Ei teatteritaloa

Vielä ei ole päätetty uuden teatteritalon rakentamista,eikä tässä taloustilanteessa sitä pidäkkään rakentaa.Lopullinen päätös rakentamatta jättämisestä on ainut järkevä ratkaisu mitä päättäjät voivat tehdä.Kaupungilla on mittavat velat ja sen lisäksi tulee lähiaikoina tehtäväksi uusi jäteveden linja Imatralle puhdistamoineen päivineen.Teatterin voisi yhdistää hyvinkin lähikaupunkien yhteiseksi teatteriksi,jolloin kulutkin tasaantuisivat,tai kokonaan lopettaa.Samoin kuin kaupungin orkesterikin ei teatterikaan ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä ykkösluokan kysymys kun kuluja karsitaan.Ylämaaltakin karsitaan jo luvattuja palveluja rahapulaan vedoten.Maksakoot kulttuurihenkilöt itse teatterinsa lipputuloilla ja pystyttäkööt semmosen pytingin kuin lystäävät.Joku tolkku se pitää olla rahan kylvämisessäkin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Veikkaisin, että näillä uutta teatteritaloa vaativilla on sen verran hyväveliverkostoa, ettei kustannuksista tarvitse huolta kantaa. Jääköön unholaan viemäriputki, ainahan monopoli voi hintojaan korottaa, Ylämaan hammashuolto, pikaopas omatoimiseen hammasten kiristelyyn, ja ongelma on ratkennut. Energiaverotuksessa kun vuoronperää korotetaan myyntihintaa, siirtohintaa ja perusmaksuja, hölmöimmistä tuntuu yksittäiset korotukset pieniltä. Voidaan sopivalla tavalla valita vertailukohteet ja todeta,että halpaahan meillä. Ja taas kusetetaan. Muutama ylimääräinen milli energiankäyttäjiltä ei nokkaa kohti paljon tee, siis teatteria rakentamaan. Kaikki joukolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakennettavaksi kirjoitti:

Vielä ei ole päätetty uuden teatteritalon rakentamista,eikä tässä taloustilanteessa sitä pidäkkään rakentaa.Lopullinen päätös rakentamatta jättämisestä on ainut järkevä ratkaisu mitä päättäjät voivat tehdä.Kaupungilla on mittavat velat ja sen lisäksi tulee lähiaikoina tehtäväksi uusi jäteveden linja Imatralle puhdistamoineen päivineen.Teatterin voisi yhdistää hyvinkin lähikaupunkien yhteiseksi teatteriksi,jolloin kulutkin tasaantuisivat,tai kokonaan lopettaa.Samoin kuin kaupungin orkesterikin ei teatterikaan ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä ykkösluokan kysymys kun kuluja karsitaan.Ylämaaltakin karsitaan jo luvattuja palveluja rahapulaan vedoten.Maksakoot kulttuurihenkilöt itse teatterinsa lipputuloilla ja pystyttäkööt semmosen pytingin kuin lystäävät.Joku tolkku se pitää olla rahan kylvämisessäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu