Tilin tekeminen

Moneymaker II

Olen laittanut pari kertaa tälle palstalle tekstiä joka on ollut totta joka sana. Mitä olen ostanut ja mitä olen myynyt ja kuinka paljon tiliä olen tehnyt.
Huvittavinta on se, ettei juuri kukaan usko. Tulee Kari -huutoja, tuhnu -huutoja, ota lääkkeet -huutoja ym. Epäillään asunnon kuntoa, sijaintia, ym. ym.

Miksi kateellisen Suomalaisen on niin hirvittävän vaikeaa uskoa, että joskus asunnoilla pystyy tekemään tiliä??? Miksi taviksen on vaikea hyväksyä sitä, että koko elämäntyönsä busineksen parissa tehnyt pystyy tekemään sitä myös asunnoilla?

Esimerkki, jonka olen tänne laittanut monta kertaa:
Ostin vuonna 2004 alle sadallatuhannella egellä, möin 2007 liki 400.000 egellä. Rempat 26.000, saadut vuokrat suunnilleen saman verran eli päikseen meni. Kukaan ei usko vaikka asian olisi voinut tarkistaa välittäjäfirmalta joka oli sama ostettaessa ja myydessä.
Asunnon osti myynnin ammattilainen, joka luuli tekevänsä vielä tiliä, mutta hän epäonnistui pahasti ja asunto jäi hänelle käsiin lukuisista myyntiyrityksistä huolimatta. Nyt hän asuttaa asuntoa vuokralaisilla ja itsekin asustelee siellä lastensa kanssa. ( talossa siis useampi asunto).

Tuhnutin todella halvalla vuokralla rivarissa kolme vuotta ja ostin taas tänä keväänä liki 400 neliön hyväkuntoisen luksustalon pienen kaupungin sydämestä Hesasta länteen. Vähän yli sadalla tonnilla. Koulut ja kaupat noin 1,2 km.

10

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onni yksillä,

      Tarviiko siitä välittää uskooko joku vai ei,miksi sitä pitää todistella tekemiään asuntokauppoja, kell`, onni on se onnen kätkeköön,,,ja olkoon onnessansa yksin vaan kuten laulussakin sanotaan.

    • ei kerrota kelleen

      Hyvähän se vaan on, ettei jokainen ryhdy ostamaan edullisesti ja myymään kalliisti.

      Ei meidänkään tuttavista kuin yksi pariskunta tiedä, että tämä oma kotimme ei olekaan ainoa talo, joka omistetaan. Ei näistä kannata huudella kun ihmiset tulee kateelliseksi ja alkavat käyttäytyä ihmeellisesti.

      Äskettäin ostettiin talo, joka oli hiukan ikävän näköinen eli kulahtanut noin pinnallisesti. Muita katsojia selvästi kiinnosti tapetit ja ja muu pinnallinen pikkuvika.
      Meitä ei kiinnosta tapetit vaan rakenne ja mahdolliset viat, kuinka paljon joutuu tekemään pakollista remppaa ja kuinka paljon rahaa menee pintaremppaan. Maalia meni noin 50 L, ulkopintaan ja sisälle. Yhteen lattiaan vaihdettiin 30m2 mökkilautaa, joka sitten maalattiin. Nätti tuli eikä maksanut paljon mitään. Pari neliötä edullista laatoitusta pesuhuoneeseen ja pari koristusraitaa. Keittiön oli joku jo rempannut. Tadaa, talo onkin siisti ja vuokralaisia jonossa.
      Myyntihintakin olisi nyt jotain ihan muuta.

    • munamaker III

      Minä runkkasin aamulla lujasti ja kävin sen jälkeen paskalla mutten silti käy täällä muutaman minuutin välein kertomassa tekemisiäni. Mene feisbuukkiin, siellä daijut käy kertomassa tekemisiään jotka ei ketään kiinnosta.

    • ei kiinnosta kerro

      näkyy kiinnostavan :D

      Ihan niinkuin Tuksun touhut...ei kiinnosta mutta silti joku niitä juttuja lukee ja vielä pitää saada mielipide sanoa, että ei kiinnosta.

      On ihan virkistävää välillä käydä täällä suomi24:ssä. Vaikkei siis kiinnostakaan.

      • nyt kiinnostaa!!!

        Minä imuroin äsken. Huomenna vois tiskata ja pyykätä.


    • Isältäsikö ostit?

      "ostin taas tänä keväänä liki 400 neliön hyväkuntoisen luksustalon pienen kaupungin sydämestä Hesasta länteen. Vähän yli sadalla tonnilla. Koulut ja kaupat noin 1,2 km."

      Anteeksi vaan, jos on HIEMAN vaikea uskoa, että ostit liki 400 neliön hyväkuntoisen luksustalon hinnalla, jolla ei olisi saanut kuin kerrostalokaksion kaksion samaisesta paikasta, eli läheltä Helsinkiä. Jos tarina pitää paikkansa, niin en ymmärrä, mitä järkeä on tänne tulla kehuskelemaan, kun on saanut halvalla ostettua talon joltain tuttavalta. Sillä yleisiltä markkinoilta tuollaista et ole voinut saada ainakaan rehellisellä pelillä - sen voi jokainen todeta katsomalla, mitä Oikotiellä ja Etuovessa on tarjolla.

      Kenties olet itse kiinteistövälittäjä, joka tekee tiliä tavalla, että ottaa vanhusten ja muiden asioista ymmärtämättömien ihmisten taloja "myyntiin" siten, että ei välitä saatuja tarjouksia myyjälle. Lopulta myyjä tuskastuu ja myy talonsa pilkkahinnalla jollekin välittäjän tutulle, jonka kautta talo kelpotellaan lopulta välittäjän omistukseen. Tällaiset kaverit saavat varmasti hyvin unenpäästä kiinni ja nukkuvat hyvällä omallatunnolla sikeästi kuin pienet lapset.

      • Moneymaker II

        Juuri sinunkaltaiset ihanat ihmiset ovat elämän suola. Heti syyttämässä, epäilemässä, tuomitsemassa. Itselläsi muuten taitaa olla univaikeuksia kun toisia noin syytät.
        Ja nyt vastaus: Ostin kiinteistönvälittäjältä ja kohde oli etuovessa myynnissä, enkä ole välittäjä enkä tuntenut kohteen myyjää saatika välittäjää.


      • Jep, jep...
        Moneymaker II kirjoitti:

        Juuri sinunkaltaiset ihanat ihmiset ovat elämän suola. Heti syyttämässä, epäilemässä, tuomitsemassa. Itselläsi muuten taitaa olla univaikeuksia kun toisia noin syytät.
        Ja nyt vastaus: Ostin kiinteistönvälittäjältä ja kohde oli etuovessa myynnissä, enkä ole välittäjä enkä tuntenut kohteen myyjää saatika välittäjää.

        Että oikein luksustalo Helsingin sydämestä, palvelujen äärestä n. 250 eurolla neliö. Ja vieläpä ihan Etuovessa oli myynnissä, ja sieltä sen bongasit ja kävit tekemässä kaupat. Hassua, kuin muut joutuvat tuon kaltaisista taloista maksamaan n. 600-700 tuhatta, mutta sitä sait sen satkulla. Hyvä diili, onnea! Tuota voinee verrata pieneen lottovoittoon.

        Sen verran tuli vaan mieleen, että onkohan sinulla ja minulla hiukan eri käsitys luksuksesta? Äh, unohda tuo kysymys. Kyllähän minä uskon, että tuo talo oli vimpan päälle laitettu ja huomattavan arvokkailla materiaaleilla - sitähän se luksus tarkoittaa. Onnea siis vielä kerran onnistuneista asuntokaupoista ja anteeksi, kun epäilin tarinaasi. Se on varmasti aivan totta, olen siitä nyt vakuuttunut.


    • Alan Mies
    • tyhmä vai saapas

      Alan miehellä taitaa olla "tili" aika nolo. Kuka maksaa käytetystä tietokoneesta hunajaa? Kuka maksaa jostain muusta käytetystä tarvikkeesta hunajaa? Ehkä ne rahat sitten sossun tulojen lisäksi tuntuu suorastaan tililtä.

      Meidänkin autosta varastettiin tuote, joka uutena maksoi noin 100€. Autossa oli rakennustyökaluja ja tarvikkeita ja koneita noin 70 000€ arvosta. Niillä sitä olisi tehnyt tilin.
      Onneksi fiksu varas ei niitä ottanut. Nyt on sitten muutenkin hoidettu varashälyttimet ja muut systeemit pihalle. Ettei vaan kukaan varas ihan tosissaan tee tiliä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6023
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2823
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe