Jotain neuvoja tälläkin palstalla löytyy, mutta laitanpa tänne omakohtaisen kokemuksen perusteella ohjeen siitä, kuinka tapetti irroitetaan sujuvasti. Voi olla, ettei käy kaikkiin tapauksiin, mutta kokeilla kannattaa.
Ensin tapetin vettä hylkivä päällysosa revitään irti alhaalta ylös - kastelua ei tarvita. Jostain syystä nimenomaan alhaalta ylös repiessä päällysosa irtosi hyvin laajoina suikaleina. Päällysosa kannattaa irroittaa mahdollisimman hyvin kokonaan - ei kannata tuhrata aikaa vettä hylkivän osan kasteluun.
Tämän jälkeen otetaan vuota kerrallaan. Vettä imevä osa kastellaan läpikotaisin normaalilla vedellä ylhäältä alas samoin kuin kukkiin vettä suihkuttaisin ruiskupullolla. Melkeinpä heti tämän jälkeen tapetti irtoaa alhaalta ylös vetämällä melkeinpä kokonaisena ja siististi.
Jos edellä olevan tavan olisin hoksannut alusta lähtien, niin olisin säästänyt rutkasti aikaa ja vaivaa ihan yhdenkin huoneen osalta. Suurin oivallus oli tuo alhaalta ylös repiminen.
Tapetti irti vaivattomasti
fefwqe
4
164
Vastaukset
- kgju
Muutama lisäys: Paksummissa tapeteissa kannattaa kastella muutama vuotakin kerralla ja antaa vettyä kunnolla niin lähtee paremmin. Kastelun voi tehdä myös maalaustelalla vettä käyttäen.
- ämmy
Vettä parempi on löysähkö liisteri.. Se ei kuivu yhtä nopeasti kuin vesi. Levitetään vaan siihen päälle. Takuuvarma homma.
- kgju
ämmy kirjoitti:
Vettä parempi on löysähkö liisteri.. Se ei kuivu yhtä nopeasti kuin vesi. Levitetään vaan siihen päälle. Takuuvarma homma.
totta
- göasdad
Dainomitee! Eipä kestä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773