla on oikeus periä korvaus työntekijältä kokonaan tai osittain. Työntekijän tulee noudattaa työnantajansa ohjeistusta asiakkaiden reklamaatiosta.
- Tauko
Luitkohan nyt. Kyse oli nimenomaan reklasta, jonka aihe oli, että työpari oli"tavoitettu" ruokailemasta, julkisessa kahvilassa, omalla vapaalla ajallaan.
Käsittääkseni on eri asia, miten työntekijä käyttää ruokataukonsa, mikäli työnantaja maksaa kys. ajasta palkan, tai siitä laskutettaisiin asiakasta- mutta kumpikaan ei nyt ole kyseessä.
Ja työntekijän ammatilla vuosia sitten ei pitäisi, jopa pomonkaan mielestä, olla mitään tekoa, kun asiakas reklamoi jostain nykypäivän ammatin puitteissa tehdystä-
Reklamoija oli ns. huudellut reklaansa myös ulkopuolisille, että tässä tuli nyt mietittäväksi, pitääkö tosiaan irtisanoutua itse. Edelleenkään, kun asiaa on selvitetty, reklamoija ei ole yksilöinyt ihan aitoja reklan aiheita, mutta on moittinut kovin käyttäen mitä erikoisempia(kunnianloukkauskynnys) ilmaisuja.
Pomo oli sitä mieltä, ettei hänen työntekijäänsä katteettomasti mollata.
helpotti paljon. Kaksi huonounista yötä duunin lisäksi takana.
Mihin ottaa yhteyttä, kun on pelko, ettävastaava reklamointi toistuu? on ollut ennenkin, samalta asiakkaalta, ihan vastaavia.
Hyvä asia, että moni asiakas on myös ollut tyytyväinen- ehdotin itse, että työpari, pomo ja tämä rekla-asiakas pidettäisi palaveri, jossa asiakas voisi yksilöidä reklansa todelliset syyt. Hiljaista on-- ... ..
Tämä ei ole suoranaisesti juridinen ongelma. Työntekijän tulee selvittää asia työnantajansa kanssa, täällä niitä päätöksiä ei tehdä.
Kyselijän olisi syytä perehtyä työsuhteen normeihin hieman paremmin, näyttäisi olevan puurot ja vellit aika sekaisin. - ttppii
Eikös tässä, kun ollaan ilmeisesti tekemisissä mieleltään sekaisin olevan asiakkaan kanssa, ole helpointa että työnantaja lähettää reklamaatioon vastauksen jossa kohteliaasti pahoitellaan mielipahaa, ja kerrotaan että reklamaation vuoksi on tehty tarpeelliset toimet. Ei niitä toimia tarvitse yksilöidä eikä kertoa, että tarpeelliset toimet ovat reklaamaation puristaminen paperipalloksi ja heittäminen roskikseen.
- Tauko
...Ja työntekijät loukattuina toinen entistä ammattiaan myöten, että "asiaa" on levitelty, ottavat monesti vuoteen sitä samaa vastaan, kuin likasankot?
Juttelin asiasta sen duunikamun kanssa... vaihtakoon virmaa, tai tässä tap. ei viedä palveluja enää kys. asiakkaalle, ja- siitä tulee muuten se seuraava puhelinsoittorumba, mikäli oikein käsitän... sitten pomokin pitää kännykkää etäällä korvaltaan.
Eipä tässä kait virma ainakaan ketään tartte hyvitellä- kyllä asia vaatisi asiakkaalta anteeksipyynnön.
Kun itse työssä ei ole ollut vikaa, asiakas alunperinkin sen sanoi.
Ja- kyllä kahvilassa yhä käymme, vapaa-ajoillamme.
Näissä vaan nyt on niin, että hankala asiakas voi tehdä ikävyyksiä, työntekijälle, ja koko pienemmälle virmalle- halutessaan. En minä tahdo sitä- sen takia asia pitääkin selvitellä mutiaan myöten, että mistä oikeasti on kyse, kun vain toistuu... Asiakashan voi valita, miltä puljulta palvelunsa ostaa, kun samoissa hintaluokissa nuo nyt on muillakin.
Pakkoko se on "epärehellisiä"- jne... Laskutus oikein, työ oikein, kodin kamat tallessa, silti epärehellisiä- tuttujaan myöten tätä kertonut.
Töissä olin ja olen illemmallakin, vielä tänään, se meni pieleen, kun yhä olen töissä.
Tollona roskiin pano ei muuta tapahtunutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778