Haluan antaa lapseni adoptioon

"Voiko tulevaan adoptoivaan perheeseen tutustua kunnolla? Puuhailla jotain yhdessä että saisi oikeasti kunnolla tietää millaisia ihmisiä he ovat? Voinko itse päättää perheen jolle lapseni menee? " Et voi, elämme Suomessa (oletan että sinäkin).

Kaikkea hyvää sinulle. Ratkaisu on varmastikin raskas.

voiko edes kysyä pelan kautta miten lapsella menee ja vähän saada taustatietoja että mitä perheen vanhemmat tekevät ammatikseen? onko muita sisaruksia? siis jos ei halua mitään henkilökohtaista tietää?
Sellaisen käsityksen kuitenkin olen saanut että lapsen tulevat vanhemmat saavat tietää minusta lähes kaiken, ei nyt kuitenkaan henkilötietoja mutta terveydentilan, taustat jne. entä jos lapseni ei pääsekkään hyvään kotiin?

Kyllä kai nuo adoptioasiat on suomessa hyvin tarkkoja. Lapsia ei sijoiteta minne sattuu. Ymmärtääkseni adoptiovanhempiin et saa tutustua (elleivät he itse sitä halua), etkä saa heistä juuri muitakaan tietoja. Yleisjuttuja ehkä, iät, perheenkoko,asuinolot jne.

Mua kiinnostais tietää miksi ajattelet, ettet ole kykenevä äidiksi? Vaikka oletkin 16-vuotias se ei automaattisesti tarkota, ettet pysty hoitamaan lastasi. Vai onko kyseessä enemmänkin välinpitämättömyys ja haluttomuus kantaa vastuu ja kasvaa?
Minä olin 17- vuotias kun sain ensimmäisen lapseni. nyt olen 25 vuotias 4:n lapsen äiti :) Hyvin pärjäsin. Taloudellisesti oli ajoittain todella tiukkaa.. Voin kertoa, että se tunneryöppy synnytyksen jälkeen ja raskauden aikana syntyvä side lapseen on sitä luokkaa, että luopuminen on varmaankin todella vaikeaa..

Aika harva on kypsä äidiksi sinun ikäisenäsi. Voit olla poikkeus mutta suurin osa tuon ikäisistä tytöistä on lapsia vielä itsekin.
Jos päättää antaa lapsen adoptioon, mikä on mielestäni kypsä päätös tuon ikäiseltä tytöltä, se ei takuulla ole välinpitämättömyyttä. Hänhän haluaa turvata lapselleen hyvän elämän ja tiedostaa ettei ole itse vielä kykenevä sitä antamaan.

Mitä tulee tietoihin tulevan lapsen olosuhteista, ne on hyvin yleisluonteisia, mikäli sitten adoptioperhe ei toisin päätä. Lapsihan on laillisesti heidän ikiomansa sen jälkeen ja harva adoptioperhe haluaa biologisen äidin enää asioihin sekaantuvan.
Päätös on raskas, mutta joissain tapauksissa viisas.
Kannattaa myös miettiä itseään, haluaako yleensä tietää asioita, niihin kun ei enää kuitenkaan voi päätöksen jälkeen vaikuttaa. Kun luopuu lapsesta, se on lopullinen ratkaisu.
Suomessa on aika hyvin tarkistettu adoptioperheiden taustat ja siinä mielessä voi kaiketi olla rauhallisin mielin, lapsella todennäköisesti tulee olemaan aivan hyvät oltavat.
Eri asia on sitten kun lapsi kasvaa aikuiseksi, moni haluaa etsiä juurensa, tietää mistä on tullut ja miksi adoptio on tapahtunut. Ne asiat saattavat olla vastassa myöhemmin.

Jos joku päätyy adoptioratkaisuun, kellään ei ole oikeutta tuomita häntä. Kyllä jokainen itse osaa arvioida voimavaransa ja mahdollisuutensa. Enemmän olen huolissani niistä teiniäideistä jotka pitävät lapsen mutta huolehtiminen onkin sitten sitä sun tätä. Siinä kärsii kaikki osapuolet.
Nostan hattua sinulle 4 lapsen äiti, itselläni kaksi jo aikuista ja en ollut edes mikään teiniäiti, mutta sen voin vakuuttaa ettei helppoa ole ollut. Lasten kasvaessa vaikeudet muuttuvat, pienten kanssa on erilaiset ongelmat kuin isompien.
Ja lopuksi, jos joutuu vielä olemaan nuori yksinhuoltaja....kovat paikat on edessä.

Minä olen opiskelija, saan nelisensataa euroa kuussa ja jos saisin lapsen se olisi vain 100e lisää, ei sillä lasta elätä. Enkä ole välinpitämätön, päin vastoin haluan taata lapselle turvallisen elinympäristön koska tiedän että en sitä pysty omin konstein luomaan, siinä mielessä ehkä hiukan itsekäs koska haluan kuitenkin elämäni elää ensin, ennenkuin lapsen teen. haluan että minulla on ura ja talo ja olen naimisissa, että lapsi tulisi saamaan parhaan mahdollisen elämän.
kaikille tämä ei ole paras ratkaisu ja he pärjäävät hyvin, uskon että minulle ja lapselle tämä ratkaisu on paras, vaikka minua todella paljon harmittaakin se että en saa tietää lapsen elinolosuhteista mitään :S

Hei aloittaja,
miten olisi sijaiskoti vaihtoehto? Vauvalle löytyy varmasti hyvä ja pysyvä sijaiskoti ja silloin pääset osallistumaan itse lapsen hoitoon ja kasvatukseen omien kykyjesi mukaan..

Adoptiossa et ehkä pääse ollenkaan tutustumaan perheeseen mutta voit sanella hyvin, hyvin tarkat toiveet millaiseen perheeseen lapsesi tahdot. Adoptiotyötekijöiden kautta voit kysellä lapseni kuulumisia, saada valokuvia ja sitten aikusena lapsi päättää tahtooko tutustua sinuun..

Olen erityislapsen adoptioäiti..

sijaiskoti?
Silloin et pääse osallistumaan lapsen hoitoon ja kasvatukseen.
Jos vastasyntynyt joutuu sijaiskotiin, siitä tehdään nopeasti pitkäaikaisnen sijoitus ja sijaisperhe saattaa jopa adoptoida lapsen.

Ole kuitenkin tarkkana. Homoille on annettu adoptio oikeus ja jos et itse määräile minkälaista perhetta lapsellesi haluat, se voi joutua sellaiseen, tai yh perheeseen.
Oletan että yksi syy minkätakia olet lapsesi pois antamassa on se että isä ei ole kuvioissa. Kaikki on rankempaa ilman isän apua tai läsnäoloa

Miksi ei sijaisperheessä pääse osallistumaan.. miltäköhän vuosisadalta tämä tieto mahtaa olla...??? Sijaiskodeissa tehdään erittäin paljon yhteistyötä biovanhempien kanssa sosiaalityöntekijän kanssa... ja siinä on juuri tarkoitus, että lapsella pysyy yhteys biovanhempiin...

"joutua homoille.."
ööh.. homot ovat varmasti ihan yhtä hyviä vanhempia kuin heterotkin, mielestäni seksuaalinen suuntautuminen ei vanhemmuudesta kerro.
"Oletan että yksi syy minkätakia olet lapsesi pois antamassa on se että isä ei ole kuvioissa. Kaikki on rankempaa ilman isän apua tai läsnäoloa "

seurustelen vauvan isän kanssa ja hän olisi halunnut lapsen pitää mutta kunnioittaa päätöstäni.

Jos vauva laitetaan sijaiskotiin, niin aika nopeasti he rupeavat harventamaan tapaamisia ja lopulta tekevät niistä yhden per kk ja sitten valvottuja.
Se ei ole itsestäänselvää että voisit saada lapsesi viikonlopuiksi

Olet aika outo jos mies on apuna ja silti et vauvaasi halua. Anna joko pois tai anna sossujen tehdä sijoituksesta ajan mukaan pitkä-aikaisen ja sitten anna sijaisperheen adoptoida lapsi.
Mutta jos olet lastasi pois antamassa niin pidä huoli että se ei homoille joudu.
voivathan homot olla hyviä vanhempia, samoin voi 65 vuotiaat vanhuksetkin, mutta tushkin sitä lapsellesi toivot

Voimia sinulle aloittaja jaksaa oli päätöksesi sitten pitää lapsi tai antaa hänet adoptioon. Suomessa adoptiojonot ovat pitkiä ja muutenkin prosessissa kysytään paljon henkisiä voimavaroja. Myös lapsen biologisen äidin on käytävä adoptio neuvonta joka on hänelle maksuton, jonotusaikaa siihen ei varmasti ole. Omakohtaisesti tiedän, että adoptiolasta toivovat parit käyvät läpi pitkän ja vaativan prosessin ennen kuin edes pääsevät virallisesti lasta odottamaan. Prosessi vie vuosia ja kysyy todellakin paljon henkistä kanttia ja hyvää parisuhdetta. Adoptioperheen taloudellisten asioiden pitää olla myös kunnossa. Ja käsittääkseni biologinen äiti voi esittää toiveita perheestä johon lapsensa antaa adoptoitavaksi. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että adoptioperheet ovat biologiselle äidille erittäin kiitollisia saamastaan lahjasta

Pidän adoptiota epäsuositeltavana vaihtoehtona, koska se katkaisee biologisten vanhempien oikeuden lapseen täysin ja ei sisällä sitovia tapaamisoikeus- tai muita sopimismahdollisuuksia saada tietää lapsesta. Adoptiota ei voi myöskään purkaa. Se voi aiheuttaa myöhemmin surua ja katkeruutta ja olla raskas asia myös isovanhemmille, vaikka nämä alunperin olisivat kuvitelleet adoption olevan lapsensa ja lapsenlapsensa parhaaksi. Monet sellaiset sivustot, joissa asiaa ei käsitellä adoptioperheiden tai adoptionvälittäjien näkökulmasta, suhtautuvat adoptioon erittäin kielteisesti sen aiheuttamien pysyvien traumojen vuoksi. On myös mietittävä, mitä adoptioon luovutettu lapsi ajattelee hylkäämisestä, etenkään jos hän ei saa alaikäisenä oikeellisia tietoja adoptiostaan ja siihen johtaneista syistä.

Sijaisperheeseen laittaminen on erittäin paljon parempi ratkaisu, koska se säilyttää virallisen vanhemmuuden biologisilla vanhemmilla ja sisältää lainvoimaisten tapaamisoikeussopimusten laadinnan, jotka vahvistetaan oikeudessa. Lisäksi yllä olevassa keskustelussa ei ole otettu huomioon sitä, että Suomen lastensuojelulaissa on lapsia koskevissa sijoituspäätöksissä sukulaissijoitusten ensisijaisuus.

Vielä parempi ratkaisu on se, että lapsen äiti ja isä miettivät mahdollisesti yhdessä isovanhempien kanssa lapsen pitämistä ja hoitomahdollisuuksia. Äitiysloman pitäminen on selvitettävä opiskelupaikan kanssa.

Missään tapauksessa alkuperäisen ei tule ennen synnytystä yrittää haeskella lapselleen adoptiovanhempia eikä valmistella adoptioprosessia esimerkiksi PeLa:n kanssa. PeLa:lla voi olla intresseissä runnoa adoptioprosessia eteenpäin omien intressiensä vuoksi. Adoptiossa on toisaalta vähintään 8 viikon harkinta-aika ja jo päätös lapsen luovuttamisesta sijaisperheeseenkään tulisi tehdä vasta siinä vaiheessa kun synnytyksestä on toivuttu ja lapsen isänkin mielipidettä synnytyksen jälkeen kuultu. Eivät kai alkuperäisen omat vanhemmat eli syntyvän lapsen isovanhemmat vain ole painostaneet adoptioon tai raskauden alkuvaiheessa aborttiin?

Mikko_n_75: Sinulla ei taida olla minkäänlaista omakohtaista kokemusta asiasta. Selität pelkkää puppua. Joskus adoptio voi nimittäin olla se oikea ratkaisu elämäntilanteeseen. Minut on adoptoitu hyvään perheeseen ja olen elänyt onnellisen elämän adoptioperheessä. Tottakai alkuperä kiinnostaa mutta se ei ole oleellinen osa elämääni. Vastaus ei aina ole yksiselitteinen.

Minäkin mietin tuota Mikkoa. Asiat eivät ole ihan noin mustavalkoisia tässä todellisessa maailmassamme. On hyvä pohtia asioita monelta eri kantilta. Se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Hieman aikuismaisempaa näkökulmaa toivoisin näissä asioissa. Ja tyrkyttää tai tuomita ei kannata! Lapsen etu on tärkein etu! Näin se vaan on. Mikolla itsellään tuntuu olevan hyvin traumaattinen kokemus adoptiosta. Olisinkin innokas kuulemaan hänen omia kokemuksiaan adoptiosta. Miksi hän näkee asiat niin mustavalkoisina? Korostan, että lapsen etu on tärkein etu. Kypsä aikuinen osaa ajatella lapsen etua!

Kyllä Suomessa asiat toimivat kuitenkin hyvin. Ainakin meille on tarkkaan kerrottu eri vaihtoehdoista joista itse olemme valinneet juuri meille sopivan vaihtoehdon. Ja ulkomaisessa adoptiossa Suomen järjestöt tuskin tukevat mitä tahansa ulkomaisia järjestöjä. Ikävä kyllä ulkomailla voi esiintyä ja varmasti esiintyykin puutteeellista adoptioneuvontaa varsinkin biologiselle perheelle. Mutta Suomessa ainakin pyritään siihen, että asiat hoituisivat lapsen edun mukaisesti, kuitenkin biologisen äidin toiveita noudattaen.

Hupikka, hyvä kirjoitus:)

Suosittelen tällaista kirjaa luettavaksi:

http://www.amazon.com/Girls-Who-Went-Away-Surrendered/dp/0143038974/ref=ntt_at_ep_dpt_1
(Ann Fessler: The girls who went away)

jos vaivautuu raottamaan lompsaansa tilatakseen sen vaikkapa amazon.co.uk:sta, jolloin ei mene ylimääräisiä veroja ja tullimaksuja. Kirja on raakaa luettavaa amerikkalaisesta adoptioteollisuudesta toisen maailmansodan ja 70-luvun välisenä aikana, johon liittyi myös roomalaiskatolinen kirkko omine turvakoteineen, vääristyneet sosiaaliset odotukset ja raskaaksi tulleiden tyttöjen omien vanhempien painostus.

Ennen tilauspäätöstä voi lukea tuolta amerikkalaisen Amazonin sivulta kirjan saamat kirja-arvostelut, joissa on myös viitteitä sisältöön.

Nämä ongelmat eivät ole kadonneet nykyaikaankaan mennessä, mutta tätä nykyä yleisempiä probleemia Yhdysvalloissa tuottavat vailla lainsuojaa olevat katteettomat avoimen adoption lupaukset, joilla yritetään madaltaa nuorten naisten kynnystä luovuttaa lapsensa adoptioon. Tapaamis"oikeudet" ja yhteydenpito voivat kuitenkin katketa yllättäen koska tahansa.

Nykyaika kiinnostaa enemmän kuin muinaishistoria. Mikko menneet on menneitä ja sitä tikulla silmään joka niitä kaivaa. Mutta varmasti voi olla tuolla puolen maata vieläkin huiputusjuttuja ja raakaa toimintaa. Puhumattakaan pimeästä ja rikollisesta elin- ja ihmiskaupasta. Ja toki noilla tuon ajan toiminnoilla on kauaskantoiset ja elinikäiset vaikutukset ko. henkilöillä sen vannon. Mutta alunalkaen tässä ketjussa kait ymmärtääkseni oli kuitenkin kyse kotimaisesta adooptiosta Suomessa? Näin ymmärsin lyhyellä matikalla....

Mikko, en toki väitä, että minulla olisi adoptioprosessista kokonaisvaltainen kuva. Mielestäni hyvä ja turvallinen perhe ja se, että olen kasvanut aikuiseksi ja saanut hyvän koulutuksen ovat tärkeämpiä kuin kokonaisvaltaisen kuvan hahmottaminen. Adoptioon päätyminen oli biologisella äidilläni sillä hetkellä ainoa vaihtoehto.

moikka kuin pitkällä sä olet ?

Mikko kirjoituksesi painostavat ja ovat adoptiota vastaan. Et näe asian toista puolta. Osaatko asettua toisen asemaan? On hyvä esittää vaihtoehtoja ja tukea kävi miten kävi ja päätös on kuitenkin jokaisella henkilökohtainen. Päätös on jokaisen kuitenkin itse tehtävä ja sen saatoki itse tehdä ihan loppuun asti.

Otapa selvää sijoituksesta. Varmasti joku kotikuntasi sosiaalityöntekijä voi auttaa. Minulla on sukulaislapset pieninä sijoitettu, kun lapset jäivät äidistään orvoiksi ja isä oli kykenemätön ottamaan vastuuta. Isä kuitenkin astusti adoptiota, jolloin sijoitus on ainut vaihtoehto. Nämä lapset ovat säilyttäneet yhteyden biologisiin sukulaisiinsa mm. pääsevät vierailemaan mummunsa luona ja viettämään kesälomia yhdessä. Ehkä tämä olisi vaihtoehto sinullekin. Olet miettinyt asiaa ja valmis raskaasen päätökseen luopua lapsesta. Kuitenkin haluaisit tietää, miten lapsella menee elämässään. Käsittääkseni tämän tuttavaperheen sijoitus on sujunut hyvin. Lapset ovat saaneet ihanan perheen, mutta samalla pitäneet yhteyden bieologiseen sukuunsa. Kyllä biologinen tausta alkaa usein jossakin vaiheessa kiinnostaa, viimeistään silloin, kun itse saa lapsia.

Ja jos jo vauvana haluaa luopua lapsestaan niin miksei adoptio ole silloin jo parempi vaihtoehto? Lapsi kuitenkin kasvaa kiinni siihen perheeseen jossa asuu, samalla myös sukuun. Minusta on ikävä katsoa lasta joka ei voi olla varma saako asua nyt täällä vai tuolla. Ja miten se vaikuttaa lapsen psyykkeeseen ja kehitykseen? Miettiihän lapsi joka tapauksessa että miksi äiti minut hylkäsi? Eikait lapsia kuitenkaan tehdä/saada enää sukua varten tai ajatellen? Minun mielestäni lapsia tai lapsi pitää todella haluta jos heitä aikoo kasvattaa. Ei sukua varten vaan omasta halusta olla äiti tai isä ja mahdollisesti perhe :)

voisitko harkita meneväsi ensikotiin.siellä saisit apua vauvanhoitoon ym .siellä asutaan yleensä n 1vuosi.ja saisit siinä ajassa hankittua teille myös asunnon.

voisitko harkita meneväsi ensikotiin.siellä saisit apua vauvanhoitoon ym .siellä asutaan yleensä n 1vuosi.ja saisit siinä ajassa hankittua teille myös asunnon.

minulla on asunto, tiedän ainakin teoriassa miten muksuja hoidetaan ja on minulla siitä jonkin verran kokemustakin, päädyin adoptioon koska haluan jatkaa elämääni eteenpäin, ja tietää että sillä lapsella on kaikki hyvin, perhe jolla talous on kunnossa ja paljon rakkautta ja tukea antaa. Aborttiin olen liian pitkällä ja aborttia en kannata.. tai jokaisen oma päätös mutta itse en voisi uhrata alkanutta elämää. Lisäksi tiedän että he jotka eivät voi saada omaa lasta tulevat rakastamaan tätä pientä poikaa :) (sain tänään tietää sen olevan poika) keskustelin Petan kanssa asiasta ja he eivät voi vanhemmista kertoa paljon, kaikkea pinta puolista tosin. ammatit jne
ja lapsen kehityksestä saan halutessani myös kuulla.
tämä on minulle oikea ratkaisu, ja varmasti lapsellekkin

Adoptioon?Ei se olisi parasta vaihtoehtoa,mutta minun veljen tyttöystävä oli äidiksi 17-vuotta täyttänyt aikana ja nyt 36-vuotiaana viisi lastaa.Ei se tarvitse antaa adoptioon mennä.Toki talouden vuoksi saattaa hieman tiukkaa.Kyllä toimeentulotuki per henkilön n.419€/kk mutta jos lapsen kanssa niin se tulisi kyllä vähän päälle.Eikö kuuluu pitäisi vanhempiasi auttaa ja tukea sinua sekä lapsen kanssa selviämään?Voin kertoa jotain,että ystävälläni on lapsi joka nyt sijaiskodissa kyllä ollut 3 vuotta ja ei se tarkoittaa lapsi olisi sinne pysyvää vaan kunnes tilanne paranisi ja selviää paremmin niin lapsi voisi palata kotiin valmiiksi vastaan.Sijaishuollossa semmoisessa menee jos lapsi menisi sijaiskotiin esimerkiksi kriisin takia tai elämän hallinnan kanssa ongelmia ennen kuntoon.Käytkö yhä koulua vaikka ammattikoulussa?Vastako äskettäin peruskoulun päättynyt 9.luokalla?Biovanhemmat oikeutta sijaiskotiin lapsen tapaamiset kyllä voi.En tiedä kuinka raskaudellasi pitkällä nyt on?Kannattaa miettiä asioita ennen mitä haluaisit sitä.Niin on totta lapsen luopuminen tuntua vaikemmalta menee kuin se olisi kiinni tunteiden mukana.

mikolle : minulla ei ole äitiä tai isää, eli lapsi eläisi ilman isovanhempia, kukaan ei ole minua painostanut (paitsi sinä) ja puhuttuani lapsen isän kanssa hän oli samaa mieltä,meistä ei ole hoitamaan lasta

Muistakaa kaikki jotka aiotte antaa lapsenne adoptioon (tai harkitsette sitä), että te itse päätätte asiasta. Jos siis kyseessä henkilö joka lainkin puitteissa saa harrastaa sukupuolista kanssakäymistä. Ja adoptioperhe varmasti pitää adoptoitua lastaan yhtä rakkaana ja omana kuin biologista lastaankin pitäisi. Uskon, että adoptiolasta pidetään suuren suuressa arvossa mittaamattomassa monessakin perheessä. Ja päätös tehdään vasta kun harkinta-aika on umpeutunut jo lakikin niin sanoo. Ja Mikko voi suksia syyttävine sanoineen suohon!

Kotimaisen eritysilapsen adoptioäitinä voin sanoa, että kyllä tukea saa.. se vain, että kun elämä lähtee menemään, se tuen tarve vähenee...

On vaan äärettömän tärkeää, että kun valitaan adoptioperhettä, niin siinä vaiheessa adoptioperheen henkinen jaksamisen taso osataan arvioida... Jos on ollut ns helppo elämä, jonka suurin vastoinkäyminen on ollut oman lapsen puute, niin riittääkö sitten voimat adoptionlapsen kanssa, kun monesti tulee myös vastoinkäymisiä... tämä on sellainen mitä mietin joskus...

Meidän adoptiolapsella on asiat hyvin ja näin ovat myös yhteistyötahot todenneet... Ja se toinen, adoptiolapsella EI aina ole kiintymissuhteen menetysttä ja hylkäämistä takanaan.... meillekin hän tuli muutaman viikon ikäisenä, eikä muusta tiedä.. ja meni niin ihon alle heti... Toki tilannetta helpottaa, että meillä on samanlainen temperamentti.

Ei häntä juurikaan se biotausta kiinnosta... tietää kyllä mistä on tullut..

Minulle lapsettomuus on ollut tähän asti se elämäni suurin kriisi. Ja olen kriisin käsitellyt ja hyväksynyt. Minusta se ei siltikään tee minusta voimatonta tai heikkoa adoptioäitiä. Päinvastoin olen kriisistä toipunut ja asian hyväksynyt ja sitäpaitsi elämä tuo välillä kuitenkin jokaiselle vähän enemmän kannettavaa kuin juuri sillä hetkellä olisi toivonut. Meillä on käyty nämäkin asiat adoptioneuvonnassa pilkuntarkkaan läpi ja moneen kertaan. Tällaiset asiat ovat hyvin henkilökohtaisia joten toiselle toinen asia voi olla helpompi tai rankempi ja jokainen kokee asiat eri tavalla. Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin luulisi tai haluaisi ;)

Aloittajalle.

Olet fiksu tyttö. Säälittää silti, kun tiedän, että se päätös tulee kalvaamaan sua lopunelämän. Kaikki ei mene aina kuten saduissa. Ei sitä uraa tule niin helposti välttämättä, parisuhde voi olla niin ja näin, voi olla, että löydät miehen liian myöhään, et saakaan lapsia myöhemmin. Kaikkea voi sattua. Nuorena ja naivina sitä uskoo kaikkeen ihanaan tulevaan. Tapahtuuhan sitä, mutta oikeasti harvat saa kaiken. Jos sulla on ollu tuplaehkäisy, niin eikö sua yhtään kummastuta miksi tulit raskaaksi siitä huolimaata? Ehkä se oli tarkoitus. Liian aikasin, totta. Ei lapsi pilaa sun elämää. Lupaan sen. Raskasta voi olla, mutta apua löytyy, jos vaan rohkenee pyytämään. Susta tulisi hyvä äiti, kun mietit lapsesi hyvinvointia. Uskallatko tosiaan antaa lapsen ventovieraalle. Entä jos se on pedofiili. Ei sellsia asioita voi tietää. Itsellä läheinen, joka on adoptoitu ja häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Sä olisit sun lapsellesi paras äiti. Lapsi tuli teille syystä ja ymmärrät sen sitten kun olet vanhempi.

voimia ja enkeleitä sinne.

Pedofiileja on kaikkialla, mutta eivät he varmaan adoptioisissä ainakaan yliedustettuna ole. Useimmin hyväksikäyttäjä on ihan oma biologinen isä tai äidin uusi mies. Eli pedofiilipelkoon vetoaminen tässä yhteydessä on kyllä yliampuvaa.
Uskon, että lapsella on parempi adoptiokodissa, jos kerran olet asian loppuun asti miettinyt. Sijaiskoti ei tässä suhteessa minusta ole hyvä, se on aina hiukan väliaikainen ratkaisu, eikä lapsi oikein pysty kiinnittymään mihinkään. Se on joskus ainoa ratkaisu ja toiveenaa on aina paluu vanhempien luo. Mutta mikä paluu sellainen on, jos koko ikänsä on sijaisperheessä asunut?
Voimia !