Miksi suomalaiset transihmiset tukevat äärissuuntauksia?

Kolmois-S on äärivasemmistolainen ja Puuma on heittäytynyt oikeistoradikaaliksi.
28255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

3S ja Puuma ovat niin erityislaatuisia ihmisiä, ettei tavallinen puolue riitä heille. Varsinkaan heidän egoilleen.

Äänestä

Keskiarvona he ovat siis kepulaisia kumpikin.

Äänestä

No en todellakaan ole oikeistolainen. Olen arvoliberaali, mutta kannatan kansallisvaltiota ja EU:ta yhteistyöverkostona. Siis en kannata suomalaisten köyhien ja vanhusten eläkkeiden ulosmittausta Eurooppaan minkään aatteen nimissä. Haluan, että emme anna minkään sortin lainatakauksia, meillä on tarpeeksi huolehdittavaa oman maamme rajojen sisällä.

Olen hyvin paljon samoilla linjoilla kuin mitä oli Viron laulava vallankumous. Heitä neuvostoliittolainen propaganda tituleerasi fasisteiksi, joten hyvässä seurassa ollaan.

Äänestä
  • Silloin se Neuvostoliitto oli ihan oikeasti olemassa. Enää ei ole.

    Äänestä

Persuissa on mukana oikeistoradikaalia ainesta, vaikka Timo Soini tuskin kriteerejä täytäisikään. Ainakin Vasemmistoliitossa, Vihreissä ja jopa SDP:ssä on oltu huolestuneita oikeistopopulistisen puolueen noususta.

Äänestä

Entäs sitten Liberaalien Milla?

Äänestä

Reippaasti puuman vasemmalle puolelle vaalikone vastausten perusteella.I han fiksuja mielipietitä.

Äänestä

Transihmiset ovat lähinnä ääriliberaaleja. Onko se mikään ihme?
Kaikki eduskuntapuolueet, entiset ja nykyiset hyväksyivät lain 661/2009. Ne ovat kaikki likaantuneita, jäljelle jäävät vain eduskunnan ulkopuoliset puolueet.

Minä vastustin yhteiskunnan runsasta segregoitumista erilaisiin toisilleen vihamielisiin enklaaveihin, kun taas päävastustajani persut lietsoivat vihaa enklaavien välille. Äärivasemmisto on perinteisesti se paikka, missä yhteistyö erilaisten sortoa kokevien ihmisryhmien välille syntyy.

Äänestä
  • Jos lähtökohtana on kaikkien kansalaiset etu, eikö yksipuolinen sorron vastustaminen rakenna lisää vastakkainasettelua?

    Äänestä

  • 17+5 kirjoitti:

    Jos lähtökohtana on kaikkien kansalaiset etu, eikö yksipuolinen sorron vastustaminen rakenna lisää vastakkainasettelua?

    Käytännön elämässä merkitsee eniten niiden ihmisten mielipide, jotka kulkevat kadulla eikä kabineteissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on saatu transihmisten lailliset oikeudet nytkähtämään vähän eteenpäin, mutta se ei lohduta niitä, jotka joutuvat kadulla murhatuksi tai saavat hivin joutuessaan tekemään seksityötä. Rikkaitten oikeuksista ei tihku ikinä mitään köyhille.
    Kaikkein suurin ongelma jo Suomessakin on se, että Pride-kulkue on venynyt niin pitkäksi, etteivät päät kommunikoi keskenään (vaan esimerkiksi kaasuhyökkäyksestä nationalistihomot ehättivät ensialkuun syyttämään pinkkimustia).
    Porvareiden taktiikka on aina, että nakerretaan kaikkein köyhimpien oikeuksia. Se on alkanut sillä, että rasistisesti hyökätään kerjäläismustalaisia vastaan kun oikeasti halutaan homofobiasta, transfobiasta, seksismistä ja uskonnosta vapaa tila Sosiaalikeskus Satama nurin. Seta sulkee tältä silmänsä. Seta sulkee silmänsä myös siltä, että Brax ajaa kastroimislakia Suomeen taas. Seta sulki silmänsä 661/2009:ltä mutta me kerroimme siitä heille ja me kerroimme Braxille kanssa.

    Ennen vaaleja sanoin, että leipäjono on lähdössä kanssa, mutta minua ei uskottu, ainakaan äänimäärän perusteella. Heti ensimmäinen suunnitelma porvarilla on se, että leipäjono helvettiin Hesarilta. Köyhien puolustajapuolueena esiintynyt PS ei ole sanonut asiasta yhtään mitään.

    On tosi ikävä määkiä SETAssa tai jossain muussa eliittijärjestössä, kun analyysi on täysin hukassa ja asiat vain, hupsis, sattuvat.

    Äänestä

  • UPDATE_8741622 kirjoitti:

    Suomeenhan mahdollisesti tulevaisuudessa muotuotuu kaksi politiikan voimatekijää eli Kokoomus ja Perussuomalaiset.

    Äänestä

  • 2+1 kirjoitti:

    Suomeenhan mahdollisesti tulevaisuudessa muotuotuu kaksi politiikan voimatekijää eli Kokoomus ja Perussuomalaiset.

    En panisi pennejäni likoon kokoomuksen tulevaisuuden puolesta. Suomen ollessa EU:ssa kokoomuksen linjaa noudatetaan vaikka puolueella ei olisi yhtään kansanedustajaa. Se linja kerää jatkuvasti oikeutettua vihaa osakseen.

    Äänestä

Minä olen ystävä maailman kanssa, tyytyväinen läpimenooni naisena ja tämmöinen maailmansyleilijä viherimmeinen. Mulla on kaikki hienosti, kiitos maailma ja ystävälliset kanssasielut.,

Äänestä
  • ...sanoo ihminen joka luultavasti nauttii siitä etuoikeudesta, ettei väestörekisteriin ole hänen kohdalleen merkitty transua koska on sattunut ehtiä muuttamaan hetunsa ennen tuota lakia.

    Eipä sillä, roikkuhan sinulla kuin meillä kaikilla se vanha hetu kera vanhojen nimien siellä, oli ennen lakia tai jälkeen. Sinäkin olet tarvittaessa yksilöitävissä ties mitä tarkoitusta varten. Läpimeno on todellista vain sosiaalisella tasolla, muuten se on illuusiota, koska kaikki tiedot löytyy. Toisille tämä illuusio ja mukavuushaluinen elämä ehkä riittää, toisille ei. Ulkomailla elävätkin luulevat paenneensa systeemiä, mutta ovat hyvin väärässä. Halutessaan järjestelmä tavoittaa kaikki.

    Äänestä

Tjaa, ulkomailla asuvat ovat asuinmaansa väestörekisterissä ILMAN mitään korvamerkintää. Mikäs koura heitä Suomesta sitten hamuaa? Kertausharjoituksetko?

Äänestä
  • ulkomaillakin taustasi selviää, jos halutaan selvittää.

    Äänestä

Kuka sen sukupuolenvahvistamisen erillismerkinnän keksi? Itse en edes tiedä omaanko sellaista.

Äänestä

No sen tiedän ettei muualla kuin Suomessa asuvalla ole asuinmaansa väestörekisterissä vanhoja nimiä tai merkintöjä, henkilötunnus on normaali sen maan tunnus sille sukupuolelle mitä henkilö on. Eli sen maan viranomaiset eivät kyllä ole tietoisia taustoista. Ja jos Suomen viranomaiset etsivät kyseistä henkilöä, vanhoilla tiedoilla tai nimillä häntä ei yksinkertaisesti löydy.

Äänestä
  • niin tyhmä, että kuvittelet pääseväsi vakavaa rikosta sillä pakoon, että muutat ulkomaille kun olet korjannut sukupuolesi?

    Äänestä

Kukapa korjaisi sukupuoltaan ja muuttaisi ulkomaille vakavan rikoksen jälkeen. Lienee varmaan helpompiakin keinoja.

Äänestä

Entäs jollei ole pakoilemassa vakavaa rikosta?

Äänestä
  • Sormenjäljistä rikokset selvitetään, ei henkilötunnuksista.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Sormenjäljistä rikokset selvitetään, ei henkilötunnuksista.

    Nykyään poliisiasemalla otetaan sormenjäljet, kun hakee passia.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Sormenjäljistä rikokset selvitetään, ei henkilötunnuksista.

    Jokaisesta rikoksesta ei jää sormenjälkiä, mutta tekijä tunnistetaan esim valvontakameran kuvista.

    Äänestä

  • r.ikollinen kirjoitti:

    Nykyään poliisiasemalla otetaan sormenjäljet, kun hakee passia.

    vaikka sormenjäljet otetaankin?

    Äänestä

Siinä tapauksessa entisen kotimaan viranomaiset eivät yritä jäljittää ex-ranssua ja tämä voi stealthata kaikessa rauhassa uudessa kotimaassaan, myös viranomaisten parissa.

Äänestä

Jos ulkomailla joutuu mihin tahansa yhteyteen, missä viranomaiset oikeasti haluavat selvittää taustaa, otetaan yhteyttä kotomaahan ja tiedot kyllä saadaan sieltä selville jos on oikeasti tarvetta ja tarpeeksi auktoriteettia. Työnantajahan tällainen ei siis välttis ole. Ulkomaillakin kuitenkin pätee samat vanhat työtodistusongelmat, jos ei ole nimeä ym. saanut todistuksiin korjattua. Eli duunit pitää sitten yrittää keplotella tai onnistua sopimaan ilman todistusnäyttöjä mikä toisaalta on tänäpäivänä ihan normaalia ainakin tietyn tason töissä.

Siis tottahan on se että ulkomaille muuttaessa tuo juridinen ja lääketieteellinenkin läpimenostatus paranee verrattuna siihen mitä se täällä kotimaassa on, mutta täydellinen savuverho se ei ole. Käytännössä tarvitsisi feikata kuolemansa tai jotain muuta radikaalia. Mitä tulee tuohon sairaanhoidossa läpimenemiseen, siihen voi riittää pelkkä sairaanhoitopiirin muuttaminen prosessin jälkeen täällä kotimaassakin jos flaksi käy. Joskus tiedot onnistuu seuraamaan piirien ylitsekin.

Äänestä

Olen saanut töitä ulkomailla itse tehdyllä cv:llä ja antamalla taidoistani näytöt ja läpäisemällä annetut kokeet ja testit. Ketään ei kiinnosta taustani Suomessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmettelen vaan kirjoitti:

Kolmois-S on äärivasemmistolainen ja Puuma on heittäytynyt oikeistoradikaaliksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu