Yhtenä päivänä wc:n ovi paiskautui kiinni ja se meni takalukkoon. Onneksi kukaan ei ollut sisäpuolella. Oven lukon kieleke alkoi liikkumaan vasta kun kiinnitysruuvit aukastiin. Ne näytti olevan jotenkin yhteydessä lukon mekanismiin.
Tämän tapauksen johdosta aloin tarkemmin miettimään kodin turvallisuutta. Jos joku asuisi yksin asunnossa ja jäisi vessaan lukkojen taa. Sieltä ei olisi voinut päästä ulos omin avuin.
Lukko vaihdettiin uuteen ja sen lisäksi lukon kielekkeen kolo uusittiin niin että oven saa hätätapauksessa auki sisältäpäin työnnettäessä ovea. Eli kolorautaa ei kiinnitetty ruuveilla vaan pienillä nauloilla ulkoapäin, jotka tietysti irtoo, jos ovee työntää voimakkaasti. En ymmärrä, miksi asunnoissa sisäpuolella pitää olla vahvoja lukkoja ovissa. Aina pitäisi olla varauloskäyntimahdollisuus joka ikisessä huoneessa. Varsinkin jos ei ole edes ikkunoita. Ja ikkunoissakin pitäisi olla avauskahvat paikoillaan tulipalon varalta, ettei niitä joutuisi paniikissa etsimään jostain työkalupakista tai missä ne sattuukin olemaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nykyisin käytettävät väliovet ovat sen verran köykäisiä että aikuinen ihminen saa itsensä runnomalla ulos vessasta. 80-luvulla pomo tuli työpaikan vessasta tällä lailla kun lukko oli jumittunut. Karmi siinä piti pakkeloida tai vaihtaa korjaustoimenpiteenä. 60-luvun lukot ja ovet ovat jo tiukempaa kamaa.
Jos haluaisi varauloskäynnit niin pitäisi palata entisvanhaan systeemiin jossa kaikissa huoneissa on kaksi ovea. Isommissa kerrostalolukaaleissa oli paraatiovi ja köökin ovi. Eipä taida olla kovin realistista.