EI ANNA KIPINÄÄ EI MILLÄÄN!

Trekkerongelma

Elikkäs, omistan Peugeot Trekkerin vuosimallia 2000.
tehtiin tuossa viime vuoden puolella koneremppa vaihdettiin kampiakseli, mäntä, stefat, rullat, tiivisteet. syystä että kampiakselin rihlat kampiakselin päästä olivat menneet ja mutteri ei enää pitänyt pakettia kasassa. joten vaihdoimme kaiken, sitten viime kuun alussa saimme skootterin kasaan ja ilmeni ongelmia: jalkastartti ei pyöritä koska on jostain syystä polkuakselin hampaat mennyt joten ei pyöritä, sitten koitimme sähköstartilla ekaksi ei millään antanut minkäänlaista inahdustakaan joten latasimme akun eikä mitään vieläkään, tutkiskelin akkua ja koko paskan sisältöa ja joku solenoidi oli huonosti kiinni sitten alkoi kuulua ääntä mutta tulppa ei anna kipinää ei millään, kaiken näköistä ollaa koitettu mutta ei kipinää>Bensaa saa runsaasti siitä ei ole puute. Tulppa on nyt vaihdettu eikä mitään tapahdu, alkaa jo suoraan sanottuna vituttamaan tämä, olisin kiitollinen mahdollisesta avusta, joku sanoi että onko mahdollisesti cdi boksissa häikkää, mutta tuo on mahdotonta koska kukaan ei ole edes koskenut siihen tai muutenkaan, saakos, sähköt jotenkin mitattua että onkohan siellä jokin este tai katkeama johdoissa?

14

40791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikeeo19

      Se voi hyvinkin olla CDI-boksi. Ei vaadi minkäänlaista kontaktia hajoamiseen. Kokeile ottaa tulppa irti ja sormikopelolla tulpanjohdosta kokeilet, että tuntuuko kipinä. Jos ei tunnu niin ota tulpanjohto irti puolasta ja sitten kokeilet tuntuuko sielläkään kipinä. Jos tuntuu puolassa mutta ei tule tulpalle asti, niin uusi tulpanjohto. Jos taas ei tunnu kipinää puolassakaan, nii seuraavana vikalistalla on puola tai CDI-boksi. Voit vaikka jollain jännitemittarilla katsoa, että antaako virtaa puolan läpi jne.
      Vaihtoehtona voi olla, että staattoriin on tullut jotain häikkää (sekään ei vaadi juuri ulkoisia ärsykkeitä hajotakseen)
      Siinä yleisimmät. NIIN ja ehdottomasti tarkista kaikki liittimet/liitokset ettei ole päässy hapettumaan tai mitään, kun saattavat syödä kipinää aika lailla.

      • Trekkerongelma

        Koitin näitä kaikkia, kaikki liittimet putsattu crc;llä jotkut olivat päässeet hieman hapettumaan, mutta nyt putsattu, mittarin kanssa koitin ja sähköt toimi sen mukaan ainakin cdi boksissa ja tulisivat sen mukaan myös puolalle ja sitä kautta tulpan johdon päähän, MUTTA EI KIPINÄÄ VAIN TULE, ihan kuin pieni aivan minimaalinen tulisi. Mikä säätelee kipinän voimakkuutta? ja mikä lukema jännite mittarista pitäisi saada kipinästä?, kiitos jo etukäteen :)


      • määmy
        Trekkerongelma kirjoitti:

        Koitin näitä kaikkia, kaikki liittimet putsattu crc;llä jotkut olivat päässeet hieman hapettumaan, mutta nyt putsattu, mittarin kanssa koitin ja sähköt toimi sen mukaan ainakin cdi boksissa ja tulisivat sen mukaan myös puolalle ja sitä kautta tulpan johdon päähän, MUTTA EI KIPINÄÄ VAIN TULE, ihan kuin pieni aivan minimaalinen tulisi. Mikä säätelee kipinän voimakkuutta? ja mikä lukema jännite mittarista pitäisi saada kipinästä?, kiitos jo etukäteen :)

        Viallinen tulpanjohto monasti säätelee kipinää. Ohmimittarilla katsot paljonko kulkee läpi tulpanjohdon.


      • Testing1
        määmy kirjoitti:

        Viallinen tulpanjohto monasti säätelee kipinää. Ohmimittarilla katsot paljonko kulkee läpi tulpanjohdon.

        Ei kovin luotettava tapa, voi näyttää normilukemia vaikkei toimisikaan. Jos johto silminnähden vanha>vaihda se, pätkä perusjohto maksaa ehkä euron.


    • fuderace

      kyllä voi olla cdi boxi.minulla hajos skootterista cdi boxi.
      cdi oli toiminut monta kuukautta ihan hyvin,sitten yks aamu
      skootteri ei lähtennyt käyntiin. otin tulpan irti ja ei kipinää.
      tulin illalla kotia ja kokeilin skootteria ja se lähti käyntiin. vähän aikaan kokeilin
      ja taas hävis kipinät. ostin uuden ja on toiminut hyvin.

    • 432523532

      Tulppa pois ja katsot että onko kunnossa se, voi olla joku piikkikin välissä..

      321

    • mopotonton

      hola, miten on, paljonko staattorista pitäisi saada virta ulos? itse epäilen sitä kun tuntuu ettei anna väliin mitään ja toisinaan muutaman voltin.. puolalle tulevasta johdosta on mitattu tulevan vaihtelevasti 18-50v...

    • ymmällään

      Voiko tappokatkaisijan käyttö estää mopon käynnistymisen? Omistan yamaha dt:n vm2011 ja sammutin sen kerran tappokatkaisijalla, eikä sen jälkeen ole lähtenyt käyntiin. Ei saa edes kipinää. Vaihdoin tulpan ja tulpan hatun mutta ei auttanut niin rupesin epäilemään että voisiko johtua tappokatkaisijan käytöstä?

    • tksaj

      moi mitkä johdot yhdistetään koneesta cdi boxiin värit jotka tulevat koneesta ovat pun kelta ,valkoinen pun valkoinen, sin valkoinen . ja cdi box musta valkoinen ,punavalkoinen ,musta oranssi puna musta mbk nitro -99 kiitos!

    • jusikka

      Mulla solifer baotian vm:2010 4-venttiilikannella kiinalainen.EI TULE KIPINÄÄ VAIKKA MITÄ TEKIS.On vaihdettu uusi akku 12v 5amppeeria,CDI-poksi,tulppa,puola,kaikki liittimet tarkistettu,EI TULE KIPINÄÄ EI MINKÄÄN LAISTA.voiko olla staattori tai jännitteen säätäjä rikki KUKA TIETÄISI?????

      • Anonyymi

        mulla on aama


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mulla on aama

        Aijjaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mulla on aama

        Aijjaa


    • Anonyymi

      Siis 2t mopo ei anna kipinää vissiinkään paineen alaisena mutta muuten antaa hyvän kipinän tulppa ja CDI ja staattori vaihdettu mikä vikana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      159
      4586
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      73
      4347
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      3496
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      131
      3098
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      188
      2812
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1817
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      72
      1582
    8. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      60
      1523
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      120
      1281
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1195
    Aihe