On usein köyhä ja väkivaltainen.
Mutta poikkeuksia tietysti on, myös rikkaiden kaupunkieliittien lapset saattavat syyllistyä vakaviin väkivaltarikoksiin, joista ei monesti selviä rahalla.
Mutta poikkeuksia tietysti on, myös rikkaiden kaupunkieliittien lapset saattavat syyllistyä vakaviin väkivaltarikoksiin, joista ei monesti selviä rahalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Rikollisten joukossa on kaikkien yhteiskuntaluokkien edustajia.
Ei köyhien ja väkivaltaisten perheiden lapsista useinkaan tule vaikkapa veropetosten tekijöitä. Tosin sellaisissa kasvaneiden osuus on häiriköinnissä ja väkivaltarikoksissa suuri.
Vaikkapa Heinojen surma osoitti, miten ns. parempien perheiden lapset voivat syyllistyä raakaan rikokseen.
määritellä uudestaan sanonta "parempi perhe".
Vanhemmat työssä, äänestävät oikeistopuolueita, kotona tauluja, isohko oma asunto, erottautuvat vähävaraisista, useimmiten korkeakoulutus, tekevät ratkaisuja myös muiden tehtävistä, kokevat osakseen tulevan arvonantoa.
mussolini, Napoleon, Bush, siinä muutamia noiden perusteittesi mukaisesti hyvistä perheistä olevia.
Itse olen hyvistä perheistä sitä mieltä, että niissä eletään hyvien arvojen mukaisesti, toisin sanoen perheenjäsenet rakastavat ja kunnioittavat toinen toistaan. Jokaisella on tilaa kasvaa omaksi itsekseen.
.. että isä on mies ja äiti on nainen.
on usein poikkeavaa seksuaalista käyttäytymistä.
Oli historian opettajien poika.
Englannissa mies, joka tappoi satoja vanhuksia ruiskeilla ja esiintyi hyväntekijänä, oli ammatiltaan lääkäri. Nyt Saksassa paljastumassa toinen satoja surmannut lääkäri. Monesti lääkäreissä paljon julmia ihmisiä, niin julmia, että tappavat myös itsensä. Johtavat ammattitilastoja. Se ns. hyvistä perheistä.
vai kuka runoilija sanoikaan, että niistä ihmisistä, joilla ei ole yhteyttä omaan historiaansa, tulee valtaa saadessaan vaarallisia.
Käsitän historian tässä "hyvästä perheestä" puhuttaessa siten, että esim. suhde lapsuuden auktoriteetteihin pitäisi olla käsitelty, jotta olisi kykenevä ottamaan vastuuta.
Monet ovat täysin unohtaneet/torjuneet mielestään lapsuutensa sen traumaattisuudesta johtuen.