Kennelivero

kaikille koiria lisäännyttäville. Koiransiittäjät pääasiassa eivät pidä koiria syystä että ne ovat ihania, vaan rahan takia. Koirat vierailevat toisessa perheessä yökylässä, jossa on koira vastakkaista hurttapuolta. Usea poikue vuoden aikana lisää kotitalouksien tuloja aika hyvin, sillä mitäsmaksaa yksi koiranpentu omistajalta. Ja vielä itseasiassa verotonta tuloaKIN.

EUROOPAN UNIONIN ALUEELLE OLISI LAITETTAVA JOKAISEEN EU- MAAHAN KOIRANSIITTÄJIEN VEROTUS. JOKAISESTA KOIRANPENNUSTA OLISI SEN SYNNYTTYÄ MAKSETTAVA 60 EURON PENTUVERO. KUN KOIRANPENTU SAADAAN MYYTYÄ, NIIN LISÄKSI MYYNTIVERO, JOKA OLISI 35 PROSENTTIA SAADUSTA PENNUN HINNASTA. ENSINNÄKIN TULEE MUISTAA, ETTÄ KISSAT JA KOIRAT LEVITTÄVÄT SAMALLA TAVALLA LOISIA JA TAUTEJA IHMISIIN KUIN MUUTKIN ELÄIMET.

Koirat ja kissat ovat tartuntavaarallisia ja riski ihmiselle. Kuten tiedämme ja asia, josta viimeaikoina on puhuttu on TOKROPLASMA.

Joten veroa lisää. Päättäjien kannattaisi jo ottaa ohjat käsiinsä EU:ssa, sillä tuloja saisi melkoisestikin. Koko Euroopan alueen koirille tuplaverotus ynnä siittäjien verotus, niin saisi EU lisää seteleitä kassaholveihin. Toivottavasti päättäjät ymmärtävät rahan päälle samalla tavalla kuin koiransiittäjätkin.

Lemmikkinä oleva koira yarkoittaa yhtä tai kahta koiraa perheessä, joista toinen koira on leikattu. Tietty pervot tahtoo katella eläinten yhdyntää ja nauttivat hekumoimalla siitä.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ei-pervo666EU kirjoitti:

kaikille koiria lisäännyttäville. Koiransiittäjät pääasiassa eivät pidä koiria syystä että ne ovat ihania, vaan rahan takia. Koirat vierailevat toisessa perheessä yökylässä, jossa on koira vastakkaista hurttapuolta. Usea poikue vuoden aikana lisää kotitalouksien tuloja aika hyvin, sillä mitäsmaksaa yksi koiranpentu omistajalta. Ja vielä itseasiassa verotonta tuloaKIN.

EUROOPAN UNIONIN ALUEELLE OLISI LAITETTAVA JOKAISEEN EU- MAAHAN KOIRANSIITTÄJIEN VEROTUS. JOKAISESTA KOIRANPENNUSTA OLISI SEN SYNNYTTYÄ MAKSETTAVA 60 EURON PENTUVERO. KUN KOIRANPENTU SAADAAN MYYTYÄ, NIIN LISÄKSI MYYNTIVERO, JOKA OLISI 35 PROSENTTIA SAADUSTA PENNUN HINNASTA. ENSINNÄKIN TULEE MUISTAA, ETTÄ KISSAT JA KOIRAT LEVITTÄVÄT SAMALLA TAVALLA LOISIA JA TAUTEJA IHMISIIN KUIN MUUTKIN ELÄIMET.

Koirat ja kissat ovat tartuntavaarallisia ja riski ihmiselle. Kuten tiedämme ja asia, josta viimeaikoina on puhuttu on TOKROPLASMA.

Joten veroa lisää. Päättäjien kannattaisi jo ottaa ohjat käsiinsä EU:ssa, sillä tuloja saisi melkoisestikin. Koko Euroopan alueen koirille tuplaverotus ynnä siittäjien verotus, niin saisi EU lisää seteleitä kassaholveihin. Toivottavasti päättäjät ymmärtävät rahan päälle samalla tavalla kuin koiransiittäjätkin.

Lemmikkinä oleva koira yarkoittaa yhtä tai kahta koiraa perheessä, joista toinen koira on leikattu. Tietty pervot tahtoo katella eläinten yhdyntää ja nauttivat hekumoimalla siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu