Varatuomari Anja Hannuniemen pian valmistuva väitöskirja nostaa esille eroperheiden lapsia sairastuttavan vieraannuttamisoireyhtymän. Suurimmassa osassa tapauksista vieraannuttaja on äiti, joka pyrkii sabotoimaan isän ulos lapsen elämästä. Usein vieraannuttaja sairastaa persoonallisuushäiriötä, mutta viranomaiset eivät osaa tunnistaa vieraannuttamiseen liittyviä vaaran merkkejä.
http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
Väitöskirja: Isiä manipuloidaan julmasti ulos lapsen elämästä
51
316
Vastaukset
- tasa-arvo
" Tosin sitä mukaa kun isät pääsevät lähihuoltajiksi, heidän määränsä myös vieraannuttajina saattaa kasvaa."
Lainasin tekstistä tämän kohdan, jonka olit jättänyt huomioimatta...
Joten vieraannuttajia on kummassakin..ei ainoastaan äidit,jota tämä otsikko korostaa.- asian kokeva isä
"Lapsen on pakko valita puolensa, koska hän ei jaksa kauaa repivää tilannetta.
– Ja koska lapsi on luontaisesti lojaali lähivanhemman manipulaatiolle, lapsi hylkää etävanhemman. Lähivanhempi voi näennäisesti sanoa, että kannustaa tapaamiseen, vaikka on jo tehnyt työn vieraannuttaakseen lapsen etävanhemmasta."
Taisi aika moni täällä ruikuttava yhäri tunnistaa pelkästään tuosta lyhyestä tekstinpätkästä itsensä!
Kuinkahan moni palstan yhäriruikuttaja ohittaa sujuvasti laput silmillään tuon porin sanomiin anne nikan kirjoittaman kirjoituksen keskusteluineen...... - yghkj
Jätit varmaan ihan vahingossa huomioimatta pari riviä lainaustasi olevan kohdan:
"lapsia pidetään kasvavassa määrin väkisin äideillä, joilla ei ole mitään edellytyksiä vanhemmiksi." - asian kokeva isä
yghkj kirjoitti:
Jätit varmaan ihan vahingossa huomioimatta pari riviä lainaustasi olevan kohdan:
"lapsia pidetään kasvavassa määrin väkisin äideillä, joilla ei ole mitään edellytyksiä vanhemmiksi."Kyllä vain, se jäi pois lainauksesta mutta hyvä että toit sen esiin sillä kuten sanoin niin palstan yhäriruikuttajilla on ilmiömäinen taito nähdä teksteissä pelkkää tyhjää niissä kohdissa jotka eivät mairittele heitä ;)
(eli tuon porin sanomien juttu on käytännössä yhäriruikuttajan silmissä melkein pelkästään tyhjää!) - Se huonompi vanhempi
Kokemusta on. Lähihuoltaja, sukupuolesta riippumatta, voi vieraannuttaa lapsen etävanhemmasta ja panetella etävanhempaa. Meidän tapauksessa sovimme, että isästä tulee lähivanhempi, kun kuulemma sillä sukupuolella ei ole mitään väliä huoltajuuden kannalta. Olen nyt täysin avuton, kun lapset ovat alkaneet oireilla "etävanhemman ikäväänsä" psyykkisesti. En saa haettua heille apua, kun minua ei kuunnella missään. Eri instansseissa aina sanotaan, että ovat ottaneet isään yhteyttä ja isä vakuuttaa kaiken olevan kunnossa ja lasten voivan hyvin. Asia jää aina tähän, kun kuulemma etävanhempana en voi lasten asioista tietää yhtä hyvin kuin lähivanhempi.
- hyräillen
asian kokeva isä kirjoitti:
"Lapsen on pakko valita puolensa, koska hän ei jaksa kauaa repivää tilannetta.
– Ja koska lapsi on luontaisesti lojaali lähivanhemman manipulaatiolle, lapsi hylkää etävanhemman. Lähivanhempi voi näennäisesti sanoa, että kannustaa tapaamiseen, vaikka on jo tehnyt työn vieraannuttaakseen lapsen etävanhemmasta."
Taisi aika moni täällä ruikuttava yhäri tunnistaa pelkästään tuosta lyhyestä tekstinpätkästä itsensä!
Kuinkahan moni palstan yhäriruikuttaja ohittaa sujuvasti laput silmillään tuon porin sanomiin anne nikan kirjoittaman kirjoituksen keskusteluineen......Sun lapset on jo aikuisia eikä sua ole pahemmin kiinnostanut niiden oleminen sen jälkeen kun lapset valitsivat asumisen äidin luona.
Sua kiinnostaa vaan elatusmaksut, jotka hiertää sua vielä vaikka et edes maksa niitä.
Jospa ottaisit ensin selvää Hannuniemen taustoista.... ja persoonasta, voisi Ruikkarin suu loksahtaa auki :D
- ctfjkhb
Saattahan se kasvaa, enkä jättänyt asiaa huomioimatta.
Jätin kopiomatta koko artikkelin ja laitoin sen sijaan linkin, jotta kiinnostuneet voivat halutessaan tutustua uutiseen..
Onko äitien harjoittama vieraannuuttaminen hyväksyttävää, koska miehetkin saattaisivat tehdä samoin?- Totuuden näkevä.
Tuo linkkisi käsittelee aihetta joka on perusteellisen hyvin tiedossa tämän palstan ns. yhäriruikuttajilla ihan heidän omakohtaisen menettelynsä vuoksi.
Keskustelun innostavuuden kannalta tuo linkki aiheeseen ei vain ole niitä parhaita koska siinä ei käsitellä pääasiassa tapoja ja perusteluja joiden avulla yhäriruikuttajat saisivat lisää sitä heille tärkeintä, eli rahaa!
Tämä su päiväkin on epäedullinen tavoittamaan noita itsekeskeisiä manipuloijia siksi koska monihan heistä kääntyilee krapulassa sängyssä tähän aikaan. (jo todella harva heistä potee krapulaa omassa sängyssä ;)
Tuossa ti/ke nuo yhäriruikuttajat taas ovat entistä sankemmin joukoin täällä kunhan parin kolmen päivän "oman ajan" tuoma kankkunen on vain muisto ja nuo säälihakuiset luuserit ovat hakemassa sääliä ja selkääntaputuksia toisiltaan.....
Yksi ryhmä noista yhäriruikuttajista yrittää pitää näin sunnuntainakin ääntä täällä, siis ne jotka nauttivat "omaa aikaa" = loiventavat normaalisti näin sunnuntaisin.
Palstan yhäriruikuttajia ei siis oikeasti kiinnosta keskustelut ellei niissä käsitellä eri tapoja ruikuttaa rahaa isiltä ja yhteiskunnalta tai jos niissä ei haukuta isiä. (tosin aina ja poikkeuksetta nuo ruikuttajat tunkevat sen rahan himoamisen ja isän haukkumisen höystettynä itsensä säälimisellä ja kehumisella jokaiseen keskusteluun)
Nuo manipuloinnin mestarit eivät todellakaan ota puheeksi lapsen etua ja parasta muutoin kuin sen vuoksi että saavat sillä verukkeella ruikuttaa rahasta ja haukkua isiä...... - ei krapulaa
Totuuden näkevä. kirjoitti:
Tuo linkkisi käsittelee aihetta joka on perusteellisen hyvin tiedossa tämän palstan ns. yhäriruikuttajilla ihan heidän omakohtaisen menettelynsä vuoksi.
Keskustelun innostavuuden kannalta tuo linkki aiheeseen ei vain ole niitä parhaita koska siinä ei käsitellä pääasiassa tapoja ja perusteluja joiden avulla yhäriruikuttajat saisivat lisää sitä heille tärkeintä, eli rahaa!
Tämä su päiväkin on epäedullinen tavoittamaan noita itsekeskeisiä manipuloijia siksi koska monihan heistä kääntyilee krapulassa sängyssä tähän aikaan. (jo todella harva heistä potee krapulaa omassa sängyssä ;)
Tuossa ti/ke nuo yhäriruikuttajat taas ovat entistä sankemmin joukoin täällä kunhan parin kolmen päivän "oman ajan" tuoma kankkunen on vain muisto ja nuo säälihakuiset luuserit ovat hakemassa sääliä ja selkääntaputuksia toisiltaan.....
Yksi ryhmä noista yhäriruikuttajista yrittää pitää näin sunnuntainakin ääntä täällä, siis ne jotka nauttivat "omaa aikaa" = loiventavat normaalisti näin sunnuntaisin.
Palstan yhäriruikuttajia ei siis oikeasti kiinnosta keskustelut ellei niissä käsitellä eri tapoja ruikuttaa rahaa isiltä ja yhteiskunnalta tai jos niissä ei haukuta isiä. (tosin aina ja poikkeuksetta nuo ruikuttajat tunkevat sen rahan himoamisen ja isän haukkumisen höystettynä itsensä säälimisellä ja kehumisella jokaiseen keskusteluun)
Nuo manipuloinnin mestarit eivät todellakaan ota puheeksi lapsen etua ja parasta muutoin kuin sen vuoksi että saavat sillä verukkeella ruikuttaa rahasta ja haukkua isiä......Miten sinä jaksat,aina vaan ja eri nimimerkeillä ;)
Ajatella että ihmisillä on sunnuntainakin aikaa olla koneella,kummallista. - Totuuden näkevä
ei krapulaa kirjoitti:
Miten sinä jaksat,aina vaan ja eri nimimerkeillä ;)
Ajatella että ihmisillä on sunnuntainakin aikaa olla koneella,kummallista.Ei minullakaan krapulaa mutta enpä ole nyt humalassakaan ;)
Sinuun taisi taas kalikka kalahtaa kun kirjoitin sinusta ;)
Miten muuten sinulla on nimimerkki: ei krapulaa ??
Kirjoitat vissiin ensimmäistä kertaa palstalle kun ei ole tuollainen nicci osunut silmiin aiemmin ;)
Hyvä että sinä kuitenkin kirjoitit lopulta vaikka olet seuraillut palstaa jo vuosia, pidä tuo niccis! Se kertoo paljon ;) - 1+7=17
Totuuden näkevä. kirjoitti:
Tuo linkkisi käsittelee aihetta joka on perusteellisen hyvin tiedossa tämän palstan ns. yhäriruikuttajilla ihan heidän omakohtaisen menettelynsä vuoksi.
Keskustelun innostavuuden kannalta tuo linkki aiheeseen ei vain ole niitä parhaita koska siinä ei käsitellä pääasiassa tapoja ja perusteluja joiden avulla yhäriruikuttajat saisivat lisää sitä heille tärkeintä, eli rahaa!
Tämä su päiväkin on epäedullinen tavoittamaan noita itsekeskeisiä manipuloijia siksi koska monihan heistä kääntyilee krapulassa sängyssä tähän aikaan. (jo todella harva heistä potee krapulaa omassa sängyssä ;)
Tuossa ti/ke nuo yhäriruikuttajat taas ovat entistä sankemmin joukoin täällä kunhan parin kolmen päivän "oman ajan" tuoma kankkunen on vain muisto ja nuo säälihakuiset luuserit ovat hakemassa sääliä ja selkääntaputuksia toisiltaan.....
Yksi ryhmä noista yhäriruikuttajista yrittää pitää näin sunnuntainakin ääntä täällä, siis ne jotka nauttivat "omaa aikaa" = loiventavat normaalisti näin sunnuntaisin.
Palstan yhäriruikuttajia ei siis oikeasti kiinnosta keskustelut ellei niissä käsitellä eri tapoja ruikuttaa rahaa isiltä ja yhteiskunnalta tai jos niissä ei haukuta isiä. (tosin aina ja poikkeuksetta nuo ruikuttajat tunkevat sen rahan himoamisen ja isän haukkumisen höystettynä itsensä säälimisellä ja kehumisella jokaiseen keskusteluun)
Nuo manipuloinnin mestarit eivät todellakaan ota puheeksi lapsen etua ja parasta muutoin kuin sen vuoksi että saavat sillä verukkeella ruikuttaa rahasta ja haukkua isiä......On näköjään "miestenasiamies" vaihteeksi vaihtanut nimimerkin "Totuuden näkeväksi" olet varmaan mun ex kun toi sun juttus kuulostaa niin tutulta :) Päivä päivältä vakuutun siitä katkeruudestasi blaa blaa tää on siis miespuolinen ruikuttaja risto!
- 1 650 763,73
1+7=17 kirjoitti:
On näköjään "miestenasiamies" vaihteeksi vaihtanut nimimerkin "Totuuden näkeväksi" olet varmaan mun ex kun toi sun juttus kuulostaa niin tutulta :) Päivä päivältä vakuutun siitä katkeruudestasi blaa blaa tää on siis miespuolinen ruikuttaja risto!
Oliko sinulla jokin mielipide tai kommentti avaukseen liittyen, vai keskitytkö vain muiden palstalaisten pilkkaamiseen?
- Morssa
1 650 763,73 kirjoitti:
Oliko sinulla jokin mielipide tai kommentti avaukseen liittyen, vai keskitytkö vain muiden palstalaisten pilkkaamiseen?
Tarkoititko sanasi Totuuden näkevä.lle vai miesasiamiehelle?
- Totuuden näkevä.
1+7=17 kirjoitti:
On näköjään "miestenasiamies" vaihteeksi vaihtanut nimimerkin "Totuuden näkeväksi" olet varmaan mun ex kun toi sun juttus kuulostaa niin tutulta :) Päivä päivältä vakuutun siitä katkeruudestasi blaa blaa tää on siis miespuolinen ruikuttaja risto!
Ai ai sentään kun sinun ruikuttajamielesi tuottamat päätelmät menivät niin päin metsää kuin voi ;)
Sinulla ruikuttajalla on varmasti antaa paljon muille yhäriruikuttajille neuvoja sääliä hakea sääliä jne. kun aivan selvästi olet katkera yhäriruikuttaja ;)
- tarinoita riittää
Ilmeisesti kirjoittaja on itse tämä vieraannuttaja, koska kuvaa sitä omasta mielestä oikein! Ei voi kirjotitaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia.
Tai sitten kirjoittaja on lapseton, jotka ovat tiettävästi erinomaisia asiantuntijoita sellaisiin asiihin joista heillä ei ole hajuakaan.
Lapseton antaa ohjeita lapsiperheille, naimaton antaa ohjeita avioliitossa oleville.. jne...
Eihän näitä voi oieesti todesta ottaa.. heh....- yghmbjhkg
Kirjoittaja? Tarkoitako väitöskirjaa tekevää Anja Hannuniemeä, vai ketä?
- Muista
""Ei voi kirjotitaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia""
....Nyt Lissu sanoit sellaiset sanat, että musita ne itse jatkossa kun haukut uusperheitä ja uusia puoliosita. EI voi kirjoittaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia.
Muista tuo jatkossa aina ja ole hiljaa.... - Totuuden näkevä.
"Ei voi kirjotitaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia."
Heh hehhhh ;)
Siis kun esim. etä isä kertoo jotain negatiivistä lähistä niin se ei missään nimessä voi olla totta. Niinhän?
Muttakun lähiäiti kertoilee jotain negatiivistä etä isästä niin sehän on varsinkin palstan yhäriruikuttajien mielestä kiveen hakattu totuus. Niinhän?
Tuo sinun kirjoituksesi ei todellakaan tullut yllätyksenä sillä "eräidenhän" pitää aina löytää se syyllinen sieltä isän puolelta ja sinä olet heti kyseenalaistamassa väitöskirjan tekijän kokemusta asioista ja siten yrität osoittaa ettei yhäriruikuttajista löytyisikään pilvin pimein juuri noita vieraannuttajia ja manipuloinnin mestareita.
Eikö muuten sinua vitutakkin suuresti se että väitöskirjan tekijä onkin nainen!
Lehden jutun kirjoittanutkin on nainen!
Etpä päässyt vähättelemään väitöskirjan todenperäisyyttä nyt silläkin "perustelulla" että tekijänä olisikin miespuolinen ;)
Heh hehheheeeehhee....... - Totuuden näkevä.
Muista kirjoitti:
""Ei voi kirjotitaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia""
....Nyt Lissu sanoit sellaiset sanat, että musita ne itse jatkossa kun haukut uusperheitä ja uusia puoliosita. EI voi kirjoittaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia.
Muista tuo jatkossa aina ja ole hiljaa....No eihän tuota Lissua kannata noteerata muutoinkuin että onhan se hyvä esimerkki siitä kuinka vajukkeja yhäriruikuttajia täällä onkaan ;)
- TotuudeN Näkevä.
Totuuden näkevä. kirjoitti:
"Ei voi kirjotitaa jos ei ole omakohtaisia kokemuksia."
Heh hehhhh ;)
Siis kun esim. etä isä kertoo jotain negatiivistä lähistä niin se ei missään nimessä voi olla totta. Niinhän?
Muttakun lähiäiti kertoilee jotain negatiivistä etä isästä niin sehän on varsinkin palstan yhäriruikuttajien mielestä kiveen hakattu totuus. Niinhän?
Tuo sinun kirjoituksesi ei todellakaan tullut yllätyksenä sillä "eräidenhän" pitää aina löytää se syyllinen sieltä isän puolelta ja sinä olet heti kyseenalaistamassa väitöskirjan tekijän kokemusta asioista ja siten yrität osoittaa ettei yhäriruikuttajista löytyisikään pilvin pimein juuri noita vieraannuttajia ja manipuloinnin mestareita.
Eikö muuten sinua vitutakkin suuresti se että väitöskirjan tekijä onkin nainen!
Lehden jutun kirjoittanutkin on nainen!
Etpä päässyt vähättelemään väitöskirjan todenperäisyyttä nyt silläkin "perustelulla" että tekijänä olisikin miespuolinen ;)
Heh hehheheeeehhee.......Muistatko vielä, mikä exässäsi oli niin ihanaa ja rakastettavaa, että valitsit hänen lastesi äidiksi?
- XXXZZZXXXZZZ
TotuudeN Näkevä. kirjoitti:
Muistatko vielä, mikä exässäsi oli niin ihanaa ja rakastettavaa, että valitsit hänen lastesi äidiksi?
Mitä niillä muistoilla on enään eron jälkeen merkitystä? Ero tuli ja elämä on nyt tässä, ei muistoissa.
- äisskä
Järkyttäviä ihmisiä olemassa :(!! Eihän tollaista voi oikeesti olla eihän?? Toivottavasti sitten kuitenkin taas muistetaan semmonen asia että suurin osa läheistä on normaaleja äitejä eivätkä suinkaan vieraannuttajia kuten tuossa tekstissä.Tuli vain jotenkin olo että nyt sitten kaikki yht ois näitä vieraannuttajia..Ovat kyllä muutenkin sairaita ihmisiä jos esim. pitää suuttua siitä että isän luona ollut kiva viikonloppu! Ei tsiisus.Lapsen silminhän tuollasessa just ei katota asioita :( Surullista kyllä!
- äisskä
Totuuden näkevä. kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Itse olen kyllä ihan semmonen yhäri äiti mutta että jos mut tollaseen kategoraan laitettais nii huh kuolisin!Miten kylmiä ihmisiä siis oikeesti voikin olla!Hävettää tollasten puolesta...Ei se ero saa merkitä eroa kuin vanhempien välillä.Lapset ei eroa vaan vanhemmat.Yritettäis kaikki vaikka sit hammasta purren pitää välit eksiin,hymyillä kun lapsi kertoo kuinka kivaa on ollut isän luona viikonloppuna ym. Muistakaa aina että ihan yhtä lailla lapsi varmasti kertoo isän luona miten äiti oli kiva kun jne..Varmasti isästäkin tuntuu kurjalta joskus mutta ei hän äitiä mustamaalaa...
- jajfdafjdf
Äideistä tehdään aina syyllisiä. Jos miehellä menee huonsti, se on exän vika. Jos hänen uusilla suhteilla on ongelmia, sekin on miehen ex vaimon vika.
Mikää ei ole miehen vika. Äidit ovat erittäin hunoja ihmisiä-- ytdcgku
Tutustuhan palstan kirjoituksiin, niin saat huomata, että kyllä ne miehetkin saavat juuri tuonlaista arvostelua osakseen
. Miehet, tai heidän naikkosensa, uusionsa, uusikkonsa jne ..(siis naiset) rikkoivat perheen. Miehet hylkäävät lapsensa. Miehet eivät osallistu lastensa elatukseen riittävästi, Miehet....
Mikä parasta, OMAN entisen puolison teoista, ja tekemättä jättämistä, kirjoitetaan yleistäen MIESTEN toimista.
Kysymys kuuluukin, että perustuuko väitöskirja tosiasioihin, vain onko kyse hyökkäyksestä yksinhuoltajaäitejä kohtaan?
- jo vain...
Voi kun miehet synnytäisivät ei meitä huonoja naisia tarvittaisi ollenkaan, olisi vaan täudellisä isä/äitejä......
- syerdgkulhilm
Voi, kun näistä vierottamisista ei puhuttaisi, vaan lakaistaisiin asia maton alle?
- Totuuden näkevä.
Voi kun sinunlaisia säälihakuisia ruikuttajia ei olisi niin olisi vain täydellisiä äitejä ja isiä....
- xvdweaszx
Totuuden näkevä. kirjoitti:
Voi kun sinunlaisia säälihakuisia ruikuttajia ei olisi niin olisi vain täydellisiä äitejä ja isiä....
Minä olen täydellinen ja ainoa äiti lapselleni, mun ex ei kuulu etärehveleihin jotka jokapuolla huutavat kurjuuttaan......Maksaa elatusmaksun niikuin kunnon isä tekee, eikä pistä yhteiskuntaa maksamaan jälkeläisistään. Saa tavata lasta silloinkun haluaa meillä ei ole vieraannutettu. Ei ole ollut syytä, sillä usein se vieraanuttaminen on seuraus väkivaltisesta "täydellisestä" isästä....paskakasat ei sovi isiksi.....
- Jartzenekker
Kiitos tuosta linkistä. Itsellä on juuri menossa tilanne, missä lapseni yritetään vieraannuttaa minusta, isästään. Lapsen äiti ei pidä tapaamis sopimuksesta kiinni, eikä ole koskaan täysin pitänytkään. Lasta viedään milloin mihinkin hoitoon, esim naapurin tädille viikoksi, että äiti pääsee reissuun. Mistä asiasta en tiennyt mitään, ihan sattumalta sain tietää. Isänpäivät on mennyt ohi monta kertaa, luki papereissa sitte mitä vaan. Lasta koskeviin viesteihin ei vastata. Esimerkkejä riittää.
Se mitä lapsen äiti kotonaan puhuu lapselle, en tiedä mitään.
Lastenvalvojalle on tilattu aika. Saas nähdä tuleeko asioihin mitään muutoksia, vai onko lapsi jo niin aivopesty, ettei halua enää isää nähdäkään.
Aiemmin pienimies tuli mielellään minulle, ja olisi halunnut olla useammanki päivän, mitä papereissa lukee.
Täytyy vaan toivoa, että kaikki kääntyy parhain päin. - Asiaa vai vierestä?
Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahat
2002 toisesta vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymää koskevaan väitöskirjatutkimukseen 7.000e
2006 väitöskirjatyöhön "Vanhemmasta vieraannuttamisesta. Lääkintäoikeudellinen tutkimus huoltokiistoista ja lasten mielipiteen muodostumisesta 16.000e
2007 väitöskirjatyöhön "Vanhemmasta vieraannuttamisesta. Lääkintäoikeudellinen tutkimus huoltokiistoista ja lapsen mielipiteen muodostumisesta" 18.000e
2008 väitöskirjatyöhön "Vanhemmasta vieraannuttamisesta. Lääkintäoikeudellinen tutkimus huoltokiistoista ja lasten mielipiteen muodostumisesta" 18.000e
Päivi ja Sakari Sohlbergin säätiö 2003
Toisesta vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymä huoltokiistoissa 5000 e
"Jos joskus saisi väitöksensä kasaan, niin voisiko olla enää tutkijana yliopistolla vai pitäisikö mennä kortistoon oikeustieteen tohtorina? Siinäpä se."
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=261473&page=2
ja varsinkin XY90-kirjoittajan kirjoitukset ovat asiaa joka rivi! - xYz9990000
Terve XY90 :)
- Arvasit
väärin :)
Minulla ei ole ollut ongelmia Hannuniemen kanssa.
Mutta tiedän tapauksen muista yhteyksistä. - Huh¤Huh
Arvasit kirjoitti:
väärin :)
Minulla ei ole ollut ongelmia Hannuniemen kanssa.
Mutta tiedän tapauksen muista yhteyksistä.Kiitos kun paljastit Hannuniemen huijariksi. Eivät äidit oikeasti vieraannuta lapsiaan isistä.
- %%%%3&&&&&
Aha. Hannuniemi onkin näköjään rahan perässä juokseva, valehteleva nainen.
- TotuudeN Näkevä.
"”Sitä mukaa kuin isien osuus lähivanhemmista mahdollisesti kasvaa, isien määrä vieraannuttajinakin voi lisääntyä. Vieraannuttajista tällä hetkellä 5–10 prosenttia on miehiä”, Hannuniemi kertoo."
Mikä se lähi-isien määrä olikaan?- yxtcfuyighblkklöm
Noin 1/6
- TotuudeN Näkevä.
yxtcfuyighblkklöm kirjoitti:
Noin 1/6
Hannuniemen arvuuttelut prosenttimääristä on hauskaa luettavaa kuten edelläkin: "5-10% vieraannuttajista on miehiä".
Alkuperäistä lukemaa ei ole olemassa, josta voisi edes hajulla arvailla oikeaan suuntaan. Eikä kukaan laske niitä miehiä jotka yrittävät vieraannuttaa lapset lähiäisistään joka tapaamiskerralla niin kauan että lapset kyllästyvät ja lopettavat etäisän tapaamiset. Silloin nousee kapina, koska lähi on tietenkin manipuloinut lapset etää vastaan, jihhuu.
Toinen hieman omituisen värin tästä mielenkiintoisesta persoonasta antaa se, että kuvahauntuloksena naisesta ei löydy ainoatakaan valokuvaa tai videoklippiä, mutta hänen kymmenen vuoden väitöskirja-aihiotaan ja Hannuniemen asiantuntijasanomisia siteerataan jatkuvasti tämän aiheen tiimoilla. Kukaan ei myöskään kyseenalaista hänen vaikuttimiaan ko aiheeseen.
PAS on totta, kuten on Münchausenin syndroomakin, mutta on aivan turha kenenkään väittää että: "noin 80 prosentissa kriisiytyneistä huoltajuuskiistoista äiti vieraannuttaa lapsia isästä." Tuolla lauseella Hannuniemi lunastaa paikkansa heilahtaneiden seurakunnassa ja jatkuu
”Äideille tyypillisiä oireita ovat riippuvuus muista ja kykenemättömyys nähdä omia virheitä. Prosessien kestäessä vieraannuttajien mielenterveyden taso yleensä laskee, ja aiemmin ilman diagnoosia selvinneille voidaan kirjoittaa diagnoosi. Oikeudenkäyntistressi voi johtaa myös psykoottisiin periodeihin, jotka ovat tyypillisiä rajatilatasoisesti häiriintyneille stressin yhteydessä”, Hannuniemi kuvaa.
Oikeudenkäynti- ja lastensuojeluprosessi, jonka narsisti-vanhempi kerää kokoon, koska osaa käyttää viranomaisia ja tuomioistuinta hyväkseen saavuttaakseen haluamansa, aiheuttaa kiitettävästi oikeudenkäyntistressiä ihan normaalille, tervepäiselle vanhemmallekin.
- uctfygkvhbkn
"Oikeudenkäynti- ja lastensuojeluprosessi, jonka narsisti-vanhempi kerää kokoon, koska osaa käyttää viranomaisia ja tuomioistuinta hyväkseen saavuttaakseen haluamansa, aiheuttaa kiitettävästi oikeudenkäyntistressiä ihan normaalille, tervepäiselle vanhemmallekin. "
Sellaisia ne narsistiäidit ovat. Hyvä, että uskalsit ottaa puheeksi.- TotuudenN Näkevä.
Laskeuduit juuri Hannuniemen tasolle.
Kirjoitin yleisesti vanhemmista, en äideistä tai isistä.
- minkäsmöttösen
aika järkyttävää tekstiä, pakko myöntää. Hannuniemi ei näköjään tajua monen alistetun naisen näkökantaa; pakko kaikin keinoin yrittää lasten parasta!
On todistettua että liian kiltit ihmiset joutuvat näiden narsistipaskojen saaliiksi ja lapset sitten myös. Jos narsisti saa aikuisenkin sairastumaan psyykkisiin sairauksiin, mitä se tekee pienen lapsen kehittymättömälle psyykelle?
Ainoa mitä Hannuniemi järkevästi ilmaisi; oikeuskäytäntöön tarvittaisiin pakottavia persoonallisuuden tms. mittareita jotta ne ihmisiä alistavat ja epäinhimilliset narsistisiat saataisiin paljastettua, heille kun on diagnoosi keksitty muttei heitä saa diagnosoitua koska ovat niin sairaita että kieltävät sairastavansa.
En uskaltaisi Hannuniemenä yleistää tuota ongelmaksi julkisuudessa. Tokihan tapauksia on monenlaisia mutta eiköhän se äiti ole yleensä aina se lapselle paras ja turvallisin henkilö, ei mikään pahis.- Tollo123
Eiköhän se äiti ole aina lapselle paras? Niinkö? Ja paskat. Jos minulta olisi aikoinaan lakituvassa kysytty, että kenelle haluan, niin ISÄLLE olisin mennyt. Siihen aikaan ei vaan kysytty, eikä kysytä tänä päivänäkään. Enkä kyllä mennyt äidillekään, vaan mummolle ja vaarille. Ei se, että LUULEE olevansa hyvä äiti/isä, tarkoita sitä, että sitä todella on. Onneksi oli mummo ja vaari, jotka jaksoi hoitaa. Kiitos heille, sinne rajan toiselle puolen.
- ihmettelevä ihminen
Kyllä se suurin vieraannuttaja on se miehen uusi suhde. Hän manipuloi suurissa määrin miehen pois lapsen elämästä, ja tekee lapsen olosta isän luona erittäin hankalaa ja ikävää, jotta lapsi ei enää tulisi isän luo.
En ymmärrä miksi se uusi suhdet on niin kateellinen lapselle, että pitää moiseen ryhtyä. Lapsi kun on mihen ja tulee aina olemaan hänen elämässään.
Omituista on että aina äidistä tehdään kaikkeen syyllisiä. Jpa miehen uusi elämä jos on mennyt päin seinään, se on exän vika, uuden naisen omat ongelmat on exän vika...
mikähän ei olisi hänen vika?? On helppo syyllistää exä ja lapset.
JOs lapset jää äidille, on äiti huono, jos lapst jää isälle, on äiti silloinkin huono!- Sairasta sakkia!!!!!
Aivan. Mistä näitä pahoja naikkosia riittää?
- kyllä sen huomaa
Sairasta sakkia!!!!! kirjoitti:
Aivan. Mistä näitä pahoja naikkosia riittää?
Vastasit sitten itsellesi :D
- Ihan kipeetä....
kyllä sen huomaa kirjoitti:
Vastasit sitten itsellesi :D
En vastannut. Ihmettelen vain kuinka äidit ovat hyviä ja miesten uudet kumppanit pahoja naikkosia. Miten on silloin, kun miehen uusi kumppani on yh-äiti. Muuttuuko ennen niin täydellinen nainen pahaksi naikkoseksi?
- hehehhehhe
Ihan kipeetä.... kirjoitti:
En vastannut. Ihmettelen vain kuinka äidit ovat hyviä ja miesten uudet kumppanit pahoja naikkosia. Miten on silloin, kun miehen uusi kumppani on yh-äiti. Muuttuuko ennen niin täydellinen nainen pahaksi naikkoseksi?
Aika paha... Toisaalta jos yh-äiti on säälittävä luuseriruikuttaja ja uusikkoeukko on paha naikkonen, niin onko hyvää naista olemassakaan? Ydinperheen äidit? Jotka taas ovat vain eropapereiden päässä plösöydestä ja luuseriudesta :D
Mutta mies, se reppana senkun porskuttaa, vaikka ruikuttajat ja pahisnaikkoset kiusaa :D :D :D - köh köh
hehehhehhe kirjoitti:
Aika paha... Toisaalta jos yh-äiti on säälittävä luuseriruikuttaja ja uusikkoeukko on paha naikkonen, niin onko hyvää naista olemassakaan? Ydinperheen äidit? Jotka taas ovat vain eropapereiden päässä plösöydestä ja luuseriudesta :D
Mutta mies, se reppana senkun porskuttaa, vaikka ruikuttajat ja pahisnaikkoset kiusaa :D :D :DMielenkiintoisen lisän kysymykselle antaa se, mikä tuon reppanan oma äiti on?
- gsdjgchguio
köh köh kirjoitti:
Mielenkiintoisen lisän kysymykselle antaa se, mikä tuon reppanan oma äiti on?
Tai isä? Oliko hänkin reppana, jota ne pahikset ja ruikuttajat retuuttivat?
- Pahat tädit..hui!
gsdjgchguio kirjoitti:
Tai isä? Oliko hänkin reppana, jota ne pahikset ja ruikuttajat retuuttivat?
Kokonaan toinen juttu.. ei liity milläänlailla mystisiin uusiohin, naikkosiin, uusikoihin tai nyksiin.
- KySyVäEiTiElTäEkSy
suhdet
mihen
Jpa
JOs
Anteeksi Lissu, mutta oletko ulkomaalainen vai romani?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769