moi

Olimme perheen kanssa thaimaassa joulukuussa 2010. Olimme kolme viikkoa. Kaksi viikkoa krabilla ja yksi viikko Khao-lakissa. Mukana oli vaimoni, pojat 4 ja alle kaksi vuotias. Ei tarvinnut maksaa niin paljoa, koska poika oli alle kaksi vuotias. Krabilla satoi melkein joka päivä vettä, mutta ei se haitannunut oli kuitenkin kuumaa. Pojat sairastui välillä mahatautiin, mutta se meni antibiootella ohi. Lennot meni hyvin, kun pojat nukkuivat. Ruoka oli hyvää ja halpaa. Ostaminen oli halpaa. Esimerkiksi vaatteet. Kävimme eri saarilla, esimerkiksi Phi phi saarilla. Menimme pika veneellä. Ratsastimme myös norsulla. Khao-lak oli rauhallinen ja Krabi ei. Krabilla koko ajan joku halusi myydä jotain. Khao lakissa ei sitä ongelmaa ollut. Pojat kysyy milloin mennään Thaimaaseen ja sinne minäkin haluan. Vaimo oli varaamassa uutta matkaa jo lentokoneessa. Minä sanoin että rauhoitu.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

thaimaaseen ei voi matkustaa. Thaimaahan voi.

Äänestä

ja Moi on pillukarva

Provosoitko esiin taas jotain pruntkunprutkua ja horon pomputtajaa

Äänestä

Vaimoas tuskin kiinnostaa palata Naimaahan. Krabillakin on oma
huora-alueensa. Mutta Khao Lak on ,ainakin vielä, ihan ok perhepaikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dddddvsxvf kirjoitti:

Olimme perheen kanssa thaimaassa joulukuussa 2010. Olimme kolme viikkoa. Kaksi viikkoa krabilla ja yksi viikko Khao-lakissa. Mukana oli vaimoni, pojat 4 ja alle kaksi vuotias. Ei tarvinnut maksaa niin paljoa, koska poika oli alle kaksi vuotias. Krabilla satoi melkein joka päivä vettä, mutta ei se haitannunut oli kuitenkin kuumaa. Pojat sairastui välillä mahatautiin, mutta se meni antibiootella ohi. Lennot meni hyvin, kun pojat nukkuivat. Ruoka oli hyvää ja halpaa. Ostaminen oli halpaa. Esimerkiksi vaatteet. Kävimme eri saarilla, esimerkiksi Phi phi saarilla. Menimme pika veneellä. Ratsastimme myös norsulla. Khao-lak oli rauhallinen ja Krabi ei. Krabilla koko ajan joku halusi myydä jotain. Khao lakissa ei sitä ongelmaa ollut. Pojat kysyy milloin mennään Thaimaaseen ja sinne minäkin haluan. Vaimo oli varaamassa uutta matkaa jo lentokoneessa. Minä sanoin että rauhoitu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu