Onko SDP sanelemassa teidän suunnitelmia. Nyt olette jo kutsumassa Vasemmistolaiset mukaan talkoisiin. Muistakaa ketä ollaan äänestetty. Ei ainakaan vasemmistolaisia.
KOKOOMUS"
ghhhghhhhhhhhhhhhh
377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni aivan oikein!
Eriarvoisuus on yhteiskunnassa kasvanut, köyhyys ja ruokajonot lisääntyneet.
Nyt tarvitaan arvoja jota viime hallituksella oli hukassa.
Perussuomalaiset lipesivät hallitusvastuusta, parempi räksyttää puun takaa
kun ottaa puheista vastuuta.
Vasemmistoliitto edustaa niitä arvoja joilla saadaan eriarvoisuutta ja köyhyyttä poistettua.
Eläkeläisten taitettu iddeksi on esimerkki jota vasemmistoliitto on tuonut jatkuvasti esille.Myös perhepolitiikka siihen liittyvät asiat on tärkeitä että saadaan lasten ja nuorten syrjäytymistä estettyä.
Nyt Kataisen ehdottama hallituspohja noudattaa oikeistolaista ajattelutapaa joka tietäisi saman menon jatkuvan.
Soini oli miettinyt asiat valmiiksi, neljä vuotta opiskeluaikaa persuille ennen kuin voi edes kuvitella hallitukseen menoa, koska siitähän tulisi vain sekaannusta ja hallituksen hajoaminen.
Sama mikä hallituksen pohjaksi tulee, niin eduskunnassa on kuitenkin enemmistönä oikeistokapitalistinen ajattelutapa, jossa katteettomilla lupauksilla on enemmistö.
Idiootti yritä nyt jo vihdoinkin tajuta, että "entinen" hallitus vei asiat päin persettä.
Ymmärrän, että kokoomus voi vielä suurimpana puolueena jäädä uuteen hallitukseen, mutta koska persut eivät lähde, niin silloin pitää saada mukaan muita jotka eivät olleet "entisessä" hallituksessa.
SDP, Vasemmistoliitto ja KD ilman muuta mukaan, RKP, Vihreät ja Kepu heitä ei periaatteessa tarvita, he olivat viemässä suomenasioita siihen suuntaan jossa tuloerot kasvoivat ja köyhyys lisääntyi.
Muista ketä ollaan äänestetty ei ainakaan entisiä hallituspuolueita.