Nyt on mielenkiintoinen sivu, tästä kuuluisasta valittajasta joka myös valehtelee, niin kovin että kun hän kulkee Kourulassa, niin corvuksen korvat heiluvat, edestakaisin ja ja se on hyvin stersaantuneen ihmisen merkki.
Paljon ovat ihmiset, nähneet ja kuvanneet corvuscorocen tekemisiä, hän vaan ei halua katsoa videoita, missä corvus on pääosassa, ihmiset tulevat katsomaan näitä hyvin mienkiintoisia videoita jopa toislta puole Suomen he, myös halauavat käydä paikan päällä että, näkisivät corvuksen ihan luonnossa, mutta nykyisin corvus liikkuu, vain yön pimeydessä
nyt otetaan corvus käsittelyyn
36
288
Vastaukset
- minä kyllä tulisin
Todella mielenkiintoista, miksi tämä Corvus ei halua tulla julkisuuteen, ei suinkaan hän pelkää julkisuutta ??
- corvuscorone
Millaista on keskustella itsensä kanssa?
Aika "stersaantuneen" vaikutelman itsestään antaa henkilö, joka jatkuvasti jankuttaa samoja onttoja lauseita papukaijan lailla. Erityisen pikantin säväyksen tähän jankutukseen tekee nimimerkkien takaa esitetyt vaatimukset muiden nimimerkkien "tulosta julkisuuteen". Johan tässä ollaan julkisuudessa, näillä on lukijoita siinä kuin Etelä-Saimaassa olevilla, Greenpeacen sivuilta kopioiduilla mielipidekirjoituksillakin.
Mitään kommentteja ei tullut toisaalla esittämääni listaan sotkija-valittajan valheista. Ilmiselvä syy on, että niihin ei ole mitään vastaan sanomista. - luontolehti
corvuscorone kirjoitti:
Millaista on keskustella itsensä kanssa?
Aika "stersaantuneen" vaikutelman itsestään antaa henkilö, joka jatkuvasti jankuttaa samoja onttoja lauseita papukaijan lailla. Erityisen pikantin säväyksen tähän jankutukseen tekee nimimerkkien takaa esitetyt vaatimukset muiden nimimerkkien "tulosta julkisuuteen". Johan tässä ollaan julkisuudessa, näillä on lukijoita siinä kuin Etelä-Saimaassa olevilla, Greenpeacen sivuilta kopioiduilla mielipidekirjoituksillakin.
Mitään kommentteja ei tullut toisaalla esittämääni listaan sotkija-valittajan valheista. Ilmiselvä syy on, että niihin ei ole mitään vastaan sanomista.Miksi et tuo corvus niitä Fakta tietoja esille, ei taida sälliltä mitään löytyä.
Harmittaako corvusta, kun et ole päässyt yhtä pitkälle näitten lintujen ruokkijoiden kanssa ?
Emme ole nähneet corvuksen kirjoituksia paikallisissa lehdissä, corvuskin tietää että nimettömiä kirjoituksia EI JULKAISTA
Liity corvus sinäkin Greenpeasiin, niin saat postia sieltä, ei tarvitse käydä lukemassa kirjoituksia, oletko, muuten lukenut Olavin kirjoituksia, niitä on muuallakin, kuin Greenpeacessa, et näköjään seuraa aikaasi, suurin osa aikaasi menee, ihmisten mollaamiseen. - corvuscorone
luontolehti kirjoitti:
Miksi et tuo corvus niitä Fakta tietoja esille, ei taida sälliltä mitään löytyä.
Harmittaako corvusta, kun et ole päässyt yhtä pitkälle näitten lintujen ruokkijoiden kanssa ?
Emme ole nähneet corvuksen kirjoituksia paikallisissa lehdissä, corvuskin tietää että nimettömiä kirjoituksia EI JULKAISTA
Liity corvus sinäkin Greenpeasiin, niin saat postia sieltä, ei tarvitse käydä lukemassa kirjoituksia, oletko, muuten lukenut Olavin kirjoituksia, niitä on muuallakin, kuin Greenpeacessa, et näköjään seuraa aikaasi, suurin osa aikaasi menee, ihmisten mollaamiseen.Mikä järki on kopioida teksti Greenpeacen sivuilta, lähettää se Etelä-Saimaan Lukijat-palstalle ja laittaa alle oma nimensä? Julkisuusko? Greenpeacen sivuilla ei siis ollut kenenkään Olavin kirjoituksia, vaan yksi Olavi oli ominut Greenpeacen materiaalin omiin nimiinsä.
Mistä tiedät, että en ole Greenpeacen jäsen? Entä mistä tiedät, että en ole kirjoittanut lehtiin?
Tässä faktoja, kun niitä pyydettiin. Näihin ei ole sotkija-valittajalta tullut minkäänlaista vastausta:
Lintujen maaruokinta lisää tautien ja loisten leviämisvaaraa.
Lintujen ruokkiminen kesällä on tarpeetonta ja typerää.
Lintujen ruokkimiselle pitäisi olla maanomistajan lupa, se ei siis ole jokamiehen oikeus.
Lappeenrannan ympäristötoimi on todennut "ruokinta"paikat roskaisiksi.
Roskaaminen on vastoin jätelain 19 pykälää.
Kutsumus ja vakaumus ei ole peruste lain rikkomiselle.
Lappeenrannan alueella ei ole supermyrkkyjä, jotka tappavat satoja tai tuhansia ihmisiä ja eläimiä vuosittain.
Puistojen sotkeminen ei vähennä ilmansaasteita, mutta puistojen sotkemiseen yhdistetty autoilu lisää ilmansaasteita. - Händy corvus
corvuscorone kirjoitti:
Mikä järki on kopioida teksti Greenpeacen sivuilta, lähettää se Etelä-Saimaan Lukijat-palstalle ja laittaa alle oma nimensä? Julkisuusko? Greenpeacen sivuilla ei siis ollut kenenkään Olavin kirjoituksia, vaan yksi Olavi oli ominut Greenpeacen materiaalin omiin nimiinsä.
Mistä tiedät, että en ole Greenpeacen jäsen? Entä mistä tiedät, että en ole kirjoittanut lehtiin?
Tässä faktoja, kun niitä pyydettiin. Näihin ei ole sotkija-valittajalta tullut minkäänlaista vastausta:
Lintujen maaruokinta lisää tautien ja loisten leviämisvaaraa.
Lintujen ruokkiminen kesällä on tarpeetonta ja typerää.
Lintujen ruokkimiselle pitäisi olla maanomistajan lupa, se ei siis ole jokamiehen oikeus.
Lappeenrannan ympäristötoimi on todennut "ruokinta"paikat roskaisiksi.
Roskaaminen on vastoin jätelain 19 pykälää.
Kutsumus ja vakaumus ei ole peruste lain rikkomiselle.
Lappeenrannan alueella ei ole supermyrkkyjä, jotka tappavat satoja tai tuhansia ihmisiä ja eläimiä vuosittain.
Puistojen sotkeminen ei vähennä ilmansaasteita, mutta puistojen sotkemiseen yhdistetty autoilu lisää ilmansaasteita.Kyllä sinun corvuscorone pitää viedä Olavi oikeuteen, ei asia muuten selviä, siellä kyllä saadaan kaikki selville kuka on kirjoitellut ja mitä !
Etko sinä kusipää sälli vieläkään tiedä, että lintujen ruokkijoita ei ole tumittu mistään, miten on corvuksen rikosrekisterin kanssa, otamme rekisteristä tiedot ne ovat julkisia
.
Kauralla ei kukaan sotke ympäristöä, mutta näillä mitä corvus kantaa metsiin ja puistoihin niin ne ovat todellisia ja kovan luokan ympäristömyrkkyjä !
Kerro meillekin mitä tautija olet saanut linnuista, kun me jotka käsittelemme joka päivä lintuja, niin olemme erittäin hyväkuntoisia.
Varo kun käyt hakemassa kaljakorisi kaupasta, niin elä vaan kaiva samalla händylläsi nenääsi siina voi olla basiliskoja, - corvuscorone
Händy corvus kirjoitti:
Kyllä sinun corvuscorone pitää viedä Olavi oikeuteen, ei asia muuten selviä, siellä kyllä saadaan kaikki selville kuka on kirjoitellut ja mitä !
Etko sinä kusipää sälli vieläkään tiedä, että lintujen ruokkijoita ei ole tumittu mistään, miten on corvuksen rikosrekisterin kanssa, otamme rekisteristä tiedot ne ovat julkisia
.
Kauralla ei kukaan sotke ympäristöä, mutta näillä mitä corvus kantaa metsiin ja puistoihin niin ne ovat todellisia ja kovan luokan ympäristömyrkkyjä !
Kerro meillekin mitä tautija olet saanut linnuista, kun me jotka käsittelemme joka päivä lintuja, niin olemme erittäin hyväkuntoisia.
Varo kun käyt hakemassa kaljakorisi kaupasta, niin elä vaan kaiva samalla händylläsi nenääsi siina voi olla basiliskoja,Faktojen perään huudeltiin, ja minä annoin niitä joukon, ja kaikki sellaisia, joihin ei sotkija-valittaja ole ikinä pystynyt vastaamaan mitään. Eihän oikeudessa selvitetä sitä, onko lintujen ruokkiminen kesäisin järkevää vai ei.
Rikosrekisterilaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930770
Missä kohdassa tuossa laissa sanotaan, että yksityishenkilöllä on oikeus saada muiden kuin omia tietojaan rikosrekisteristä? Vai tulikohan taas valehdeltua?
Minä en ole ikinä kantanut metsiin tai puistoihin mitään myrkkyjä. Tästäkin asiasta valehtelun voi lopettaa.
Ei ole käynyt mielessä, että taudit ja loiset voisivat tarttua linnuista toisiin? Tätä tartuntavaaraa maaruokinta lisää, ja tätä faktaa ei mikään väistely-yritys muuksi muuta. - Mistä muuten tiedämme, että te olette erittäin hyväkuntoisia? Olisiko antaa lääkärintodistus? - pysy toduudessa
corvuscorone kirjoitti:
Faktojen perään huudeltiin, ja minä annoin niitä joukon, ja kaikki sellaisia, joihin ei sotkija-valittaja ole ikinä pystynyt vastaamaan mitään. Eihän oikeudessa selvitetä sitä, onko lintujen ruokkiminen kesäisin järkevää vai ei.
Rikosrekisterilaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930770
Missä kohdassa tuossa laissa sanotaan, että yksityishenkilöllä on oikeus saada muiden kuin omia tietojaan rikosrekisteristä? Vai tulikohan taas valehdeltua?
Minä en ole ikinä kantanut metsiin tai puistoihin mitään myrkkyjä. Tästäkin asiasta valehtelun voi lopettaa.
Ei ole käynyt mielessä, että taudit ja loiset voisivat tarttua linnuista toisiin? Tätä tartuntavaaraa maaruokinta lisää, ja tätä faktaa ei mikään väistely-yritys muuksi muuta. - Mistä muuten tiedämme, että te olette erittäin hyväkuntoisia? Olisiko antaa lääkärintodistus?Elä aina corvus valehtele ja kirjoita paskaa, koita pysyä totuudessa, kun sinut corvus on tavattu itse teossa ja olet jäänyt kiinni, kun raahasit myrkkujä Kourulan pikkupuistoon, koitappa muistella, etkä vieläkään halua valvontakameran nauhoitusta. muuten tiesitkö, että video ja valvantakameran nauhat ovat, hyvin päteviä joilla pystytään näyttämään toteen kaikki Kourulan pikkupuistonkin tapahtumat.
Kysymys kuuluu, tuletko corvuscocone katsomaan, ota myös LIBERTY CITY Buuri mukaan. - corvuscorone
pysy toduudessa kirjoitti:
Elä aina corvus valehtele ja kirjoita paskaa, koita pysyä totuudessa, kun sinut corvus on tavattu itse teossa ja olet jäänyt kiinni, kun raahasit myrkkujä Kourulan pikkupuistoon, koitappa muistella, etkä vieläkään halua valvontakameran nauhoitusta. muuten tiesitkö, että video ja valvantakameran nauhat ovat, hyvin päteviä joilla pystytään näyttämään toteen kaikki Kourulan pikkupuistonkin tapahtumat.
Kysymys kuuluu, tuletko corvuscocone katsomaan, ota myös LIBERTY CITY Buuri mukaan.Koska olet niin varma, että olen raahannut "myrkkujä" puistoon, olet varmasti tehnyt asiasta rikosilmoituksen, jonka oheen olet liittänyt nauhoituksesi. Ja koska olet tästä meuhkannut täällä jo niin pitkään, poliisi on jo aloittanut asian tutkinnan. Jostain syystä minuun ei ole otettu asian vuoksi yhteyttä, joten ehkä "todisteesi" eivät ole niin varmoja kuin jankutat tai todennäköisemmin niitä ei ole olemassakaan. Lakkaa siis käyttäytymästä kuin iso vauva ja siirry itkemisestä tekoihin. Jos et pysty, olet pelkkä mustamaalaukseen keskittyvä pelle.
Mainitse yksi asia, jossa olen valehdellut.
- 4henk.perhe imatralt
PIIPAA PIIPAA ambulanssi tulee kohta hakemaan hullua, PIIPAA PIIPAA. Laittavat lepositeet tiukalle ja ruiskeen pyllyyn. PIIPAA PIIPAA. Jää linnut näkemään nälkää, PIIPAA PIIPAA kun OLAVI-OLIOTA viedään PIIPAA PIIPAA. Muista lähettää postikortti Niuvanniemestä. Me nauramme täällä koko perheen voimin ja naapuritkin ovat tulleet nauramaan, ihan mahottoman hauskaa on! HAHAAAAHAAAAHAAAAHAHaaAA!!
- Kylä suomenniemeltä
Meitä on täällä Suomenniemellä koko iso tuvallinen, katsomassa ja nauramme selällämme tuvan lattialla näitten sekopäitten kirjoituksia lukiessa, tykkäämme kovasti mitä corvuksesta kirjoitetään, joku kysäisi äsken että on se corvus täysjärkinen, vai on sekin päässyt kotihoitoon kun kaikki jotka kärsivät mielenterveydellisistä ongelmista, nehän on suurin osa päässut vapauteen, nyt näemme, mita se on saanut aikaiseksi, kun kaikki sekopäät kulkevat vapaina, kysymys kuinkahan kauan.
Tuossahan kirjoituksessa kertoi 4 henkinen perhe omista kokemuksistaan, kun heidät vietiin hoitoon,
Toivottavasti eivät vähään aikaan pääse vapaalle jalalle, on se niin mielipuolten kirjoitusta, nauraakas perhe sisäänpäin, että ette tikahdu nauruunne, - perhe Savonkadulta
Kylä suomenniemeltä kirjoitti:
Meitä on täällä Suomenniemellä koko iso tuvallinen, katsomassa ja nauramme selällämme tuvan lattialla näitten sekopäitten kirjoituksia lukiessa, tykkäämme kovasti mitä corvuksesta kirjoitetään, joku kysäisi äsken että on se corvus täysjärkinen, vai on sekin päässyt kotihoitoon kun kaikki jotka kärsivät mielenterveydellisistä ongelmista, nehän on suurin osa päässut vapauteen, nyt näemme, mita se on saanut aikaiseksi, kun kaikki sekopäät kulkevat vapaina, kysymys kuinkahan kauan.
Tuossahan kirjoituksessa kertoi 4 henkinen perhe omista kokemuksistaan, kun heidät vietiin hoitoon,
Toivottavasti eivät vähään aikaan pääse vapaalle jalalle, on se niin mielipuolten kirjoitusta, nauraakas perhe sisäänpäin, että ette tikahdu nauruunne,sinulle nauraa kyllä jo kaikki koko kylä Lemiltä ja kaupunki nimeltään Lappeenranta, sinussa on potentiaalia sirkukseen pelleksi. Makeat ovat naurumme kun sinä suu vaahdossa todistelet meille omaa tyhmyyttäsi täällä. HAHAHAAHAA!
- savonkadun perheelle
perhe Savonkadulta kirjoitti:
sinulle nauraa kyllä jo kaikki koko kylä Lemiltä ja kaupunki nimeltään Lappeenranta, sinussa on potentiaalia sirkukseen pelleksi. Makeat ovat naurumme kun sinä suu vaahdossa todistelet meille omaa tyhmyyttäsi täällä. HAHAHAAHAA!
Eikös tämä savonkadulla oleva perhe ole sama, kun niitten pojan molkki vei aamulla kissan kouluun, niin opettaja kysyi pojan molkilta, miksi molkki toit kissan kouluun, niin molkki vastasi itkua tuhertaen, että sen takia, kun kuulin aamulla kun itellan postimies sanoi äidille, vartoos, kun poikas lähtee kouluun, niin syön sinun mirrisi.
Että tälläistä perheelämää Savonkadulla - kaistale17
Todella mauton pila! Kertoo erinomaisesti kirjoittajan mielenhäiriöstä ja ajattelutavasta!
- hyvä pojan molkki
kaistale17 kirjoitti:
Todella mauton pila! Kertoo erinomaisesti kirjoittajan mielenhäiriöstä ja ajattelutavasta!
Kirjoitappa valittaja parenpi, ainakin meidän perheen päivä oli pelastettu täällä KUUSELASSA
- tiutau tulkku
Tuskinpa SE ihan mauton on.
- kaikki haluaa
Minä kuulin kun iskä sanoi, että minäkin haluan MIRRIÄ !
- Humppamies
No, KERROPPAS miltä se KISSA maistuu?
- mirri on aah niin hy
No MIRRI maistuu aina yhtä hyvälle, et muute taida olla MIRRI miehiä !
- tätisi tästä
CORVUS CORVUS herätys, joko sinä sammuit, joitko jo koko lastin minkä toin sinulle, kysyy naapurisi, no nuku sitten huomenna on taas rankka päivä.
- Joko riittää?
Voi jum***uta! Teille ketkä käytte näitä 'keskusteluja': kannattaisiko miettiä vaikka elämän hankkimista? Alkaa pikkuhiljaa vitut***aan kun joka paikassa on näitä juttuja. Tehkää niinkuin miehet ja vedelkää toisianne lättyyn jos noin tiukille ottaa!
- kyllä riittää
Olemme aivan samaa, mieltä kanssasi, emme enää lue näitä Lappeenrannan sivuja, muualla päin Suomea on hyvin asiallisia kirjoituksia, niitä on mukava lukea ja myös kirjoittaa !
- corvuscorone
kyllä riittää kirjoitti:
Olemme aivan samaa, mieltä kanssasi, emme enää lue näitä Lappeenrannan sivuja, muualla päin Suomea on hyvin asiallisia kirjoituksia, niitä on mukava lukea ja myös kirjoittaa !
Miksi aloititte tämän ketjun, koska oli etukäteen tiedossa, että kaikki keskustelut, joihin sotkija-valittaja osallistuu, muuttuvat pulunpaskaksi?
- peilisi eteen
Mitäs nyt corvus hermustuit, kaikkihan sen näkee, että olet vain pelkän paskan kirjoittaja, nyt sinä menet tepastellen peilisi eteen (tämä on käsky) kysymään voiko peilikuvasi auttaa corvusta, kun vihaat kaikkia ihmisiä ja lintuja niin perkeleesti.
- corvuscorone
Aikaisemmin tässä ketjussa pyysin mainitsemaan yhden asian, jossa olen valehdellut. Kolmen vuorokauden miettimisenkään jälkeen ei ole yhtään tällaista asiaa näkynyt. Voisiko olla, että niitä ei ole olemassakaan?
- 1+2-3
Ylläpito vahvisti, että cocvuscorone on JUSSI SALMINEN LAPPEENRANTA KOVERINKATU 5 A 6 uh 0408677287.
- gmghmgfhmfghmghmhgm
vai että ylläpito vahvisti,
kuule kun ainoastaan poliisilla on konstit hakea ip osoitteen perusteella osoite ,nimi ym tiedot - HAAAHAAAAhaaa
gmghmgfhmfghmghmhgm kirjoitti:
vai että ylläpito vahvisti,
kuule kun ainoastaan poliisilla on konstit hakea ip osoitteen perusteella osoite ,nimi ym tiedotJospa se kuvittelee olevansa välillä polliisi. Koppalakki päässä ja pamppu persauksen ja tuolin välissä.
- kittyklate1
gmghmgfhmfghmghmhgm kirjoitti:
vai että ylläpito vahvisti,
kuule kun ainoastaan poliisilla on konstit hakea ip osoitteen perusteella osoite ,nimi ym tiedotTutkinta kestää aikansa ja niin hän tekeekin!
- corvuscorone
Milloin se käsittely alkaa? Ei minulla ole koko päivää aikaa odottaa.
- me vaadimme
Etkö lukenut, kun corvuksen nimikin oli koko kansan luettavissa, eipä ollut corvukselle mitenkää hyvää julkisuutta, nyt kansa odottaa ja vaatii kuvasii lehteen,
- 28
Onko ylläpito täysin tämän tiputipuheppulin käskyläinen, vai miksi tällaisia ketjuja ei poisteta joissa on henkilötietoja? Mikä on ylläpidon vastuu silloin kun teksti on asiatonta? Eihän näillä ole edes viihdearvoa.
Toisaalta tuollainen rikoshan varmaankin muuttuu sitä törkeämmäksi, mitä kauemmin viesti on täällä kaiken kansan luettavissa.
Säälittävää sinänsä, että ukkeli tekee jonkinlaisia "tutkintapyyntöjä" näistä ketjuista joissa itse messuaa ahkerimpana ja teksti on todella hävytöntä ja loukkaavaa.- kyllä tutkitaan
Eiköhän näistä kolmesta lintujen vihaajista ja linnun ruokkijoiden loukkaavista kirjoitteluluista ovat sivujen lukijat tehneet joukolla tutkinta pyynnön, ei se ole yhden ihmisen tekemä.
Tämä on vapaa maa kirjoitella myös henkilöiden nimiä, jotka ovat kirjoittaneet sellaisia kirjoituksia ja haukkuneet ihmisiä, myös täysin syyttömiä, ne pitää tutkia ketkä ovat syyllistyneet valehteluun ja kirjoitteluun täysin syyttömiä ihmisiä kohtaan.
- Leonel Messah
Älä viiti puhua shaissea, vai sivuston monet lukijat olisivat ehkä tehneet tutkintapyynnön poliisille. Pyh, sanon minä. Tai enhän minä tiedä monta persoonaa pääsi sisällä hyppii.
Jos et kestä kritiikkiä, painu vaikka kaurakasaan pulujen kanssa.- kerro kerro
No messas, kerro meille kuka olet niistä kolmesta, joista on tehty tutkimuspyyntö.
Nimimerkit olivat Lappeenrannan uutiset 25.5-2011 lehdessä. - arrrrrvuutellaan
kerro kerro kirjoitti:
No messas, kerro meille kuka olet niistä kolmesta, joista on tehty tutkimuspyyntö.
Nimimerkit olivat Lappeenrannan uutiset 25.5-2011 lehdessä.se on se viides. Nelosen ja kuutosen välissä.
- dumbass
joku on kirjoittanut jotain uutta tonne väliin, kannattaa lukea koko viestiketju lintujen ystävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785