Se Rakkaus...

Vähän samantyyppisiä kysymyksiä olen mietiskellyt mäkin tässä hiljattain. Mutta mä haluun ja mun täytyy uskoo rakkauteen, koska jos mä en usko, ei usko ehkä joku toinenkaan. Vaikka en tiedä tarkalleen mitä rakkaus on, mutta uskon että sitä on olemassa. Ehkä se on olemassa vain niille, jotka siihen uskovat. Kuka tietää.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että rakkaus-sanaa käytetään todellakin liian helposti. Mun mielestä rakkaus on jotain kahden ihmisen välillä olevaa tunnetta, arvostusta, hyväksyntää ym. Rakkaus on kaikki. Mutta jokaisella on omat mielipiteensä asiasta, tämä oli vain allekirjoittaneen mielipide.

En usko olevani itsekään ollut koskaan rakastunut, mutta aitoa rakkautta on pakko olla olemassa. Hyvää kesää sinulle! Toivottavasti löydät joskus rakkauden sisällön :)

se mihin rakkautta tarvitaan. Onko rakkaus jonkinlainen onnellisuuden perusta sillä minä olen onnellinen täysin ilman rakkauttakin. Miksi sitä pitäisi sitten etsiä? Onko se kenties vain yhteiskunnan luoma kuva että jokaisen on pakko löytää joku? Välillä kun katsoo kavereita tai muita ihmisiä jotka vaikuttavat niin "rakastuneilta" alkaa miettimään ovatko nuo ihmiset oikeasti onnellisia, ja kykenisivätkö he olemaan sitä yksin vai ovatko he kokonaan riippuvaisia tästä rakkauden tunteestaan etteivät enää kykenisi elämään onnellisena ilman sitä.
Nooh, antaas ihmiset tulla vastauksia. Elämän peruskysymyksiä, jos näihin saatte aikaan järkevän vastauksen niin olen kieltämättä kiitollinen.

Rakkaus on sitä että hyväksyy toisen semmosena ko toinen on. Rakkautta on niin monenlaista.
Totuus se on että sanaa rakkaus käytetään liian kevyesti tuosta vain. Kuinka joku voi sanoa että "mä rakastan sua" jos on hetkenpäästä jo ihastunu toiseen.
Monet lasten ja nuorten rajamailla hiippailevat ihmiset sanovat helposti rakastavansa toista vaikka ei ens ymmärrä koko sanan merkitystä.

Kyllä sen tietää ja huomaa ko alkaa tuntea rakkautta toista kohtaan. Se on tunne joka tekee kipeää. Se pistää toisen ihan sekasin ja sitä pelkää.. mutta kuitenki tuntuu siltä että kaikki on hyvin.

Mä ajattelin etten kerro tästä mutta kerrotaampa nyt kuitenkin.

Mä rakastan yhtä poikaa. Mä olin sillon vielä niin lapsi. 12 vissiin. Sillon mä sanoin sille että "mä rakastan sua" mutta eipä se sillon vielä ollu sitä.
Me ollaan oltu yhessä ja ei olla oltu yhessä 2-3 vuotta. Mä en oo sen kanssa yhessä koska mä tiedän että se saattais satuttaa mua. Mutta asiahan on niin että se tietää minusta kaiken ja minä siitä. Te saatatte ajatella että tämä on aivan ko mikä tahansa muuki juttu, mutta ei se oo. Minä oon ainut ihminen joka todella tuntee sen ihmisen. Minä nään siinä hyvää vaikka monet muut ei. Nyt 15 täytettyäni mä ymmärsin kuinka mä sitä rakastan. Yli kaiken. Kaks - kolme vuotta mä oon sitä rakastanu. oon mä sen tienny koko ajan. Yritin katkasta siihen välit vähä aikaa sitte.. mutta se tekikin yllättäen liian kipeää. Minä soitin ja sanoin että mä en enää tuu. Asia oli selvä ja sitte mä yöllä heräsin ja se oli kuulkaas tuskaa. Makasimpa siinä sängyllä hetken aikaa ja muistelin päivän tapahtumia ja mieleen tuli tuo puhelu. Ei sitä tarvinu kauaa miettiä ko jo alko valua jotain ihmeellistä vetistä juttua silmistä. En tiä.. minut on kasvatettu semmoseks ihmiseks ettei sais näyttää tunteita. :D En mää ikinä itke enkä mitään..seki pitää istuttaa ihmiseen. Mutta tuo on niin luja tunne tuo mun rakkauteni tuota jätkää kohtaan että se pistää vollottahan.
En minä niitä välejä saanu poikki ko alko kaikki mennä vähän huonommin tuon jälestä. Siis huonommalla tarkotan sitä että mun oman ajatusmailmani kannalta koska oli niin helvetin ikävä. :D

Se on mun paras kaveri ja tulee aina olemaan. Mä tiedän siitä kaiken ja se minusta. Se on paha jätkä. TODELLA paha jätkä :D monien aikuisten mielestä, mutta ne sen ajatukset ja kaikki niin... sitä ei ymmärrä kukaan..sillä tavalla ko minä.
Kaikista parhaiten mun rakkauteni todistaa se että minä tahon sille pelkkää hyvää.. aina parasta vaikka se tekiski mulle kipeää. Se on vain joskus pakko.

-Amerika-

Kaikki tämä on vain esimerkki siitä että minkälaista rakkautta on olemassa.

Ei mä en pystyny kertomaan koko juttua..te olisitte ymmärtäny paremmin jos olisin.. mutta siihen olis menny monta riviä vielä ihan liikaa.

:D

olen sen itse kokenut, tullut loukatuksi ja rakastan edelleen... mua käsketään päästämään irti, mua yritetään ymmärtää mut ei ne tajuu miltä tuntuu ku rakastaa toista ja sei sua... halusin vaan kertoo sulle et kyllä sitä on... eikä sitä oikee rakkautta riko mikään pikku juttu...

aito rakkaus on sitä kun välittää siitä mitä toinen sanoo, ei tahdo loukata toista ja välittää toisen tunteista enemmän kuin omistaan.
Kun haluaa tuottaa toiselle hyvän olon, vaikkei itse sitä saisikaan.

Juuri eilen tuli mieleen ajatus, että en ole ihastunut ala-asteen jälkeen. En yritäkkään puhua mistään rakkaudesta, vaan siitä että että silloin vielä kunnolla tuli jonkinlaisia ihmeen ihastus-tuntemuksia. Nyt ei sitten millään osaa olla kiinnostunut kenestäkään,vaikka kuinka yrittää. Välitän kyllä ja semmoista, enemmän kuin vain kaverina, mutta en todellakaan voi sanoa olevani ihastunut. Seurustelen vakituisesti ja nyt olen 18v.
Tosiaan olen miettinyt mitä rakkaus on ja miten se syntyy? Miksi lapsena pitää ihastua, mutta aikuisempana ei?

Onkohan sitä tarun omaista rakkautta? Sitä että päitä eivät muut käännä. Ei ole kuin "hän". Että olisi yksi tietty. Pelkään että nämä olisivat vain myyttejä, valheita, toiveita, lupauksia, mutta ei totta. En muista koskaan todistaneeni sitä aitoa rakkautta. Tarujen ja laulujen. Itse olen 18v ja edelleen sinkku, odottelen toivoen että joku tietty löytyisi. En jaksa seurustella vain koska esm, hän on lähellä, tunnen hänet aika hyvin ja hän on kiinnostunut minusta. En taida voida kun tiedän että katson muita tyttöjä toivoen että joku olisi erillainen, tarkoitan että kiintyisin johonkuhun erityisesti.