Se onkin monesta syystä suotavaa. Saisi devalvoida drakmansa niinkuin haluaa EU´n puuttumatta asiaan. Eurosta voisivat erota muutkin Välimerenm maat sekä Suomi.
Kreikka eroamassa eurosta
9
<50
Vastaukset
- Ruuneperi
Onko asiasta jossain kerrottu?
Ainakin tuo olisi hyvä kokeilu muidenkin nähtäväksi.
Näinköhän EU:n hajoaminen kuitenkin toteutuu niinkuin T S sanoo. - Toi-vot-ta-vaa!
Tuo olisi ratkaisu !
- Nyt kansanäänestys!
Soini sanoi ei hallitukselle - Äänestä, oliko ratkaisu oikein!
Kuva: Kimmo Penttinen - Aamulehden arkisto Aamulehti, STT
Perussuomalaiset ei lähde hallitukseen.
Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen pääsi keskiviikkona demarijohtaja Jutta Urpilaisen kanssa yhteisymmärrykseen EU:n talouskriisin hoidosta. Timo Soinin mielestä SDP:n ja kokoomuksen linjaus EU-tuista ei sovi puolueelle. Puolue vastustaa tukipaketteja ja vakausjärjestelyjä kaikissa muodoissaan.
Soinin mukaan yritys hallitusneuvotteluissa oli kuitenkin kovaa ja hallituksen ulkopuolelle jättäytyminen oli kova päätös. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki päätöksen oppositioon jäämisestä yksimielisesti. Soinin mukaan EU-politiikka ei ollut ainoa kompastuskivi hallitusneuvotteluissa.
– Meistä tulee tiukka ja kova, asiallinen oppositiopuolue, Soini sanoi järjestämässään tiedotustilaisuudessa.
Katainen ja Urpilainen sopivat eilen, että Portugalin tuki hyväksytään. Väliaikaiseen rahoitusvakausvälineeseen Suomi haluaa kiristyksen. Portugalin jälkeen lainaa hakevat kriisimaat saavat Suomelta tukea vain, jos ne pystyvät antamaan Suomelle takausosuutta vastaavia vakuuksia.
Ehto on erittäin kova, eikä sen läpimeno EU:ssa ole varmaa.
Sdp:n eduskuntaryhmä hyväksyi linjaukset sekä tuesta että väliaikaisesta ja pysyvästä vakausmekanismista.
Katainen ja Urpilainen taas vakuuttivat tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että Suomen Eurooppa-myönteinen linja pysyy. Katainen oli keskiviikkoiltana selvästi huojentunut ja iloinen.
– Aika tiukkaan vedetty umpisolmu on avattu, hän sanoi ja kiitti pariinkin otteeseen neuvottelukumppani Urpilaista. Ilman kokoomuksen ja demareiden yhteisymmärrystä vyyhti ei olisi lähtenyt aukeamaan.
Urpilainen vakuutti tyytyväisyyttään lopputulokseen.
– Tältä pohjalta on hyvä lähteä neuvottelemaan hallitusohjelmasta, hän sanoi.
Katainen ei keskiviikkona suostunut linkittämään tukineuvotteluja hallituspohjaan. Hän suostui sanomaan, että keskustelee perussuomalaisten kanssa sovitusta EU-paperista.
Oliko oikein, että Timo Soinin johtamat perussuomalaiset, vaalien ehdoton voittajapuolue, jättäytyi lopulta ulos hallituksesta? Ota kantaa!- Ruuneperi
Vaikea sanoa. Miksi et kerro kenelle vastaan.
EU:n suhteen on likehdintää ja epävarmuutta. Tällä sivulla mainitaan mm. Kreikan eroamisaikeista, tosin vain otsikoissa.
- Tosi on
On oikein, koska sanoivat jo ennen vaalia, että eivät hyväksy Portugali rahoituksia.
Ja pitivät puheensa, se on tärkeää. Sanasta miestä sarvesta härkää. Sellaiset ihmiset jotka puhua läpättävät, että puli, puli vaan, se on kuin hevonen veteen paskantais! Soinihan vaalit voitti juuri EU vastaisuudellaan, maahanmuutto vastaisella puheillaan, Portukaalin tukipaketilla, sekä Kreikan ja Irlannin lainatakuiden vastustamisella.
Onhan kaikki nämä osoitus EU:n heikkoudesta, mutta Suomi on jo sitoutunut kaikkin näihin asiohin, eikä niistä voi kerralla sanoutua irti.
Edelliset hallitukset ovat asiat jo siunanneet moneen kertaan.
Jos jotain muutoksia halutaan ne on tehtävä EU:n sisältä käsin.
Tulevaisuudessa niin voi tapahtua, kun tarvitaan yksimielisiä päätöksiä silloin jos rohkeus riittää jokin on mahdollista.
Täytyy myös muistaa, että kosto on suloista,kestääkö kantti.- Viime hallituksessa-
kin kokoomus veti niiden hyväksymistä kaikin voimin,
silti keulakuvana ollut PM:n puolue keskusta maksoi viulut.
EMUun veti Suomen 1995 SDP Paavo Lipposen johdolla,
kokoomus oli silloin mukana myöskin.
PM sanoi, ettei mene enää niiden kera hallitukseen. - Ruuneperi
Niinpä niin!
Haluaisinpa nähdä miten Suomen käy jos vaikkapa Saksa kyllästyy ja haluaa irti maksumiehen osasta.
Meidän kannalta tietysti parempi jonkun suuren mukana, ikäänkuin pakosta kuin yksinään.
Säästöähän Suomi saa jos EU:sta erotaan. Suuret menot pienenevät ja myös tulot. Tulot ovat kuitenkin niin pieniä, että heti kokonaisuudessa netotaan eli voitetaan.
Kokoomus ja demarit voivat joutua kantamaan vielä suuren vastuun kun Suomen EUhun ajoivat. Kepulaiset olivat vastaan mutta Esko Aho "teki suuren valtiomiestyön" ja houkutteli mukaan.
Tietääkö joku, miksi me olemme jonkinlaisia maksumiehiä Englannin liittymiselle? Näinköhän ollaan maksettu Irakin sodastakin. - Kannattaisi mainita
tausta Esko Ahosta puhuttaessa. Hän oli poika silloin, eduskuntaavustajana Väyrysellä, ja kun keskusta voitti silloin vaalit, niin "Vanha Kiero" Mauno Koivisto vetäisikin Esko Ahon sieltä puheenjohtajan selän takaa ja teki hänestä pääministerin, joka häkeltyneenä totteli Vanhaa Kieroa sitten tuossakin asiassa, samoin kuin muissa ilkeyksissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769