Hei tuossa hylsyketjussa jo kyselinkin, mutta ehkä oma ketju
kirjoituskilpailuja
siis onko meneillään voisitte laittaa esille.
Kirjoituskilpailut jos mitkä antavat kirjoittajille potkuja eteenpäin.
Tekemisen riemua ja iloa !
kirjoituskilpailuja
siis onko meneillään voisitte laittaa esille.
Kirjoituskilpailut jos mitkä antavat kirjoittajille potkuja eteenpäin.
Tekemisen riemua ja iloa !
Vastaukset 16
Vanhimmat
http://www.teonsana.net/kirjoituskilpailuja/
Turku aforismeiksi
je-jeee ! ....... höh??? tääl vai toispuol ???... hmmm.............
.. jotenkin tuli tulppa kun näitä aforismeja yritin pykäillä.
Kuinka aforismeja putkahtelee, onko niillekin joku
opaskirja ?
Gyl maar jottan tarttis tehrä
simmottis tämmöttis.
¤
..........no onkstää aforismi ?
Kannattaa seurata myös Kiiltomadon ilmoitustaulua, siellä jonkin verran kilpailuilmoituksia.
Mitä mieltä olette tuosta kilpailutarjonnasta? Monipuolista? Mielekästä? Omasta mielestäni tuollaiset kilpailut, joissa aihe rajataan, ovat ...no sanoisinko hiukan rajoittuneita.
.…. kirjoitin ja lähetin tän jo eilen, mutta sitten sitä ei näkynytkään. Tuskin sensuroitiin kuitenkaan, vaan oma läppisyhteyteni pätki luultavimmin,
joten laitan nyt uudelleen:
Ai mistä kilpailutarjonnasta ?
Tuolla Kiiltomadossa en nyt käynyt, tarkoititko
MilLonKaHanOnNisTaa
tuota
teonsana
listaa, vai mitä kaikkia niitä sitten onkaan netistä löydettävissä.
Kilpailuthan on rajoilla.
Siinähän sitten kun myöhemmin lukee niitä voittajia niin voi hyvin
verrata omia aikaansaannoksiaan.
Kehittävää mielestäni.
Osallistuin muutama vuosi sitten kaikenlaisiin pieniin ja isoihin kisoihin. En koskaan voittanut mitään, en saanut kuin muutamasta palautteen, että tekstini oli tullut perille, tai parista jopa kiitoskirjeen osallistumisesta. Ja aika usein kuitenkin sitten kun luin niitä voittaneita, niin olin sitä mieltä että
kyllä se mun tekstini oli parasta aaluokkaa, suorastaan
huippua !
Kirjoituiskilpailujen suurin anti aloittelijalle on varmaankin se, että yleensä saa tekstinsä valmiiksi määräaikaan mennessä. Ja jos voittaa, niin onhan se aikamoisen hyvä ponnahdus alalle.
Kilpailuissa on useasti rajoitteita muitakin kuin aihe. Esimerkiksi osallistujien asuinpaikka, mikä on aivan älytön.
Toisaalta, vaikkei rajoitteita olisi (esim. Martti Joenpolven novellikisa), niin käytännösäs arvosteluraatilla näyttää muodostuvan jonkinlainen linjaus siitä, millaiset tekstit päätyvät loppukokoelmaan. Kai se menee niin, että kaikkien on oltava niistä yhtä mieltä, esimerkiksi jos kolme raatilaista antaa täydet 10 pistettä ja kaksi muuta ei yhtään, niin ei sellaisella tekstillä ole mahkuja.
Ja tietenkin tuottavan kustantamon oma linjaus asiassa. Mutta ei aihesidonnaisuus ole huono, siinä voi osoittaa kykynsä tilaustyökirjailijana. Ei hullumpaa sekään.
Kaksipiippuine juttu se aihesidonnaisuus. On nähty esim. dekkarinovellikisassa, jossa arvosteluraadilla tuntuu olevan vuodesta toiseen jokin ennakkokäsitys siitä, mitä ko. aiheen alle kuuluu. Toisaalta olisi kiinnostava nähdä, miten eri tavalla eri ihmiset samaa aihetta 8ei koske nyt dekkarinovelleja ollenkaan) voivat käsitellä.
Nyt oli joku kisa jossa aihe oli isä, mutta tekstintekoa olisi rajoittanut hurjasti se, että tekstien piti perustua tositapahtumiin. Semmoiset ainakin minä jätän väliin.
Proosakirjailijalle ja faktakirjailijalle on tietysti ihan eri asia osallistua joko fakta- tai fiktiokilpailuun.
Mutta tuosta dekkarikisasta on tosiaan monenlaista juttua keskusteltu.
Onko muuten kukaan kirjottanut sata sanaa -kilpailuun joka oli tuossa teonsana-sivustolla? Aiheena oli "Kappale yliopiston rehtorin päiväkirjasta"
Lähetin oman tekeleeni ihan vain kokeeksi ja huvin vuoksi sinne eilen...
Olen minä(kin) sinne(kin) jonkinlaisen raapaleen kirjoittanut. Enpä tiedä vaan kannattaako lähettää, kun en itse ainakaan siitä tekstistä pidä... paitsi pikkuisen siinä olevasta satiirimaisuudesta. Mikään novelli se ei ehkä ole...tai en tiedä kuinka novelli nykyään määritellään (pitääkö koostua järkevistä lauseista?)
Rajoitteista puheen (kirjoittamisen) ollen fyysinen ikä näinkin henkisellä alalla on yksi valitettava rajoite joihinkin kilpailuihin osallistumisessa. Sitä vastoin maamme jaloimpaan kirjalliseen mittelöön eli Finlandia-kilpailuun osallistumisessa ei nykyään ole muita rajoitteita kuin, että romaani on suomalainen (mitenkähän se tarkkaan ottaen määritelläänkin...ei ainakaan kirjailijan kansallisuuden perusteella m.o.t.) Lisäksi ainakin käännös on oltava saatavissa suomeksi tai ruotsiksi. Tietenkin on ensin täytynyt ylittää julkaisukynnys kustantamossa. Niin ja tekstin täytyy siis todellakin olla romaanin muodossa (olisi muuten mielenkiintoista tietää miksi näin, ennen muinoin oli kai toisin...)
Tämä Finlandia -kilpailun nykyiseksi muotoutuminen on jo vanha juttu. Muistan vielä, kun yläasteella kiinnostuksella seurasin Erno Paasilinnan F-palkinnon pokkaamista. Runeberg -kilpailussa käy muukin genre kuin raskaan proosan romaanimaailma.
Kustantaja itse määrittää mitkä teokset haluaa laittaa kilpaan mukaan. Kustantajien ja Kustantajayhdistyksen kilpailuhan se on.
Niin tuo vanha juttu minua kiinnostaisi, kun en itse muista...(En ollut vielä yläasteella.)
Vaikka kustantajat asettavatkin kilpailijat, niin kyllä siinä kirjailijakin jollakin tapaa mukana kai on... Vai miksi mainitsit Paasilinnan nimen, etkä kustantamoa?
Tiedän kyllä, että on myös kilpailuja, joissa käy muukin kuin romaanin muotokieli. Kuitenkin Finlandia-palkinto on eittämättä huomiota herättävin kirjallisuuspalkinto maassamme ja näin ollen luo kansan keskuuteen illuusion romaanikirjallisuuden ylemmyydestä muihin kirjallisuuden lajeihin nähden. Vai onko joku asiasta eri mieltä?
Koska Paasilinnan voitto napsahti vuonna 1984 esseekokoelmasta "Yksinäisyys ja uhma". Kustantajana oli Otava, mutta se tässä yhteydessä ei liene niinkään kiinnostavaa kuin kokoelman laji sekä sen klassinen Kirjailijan muistitaulu -essee, josta tuli monella tapaa siteerattu kirjallisissa tapahtumissa, yhteyksissä.
Suomessa on aina kirjallisuuden kuningaslajina myynnissä ollut romaani. Taidelajeista ykkösenä instituutissa on ollut runous, mutta sen myynti on aina ollut, aina tulee olemaan, vaatimatonta ja vähälevikkesenä kirjallisuuden lajina se jää pienen eliittiryhmän tutkimisen, nautinnon kohteeksi.
Kirjailijan nostaminen on tärkeää, ei niinkään yksittäisen kirjan, taideoteoksen.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=127&a=1805
Ja se ei ole koskaan ollut, ei tule koskaan olemaan helppoa. Ja koska kirjailijoilla on paljon muitakin kulttuuri- ja viihdekilpailijoita, esilletulo runsaan ja pursuavan tarjonnan takia on vieläkin hankalampaa lähivuosina.
Oleellinen kysymys kirjailijoina onkin tietää, miksi kirjoittaa. Varsinkin kun kielialue on näin pieni, suomalaiset kulttuurin ja sivistyksen tietämykseltään ja koulutusten ei-taidesuuntausten ja painotusten takia hyvin nurkkapatrioottinen.
Erno Paasilinnan tie ja ehdottomuus olivat kiehtovia.