Kerrostaloon?

Olen opiskelija ja aion kohta muuttaa asumaan itsekseni. Haluiaisin lemmikin, jottei tarvitsisi ihan päivät pitkät yksin olla. Nyt kuitenkin ennen mitään kysyn, kärsiikö kultainen noutaja kerrostalossa? Päivät se joutuisi olemaan yksin, itselläni on opiskelut, ja asuntokin on 44 neliömetriä. Kannattaako harkita tuon ihanan koirarodun edustajan hankintaa vai hylätä ajatus johonkin tulevaisuuteen?
171760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kyllä sinun kannattas ensin opiskella loppuun ja sitten vasta koira.noutaja vaatii paljon.itse asuin ennen 43neliön kämpässä eikä se oikein isolle noutajalle mieluinen paikka ollut.

Äänestä

itsellesi koirakaverin.Ei se siitä asunnon koosta ole kiinni.Jos kriteerinä on nykyään koiran ottamiselle se ettei saa käydä töissä/opiskella niin hyvin harvalla ihmisellä olisi koira...

Äänestä
  • kyllähän koiran viihtyvyys on osittain asunnon koosta kiinni onko parilla askeleella toisella laidalla kämppää, ja mahtuuko käntymään muutenkaan. itselläni oli noutaja isossa omakotitalossa . ja sielläkin meinasi iso koira välillä pitkästyä sisällä, vaikka pääsikin liikkumaan paljon. iso koira pienessä boksissa ei ole hyvä yhdistelmä.

    Äänestä

... sinun ei kannata ottaa ainakaan noutajaa noin pieneen asuntoon ja jos se joutuu olemaan pitkät päivät yksin se todellakin pitkästyy, koska sehän on seurakoira ja haluaa olla mukana kaikessa ihmisen touhussa, joten liiallinen yksinolo on sille vain pahitteeksi. Eikä se sinun asuntosikaan mikään sopivan kokoinen ole niinkin isolle koiralle kuin noutajalle. Eli suosittelisin, että opiskelisit ensin ja vasta myöhemmin hankkisit sen koiran. Mutta toki niitä on sellaisia pikku koiria jotka varmasti viihtyvät sen kokoisessa asunnossa ja jaksavat olla päivät yksin. :)

Äänestä
  • mielestäni sinun kannattaa vähän lykätä koiran ostoa. Varsinkin jos olet ajatellut pennun ostoa,koska pentu tarvitsee paljon aikaa.Se ei voi olla pitkiä aikoja yksin kotona,jonkun on huolehdittava sen ruokinnasta ja ulkona käyttämisestä myös päivällä koska pentu tarvitsee vähintää neljä kertaa ruokaa päivässä alku kuukausina ja sitä on vietävä ulos monta kertaa koska pennut eivät osaa pidättää pitkiä aikoja.Pieni kerrostaloasuntokaaan ei ole paras mahdollinen paikka noutajalle,mutta kyllä noutajankin voi ottaa kerrostaloon. Neuvoisin kuitenkin lykkäämään koiran ostoa kunnes opiskelusi ovat ohi, sillä koira tarvitsee paljon aikaasi, mutta en kuitenkaan halua ihan tyrmätä koiran otto suunnitelmiasikaan.jos sinulla aika riittää nii ei se sitten ihan mahdoton ajatus ole.HARKITSE vielä kuitenkin!

    Äänestä

  • vastaus tämä oli!!

    Äänestä

voit kyllä ottaa kultaisen noutajan noin pieneen kämppään. koira ei kyllä pitkästy yksin oloonkaan, jos se pienestä pitäen opetetaan siihen. kämpän koko ei vaikuta koiran elämiseen, jos sitä viedään tarpeeksi ulos ja lenkille, missä noutaja saa juosta vapaanakin. virikkeitä pitää noutajallakin olla yksinollessa.

itselläni on kultainen noutaja 40.5 neliön kämpässä ja opiskelen, noutaja ei ole kärsinyt kämppäni pienuudesta. noutajani on iloinen ja tasapainoinen koira, joka pääsee lenkille ja irti juoksemaan vähintään 2 kertaa päivässä/yleensä 2 tuntii kerrallaan. noutajani on yksin korkeintaan 8 tuntia päivässä. jos itse joudun olemaan poissa pitempään, hankin noutajalle hoitajan.

suosittelen et kannattaa harkita noutajan ottamista, jos vain olet valmis viemään sitä tarpeeksi ulos ja haluat puuhata sen kanssa muutakin.

Äänestä
  • onko oikein opettaa pienestä pitäen seurakoira yksinoloon? Mielestäni ei. Minulla on noutaja ja olen kyllä sitä mieltä, että on varmasti muitakin rotuja jotka sopisivat paremmin pieneen kerrostaloasuntoon. Noutajat todellakin haluavat olla KAIKESSA puuhassa mukana, koska se on seurakoira. Sen luonteelle ei ole sopivaa olla päivät pitkät yksin.

    Ja kyllä se kämpän koko vaikuttaa sen koiran elämiseen. Onko se oikein, että koira juuri ja juuri pystyy ympäri pyörähtämään asunnossa kuin että sillä on tilaa liikkua oikein kunnolla? Koiran hankinnassa on pakko miettiä kaikki asiat kuntoon, koska varmasti haluat itsekin jokaiselle koiralle mahdollisimman hyvät elinolosuhteet. Kehottaisin harkitsemaan sitä noutajan ostoa.

    Äänestä

  • Ei koiran hyvin vointi ole asunnon koosta kiinni. Jos on aikaa viedä sitä ulos ennen koulua ja sen jälkeen pari- kolmekin kertaa. Itselläni on labbis ja opiskelen. Koirani on aina iloinen!jos on tottunut pienestä pitäien olemaan yksin työ/opiskelu ajat niin kyllä se pärjää. :) kultsi taloon vaan!

    Äänestä

noutaja tarvitsee hirveästi liikuntaa ja aktiviteettejä.. olisiko sinulla tarpeeksi aikaa harrastaa sen kanssa?? tarpeeksi rahaa sen ruokiin eläinlääkärikuluihin sun muihin?? en halua olla tyly, mutta itse jättäisin tulevaisuuteen tuon hankinnan..

Äänestä
  • Ei koira kärsi siitä, asuuko se isossa ok-talossa vai yksiössä!! Omistajan vireydestä homma on kiinni!!!!!!!!

    Äänestä

Ehkä mieluummin kissa, kuin koira...
Ja kultainen noutajahan on aika iso koira.
Opiskelun ohella pitäisi lenkittää ja kouluttaa koiraa, oli se sitten pentu tai aikuinen.
Ei vanhempi koira helposti uuteen omistajaan totu, ja pennuissakin on sitä hoitamista melko paljon.
Oletko muuten harkinnut esimerkiksi hamsteria?
Ne ovat aika helppohoitoisia kun oikein ajattelee, ei tarvitse lenkittää eikä mitään.
Tosin häkin puhdistukseen yms. menee aikaa...
Kissaa minä suosittelisin, tosin se on vain tälläisen pienen 13 vuotiaan tytön mielipide...

Äänestä
  • !!!

    Äänestä

  • Nukkumaan kirjoitti:

    !!!

    ensinnäkään, ei yli 40 neliömetrin kämppä oli niin pieni, että pystyy just ja just kääntymään.mun velilläki on 30 neliömetrin opiskelijahuone ja se on ihan tarpeeks iso!
    mutta se on MUN mielipide.
    jos energiaa ja rahaa riittää, niin miksipä et voisi koiraa ottaa!!??

    Äänestä

  • milsu kirjoitti:

    ensinnäkään, ei yli 40 neliömetrin kämppä oli niin pieni, että pystyy just ja just kääntymään.mun velilläki on 30 neliömetrin opiskelijahuone ja se on ihan tarpeeks iso!
    mutta se on MUN mielipide.
    jos energiaa ja rahaa riittää, niin miksipä et voisi koiraa ottaa!!??

    miten 40 neliön kämppä voi olla liian pieni, ja 30 neliön taas sopiva?

    Äänestä

  • ''''' kirjoitti:

    miten 40 neliön kämppä voi olla liian pieni, ja 30 neliön taas sopiva?

    30 neliömetrin kämppäkin on jo sopiva, joten 40 neliömetrin kämppä on vielä parempi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Origami kirjoitti:

Olen opiskelija ja aion kohta muuttaa asumaan itsekseni. Haluiaisin lemmikin, jottei tarvitsisi ihan päivät pitkät yksin olla. Nyt kuitenkin ennen mitään kysyn, kärsiikö kultainen noutaja kerrostalossa? Päivät se joutuisi olemaan yksin, itselläni on opiskelut, ja asuntokin on 44 neliömetriä. Kannattaako harkita tuon ihanan koirarodun edustajan hankintaa vai hylätä ajatus johonkin tulevaisuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu