Vuorohoitoa pk seudulla?

Hei.

Kokeillaan löytyisikö tätä kautta joku vurohoitoa tarvitseva.

Itselläni on siis 1 vuotias poika jolle tarvitsisimme välillä hoitopaikkaa yön yli ilta/yö töiden takia( Noin 1-2 krt/kuukausi.) vkonloppusin, yleensä yhdeksi yöksi,mutta satunnaisesti saattaisi olla kaksi yötä(pe-su)

Olenkin ajatellut,että mikäli löytyisi joku joka tarvitsee lapselleen/tai lapsilleen hoitopaikkaa välillä vkonloppuisin vaikkapa vaan,että saa hengähtää, niin olisin valmis vastavuoroisesti ottamaan yön yli hoitoon tai vonlopuksi jonkun lapsen tai lapset.

Ensimmäinen hoidon tarve olisi jo kesäkuun alussa,joten jos joku tällaista hoitojärjestelyä tarvitsisi/haluaisi, niin olisi mukava nyt jo alkaa tutustumaan, ja sopia asioista.

Olemme mukava perhe johon kuuluu äiti, isä(24 ja 25v) poikamme ja kolme kilttiä koiraamme. Asumme helsingissä, mutta meillä on auto käytössä joten vantaaalta tai espoosta tulee hoitopaikat myös kyseeseen.

Mikäli kiinnostuit, ota yheyttä niin tutustutaan ja mietitään lisää=)

[email protected]
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vuorohoitoa kirjoitti:

Hei.

Kokeillaan löytyisikö tätä kautta joku vurohoitoa tarvitseva.

Itselläni on siis 1 vuotias poika jolle tarvitsisimme välillä hoitopaikkaa yön yli ilta/yö töiden takia( Noin 1-2 krt/kuukausi.) vkonloppusin, yleensä yhdeksi yöksi,mutta satunnaisesti saattaisi olla kaksi yötä(pe-su)

Olenkin ajatellut,että mikäli löytyisi joku joka tarvitsee lapselleen/tai lapsilleen hoitopaikkaa välillä vkonloppuisin vaikkapa vaan,että saa hengähtää, niin olisin valmis vastavuoroisesti ottamaan yön yli hoitoon tai vonlopuksi jonkun lapsen tai lapset.

Ensimmäinen hoidon tarve olisi jo kesäkuun alussa,joten jos joku tällaista hoitojärjestelyä tarvitsisi/haluaisi, niin olisi mukava nyt jo alkaa tutustumaan, ja sopia asioista.

Olemme mukava perhe johon kuuluu äiti, isä(24 ja 25v) poikamme ja kolme kilttiä koiraamme. Asumme helsingissä, mutta meillä on auto käytössä joten vantaaalta tai espoosta tulee hoitopaikat myös kyseeseen.

Mikäli kiinnostuit, ota yheyttä niin tutustutaan ja mietitään lisää=)

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu