todistus epäviralliselle kummille

lhruj

Yksi lapsellemme valituista kummeista ei kuulu kirkkoon, mutta koska hän on meille hyvin läheinen, olemme häntä pyytäneet. Kirkolta hän ei kummitodistusta tule saamaan ja olenkin päättänyt tehdä itse jonkinlaisen kortin hänelle. Nyt kaipailisin hyviä vinkkejä, millaisen runon tai tekstin korttiin voisi liittää?

15

12391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenna.

      Meidän tytöllä on myös epävirallinen kummi mutta kun papilta pyysin niin kyllä hänkin sai oman kummitodistuksen:)

      • Närkästynyt uskova

        EI SAA ANTAA!
        Kummitodistus ja oikeus toimia kummina tulee rippikoulun ja ehtoollisen myötä. Juuripa tänään kävin yhden riparin ehtoollismessussa ja siellä pappi sanoi riparin suorittaneille, että te saatte nyt toimia kummeina.

        Törkeää, miten leväperäisesti jotkut papitkin suhtautuvat uskonsa perusasioihin vain miellyttääkseen. Ikäänkuin millään ei olisi mitään väliä. Kyllä kirkon väki näyttää olevan yhtä linjatonta takinkääntäjää kuin vihreät poliitikotkin.

        Riparin pappi oli muuten nainen. Ja hänellä oli korvarenkaat, oikein isot mustat, korvissaan. Siis jumalanpalveluksessa! MInä en käynyt ehtoollisella, kun tämä kummajainen oli sitä jakamassa. Ei mitään naispappeja vastaan, päinvastoin, mutta kyllä jotkut käyttäytymissäännöt pitäisi olla näilläkin.

        Mitäs se raamattu sanoikaan koreilusta ja koristelusta, itsensä korostamisesta...


      • Anonyymi
        Närkästynyt uskova kirjoitti:

        EI SAA ANTAA!
        Kummitodistus ja oikeus toimia kummina tulee rippikoulun ja ehtoollisen myötä. Juuripa tänään kävin yhden riparin ehtoollismessussa ja siellä pappi sanoi riparin suorittaneille, että te saatte nyt toimia kummeina.

        Törkeää, miten leväperäisesti jotkut papitkin suhtautuvat uskonsa perusasioihin vain miellyttääkseen. Ikäänkuin millään ei olisi mitään väliä. Kyllä kirkon väki näyttää olevan yhtä linjatonta takinkääntäjää kuin vihreät poliitikotkin.

        Riparin pappi oli muuten nainen. Ja hänellä oli korvarenkaat, oikein isot mustat, korvissaan. Siis jumalanpalveluksessa! MInä en käynyt ehtoollisella, kun tämä kummajainen oli sitä jakamassa. Ei mitään naispappeja vastaan, päinvastoin, mutta kyllä jotkut käyttäytymissäännöt pitäisi olla näilläkin.

        Mitäs se raamattu sanoikaan koreilusta ja koristelusta, itsensä korostamisesta...

        Tottakai kummina pitää voida toimia, jokainen joka välittää lapsesta. Kuuluu kirkkoon tai ei


    • qwerty-

      Miksi ette tilaisi proseremonioiden nettisivuilta kirkkoon kuulumattomalle kummillenne ihan omaa kummitodistusta?

    • ap

      Ah, eipä ole tullut mieleenkään! Kiitos vinkistä :)

    • rv 30+5

      proseremonioiden nettisivuilta? Eli mikäs olisi osoite? En ole ikinä kuullutkaan moisesta :D

    • näin täällä

      Ihanaa, että olette ajatelleet tuota kummitodistusasiaa tuolta kantilta. Itselle jäi tosi paha mieli, kun avokkini kanssa kummipoikamme ristiäistilaisuudessa pappi ojensi minulle juhlavasti kummitodistuksen, ja kirkkoon kuulumattomalle avokilleni totesi kaikkien tilannetta seuratessa, että "Sinulle ei ole todistusta, koska et ole ottanut Herraa elämääsi". Että näin. Mieheni kiven kovaan on väittänyt, ettei hänelle ole merkitystä sillä, onko hänen kummiudestaan jotain paperia tai ei. Hän on sitä mieltä, että kummius mitataan aivan toisin kuin sillä, kenen nimi todistuksessa lukee. Silti minusta tuntuu, että hän vähän loukkaantui, ei vain kehtaa tunnustaa.

      • Närkästynyt uskova

        Kummius on kasvattamista, hänhän lupaa olla vanhempien tukena kasvattamassa seurakunnan uutta jäsentä. Mielestäni pappi toimi ihan oikein, jos ei kuulu kirkkoon, ei voi olla kummi, joka kasvattaa seurakunnan jäsentä.


      • näin täällä
        Närkästynyt uskova kirjoitti:

        Kummius on kasvattamista, hänhän lupaa olla vanhempien tukena kasvattamassa seurakunnan uutta jäsentä. Mielestäni pappi toimi ihan oikein, jos ei kuulu kirkkoon, ei voi olla kummi, joka kasvattaa seurakunnan jäsentä.

        Hyvä Närkästynyt uskova. Tekstisi ovat niin kärkkäitä, että olet ne todennäköisesti kirjoittanut ihan vain provosoidaksesi. Tai sitten olet vain oudoksuttavan ristiriitainen ihminen: uskova, ja yhtä aikaa itseäsi jalustalle nostava ja muita väheksyvä.

        Kaikesta huolimatta kommentoin teksiäsi. Ensiksikin, kummipoikamme vanhemmat kuuluvat itse kyllä kirkkoon, mutta lähinnä muodollisesti. Kumpikaan heistä ei varsinaisesti usko, eikä usko näy heidän elämässään millään tavalla. Siksi ei myöskään kummien uskomisella tai ei-uskomisella ollut heille merkitystä kummien valinnassa muutoin, kuin että saataisiin yksi sääntöjen edellyttämä kirkkoon kuuluva kummi lapselle.

        Uskon myös, että kummius on lapsesta välittämistä, tukemista, vanhempien tukemista ja vastavuoroista ystävyyttä. Nämä seikat eivät edellytä Jumalaan uskomista. Kummiudessa ei ole kyse pelkästään seurakunnan jäseneksi kasvattamisesta. Itsekö tapaisit kummilastasi vain raamatullisissa merkeissä? Ihan hullua.


    • faafd

      Juuri näin. Ei kummius nykyisin tarkoita kristilliseen uskoon kasvattamista. Itse olen uskonnoton kummi. Termi on tietysti lanseerattu kirkolta, kiitos siitä! Turha mielestäni on keksi uutta nimikettä, kun tarkoitus on kuitenkin sama.

      • ke3o

        No kun ei voi olla kummi jos ei kuulu kirkkoon ja piste.
        Ihan sama kun joku päättäisi alkaa kutsua kissaa koiraksi kun molemmilla on häntä.
        Keksikööt kirkkoon kuulumattomat oman nimityksen sille lapsen "aikuiselle ystävälle".


      • eipäs...
        ke3o kirjoitti:

        No kun ei voi olla kummi jos ei kuulu kirkkoon ja piste.
        Ihan sama kun joku päättäisi alkaa kutsua kissaa koiraksi kun molemmilla on häntä.
        Keksikööt kirkkoon kuulumattomat oman nimityksen sille lapsen "aikuiselle ystävälle".

        Miksi pitäisi keksiä uusi nimitys, eihän kirkolla ole johonkin sanaan yksinoikeutta. Ja kun tosiasiassa nykyään suuri osa lapsista kastetaan tavan vuoksi, eivätkä vanhemmat edes hyväksyisi kummin sekaantumista lapsensa kasvattamiseen, uskonnollisen vakaumuksen opettamisesta puhumattakaan. Niin miksi samaa kummi-sanaa ei voisi käyttää myös kirkkoon kuulumattoman kummin yhteydessä. Kirkon asema rapautuu koko ajan joka suunnalta, pitääkö sitä yrittää keinotekoisesti pönkittää yksinoikeusomimalla jotkut sanat?


    • siviilikummi

      Virallinen nimitys tälle kirkkoon kuulumattomalle "ystävälle" on siviilikummi ja meidän molemmilta lapsilta nämä siviilikummit löytyvät kaksin kappalein. Mieheni kuuluu kirkkoon minä en, lapsiamme emme kirkkoon halunneet liittää, koska en katso itseäni oikeutetuksi valitsemaan heidän uskoaan. Uskovat mihin haluavat ja liittyvät sitten itse mihin kirkkoon haluavat.

    • Anonyymi

      mene töihin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2324
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1950
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1326
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1240
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1118
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      675
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      670
    Aihe