Epätietoinen

Tilanne on se että läheiseni on kuollut ja meitä rintaperillisiä on muutama, sovussa arvelimme kaiken paperisodan, perunkirjoituksen ja muun hoitaa.

Yksi meistä on lupautunut huolehtimaan pesän asioista ja muut ovat toimittaneet valtakirjan. Tarkoitus on käyttää hautaustoimiston tarjoamaa perunkirjapalvelua.

Nyt on kuitenkin ilmennyt että perikunnan ulkopuolella on todennäköinen testamentinsaaja joka ilmeisesti on myös perinnönjättäjän lakimies ja olettaa olevansa myös pesänselvittäjä, testamentista ei ole vielä tiedoksiantoa saapunut.

Asiahan on muuten ihan kunnossa, vaadimme lakiosamme ja muuten testamentti toimeenpannaan sen antajan toiveen mukaisesti mutta emme halua pesänselvittäjäksi kyseistä henkilöä.

Onko siis pakko riitauttaa muuten selvä asia tämän vuoksi? Voimmeko antaa perunkirjan teon aloitettavaksi kun tietoa testamentista ei ole tullut vai onko odoteltava joku määräaika? Ymmärtääkseni testamentin laadusta riippuu onko sen saaja kuolipesän osakas vai ei.

Eli lyhennettynä, voiko rintaperillinen käynnistää perunkirjan teon, oletuksena että sisarukset ovat perikunta. Eikös nämä em. asiat tule esille sitten sitä tehtäessä?
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


selvyys asioihin kirjoitti:

Tilanne on se että läheiseni on kuollut ja meitä rintaperillisiä on muutama, sovussa arvelimme kaiken paperisodan, perunkirjoituksen ja muun hoitaa.

Yksi meistä on lupautunut huolehtimaan pesän asioista ja muut ovat toimittaneet valtakirjan. Tarkoitus on käyttää hautaustoimiston tarjoamaa perunkirjapalvelua.

Nyt on kuitenkin ilmennyt että perikunnan ulkopuolella on todennäköinen testamentinsaaja joka ilmeisesti on myös perinnönjättäjän lakimies ja olettaa olevansa myös pesänselvittäjä, testamentista ei ole vielä tiedoksiantoa saapunut.

Asiahan on muuten ihan kunnossa, vaadimme lakiosamme ja muuten testamentti toimeenpannaan sen antajan toiveen mukaisesti mutta emme halua pesänselvittäjäksi kyseistä henkilöä.

Onko siis pakko riitauttaa muuten selvä asia tämän vuoksi? Voimmeko antaa perunkirjan teon aloitettavaksi kun tietoa testamentista ei ole tullut vai onko odoteltava joku määräaika? Ymmärtääkseni testamentin laadusta riippuu onko sen saaja kuolipesän osakas vai ei.

Eli lyhennettynä, voiko rintaperillinen käynnistää perunkirjan teon, oletuksena että sisarukset ovat perikunta. Eikös nämä em. asiat tule esille sitten sitä tehtäessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu