Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nukutaan

Ikuisuudelta se kesti. Matka kotiin liian kovassa humalassa.
"Nouse nyt ihan rauhassa.." Henna sanoi ja kiirehti avukseni ratin takaa. Olin ärsyyntynyt itselleni siitä että olin juonut liikaa.
"Ei mut ihan tosi, mun pitäisi mennä yöksi äitini luo.." huokailin pahoinvoivana.
"Pah, äitis vain pistäisi sut heti aamulla lypsyvuoroon about" Henna naurahti ja tarttui käteeni tukien minut pystyyn. Henna ja minä olimme olleet ystäviä yläasteelta asti. Nyt hän asui samassa kaupungissani äitini kanssa ja työkseen kasvatti upeaa yrttitarhaa sukutilansa mailla. Ystävyytemme oli aina ollut mutkatonta ja hän oli ensimäinen jolle olin kertonut ensimäisestä naissuhteestani. Täysin heterona ja erittäin myönteisesti seksuaalisuuteen suhtautuvana ihmisenä hän oli aina tukeni ja turvani, varsinkin kun oli kysymys sydämen asioista, saatoin puhua ja silti hän pysyi riittävän kaukana aiheesta. Jotenkin turvallista.
"Ei helvetti ihan oikeasti, laita vaikka äidille tekstiviesti että minä olen tullut sinun luoksesi" sopersin ja riisuin vaatteitani mennäkseni suihkuun. Halusin vain selvitä mahdollisiman nopeasti. Menin suihkuun ja seisoin nojaten seinään. Henna tuli pesemään hampaitaan ja ojensi hammasharjan minulekin. Pesin hampaitani suihkun alla ja tuin itseäni edelleen toisella kädellä seinään.
"Minua hirvittää ajatus aamusta" sopersin, ja kuulin kuinka Hennan nauroi.
" Oma syysi joten yritä kestää"
" Mutta kun en kestä.. Käsittämätöntä" Väsymys painoi vakavasti päälle ja tajusin että nukahtaisin kohta suihkuun jos en menisi sänkyyn. Kuivasin itseni ja menin "seiniä pitkin" makuuhuoneeseen. Henna oli jo sängyssä ja kiipesin toiselle puolelle.
" Oksettaako sinua?" Henna kysyi. Nyökkäsin ja lisäsin että aamulla. Hän nousi ja kävi hakemassa viereeni astian.
" Enpä muista milloin olisit tuollaisen teinikännin ottanut " Henna mutisi hymyillen
" Sitä taidettiin olla silloin vielä nuoria kun.." sopersin ja nukahdin. Yöllä heräsin pahoinvointiin ja lähdin etsimään vessaa. Olin vieläkin niin humalassa että ne löytänyt. Törmäilin seiniin ja pian kuulinkin Hennan huutavan.
" Se vessa on suoraan makkarin ovea vastapäätä!" Samalla kuulin naurua, ilmeisesti olin siis huvittava näky.
Löydettyäni vessan minulla ei enää ollut paha olo. Menin hetkeksi ulos portaille istumaan ja hengittämään raitista ilmaa.
" Hei, tulehan sisälle" Tunsin kun Henna herätti minua. Säpsähdin ja lähdin unissani hänen mukaansa.
Vaivuin jälleen petiin uneen. Tunsin kuinka Henna otti minut viereensä ja kietouduin häneen kiinni. Hän oli lämmin ja tuoksui hyvältä. Näin me olimme nukkuneet monesti pahojen asioiden aikoina, läheisyyden turvassa. Painuin syvemälle uneen. Nukuttuani oman aikani, heräilin ja katselin parhaan ystäväni kasvoja levollisessa unessa. Ilman häntä, mitähän tämäkin aamu olisi ollut, pohdin ja silitin hänen vaaleaa tukkaansa. Hän liikahti ja painui lähemmäksi minua. kietoi kätensä vyötärölleni ja käsi hyväili selkääni niskaan. Hymyilin ja painuin jälleen uneen. Päänsärky alkoi tehdä tuloaan. Nukkuessamme Henna kääntyi sylissäni ja työntyi syvemmälle sylliini, hänen ihonsa oli aivan kiinni omassani ja kiedoin käteni hänen ympärilleen ja käteni nousi vatsan kaarta pitkin rintojen ylitse olkapäälle johon se sai tukevan otteen. Tunsin hänen kätensä hetken päästä kädelläni ja hän vei kättäni alemas, tunsin käteni alla rinnan, täyteläisen sileän. Suukotin hänen niskaansa, ja tunsin kuinka hän ohjasi kättäni hyväillen rintaansa. Liikahdin hieman ja hyvänolontunne kouraisi vatsaani. Painuin hieman tiukemmin kiinni häneen. Hän huokaisi. Käteni liikkui jo kiihottuneen rinnan ympärillä levollisesti ja uneliaasti. Sormeni seurasi rintojen alta lähtevää jäntevää kaarta navalle, ja tunsin kuinka hänen uninen hengityksensä katkoili. Hyväilin hänen ihoansa ja tunsin kuinka hän kääntyi ja oli selällään vieressäni. Hän tuli lähemmäs minua ja korjasimme asentoa parempaan uneen. Hengitin hänen kiharoitaan ja huuleni koskettivat juuri ja juuri hänen olkapäätään. Hän hyväili toisella kädellä hiuksiani, ja poskeani. Avasin hieman silmiäni ja näin kuinka hän hymyili ja nousi hieman että hänen huulensa saivat annettua suukon otsalleni.
" Sinä näytät niin suloiselta " Hän kuiskasi ja kohottautui kätensä varaan.
" Varmasti joo.." sopersin ja painoin silmäni kiinni. Hän painui kiinni minuun ja asetuimme jälleen hyvään asentoon nukkumaan. Hänen päänsä taipui leukani alle ja kietouduimme tiukkaan yhteen. hänen hengityksensä hyväili ihoani ja hänen hiustensa tuoksu tulvi jokaisella henkäyksellä syvemmälle tajuntaani. Liikahdin hieman ja hyväilin kädelläni hänen selkäänsä ja tunsin kuinka hän mumisi jotain vasten olkaani. Hän liikehti hitaasti ja huokaili, käteni vaelsi hänen selässään, hyväilin hänen ihoaan alaselästä ja pakaroista sekä lantiosta. Tunsin kuinka hän tiukensi otettaan minussa. Kiedoimme jalkojamme yhteen ja tunsin jalkaani vasten hänen kosteutensa, koko vartaloni lävitse sävähti kutitteleva aalto, johon miltei tuntui että heräisin, huokaukseni kuitenkin vei minut takaisin uneen. Hän liikkui minua vasten hitaasti, tunsin hänen reitensä jalkojeni välissä ja se etsiytyi läemmäs haarojeni väliä, tunsin sen kosketuksen ja huokaisten annoin pienen liikkeen koskettaa. Ihomme paloivat yhdessä, lämmintä hehkua, kun hengityksemme kiihtyivät. Huulemme etsivät kohteita joihin huokailla suudelmia. Huulemme kohtasivat hetken ja jatkoivat sitten etsimistään, kaulalla hiuksissa, otsalla poskilla, olkapäissä, solisluiden päällä. Kädet liikkuivat niskan ja kylkien päällä, vartalot liikkuivat hitaasti, unen rytmissä. Kunnes tunsin valtavan hehkuvan pyörteen pyyhkäisevän minut mukaansa, haukoin henkeä ja painauduin häneen kiinni, ja tunsin kuinka hänen ihonsa ja vartalonsa pehmeästi liukui minua vasten, Hän inisi pikkuisen, haukkoi hieman henkään samalla kuin minäkin, värisevät vartalomme painuivat toisiaan vasten hitaasti pysähtyen. Huokaisin syvään ja korjasimme asento, hän kaivautui vielä lähemmäs minuun ja minä pidin hänestä kiinni.
Aamulla heräsin pehmeän teen tuoksuun. Aurinko paistoi hieman ulkona. Päänsärky oli sumeana ohimoillani. Äänähdin hieman ja yritin nousta pystyyn, mutta oloni oli äärimäisen heikko.
" Huomenta," Näin hänet oviaukossa.
" odota hetki niin tuone hieman syömistä niin jos olosi paranisi" Henna sanoi ja katosi takaisin keittiöön. Nousin istumaan pedille, ja vetäisin tukkani poninhännälle ja nousin pystyy mennäkseni suihkuun.
" Voi luoja mikä olo" sopersin ovelta keittiöön ja kuulin heleän naurun vastaukseksi.
" käyn suihkussa" Menin kylpyhuoneeseen mutta käännyinkin ympäri ja menin keittiöön. Astelin keittiöön ystäväni katsellessa alastonta vartaloani, Otin suurimman mahdollisen tuopin ja laskin sen täyteen kylmää vettä. Istuuduimme alas pöydän ääreen ja söimme aamiaista.
" Minun on kyllä pakko lähteä kotiin. " Sanoin ja Henna nyökkäsi.
" Joo minä lähden viemään. Saitko nukutuksi?" Hän kysyi ja ojensi minulle kupissa mysliä ja jogurttia, kieltäydyin.
" Joo sen minkä nyt pystyin, kai sitä pienoisessa horroksessa tulee olemaan pari päivää " nauroimme
" Entä sinä?" Kysyin ja Henna hymyili.
" Kylläpä, ei minun uniani noin vain häiritä. Puimme päälle ja hän lähti viemään minut kotiin.
34033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hmm.. kaunista, vaikka yleensä naisten väliset jutut ei niin innostakaan. Jotenkin tosi aistillisesti kirjoitettu.

Äänestä

Miksi kaikki uusi ja jännittävä pitää aina tehdä humalassa? Jos minä kirjoittaisin edes kuvitellun
kertomuksen poikarakkuden kokemisesta henkilökohtaisesti,olen mies, en näkisi itseäni räkäkännisenä, ikään kuin poikarakkauden kokemusta ei voisi selvin päin kohdata , ikään kuin tätä "hairahdusta" tarvitsisi selittää humalan kautta. Ei poikarakkauden tapaista kokemusta tarvitse hävetä, ei siinä pidä etsiä syyllistä, viittaan alkoholisoitumiseen. Ihan hyvä kertomus, lyhyt,kepeä ja sisältöä oli riittävästi.

Äänestä
  • Niin.. Syy siihen miksi kokeilut yleensä tapahtuvat kännispäissä lienee se oman rohkeuden puute, mutta tässä kyseisessä novellissahan ei siitä liennyt kyse?

    Ainakaan en halunnut sitä sillä tavalla tuoda esille. Mutta tietenkin kirjoitetun tekstin voima lienee jokaisen omissa mielikuvissa.

    Jo samaa sukupuolta olevien seksikokemuksen omaava oli tässä humalassa, selvinpäin oli se jolla kokemusta ei ollut. Mutta voinemme laskea myös unen huumaviin aineisiin tässä tapauksessa =) eikö totta? Hereillä ollessa tätä ei koskaan olisi tapahtunut heidän välillään. Tapahtuma oli vain herkistelyä anonyymisti.
    Totta on se ettei tämä oikeastaan mikään seksinovelli ollutkaan. Ajattelin vain laittaa sen tänne kun jotain "actionia" tässä kuitenkin tapahtui.

    Kiitos vastauksista. Uusi novelli valmistumassa..

    -Flexible-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Flexible kirjoitti:

Ikuisuudelta se kesti. Matka kotiin liian kovassa humalassa.
"Nouse nyt ihan rauhassa.." Henna sanoi ja kiirehti avukseni ratin takaa. Olin ärsyyntynyt itselleni siitä että olin juonut liikaa.
"Ei mut ihan tosi, mun pitäisi mennä yöksi äitini luo.." huokailin pahoinvoivana.
"Pah, äitis vain pistäisi sut heti aamulla lypsyvuoroon about" Henna naurahti ja tarttui käteeni tukien minut pystyyn. Henna ja minä olimme olleet ystäviä yläasteelta asti. Nyt hän asui samassa kaupungissani äitini kanssa ja työkseen kasvatti upeaa yrttitarhaa sukutilansa mailla. Ystävyytemme oli aina ollut mutkatonta ja hän oli ensimäinen jolle olin kertonut ensimäisestä naissuhteestani. Täysin heterona ja erittäin myönteisesti seksuaalisuuteen suhtautuvana ihmisenä hän oli aina tukeni ja turvani, varsinkin kun oli kysymys sydämen asioista, saatoin puhua ja silti hän pysyi riittävän kaukana aiheesta. Jotenkin turvallista.
"Ei helvetti ihan oikeasti, laita vaikka äidille tekstiviesti että minä olen tullut sinun luoksesi" sopersin ja riisuin vaatteitani mennäkseni suihkuun. Halusin vain selvitä mahdollisiman nopeasti. Menin suihkuun ja seisoin nojaten seinään. Henna tuli pesemään hampaitaan ja ojensi hammasharjan minulekin. Pesin hampaitani suihkun alla ja tuin itseäni edelleen toisella kädellä seinään.
"Minua hirvittää ajatus aamusta" sopersin, ja kuulin kuinka Hennan nauroi.
" Oma syysi joten yritä kestää"
" Mutta kun en kestä.. Käsittämätöntä" Väsymys painoi vakavasti päälle ja tajusin että nukahtaisin kohta suihkuun jos en menisi sänkyyn. Kuivasin itseni ja menin "seiniä pitkin" makuuhuoneeseen. Henna oli jo sängyssä ja kiipesin toiselle puolelle.
" Oksettaako sinua?" Henna kysyi. Nyökkäsin ja lisäsin että aamulla. Hän nousi ja kävi hakemassa viereeni astian.
" Enpä muista milloin olisit tuollaisen teinikännin ottanut " Henna mutisi hymyillen
" Sitä taidettiin olla silloin vielä nuoria kun.." sopersin ja nukahdin. Yöllä heräsin pahoinvointiin ja lähdin etsimään vessaa. Olin vieläkin niin humalassa että ne löytänyt. Törmäilin seiniin ja pian kuulinkin Hennan huutavan.
" Se vessa on suoraan makkarin ovea vastapäätä!" Samalla kuulin naurua, ilmeisesti olin siis huvittava näky.
Löydettyäni vessan minulla ei enää ollut paha olo. Menin hetkeksi ulos portaille istumaan ja hengittämään raitista ilmaa.
" Hei, tulehan sisälle" Tunsin kun Henna herätti minua. Säpsähdin ja lähdin unissani hänen mukaansa.
Vaivuin jälleen petiin uneen. Tunsin kuinka Henna otti minut viereensä ja kietouduin häneen kiinni. Hän oli lämmin ja tuoksui hyvältä. Näin me olimme nukkuneet monesti pahojen asioiden aikoina, läheisyyden turvassa. Painuin syvemälle uneen. Nukuttuani oman aikani, heräilin ja katselin parhaan ystäväni kasvoja levollisessa unessa. Ilman häntä, mitähän tämäkin aamu olisi ollut, pohdin ja silitin hänen vaaleaa tukkaansa. Hän liikahti ja painui lähemmäksi minua. kietoi kätensä vyötärölleni ja käsi hyväili selkääni niskaan. Hymyilin ja painuin jälleen uneen. Päänsärky alkoi tehdä tuloaan. Nukkuessamme Henna kääntyi sylissäni ja työntyi syvemmälle sylliini, hänen ihonsa oli aivan kiinni omassani ja kiedoin käteni hänen ympärilleen ja käteni nousi vatsan kaarta pitkin rintojen ylitse olkapäälle johon se sai tukevan otteen. Tunsin hänen kätensä hetken päästä kädelläni ja hän vei kättäni alemas, tunsin käteni alla rinnan, täyteläisen sileän. Suukotin hänen niskaansa, ja tunsin kuinka hän ohjasi kättäni hyväillen rintaansa. Liikahdin hieman ja hyvänolontunne kouraisi vatsaani. Painuin hieman tiukemmin kiinni häneen. Hän huokaisi. Käteni liikkui jo kiihottuneen rinnan ympärillä levollisesti ja uneliaasti. Sormeni seurasi rintojen alta lähtevää jäntevää kaarta navalle, ja tunsin kuinka hänen uninen hengityksensä katkoili. Hyväilin hänen ihoansa ja tunsin kuinka hän kääntyi ja oli selällään vieressäni. Hän tuli lähemmäs minua ja korjasimme asentoa parempaan uneen. Hengitin hänen kiharoitaan ja huuleni koskettivat juuri ja juuri hänen olkapäätään. Hän hyväili toisella kädellä hiuksiani, ja poskeani. Avasin hieman silmiäni ja näin kuinka hän hymyili ja nousi hieman että hänen huulensa saivat annettua suukon otsalleni.
" Sinä näytät niin suloiselta " Hän kuiskasi ja kohottautui kätensä varaan.
" Varmasti joo.." sopersin ja painoin silmäni kiinni. Hän painui kiinni minuun ja asetuimme jälleen hyvään asentoon nukkumaan. Hänen päänsä taipui leukani alle ja kietouduimme tiukkaan yhteen. hänen hengityksensä hyväili ihoani ja hänen hiustensa tuoksu tulvi jokaisella henkäyksellä syvemmälle tajuntaani. Liikahdin hieman ja hyväilin kädelläni hänen selkäänsä ja tunsin kuinka hän mumisi jotain vasten olkaani. Hän liikehti hitaasti ja huokaili, käteni vaelsi hänen selässään, hyväilin hänen ihoaan alaselästä ja pakaroista sekä lantiosta. Tunsin kuinka hän tiukensi otettaan minussa. Kiedoimme jalkojamme yhteen ja tunsin jalkaani vasten hänen kosteutensa, koko vartaloni lävitse sävähti kutitteleva aalto, johon miltei tuntui että heräisin, huokaukseni kuitenkin vei minut takaisin uneen. Hän liikkui minua vasten hitaasti, tunsin hänen reitensä jalkojeni välissä ja se etsiytyi läemmäs haarojeni väliä, tunsin sen kosketuksen ja huokaisten annoin pienen liikkeen koskettaa. Ihomme paloivat yhdessä, lämmintä hehkua, kun hengityksemme kiihtyivät. Huulemme etsivät kohteita joihin huokailla suudelmia. Huulemme kohtasivat hetken ja jatkoivat sitten etsimistään, kaulalla hiuksissa, otsalla poskilla, olkapäissä, solisluiden päällä. Kädet liikkuivat niskan ja kylkien päällä, vartalot liikkuivat hitaasti, unen rytmissä. Kunnes tunsin valtavan hehkuvan pyörteen pyyhkäisevän minut mukaansa, haukoin henkeä ja painauduin häneen kiinni, ja tunsin kuinka hänen ihonsa ja vartalonsa pehmeästi liukui minua vasten, Hän inisi pikkuisen, haukkoi hieman henkään samalla kuin minäkin, värisevät vartalomme painuivat toisiaan vasten hitaasti pysähtyen. Huokaisin syvään ja korjasimme asento, hän kaivautui vielä lähemmäs minuun ja minä pidin hänestä kiinni.
Aamulla heräsin pehmeän teen tuoksuun. Aurinko paistoi hieman ulkona. Päänsärky oli sumeana ohimoillani. Äänähdin hieman ja yritin nousta pystyyn, mutta oloni oli äärimäisen heikko.
" Huomenta," Näin hänet oviaukossa.
" odota hetki niin tuone hieman syömistä niin jos olosi paranisi" Henna sanoi ja katosi takaisin keittiöön. Nousin istumaan pedille, ja vetäisin tukkani poninhännälle ja nousin pystyy mennäkseni suihkuun.
" Voi luoja mikä olo" sopersin ovelta keittiöön ja kuulin heleän naurun vastaukseksi.
" käyn suihkussa" Menin kylpyhuoneeseen mutta käännyinkin ympäri ja menin keittiöön. Astelin keittiöön ystäväni katsellessa alastonta vartaloani, Otin suurimman mahdollisen tuopin ja laskin sen täyteen kylmää vettä. Istuuduimme alas pöydän ääreen ja söimme aamiaista.
" Minun on kyllä pakko lähteä kotiin. " Sanoin ja Henna nyökkäsi.
" Joo minä lähden viemään. Saitko nukutuksi?" Hän kysyi ja ojensi minulle kupissa mysliä ja jogurttia, kieltäydyin.
" Joo sen minkä nyt pystyin, kai sitä pienoisessa horroksessa tulee olemaan pari päivää " nauroimme
" Entä sinä?" Kysyin ja Henna hymyili.
" Kylläpä, ei minun uniani noin vain häiritä. Puimme päälle ja hän lähti viemään minut kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu