Mistähän te Windows-peelot oikein revitte aina tämän teorian, että Linux on jotenkin laiton Suomessa? Linux on nimittäin avoimen lähdekoodin käyttis, joka on Suomen lain mukaan täysin laillinen, maksuton ja avoin käyttis ihan jokaisen ladattavissa kaiken lisäksi. Lain edessä Linux ei ole laiton millään tavalla.
Se, että Linux saattaa joissakin distroissa rikkoa Microsoftin patentteja, ei tee Linuxista laitonta Suomessa. Microsoftin ohjelmistopatentit kun EIVÄT OLE lainvoimaisia täällä Suomessa. Eli Linux-väki saa rauhassa kopioida luvatta ja käyttää Microsoftin koodia eikä se ole rikos. Tätä on kai tapahtunut joissakin yksittäisissä videokodekeissa ja nekin on jo korvattu laillisilla kodekeilla ajat sitten.
Itse asiassa Microsoftin patenteilla ei ole lainvoimaa USA:ssakaan, koska Linux on sielläkin täysin laillinen. MS:n patentit on riitautettu muutenkin laajasti oikeudessa USA:ssa.
Suomen lain edessä Linux on täysin ja totaalisesti laillinen. Sen käyttäminen ja levittäminen on täysin laillista. Linuxille open source-ohjelmien lataaminen on täysin laillista.
Ketään ei ole tätä kirjoittaessani tuomittu Suomessa Linuxin käyttämisestä sen perusteella, että siinä on mukana varastettua koodia. Linuxin suomalaisia kehittäjiä ei ole tuomittu oikeudessa, eikä edes haastettu oikeuteen tekijänoikeusrikoksista.
Mikäli joku teistä Windows-pelleistä pystyy osoittamaan Linuxissa jotakin mikä rikkoisi nimenomaisesti Suomen lakia, niin olkaa hyvä ja esittäkää siitä kyseisen lain pykälän kanssa varustetut todisteet. Sen jälkeen mitataan poliisin esitutkinnassa onko kyseessä rikos vai ei.
Ilman todisteita tai Linuxista Suomessa käytyä oikeudenkäyntiä ette voi esittää faktana, että Linux on laiton.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Linux pettää aina.
Jaa. Mulla on käytössä Ubuntu ja Linux Mint. Sen lisäksi meillä on EasyPeasy Linux, eikä näistä jakeluista yksikään ole pettänyt. Itse asiassa koneeni on tässä ollut yhtäjaksoisesti käynnissä ilman minkäänlaista kaatumisesta johtuvaa reboottia kuukausitolkulla. Ainoa Ubuntun rebootti oli uuden version asennuksen yhteydessä tapahtunut pakollinen rebootti.
Millä lailla Linux pettää aina? En saa sitä edes kaatumaan normaalikäytössä.
Windows olisi ollut blue screen of death tilassa samassa ajassa jo ties kuinka monta kertaa, että se Windows pettää aina ja kaikkialla.
Räyhä taas vauhdissa.
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että laittoman linuxin leviämisen ehkäisemiseksi olisi otettava järeämmät toimet käyttöön. Ehkä uusi hallituksemme ottaa vakavasti tämän nuorisoa näivettävän, terrorismiinkin rinnastettavan kansallisen haitan eli linuxin liikakäytön. Olen jopa sitä mieltä että esimerkiksi USA:ssa hyväksi todetun ns. vesikidutuksen käyttöönotto pahimpien fanaatikkojen kuulustelussa auttaisi puristamaan tietoja niiltä jotka ovat syyllisiä Microsoftin tehtaitten vastaiseen toimintaan niin maalla, merellä kuin ilmassakin.
Miten se on laiton, jos Linuxia kerran jopa myydään esimerkikisi HP:n toimesta (WebOS) ja myös Google myy Linuxia (ChromeOS)? MIten se on laiton kun Linux on myynnissä kännyköihinkin? Miten se muka on laiton lain edessä Suomessa?
Linux ei ole terrorismia (paitsi Microsoftia vastaan) vaan on avointa sosialismia, jossa me nuoret emme maksa mistään mitään vaan lataamme ilmaiseksi täysin kaupallisen maalman ulkopuolella.
Mullakin on ilmainen Ubuntu ja sen KAIKKI lisäohjelmat TÄYSIN ILMAISEKSI ja täysin laillisesti. Maksan vain nettiliittymän kuukausimaksun.
Se on Windows joka tekee ihmisistä kaupallisuuden orjia, typeriä ja näivettää nuorisoa.
Windows-käyttäjien rankaisemiseen pitäisi ottaa kovemmat keinot käyttöön. Vaikkapa vanha kunnon ristiinnaulitseminen julkisella paikalla tai vaikkapa hyvinkin toimiva kivitys julkisesti. Saudi-Arabia rankaisee mm. edelleen sillä lailla tietyt rikokset. Kivitys on juuri sopiva varoitus kaikille Windowsin ystäville. Valitettavasti kyseinen tuomio ei ole vielä käytössä Suomessa. Ajatelkaa nyt. Rikollinen saa kivestä päähän ja kuolee maksimaalisen tuskallisen, hitaan kuoleman. Siinä on oikeuslaitoksessa munaa! Windows-käyttäjiä pitäisi rankaista nimenomaan Sharia-lain mukaisesti.
siitä tulikin mieleeni. Äänestän seuraavissa eduskuntavaaleissa islamilaista puoluetta. Ihan periaatteen vuoksi. Ehkä te Windows-idiootit vielä joskus saatte islamin lain edessä rangaistuksen kapitalismistanne. Haluan nähdä kun ensimmäinen Windows-peelo kivitetään hengiltä. Te Windows-käyttäjät ette ole ihmisiä ollenkaan. Olette aivotonta, ihmisarvonne täysin menettänyttä saastaa.
Bill Gates on keksinyt mm. kaksoisklikkauksen sekä internetin jo 70- luvulla ja nyt Linux härskisti hyödyntää näitä keksintöjä joihin se ei saa patenttia patentinhaku-toimistosta.
http://www.newscientist.com/article/dn5072-microsoft-gains-doubleclicking-patent.html
Näillä patenteillahan EI OLE lainvoimaisuutta täällä Suomessa. Voit tarkistaa sen asian ihan Finlexistä ja EU-lainsäädännöstä. Linux-väellä on siis oikeus kopioida nämä keksinnöt täysin vapaasti omaan käyttöönsä siitä mitään Microsoftille maksamatta. Apple haastanee Microsoftin tästä oikeuteen kuitenkin. Linuxin tekeminen on laillista ohjelmistopiratismia.