Einin uusin

on sitä luokkaa että se olisi aivan yhtä hyvin voitu jättää tekemättä..en edes muista sen nimeä mutta siinä hoetaan "sata" kertaa jään jään.....kyllä on Eini parhaat päivänsä nähnyt kaikin puolin. Ehkä tää biisi vois sopia jonkun teinin laulettavaksi mutta että viiskymppisen naisen...ei nappaa, ei todellakaan.
22431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

samaa mieltä. niin pitkä aika milloin Einiltä on viimeksi tullut mitään uutta hyvää ja sitten kun viimein jotain tulee niin sekin tämmöstä tusinatavaraa.

Äänestä

HimoEini-fanikin on kieltämättä lievästi pettynyt. Näin monen vuoden jälkeen olisi odottanut jotain parempaa. Ihan kelpo biisi, mutta albumin eka single...!?
Mutta toisaalta diskolinjaa haluttiin, "Mä jään" on diskoiskelmää; eikä Eini mitään perushumppaa halua enää esittää.
Eini on livenä tosi kova ja antaa kaikkensa keikalla.
-HimoEini-fani Samppa

Äänestä

vähän lähempää sitä niin kyllä uskoo että on 50v ja vois olla aivan hyvin ylikin..on meinaan sen verran potkukelkan jälkiä naamassa mutta retusoimallahan niistä pääsee lehtien sivuilla kun sitä hehkutetaan niin nuoren näköiseksi. Sitte kyllästyttää siihen nahkapukuun tunkeutuminen että rinnat vaan tursuu yli, näyttää että se tukehtuu niihin kuteisiinsa..

Äänestä
  • Ei 50-v. ole naiselle huono ikä. Moni nainen vain kaunistuu vanhetessaan, eikä Einikään hassumalta näytä. Naisissa kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin "potkukelkan jälkiin" (mitä ne ovat??). Toivottavasti sinunkin silmäsi iän myötä viisastuvat, ettet tuijota vain pelkkää kuoreen.

    Äänestä

  • Nahkapuku 10+ kirjoitti:

    Ei 50-v. ole naiselle huono ikä. Moni nainen vain kaunistuu vanhetessaan, eikä Einikään hassumalta näytä. Naisissa kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin "potkukelkan jälkiin" (mitä ne ovat??). Toivottavasti sinunkin silmäsi iän myötä viisastuvat, ettet tuijota vain pelkkää kuoreen.

    Ei kukaan niin väitäkkään että 50 olisi huono ikä mutta miksi pitää itseään esitellä ja keikistellä minihameissa joka paikassa aivan kuin tämä eini olis joku harvinaisuus "hyvin ikäisekseen" säilynyt 50vee...löytyy kyllä kauniinpiakin ja tyttömäisempiä viiskymppisiä joilla ei ole tarvetta esitellä vartaloaan nahka-asuissa tai minimekoissa.

    Äänestä

uusimmassa Me Naisissa juttu Einin tyylistä, "aloitan aina kengistä". Lukekaapa.

Äänestä

Mun mielestä tää Mä jään on ihan parasta Einiä! Eikä mitään coveria, vaan uus groovaava biisi. Toimii kyllä! Koko levyä odotelllessa...

Äänestä

EINI on pärjännyt radiosoittolistoilla tosi hyvin viime kuukausina. On jo aikakin, että yli 10 vuoden jälkeen tulee uus levy! Einillä on kaunis hidas 80-luvulta, "Pienet onnen hetket". Olen toivonut sitä Järviradiossa pariin otteeseen.

Äänestä

VAI NIN

Äänestä

Enää kuukausi, ja uusi pitkäsoitto ilmestyy!! Olen niin iloinen Einin uuden tulemisen takia! Einissä parasta on juuri maanläheisyys ja ääni. Ei tyrkytä itseään lehdille, kuten eräät... Arvostan tätä Einissä.

Äänestä

toi on tyrkyllä tyyliin "tissit tiskiin"..........?

Äänestä

Mitä sitä kaunista ja trimmattua kroppaansa peittelemään!!! Eini on aina ollut rintava ja hoikka. Ruvetkaa harrastamaan liikuntaa tekin ylipainoiset katkerat mammat!!

Äänestä
  • Surkeita biisejä Einin kaikki biisit! Ihme, että vilä keikkuu kavoilla!

    Äänestä

  • surkeita kirjoitti:

    Surkeita biisejä Einin kaikki biisit! Ihme, että vilä keikkuu kavoilla!

    tyhjänpäiväistä höttöä tää uusinkin biisi, sopis jonki tenavatähden laulamaksi. Grow up teini-eini!

    Äänestä

  • Pitäähän sitä jollain yrittää pärjätä kun musa on surkeaa. Helpompi on käydä salilla ja lenkillä (ja kirurgilla)kuin muuttaa ääntään paremmaksi kun sitä ei luonnostaan ole ja musiikkikin on iänkaiken vanhaa tai sitten just tällaista "uutta" mössöä joka kuulostaa ihan kamalalta.
    Ja mitä ylipainoisiin mammoihin tulee niin minä en ole ylipainoinen enkä tykkää yhtään Einistä enkä tuollaisista botoxmummoista joiden ei tartte käydä "oikeissa" töissä ja aikaa (js jostain ihmeen syystä rahaakin :/ )jää itsensä pynttäämiseen.

    Äänestä

Opetelkaa kirjoittamaan surkimukset! MItä tarkoittaa "vilä keikkuu kavoilla"?
Voi tätä suomalaista negatiivisuutta!

Äänestä

siis niin p.ska musaa kuin olla voi..

Äänestä

Einin uusi odotettu albumi on ilmestynyt. Tsekatkaa uusi single Älä menetä mua. A-kirjaimella alkavan tavarataloketjun ladatuin!!! JES!!
Eini on upea, tänään keikalle Vantaalle :D

Äänestä

"Saat haudatun kuun" jää soimaan päässä, se erottuu tuolta levyltä. Samoin "Mä jään".

Äänestä

Tajuatteko että niitä tasapaksuja perusiskelmälaulajia on niin paljon tässä maassa; mahtuu 13 tusinaan, että on Pakko Erottua Muista!!! Siksi diskoiskelmää ja nahka-asuja keikoilla! Hyvä Eini! Pidä tyylisi jos joskus luet!
Vai ei ole artistin työ "oikeata työtä"?! Ajelepa itse keikoille toiselle puolelle Suomea ja varsinkin talven pimeydessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


biisi kirjoitti:

on sitä luokkaa että se olisi aivan yhtä hyvin voitu jättää tekemättä..en edes muista sen nimeä mutta siinä hoetaan "sata" kertaa jään jään.....kyllä on Eini parhaat päivänsä nähnyt kaikin puolin. Ehkä tää biisi vois sopia jonkun teinin laulettavaksi mutta että viiskymppisen naisen...ei nappaa, ei todellakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu