Kipu ja polte

Mieltäni masentaa hirveästi tämä vaiva, sillä en pysty sen vuoksi enää seksiäkään harrastamaan vaikka olen vasta 18 vuotias. Oireet alkoi joskus syksyllä vähitellen kun yhdynnässä tuntui pientä kipua emättimessä (siis tuolla sisällä "putkessa"). En silloin vielä välittänyt siitä kun se ei pahemmin vaivannut, vaan erityisesti joissain asennoissa, mutta lähetyssaarnaaja oli kivuton.

Talvella kun harrastin seksiä uudestaan, järkytyin kun sisääntyöntyminen tuotti järkyttävää kipua, jota kestin muutaman työnnön ajan, mutta sitten oli pakko lopettaa. Tuon jälkeen alapäästä jäi paperiin vähän verta ja alapää oli ihan arkana.

Nyt keväällä oireet on menneet jo niin pahoiksi että koko alapään ihoa, isompia ja pienempiä häpyhuulia kirvelee ja polttelee jos niihin koskee. Pelkkä sormettaminen on todella epämiellyttävän kivuliasta ja yhdynnästä ei voi edes haaveilla. Koko alapää tuntuu ikäänkuin tulehtuneelta. Kävin pari viikkoa sitten lääkärissä ja kaikki näytti ja tuntui gynekologisessa tutkimuksessa normaalilta ja klamydia, tippuri ja tulehdus testit oli kaikki puhtaita.

Onko kellään mitään epäilystä mitä tämä voisi olla? Olen kohta ihan oikeasti masentunut tämän takia (nytkin kyyneleet silmissä kirjoitan tätä), eikä lääkärikään ottanut minua todesta vaan tokaisi "tuollaiset yhdyntäkivut voivat mennä ohi ihan itsekseen, seuraillaan". Olen kuitenkin kärsinyt näistä jo puoli vuotta ja koko ajan on tuntunut menevän pahempaan suuntaan.. :(
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lisäksi valkovuoto on melko vähäistä ja se on todella omituista, hieman kellertävää ja kuivan oloista, joskus taas ihan läpinäkyvää ja tosi venyvää. Eli todella vaihtelevaa ja vähäistä. Alapää tuntuu usein kuivalta, mutta vaikka se ei olisi kuiva, oireet ei helpota. Pelkään että tämä on vulvodyniaa tai valkojäkälää tms jota ei voi hoitaa ja jään vuosiksi/loppuelämäkseni invalidiksi seksin osalta :(

Äänestä

Vielä lisäys, että syön e-pillereitä kolmatta vuotta. Ensin söin yasminelleja, mutta vaihdoin yasmineen kun luulin ongelmien johtuneen kuivuudesta. Näin ei kuitenkaan ole kun seksi tuntuu kauhealta kostuneenakin. Tosin epäilisin että limakalvot on jostain syystä huonossa kunnossa..

Toivottavasti edes joku vastaisi viestiini..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolissaan :( kirjoitti:

Mieltäni masentaa hirveästi tämä vaiva, sillä en pysty sen vuoksi enää seksiäkään harrastamaan vaikka olen vasta 18 vuotias. Oireet alkoi joskus syksyllä vähitellen kun yhdynnässä tuntui pientä kipua emättimessä (siis tuolla sisällä "putkessa"). En silloin vielä välittänyt siitä kun se ei pahemmin vaivannut, vaan erityisesti joissain asennoissa, mutta lähetyssaarnaaja oli kivuton.

Talvella kun harrastin seksiä uudestaan, järkytyin kun sisääntyöntyminen tuotti järkyttävää kipua, jota kestin muutaman työnnön ajan, mutta sitten oli pakko lopettaa. Tuon jälkeen alapäästä jäi paperiin vähän verta ja alapää oli ihan arkana.

Nyt keväällä oireet on menneet jo niin pahoiksi että koko alapään ihoa, isompia ja pienempiä häpyhuulia kirvelee ja polttelee jos niihin koskee. Pelkkä sormettaminen on todella epämiellyttävän kivuliasta ja yhdynnästä ei voi edes haaveilla. Koko alapää tuntuu ikäänkuin tulehtuneelta. Kävin pari viikkoa sitten lääkärissä ja kaikki näytti ja tuntui gynekologisessa tutkimuksessa normaalilta ja klamydia, tippuri ja tulehdus testit oli kaikki puhtaita.

Onko kellään mitään epäilystä mitä tämä voisi olla? Olen kohta ihan oikeasti masentunut tämän takia (nytkin kyyneleet silmissä kirjoitan tätä), eikä lääkärikään ottanut minua todesta vaan tokaisi "tuollaiset yhdyntäkivut voivat mennä ohi ihan itsekseen, seuraillaan". Olen kuitenkin kärsinyt näistä jo puoli vuotta ja koko ajan on tuntunut menevän pahempaan suuntaan.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu