help !

Ihan ekaks sanon ihan lyhyesti, että lukekaa tää nyt oikeesti ja kertokaa jotain vinkkejä millä luokanvaihdos ois mahdollinen. En halua aina jotain kommentteja tyyliin " ehkä olet vain puutteessa " tms..

Eli siis aloitan syksyllä viimeisen peruskoulun luokan, ysin. Tiedän, että on ehkä vähän myöhäistä puhua tästä nyt, mutta haluaisin todella vaihtaa luokkaa. Toki minä ja paras kaverini olemme samalla luokalla, mutta melkeimpä muut luokaltani ovat kuin yksi iso kasa ja me kaksi siellä "eristäytyneinä". Toki tulemme lähes kaikkien kanssa toimeen ja pystytään tekeen kaikkien kanssa töitä. Seiskaluokalla riitaannuin yhden hyvän kaverini kanssa joka johti kiusaamiseen. Asia saatiin kuitenkin jo samalla lukukaudella päätettyä, ja nykyään kuulen enään harvoin silloisia nimityksiä mitä minusta käytettiin. Tämän johdosta luokkalaiseni pojat alkoivat käydä sietämättömiksi, haukkuivat ja nolasivat tilaisuuden tullen. Siitäkin on keskusteltu jo moneen kertaan eri tahojen kanssa ja viimein se loppui. Vaikka nykyään olenkin saanut rohkeuttani takaisin (uskallan vastata tunnilla, kysyä jos en tajua yms), mutta tuntuu silti (meistä molemmista), että ollaan aivan väärässä paikassa. Lisäksi suurin osa luokkamme muista tytöistä nauravat kovaan ääneen aivan joka tunti. Siitäkin olen sanonut moneen kertaan, että se häiritsee ihan helvetisti ja saa hakea buranaa vähintään joka tunnin jälkeen. Ei häiritsisi, jos ne nauraisivat silloin tällöin, mutta ihan koko ajan, luojan kiitos että osaavat sentään kokeessa olla hiljaa. Yhden tytön kanssa en tule toimeen ollenkaan, ja suoraansanottuna vihaan häntä, en tajua miten kaksnaamasia ihmiset osaa olla :--D. Mutta en tullu tänne haukkumaan ketään, vaan kysymään, että miten voisin ylipuhua rehtorin, että saisin vaihtaa luokkaa? Saattaisin kyllä luokanvaihdon jälkeen kuulla supinaa, että miks toi vaihto luokkaa, mutta se ei kiinnosta. Meillä on valmiina luokka johon haluaisimme mennä, siellä on neljä kaveriamme ja luokka on muutenkin ihan kiva, ehkä vähän rauhaton mutta tuskin yhtä rauhaton kuin meidän. Vastatkaa pikaisesti, tarvitsen neuvoja!
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luokanvaihto on kyllä mahdollista, itselläni se oli myöskin lähellä.
Ensin kannattaa puhua rehtorin kanssa, ja sitten vasta luokanvalvojan kanssa. Tai no, miksei oikeastaan toisinkin päin.

Mutta myös vanhemmille (tai ainakin toiselle vanhemmista) kannattaa puhua asiasta. Jos myös vanhemmat anovat luokanvaihtoa, on todennäköisempää että se järjestyy.

Kun kerrot ongelmistasi nykyisellä luokalla rehtorille, kannattaa ehkä jopa "liioitella" hyvän maun rajoissa. Siten on todennäköisempää, että asiaan saadaan jotain muutosta.

Voimia, ja onnea luokanvaihtoon! :) Vielä kesälläkään ei pitäisi olla liian myöhäistä soittaa rehtorille ja ehdottaa luokan vaihtamista. Kunhan muistaa esittää hyvät perustelut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aniuu kirjoitti:

Ihan ekaks sanon ihan lyhyesti, että lukekaa tää nyt oikeesti ja kertokaa jotain vinkkejä millä luokanvaihdos ois mahdollinen. En halua aina jotain kommentteja tyyliin " ehkä olet vain puutteessa " tms..

Eli siis aloitan syksyllä viimeisen peruskoulun luokan, ysin. Tiedän, että on ehkä vähän myöhäistä puhua tästä nyt, mutta haluaisin todella vaihtaa luokkaa. Toki minä ja paras kaverini olemme samalla luokalla, mutta melkeimpä muut luokaltani ovat kuin yksi iso kasa ja me kaksi siellä "eristäytyneinä". Toki tulemme lähes kaikkien kanssa toimeen ja pystytään tekeen kaikkien kanssa töitä. Seiskaluokalla riitaannuin yhden hyvän kaverini kanssa joka johti kiusaamiseen. Asia saatiin kuitenkin jo samalla lukukaudella päätettyä, ja nykyään kuulen enään harvoin silloisia nimityksiä mitä minusta käytettiin. Tämän johdosta luokkalaiseni pojat alkoivat käydä sietämättömiksi, haukkuivat ja nolasivat tilaisuuden tullen. Siitäkin on keskusteltu jo moneen kertaan eri tahojen kanssa ja viimein se loppui. Vaikka nykyään olenkin saanut rohkeuttani takaisin (uskallan vastata tunnilla, kysyä jos en tajua yms), mutta tuntuu silti (meistä molemmista), että ollaan aivan väärässä paikassa. Lisäksi suurin osa luokkamme muista tytöistä nauravat kovaan ääneen aivan joka tunti. Siitäkin olen sanonut moneen kertaan, että se häiritsee ihan helvetisti ja saa hakea buranaa vähintään joka tunnin jälkeen. Ei häiritsisi, jos ne nauraisivat silloin tällöin, mutta ihan koko ajan, luojan kiitos että osaavat sentään kokeessa olla hiljaa. Yhden tytön kanssa en tule toimeen ollenkaan, ja suoraansanottuna vihaan häntä, en tajua miten kaksnaamasia ihmiset osaa olla :--D. Mutta en tullu tänne haukkumaan ketään, vaan kysymään, että miten voisin ylipuhua rehtorin, että saisin vaihtaa luokkaa? Saattaisin kyllä luokanvaihdon jälkeen kuulla supinaa, että miks toi vaihto luokkaa, mutta se ei kiinnosta. Meillä on valmiina luokka johon haluaisimme mennä, siellä on neljä kaveriamme ja luokka on muutenkin ihan kiva, ehkä vähän rauhaton mutta tuskin yhtä rauhaton kuin meidän. Vastatkaa pikaisesti, tarvitsen neuvoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu