Mistähän te Windows-peelot oikein revitte aina tämän teorian, että Linux on jotenkin laiton Suomessa? Linux on nimittäin avoimen lähdekoodin käyttis, joka on Suomen lain mukaan täysin laillinen, maksuton ja avoin käyttis ihan jokaisen ladattavissa kaiken lisäksi. Lain edessä Linux ei ole laiton millään tavalla.
Se, että Linux saattaa joissakin distroissa rikkoa Microsoftin patentteja, EI tee Linuxista laitonta Suomessa. Microsoftin ohjelmistopatentit kun EIVÄT OLE lainvoimaisia täällä Suomessa. Eli Linux-väki saa rauhassa kopioida luvatta ja käyttää Microsoftin koodia eikä se ole rikos. Tätä on kai tapahtunut joissakin yksittäisissä videokodekeissa ja nekin on jo korvattu laillisilla kodekeilla ajat sitten.
Itse asiassa Microsoftin patenteilla ei ole lainvoimaa USA:ssakaan, koska Linux on sielläkin täysin laillinen. MS:n patentit on riitautettu muutenkin laajasti oikeudessa USA:ssa.
Suomen lain edessä Linux on täysin ja totaalisesti laillinen. Sen käyttäminen ja levittäminen on täysin laillista. Linuxille open source-ohjelmien lataaminen on täysin laillista.
Ketään ei ole tätä kirjoittaessani tuomittu Suomessa Linuxin käyttämisestä sen perusteella, että siinä on mukana varastettua koodia. Linuxin suomalaisia kehittäjiä ei ole tuomittu oikeudessa, eikä edes haastettu oikeuteen tekijänoikeusrikoksista.
Mikäli joku teistä Windows-pelleistä pystyy osoittamaan Linuxissa jotakin mikä rikkoisi nimenomaisesti Suomen lakia, niin olkaa hyvä ja esittäkää siitä kyseisen lain pykälän kanssa varustetut todisteet. Sen jälkeen mitataan poliisin esitutkinnassa onko kyseessä rikos vai ei.
Ilman todisteita tai Linuxista Suomessa käytyä oikeudenkäyntiä ette voi esittää faktana, että Linux on laiton.
tätä kirjoitettaessa Linux on laillinen Suomessa, kaikilta osin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ilmoitettu asiattomasta viestistä ylläpidolle.
Missä sinä näet asiattoman viestin? Näytä sellainen minullekin.
Laista tiedä, mutta tyhmyydestä sakotetaan.
linux on laittoman turha, nörttinäpertelyä
Joutavaa poskensoittoa.
Kuka täyspäinen epäilisi Linuxin jakeluja laittomiksi?
Vain vajaapäiset.
Valitettavasti tänäänkin joku väitti sodat-palstalla, että Linux on laiton. Näitä kyseisen valheen esittäjiä löytyy windows-peelojen joukosta aina jokunen. Yksikin on liikaa.
Yritin pyytää Linuxin laittomuudesta todisteita, enpä saanut yhtäkään todistetta Suomessa annetusta Linux-tuomiosta. Hankalaa varmaan esittää todisteita laillisen käyttiksen laittomuudesta.
Kirjoitan tätä tekstiä Linux mint-käyttäjänä tälläkin hetkellä. Jos joku kokee Linuxin laittomaksi, niin allekirjoittaneesta voi vapaasti tehdä ip-osoitteen perusteella rikosilmoituksen. Syyllistyn nimittäin rikokseen jos Linux ei ole laillinen. Menen oikeuteen mielelläni nauramaan tekijänoikeuslain lyttyyn.