Soini sanoi ei hallitukselle - Äänestä, oliko ratkaisu oikein!
Kuva: Kimmo Penttinen - Aamulehden arkisto Aamulehti, STT
Perussuomalaiset ei lähde hallitukseen.
Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen pääsi keskiviikkona demarijohtaja Jutta Urpilaisen kanssa yhteisymmärrykseen EU:n talouskriisin hoidosta. Timo Soinin mielestä SDP:n ja kokoomuksen linjaus EU-tuista ei sovi puolueelle. Puolue vastustaa tukipaketteja ja vakausjärjestelyjä kaikissa muodoissaan.
Soinin mukaan yritys hallitusneuvotteluissa oli kuitenkin kovaa ja hallituksen ulkopuolelle jättäytyminen oli kova päätös. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki päätöksen oppositioon jäämisestä yksimielisesti. Soinin mukaan EU-politiikka ei ollut ainoa kompastuskivi hallitusneuvotteluissa.
– Meistä tulee tiukka ja kova, asiallinen oppositiopuolue, Soini sanoi järjestämässään tiedotustilaisuudessa.
Katainen ja Urpilainen sopivat eilen, että Portugalin tuki hyväksytään. Väliaikaiseen rahoitusvakausvälineeseen Suomi haluaa kiristyksen. Portugalin jälkeen lainaa hakevat kriisimaat saavat Suomelta tukea vain, jos ne pystyvät antamaan Suomelle takausosuutta vastaavia vakuuksia.
Ehto on erittäin kova, eikä sen läpimeno EU:ssa ole varmaa.
Sdp:n eduskuntaryhmä hyväksyi linjaukset sekä tuesta että väliaikaisesta ja pysyvästä vakausmekanismista.
Katainen ja Urpilainen taas vakuuttivat tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että Suomen Eurooppa-myönteinen linja pysyy. Katainen oli keskiviikkoiltana selvästi huojentunut ja iloinen.
– Aika tiukkaan vedetty umpisolmu on avattu, hän sanoi ja kiitti pariinkin otteeseen neuvottelukumppani Urpilaista. Ilman kokoomuksen ja demareiden yhteisymmärrystä vyyhti ei olisi lähtenyt aukeamaan.
Urpilainen vakuutti tyytyväisyyttään lopputulokseen.
– Tältä pohjalta on hyvä lähteä neuvottelemaan hallitusohjelmasta, hän sanoi.
Katainen ei keskiviikkona suostunut linkittämään tukineuvotteluja hallituspohjaan. Hän suostui sanomaan, että keskustelee perussuomalaisten kanssa sovitusta EU-paperista.
Oliko oikein, että Timo Soinin johtamat perussuomalaiset, vaalien ehdoton voittajapuolue, jättäytyi lopulta ulos hallituksesta? Ota kantaa!
Kansanäänestys!
11
68
Vastaukset
- .
TODELLA TÖRKEÄÄ !!
Timo Soini kuuluis hallitus neuottelijaksi !- pientä rajaa!
"Timo Soini kuuluis hallitus neuottelijaksi ! "
No, kun ei kuuluisi kolmanneksi eniten ääniä saaneena!
Suomessa eniten ääniä saanut puolue vetää hallitusneuvotteluja. Mitäs kummaa siinä on?
Ei hallitus voi työskennellä jos joku hallituspuolue ei hyväksy Eu:n jäsenmaalleen asettamia velvotteita.
En itsekään hyväksy tukirahojen kyseenalaista jakoa, etenkin Kreikka on törkeä hyväksikäyttäjä eikä Kreikalle myönnettyjä varoja koskaan saada takaisin, lisää vaan kinuavat, lakkoilevat ja ouzoa tavernoissa naukkailevat, mutta mitä tehdään? Ulos heittoko Eu:sta, mutta mutta...no jaa..
Erotaanko itse Eu:n rahaliitosta, entä mitä sitten kenen kanssa tehdään kauppaa ja yhteistyötä?
Hallituksen tulee saada aikaan päätöksiä, ei sellainen hallitus toimi, jossa yksi porukka vetää yhteen suuntaan ja toinen toiseen.
Oppositio on perussuomalaisille mitä parhain paikka hätäjarrutuksille.- Joonatan*
Kysyt tuossa. korppis:
'' Erotaanko itse Eu:n rahaliitosta, entä mitä sitten kenen kanssa tehdään kauppaa ja yhteistyötä? ''
Minä kysyn myös:
- Kenen kanssa Ruotsi tekee kauppaa? Ei kuulu EMU:un.
Entä Englanti, Tanska, Puola, Sveitsi?????
Eivät maksa mitään nytkään nekään.
- Miksi Suomi?
- Olemme olleet etvartiossa Venäjää vastaan, kasakoiden kavioiden alla, taistelleet sadan tuhannen miehen hengen maksaneen sodan aivan hiljattain, ja haavoittuneita sekä henkisesti että fyysisesti samat määrät!
Olemme puolimiljoonaa evakkoa sijoittaneet ja kotouttaneet.
Meidän ei pidä maata rähmällämme mihinkään ilmansuuntaan!
Saimme säilytettyä itsenäisyytemme talvi- ja jatkosaodan raakoina vuosina!
TAJUAMMEKO vieläkään ITSENÄISYYTTÄMME?- hölökytähöö.....
Itsenäisyys ei ole synonyymi itsepäisyydelle, huom!
Joonatan ; )
Samaa kysyin mieheltäni, jonka kanssa väännämme vitsaa harva se ilta keskustellessamme maailman politiikasta. Kun olin Hollannissa tajusin maan rikkauden niin teollisesti kuin maanviljely- ja karjanhoitoalueena.
Suomi kuuluu kuitenkin muutaman valitun joukkoon joilla on talous kunnossa. Hyvin asiansa hoitaneihin ei kuulu esim. Englanti niin Puola ja Tanska lieko hyvin sielläkään.
Venäjän kanssa olemme aina tehneet kauppaa ja onhan toki muitakin yhteistyökavereita. Joten en epäile selviytymistämme. Suomen maanviljeijät hyötyvät eniten E:un tuista joten, sieltä suunalta iskee vastarinta välittömästi jos irtaantumisesta alamme tosissamme keskustelemaan.
Olen uhossani yhtä isänmaallinen kuin sinäkin. Niin ja lopuksi emme me enää ole itsenäisiä.
Mielenkiintoisia aikoja elämme. Saa nähdä kuinka halukas vasemmisto on maailmasta köyhyttää poistamaan. Omat no, sillä ei liene väliä.
- pettymys...
Ainoa oikea olisi ollut tulla kantamaan hallitusvastuu ja pitämään ne tärkeät lupaukset kansalle. Miksi takertui portugaliin, kysyn vaan? Kun suomessa on yllin kyllin työsarkaa tavallisten elämiseen liittyvissä asioissa ja ongelmissa. Haistan haluttomuutta Soinin taholta ja koko politiikkansa oli suurta huijausta kansaa kohtaan. Soinin pitäisi tietää että asioita muutetaan vain hallitusvastuussa, ei oppositiosta käsin. Vastuu ja lupausten pitäminen oli Soinille liikaa, hän luovutti ja käytti portugalia keppihevosena jotta pääsi juoksemaan pois...
- bibimbap
Minä haistan saman.
Ei iso puolue voi asettua jyrkälle kannalle missään asiassa.
Hallituksessa pitää tehdä yhteistyötä.Se tarkoittaa kompromisseja.
Jos meillä olisi vain yhden puolueen hallitus, voisi se puolue tehdä mitä haluaa.
Juuri siksi meillä ei sellaista ole, vaan demokratia edellyttää että pitää ottaa huomioon muidenkin tahto.
Maan hallitseminen on vastuun kantamista ja vastuun kantaminen edellyttää kompromisseja.
Sitä ei Soini puolueensa kanssa osaa? - kummaa touhua
bibimbap kirjoitti:
Minä haistan saman.
Ei iso puolue voi asettua jyrkälle kannalle missään asiassa.
Hallituksessa pitää tehdä yhteistyötä.Se tarkoittaa kompromisseja.
Jos meillä olisi vain yhden puolueen hallitus, voisi se puolue tehdä mitä haluaa.
Juuri siksi meillä ei sellaista ole, vaan demokratia edellyttää että pitää ottaa huomioon muidenkin tahto.
Maan hallitseminen on vastuun kantamista ja vastuun kantaminen edellyttää kompromisseja.
Sitä ei Soini puolueensa kanssa osaa?NYTKÖ ääni on toisessa kellossa, Soinia moitittiin takinkääntäjäksi paljon ennekuin edes tiedettiin hänen lopullista suhtautumista asiaa, NYT TAAS moititaan Soinia, EIKÖ mikään ole teille sopiva !!!!!! ????
Olette aika kummaa porukkaa !!!! MIKÄÄN ei passaa !!!!!
- vihaiset kansalaiset
Suomen päättäjät Lipponen ja muut sen jälkeiset hallitukset ovat tehneet TYHMIÄ sitoumuksia EU:n kanssa juuti suuret jäsenmaksut kun samaan aikaan suuremmat maat ei maksa yhtään mitään, kuinka tämä TYHMYYS on suomen kansan HYVÄKSYTTÄVÄ, EI pek....... le mitemkään!!!
Koko jäsemaksut on uudistettava kohtuuteen, suhteuttaan kansan asukaslukuun !!
Tyhhmyydet tehneet päättäjät ON saatava henkilökohtaisesti omaisuudellaan vastuuseen virheelisistä suomea vahingoittavaista sopimuksista ! - Vain Suomessa?
Vaaleissa lätty lätisten turpaan saanut ja nyt syöksykierteessä oleva puolue rusnaa hallitusta. Kuin Afrikassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213225
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1575481Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454880Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392818Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282012Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1161751Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3691671Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1111556Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371495