Niin, mulla on se ihana työtoveri, se 20 vuotta vanhempi. Jonka kanssa ollaan jossain määrin ystävystyttykin. Olen hänestä aiemminkin kertonut joten en viitsi sen enempää, naimisissa ollaan kumpikin ja lapsia kanssa. Ja ihastukseni on täysin yksipuolista. Luulin pääseväni siitä yli mutta PERKELE en vain pääse. En vaikka yritän kylmettää sydämeni. On niin monta kertaa häntä tukenut, halannut, huolehtinut, välittänyt, pyytänyt ties minne. Kyllä hänkin nyt tukee ja kuuntelee, mutta ei jaksa nähdä minua vapaalla, ja muutenkin olo että minä oon se aktiivi, kaikella tapaa. Välillä yritän lopettaa kaiken, kunnes taas retkahdan, ja nyt suorastaan kiukkusin ihan turhasta, siitä miksei hän lähtenyt mukaani erääseen paikkaan, ja oon niin nolo. Olisinko voinut tajuta et seurani ei kiinnosta. En kehtaa enää töihinkään mennä. Oon ihan idiootti. Ja yhä pohjattoman ihastunut. Itken, sillä haluaisin halia häntä, rutistaa ja ottaa kainaloon. Kuunnella kaiken mitä hänellä on sanottavaa ja kertoa mitä hän haluaa kuulla. Suudella hellästi ihania huulia ja silittää hiuksia. En saa näitä ikipäivänä ja se tuottaa mulle ihan suunnatonta tuskaa. Olemme koko kesän erossakin. Ei tätä jaksa ei :(
Haluan kadota maan alle :(
Työkaveriin ihastunu
8541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama fiilis :( Ei jaksais...
Mä jätän kans tän leikin nyt. Sattukoon vaikka kuin paljon, tää ei oo enää normaalia. Sille varatulle osapuolelle voi olla kivaa piristystä tylsään suhteeseen, mutta mä en halua näännyttää itteeni enää. Kiitos ja kumarrus.
Mäkään en enää jaksa. Ihastumiseni työkaveriini on kestänyt vuoden muttei ole edennyt eikä etenekään koska 99% varma ettei ihastukseni ole minusta ollenkaan kiinnostunut. Hän kyllä tietää, että olen ihastunut häneen mutta hänellä on omat jutut ja kaverit enkä minä sovi siihen kuvioon. Silti minulla on vielä tunteita häntä kohtaan, ketään toista niin upeaa ihmistä en tiedä. Miten pääsisin hänestä eroon ja saisin jotain muuta ajateltavaa?!
Voi teitä, miksi meitä on näin monta???? Eikö meistä kukaan onnistu saamaan vastakaikua tunteilleen? Jos kyseessä olisi mies, olisiko kaikki helpompaa. Olisi, uskon. Mutta kun kyseessä on toinen nainen, joka tykkää miehistä, miten se muutetaan ihastukseksi itseä kohtaan? EI mitenkään :(
Mun on vaikea kylmettää itseäni täysin, vaikka yritin. Sain vaan kuulla että oli heti ihmetellyt mikä minun on. Ja sitten ruokkii ihastumistani laittamalla viesteihin kulta ja ihana ja sen sellaista. Vaikka kaikki ovat vain tädillisiä "lepyttelynimiä", vaikka aivan muuta toivoisin.
No, me eroamme aivan pian... Kesällä emme näe emmekä kuule varmaan lainkaan. Kiduttavaa, mutta helpottaako...en tiedä...nyt sattuu sydämeen. Kun ehtii avata sydämensä, päästää liian lähelle, ystävystyäkin, pitää yhteyttä, on vaikea enää päästää kokonaan pois. En tiedä mitä tehdä, kurkkua kuristaa tämä tunne, ahdistaa koko työhön meno. Haluan niin kovin hänen läheisyyttä, mutta en sitä saa :( ja itseni takia on mentävä karkuun, ennen pyrin lähelle, nyt on pyrittävä pois...
Kiva että saan purettua, mutta toivon, että edes jotakuta meistä hieman onni suosisi ja tapahtuisi jotain ihanaa :)
En kadonnut enkä vajonnut mutta eipä toisaalta tapahtunut mitään...:( Näin että hän yritti tulla luokseni mutta sopivaa tilaisuutta ei tullut :(. Minun on niin ikävä, voi kun saisin edes murusen hänen sydämestään.
Miten teillä muilla?
Ei siitä katoamisesta mitään tuu. Palava ihastukseni ei himmene. Hän on mulle normaali ja ystävällinen ja tavallinen, en huomaa merkkejä mustasukkaisuudesta, en kaipaamisesta, en mistään, että hän haluaisi kuulla tai nähdä minua esim. vapaalla. Niitä kaipaan. Silti halaamme usein, kosketamme herkästi (tosin hän muitakin), vitsailemme, kehumme, käytämme hellittelynimiä jne. En tiedä mitä ajatella. Voisiko hän mitenkään tuntea jotain suurempaa niinkuin minä? En usko kyllä, en, mutta toivon, oikein kovasti.
Huonoja kokemuksia täälläkin... ihastuin työkaveriin ja osittain siksi että sain hieman ymmärtää hänen olevan minustakin ehkäpä kiinnostunut. Itse olen kyllä miehen kanssa parisuhteessa, ettei mitään suhdetta ollut tarkoitus hankkia...
Kerran baari-ilta päättyi helliin hetkiin (ei seksiä kuitenkaan) ja nyt en voi sitä unohtaa. Vaikka hän halusi että se oli siinä. Tällä hetkellä hän ei edes halua aiheesta kanssani keskustella enää. Yritin niin kovasti vain unohtaa ja siirtää kaikki "ylimääräiset" tuntemukset pois, jotta oltaisiin vain ystäviä. En tiedä kauanko tämä ahdistus ja tuska kestää. Päällimmäinen tunne täälläkin välittäminen ja huoli, mutta kuinka nyt kun pelkään että alan vain ahdistaa häntä lisää... :( Kurkkua kuristaa kun kuulen hänen ongelmistaan, en uskalla enää koskea enkä mitään. Onko ainoa vaihtoehto lopettaa ystävyys kun muutoin pitkitän vain tuskaani? En kyllä mitenkään haluaisi...
Voi, kurja tilanne tuokin...ehkä helpompi näin ettei ole toivoakaan. Mutta silti sitä ihastusta ei vaan saa pois...ei millään :/