terävä havainto

tein havainnon

Yksi terävä havainto käyttöjärjestelmäkeskusteluista: Windows-käyttäjät ja Linux-käyttäjät vihaavat toisiaan niin syvästi, että minkäänlainen keskustelu ei ole edes teoriassa mahdollista kahden toisilleen täysin vihamielisen leirin välillä.

Sensijaan keskustelu akselilla mac-käyttäjät ja Linux-käyttäjät on mahdollinen koska toisen osapuolen lähtökohta ei ole koettaa väittää, että toisen osapuolen käyttöjärjestelmä on laiton. Mac-leiri ei myöskään yritä lyödä Linux-leiriä Neuvostoliitolla päähän.

Keskustelu välillä Mac-käyttäjät ja Windows-käyttäjät ei ole mahdollinen, koska Windowsia kannattava osapuoli syyttää Mac-käyttäjiä laittomuuksista automaattisesti. Järkevälle keskustelulle ei ole lähtökohtaa.

Keskustelu välillä Linux-käyttäjät vs. Windows-käyttäjät on yhtä mahdollinen kuin turvallinen kylpy hiustenkuivaajan kanssa virta kytkettynä ja töpseli seinässä. Ei koskaan mahdollinen skenaario! Toinen vastaava toimiva vertaus on poliisi vs. kansalainen. Ainoa mahdollinen lopputulos on järkevän keskustelun sijasta joko kansalaisen häviö heti tai se, että kansalainen vetää poliisia puhuttelutilanteessa turpaan ja kärsii siitä oikeudessa. Tsapuolista järkevää keskustelua poliisin kanssa ei ole olemassakaan.

54

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pentti Nelonen

      "että minkäänlainen keskustelu ei ole edes teoriassa mahdollista kahden toisilleen täysin vihamielisen leirin välillä."

      Tämähän on sodat palsta, kaikki oman joukkeen puolesta on sallittua, tihutyöt
      manipulointi.. PUAH

      "Tsapuolista järkevää keskustelua poliisin kanssa ei ole olemassakaan. "

      On tietysti, jenkeissä poliisit on rentoja ja ihmisystävällisiä, tosi COOLin näköisiä uniformuineen, naispoliisit on jenkeissä todella upeita ja isorintaisia..

      Lähdenpä taas Miamin aurinkoon täältä kylllllmästä suomesta, BYE!

      HAH, kippia

      • sormi pystyssä

        Samalla lailla se poliisi siellä jenkeissäkin sakottaa ja jos koetat paeta poliisilta niin ne ampuvat sinut. Että se siitä jenkkiläisen poliisin tasavertaisuudesta. Poliisi on tasavertainen vasta sitten kun voit laillisesti kajauttaa poliisia rautakangella päähän tai potkia siltä hampaat kurkkuun kiitokseksi sakkolapusta.

        Eli tasapuolisuutta poliisin ja kansalaisen välillä ei ole olemassa yhtään missään. Kansalainen häviää poliisille aina, silloinkin kun poliisi on väärässä.
        Etenkin täällä Suomessa.

        Katson tilanteen tasapuoliseksi sitten kun voin jättää sakon maksamatta yhteiskunnalle kokonaan ja repiä sen sakon yhtä tasapuolisesti poliisin silmien edessä kuin poliisi sen sakon antoi alunperin. Jätän sen sakon muuten joka tapauksessa poikkeuksetta maksamatta, kiitos kysymästä.

        Mun politiikka näiden poliisien sikojen suhteen on sitä, että keskisormi nousee pystyyn tervehdykseksi poliisille aina kun sattuvat ajamaan jossain risteyksessä sopivasti vastaan.

        Kuten sanottua, kieltäydyn täysin asevelvollisuuden suorittamisesta Suomea kohtaan. Kieltäydyn myös osoittamasta pienimmässäkään määrin minkäänlaista inhimillisyyttä tai nöyryyttä viranomaista kohtaan. Viha on uskomaton voima jolla voi vastustaa mitä tahansa väärässä olevaa voimaa, kuten valtiota. Nostan normeille ja lainsäädännölle keskisormen pystyyn automaattisen armottomasti ja poikkeuksetta aina kun katson hyväksi niin tehdä. Tänään näytin keskisormea bussikuskille. Tämä yhteiskunta ei ansaitse mitään muuta kuin keskisormen osakseen kansalaiselta. Mikä vitun kansalainen minä olen? Kukaan ei ole vaivautunut kysymään haluanko olla suomen kansalainen. Kiitos, en halua.

    • Linux=RIITAA!

      Lisäksi linuxkäyttäjät riitelevät keskenään, Ubuntu ja Debian käyttäjät nokittelevat toisiaan sitten harvinaisia distroja käyttävät "linuxpoliisit" joille Debian ja Ubuntu ovat liian mainstreamia.... niin ja sitten vielä Gnome vs. KDE riidat.

      Linuxporukka on aggressiivista ja toraista keskenään ja varsinkin "ulkopuolisia" kohtaan.

      • atk-lm

        Eri Linuxjärjestelmillä on eri käyttötarkoitukset tai ainakin pääpainot. On järkevää väitellä ainoastaan sellaisten jakeluiden välillä, joilla ne on kutakuinkin samat.

        Olen käyttänyt itse sekä Gnomea että KDE:tä paljon, enkä pysty julistamaan kumpaakaan paremmaksi. Ne ovat liian erilaisia. Tavallaan tunnen lukkarinrakkautta KDE:tä ja sen monipuolisuutta kohtaan, mutta Gnomea nykyisin pääasiassa käytän. Lisäksi toimivuus niillä vaihtelee jakeluista riippuen, (k)Ubuntussa KDE ei ole toiminut ihan yhtä saumattomasti kuin vaikkapa susessa.

      • aggressio=hyvä asia

        Aggressiolle on olemassa täysin luonnollinen, myös ihmisen evoluutioon liittyvä syy: mikä tahansa älyllisesti suht kehittynyt nisäkäs on aggressiivinen tuntiessaan olonsa uhatuksi tai ollessaan nurkkaan ajettuna. Aggressio antaa mahdollisuuden lyödä pahastikin ylivoimainen uhkaaja ja selvitä tilanteesta voittajana. Aggressiossa ei siis ilmiönä ole oikeasti mitään pahaa.

        Käy se hirvikin kimppuun jos sillä on vasa lähellä. Samoin karhu puolustautuu jos sillä on pentuja lähistöllä. Ei se karhu sitä pahuuttaan tee, vaan luonnollisen reaktion myötä.

        Siksipä myös ihmisten välinen aggressio tulisi hyväksyä ja ymmärtää luonnollisena reaktiona. Ihminen joka lyö toista nyrkillä vastaukseksi uhkaan sanoo melko selkeästi ÄLÄ KOSKE MINUUN JA HÄIVY! Sitä vihjettä on tyypillisesti parempi totella tai turpaan tulee. Myös pelkkä nyrkkien esiin nosto on jo sinänsä selvä vihje, että ole hyvä ja häivy.

        Ihmisen ja apinan reaktio on melko samanlainen. Gorillakin antaa selvän vinkin, että nyt kannattaa korjata perseensä muualle ennen kuin gorilla käy päälle.

        Linux-väen syy aggressioon on Windows-porukan jatkuva hyökkäys ja lailla uhkailu. Omakohtaisesti sanon nyt yhden kerran ja suoraan: en piittaa Suomen laista. Tulen käyttämään Linuxia vaikka se julistettaisiin laittomaksi. Eli lailla uhkailu ei meikeläiseen tehoa. Enkä edes kanna vastuutani oikeudessa vaan tulen valehtelemaan oikeudelle ihan järjestelmällisesti huolimatta siitä, että minulla on olevinaan joku velvollisuus pysyä totuudessa oikeuden edessä. Enpä suostu. Olen tässä kohtaa omaksi edukseni täysin vastuuton oikeuden edessä. En ota tekemisistäni minkäänlaista vastuuta.

        Mikään laki ei saa minua ostamaan laillista Windows-lisenssiä. Ei mikään. Rikon vaikka kaikkia lakeja pitääkseni kiinni ilmaisesta. En suostu maksamaan. Niinpä taistelen jatkossakin tätä yhteiskuntaa vastaan ja valehtelen oikeudessa sekä poliisille. Ette te edes ansaitse rehellistä panostani tämän yhteiskunnan eteen.

        Tietäkää kaikki tämä: minä tulen muuttamaan tästä maasta pois ja lopetan jopa veronmaksun tähän maahan. Jos ja kun sota Venäjää vastaan tulee, minä taistelen vapaaehtoisesti Suomea vastaan Venäjän armeijassa. Syy tähän on puhtaasti viha Suomea kohtaan.

        Oliko jotakin kysyttävää?

      • atk-lm
        aggressio=hyvä asia kirjoitti:

        "Enkä edes kanna vastuutani oikeudessa vaan tulen valehtelemaan oikeudelle ihan järjestelmällisesti huolimatta siitä, että minulla on olevinaan joku velvollisuus pysyä totuudessa oikeuden edessä"

        Jos olet syytettynä oikeudessa, sinulla ei ole velvollisuutta puhua totta, saat valehdella niin paljon kuin lystäät. Todistajana asia on eri.

      • tuo on totta
        atk-lm kirjoitti:

        Tuo on muuten totta. Syytetyn asemassa ei tosiaan ole pakko pysyä totuudessa oikeuden edessä. Osin siksi, että se on oikeudelle ihan sama puhutko totta vai et. Lopputulokseen se ei vaikuta, koska syyttäjän version mukaan tuomitaan.

      • atk-lm
        tuo on totta kirjoitti:

        Minä olen saanut kaksi kertaa sakon poliisilta ja kerran pysäköintivirhemaksun lappuliisalta. Kaikista olen välittanut ja valitukseni on mennyt läpi. Pysäköintisakko tosin siksi, että eivät käsitelleet valitustani tarpeeksi nopeasti ja ehti vanhentua.

        Mutta olisin minä mennyt siitä hallinto-oikeuteen asti ja muista sakoistani käräjille, siellä onkin lautamiehinä hyviä tuttujani, lähestulkoon harmillista että sakkoni kumottiin jo ennen oikeuskäsittelyä.

      • Älykääpiöille moi

        Ei kaikilla, mutta suurella osalla linux käyttäjistä on aivovaurio ?
        Kyllä linux toimii "mummon ja papan" netti selailussa ja e-mailin välittäjänä, sekä harrastus ajankuluna hyvä, sillä jatkuvasti riittää jotakin trimmaamista ja ytimen tökkimistä, mutta kyllä se Mac ja Windows on käyttiksiä, millä tehdään hommat ja varsinkin Window on melkein kaikissa tuottavassa toiminnassa käytetty käyttöjärjestelmä, jota ei voi sanoa linux rypistyksestä !

        Joslinux olisi niin hyvä, miksi linux rynttäystä mainostetaan, niin käyttäjänumerot olisivat toista, mitä se on nyt ja viimeiset kymmenen vuotta ! Siis-0.96%. ?

      • exergy
        Älykääpiöille moi kirjoitti:

        Sepä se kun linuxia ei mainosteta.

      • M-Kar

        Ubuntu ja Debian ovat täysin eri käyttöjärjestelmiä. Aivan kuten Debian ja Mac OS X. Ei Linux ole mikään "yhdistävä tekijä" koska kaikki käyttävät Linuxia käyttöjärjestelmästä riippumatta.

      • Älykääpiöille moi
        exergy kirjoitti:

        Sepä se kun linuxia ei mainosteta.

        Ja miksi ei ? Jos se todella olisi niin SUURI ja MAHTAVA rypistys, niin ei se peräkammarin koodaajilta tee hypähdystä valta käytikseksi ?

      • M-Kar
        Älykääpiöille moi kirjoitti:

        Ei kaikilla, mutta suurella osalla linux käyttäjistä on aivovaurio ?
        Kyllä linux toimii "mummon ja papan" netti selailussa ja e-mailin välittäjänä, sekä harrastus ajankuluna hyvä, sillä jatkuvasti riittää jotakin trimmaamista ja ytimen tökkimistä, mutta kyllä se Mac ja Windows on käyttiksiä, millä tehdään hommat ja varsinkin Window on melkein kaikissa tuottavassa toiminnassa käytetty käyttöjärjestelmä, jota ei voi sanoa linux rypistyksestä !

        Joslinux olisi niin hyvä, miksi linux rynttäystä mainostetaan, niin käyttäjänumerot olisivat toista, mitä se on nyt ja viimeiset kymmenen vuotta ! Siis-0.96%. ?

        Windowsilla pitää käännellä kerneliä niin aika ei riitä mihinkään tuottavaan. Linuxin osuus on 100% joten se on huipulla, maailman suosituin tietokoneohjelma kun on.

      • jaahas...
        Älykääpiöille moi kirjoitti:

        Ei kaikilla, mutta suurella osalla linux käyttäjistä on aivovaurio ?
        Kyllä linux toimii "mummon ja papan" netti selailussa ja e-mailin välittäjänä, sekä harrastus ajankuluna hyvä, sillä jatkuvasti riittää jotakin trimmaamista ja ytimen tökkimistä, mutta kyllä se Mac ja Windows on käyttiksiä, millä tehdään hommat ja varsinkin Window on melkein kaikissa tuottavassa toiminnassa käytetty käyttöjärjestelmä, jota ei voi sanoa linux rypistyksestä !

        Joslinux olisi niin hyvä, miksi linux rynttäystä mainostetaan, niin käyttäjänumerot olisivat toista, mitä se on nyt ja viimeiset kymmenen vuotta ! Siis-0.96%. ?

        Melko mielenkiintoista, että käytän Ubuntua ihan jokapäiväisessä elämässäni, mukaanlukien se tuottava työ. Se on kumma jos Linux ei kelpaa siihen hommien tekoon, kun se kelpaa vallan mainiosti siihen. Windowsia en nähdäkseni tarvitse yhtään mihinkään. Mac menettelisi varmasti hyvin, mutta Windowsia en ottaisi koneeseeni edes ilmaiseksi. Käytän tosiaan Ubuntua nimenomaan myös siinä tuottavassa toiminnassa, siis työssä aidossa työkäytössä. Jpo on helvetin kumma käyttis tämä LInux jos ei siihen kelpaa.

        Mulla on koneessa sekä Ubuntu 11.04, että vastaava versio Linux Mintistä. Kumpikin kelpaa jokapäiväiseen käyttöön oikein hyvin.

        Jos joskus ostan kaupallisen käyttiksen syystä tai toisesta, niin valinta tapahtuu Mac OsX:n ja WebOS:n välillä.

      • exergy
        Älykääpiöille moi kirjoitti:

        Ja miksi ei ? Jos se todella olisi niin SUURI ja MAHTAVA rypistys, niin ei se peräkammarin koodaajilta tee hypähdystä valta käytikseksi ?

        Siinäpä onkin sinulle miettimistä ;)

      • M-Kar
        Älykääpiöille moi kirjoitti:

        Ja miksi ei ? Jos se todella olisi niin SUURI ja MAHTAVA rypistys, niin ei se peräkammarin koodaajilta tee hypähdystä valta käytikseksi ?

        Linux ei ole käyttöjärjestelmä. Siksi sitä ei mainosteta. Sitähän ohjelmoi huippuohjelmoijat Intelillä, Googlella, Red Hatilla yms. firmoissa näiden intressejä varten. Onhan se jo kirkkaasti maailman suosituin ohjelmisto ja pyörittää maailmaa.

      • exergy
        M-Kar kirjoitti:

        No olisit antanut Hiskin miettiä.. tai niin, onhan sillä ollut monta mahdollisuutta mutta risasta päästä ei taida enää sillä iällä tervettä tulla.

    • exergy

      "Windows-käyttäjät ja Linux-käyttäjät vihaavat toisiaan niin syvästi, että minkäänlainen keskustelu ei ole edes teoriassa mahdollista"

      Ei voi yleistää, enhän minä vihaa omia vanhempianikaan vaikka he käyttävät windowsia, tosin äitimuorin eduksi sanottakoon että hän tykkäsi myös ubuntusta jonka asensin heidän vanhaan koneeseensa vuosia sitten.

      Eli asia pitää muotoilla niin että linuxkäyttäjät vihaavat TYHMIÄ windowskäyttäjiä ja TYHMÄT windowskäyttäjät vihaavat linuxkäyttäjiä.

      "kuin turvallinen kylpy hiustenkuivaajan kanssa virta kytkettynä ja töpseli seinässä. Ei koskaan mahdollinen skenaario!"

      Sitä varten on vikavirtasuoja, ainakin fiksun ihmisen talossa ;)

      • öö.. kysymys

        Estääkö vikavirtasuoja sähkövahingon siinäkin tapauksessa, että sähkölaite pääsee kastumaan suihkun tai kylvyn aikana?

      • blaah
        öö.. kysymys kirjoitti:

        Estääkö vikavirtasuoja sähkövahingon siinäkin tapauksessa, että sähkölaite pääsee kastumaan suihkun tai kylvyn aikana?

        Juuri sellaisissa tapauksissa se auttaa. Jos vaihejohtimen ja 0-johtimen (käyttömaa) virtojen erotus nousee liian suureksi, se katkaisee virran. Tosin vikavirtasuoja voi esimerkiksi jäädä jumiin, eli siihenkään ei kannata sokeasti luottaa.

      • exergy
        blaah kirjoitti:

        Ei kannata sokeasti luottaa mutta kun ostaa sen ihan oikeasta sähköliikkeestä eikä mistään Lidlistä tai kirppikseltä niin se katkaisee sähkövirran syötön viimeistään 30mA:n virralla josta ylimenevä sähkövirta alkaakin olemaan ihmiselle vaarallinen kestosta ja sinikäyrästä riippuen. Vikavirtasuojan maksimi laukaisuaika on 400ms henkilösuojauksessa eli alle puolessa sekunnissa se pudottaa sähkösyötön pois.

        Melkein yhtä hyvä hengenpelastaja kuin palovaroitin joita minunkin mökissäni on 8 kpl strategisesti sijoitettuna. Nykyään muuten jo sähköturvallisuuslaki vaatii vikavirtasuojauksen kosteisiin- tai ulkotiloihin kuten myös keittiössä tiskipöydän ympäristöön jne. en muista tarkalleen lausetta mutta siis uusiin ja korjausasennuksiin. Järkevää kuitenkin on suojata kaikki johdot. Yhden vikavirtasuojan taakse voi pistää useampiakin johdonsuoja-automaatteja (sulakeita) kunhan mitoittaa ja loogisesti järjestelee suojauksen oikein.

      • sd dsds

        nykyisin taitaa vaatia jo makuuhuoneisiinkin. muutos on tullut vasta (jos on tullut) pari vuotta sitten kuulin tällaista.

    • En minä vihaa itseäni. Toivoisin vaan sovellusvalmistajien tulevan järkiinsä ja tekevän kaikkeen Linux-version ensimmäiseksi. Sehän on pitkälti standardikamaa ja siitä voi portata Windows-versiot suhteellisen helposti, jos on pakko.

    • M-Kar

      Vihaan vain paskanpuhujia.

      • Apulannoittaja

        Mene sitten peilin eteen ja ala VIHAAMAAN PASKAN PUHUJAA ...... Niin helppoa se on, kun sen osaa ?

      • exergy
        Apulannoittaja kirjoitti:

        Mene sitten peilin eteen ja ala VIHAAMAAN PASKAN PUHUJAA ...... Niin helppoa se on, kun sen osaa ?

        Ei sieltä peilistä Hiskiä kuitenkaan näy joten turha rähjätä syyttömälle peilille.

      • El Mondo
        exergy kirjoitti:

        Ei sieltä peilistä Hiskiä kuitenkaan näy joten turha rähjätä syyttömälle peilille.

        Kappas vaan !
        Lover boy on viisastelemassa jälleen ?

      • exergy
        El Mondo kirjoitti:

        Kappas vaan !
        Lover boy on viisastelemassa jälleen ?

        Muuten oikein mutta en viisastele kuten huomaat, sanoin taaskin vain totuuden joka osui ohimoosi välittömästi.

      • exergy
        exergy kirjoitti:

        Muuten oikein mutta en viisastele kuten huomaat, sanoin taaskin vain totuuden joka osui ohimoosi välittömästi.

        Jos haluat tarkempia yksityiskohtia niin odottelen että postista tulee emännälle maksamani punaiset stay-up sukat, piristävä väri vaihteeksi iltojen rientoihin.

        Entä itse, onko punainen kämmenesi edelleen voimissaan vai alkaako vanhuuden heikkous jo voittaa?

        Niinpä näytti osuvan exergyn ohimoon !

        "Se koira älähtää, mihin kalikka kolahtaa" , joten ...... ?

      • sikamainen

        Olisit samalla tilannut sikanaamarin itsellesi !

      • exergy
        sikamainen kirjoitti:

        Olisit samalla tilannut sikanaamarin itsellesi !

        Semmonen sikanassu päässä on vaikea nauttia tilanteesta. Ei mitään kuminahkajuttuja tai muuta outoa mutta pitsi ja nailon on lähellä sydäntä kuten useimmilla suomalaisilla miehillä, älkää yrittäkö vängätä pellet. Kuten ehkä muistanette niin olin 10 vuotta armeijan hommissa ja tiedän kyllä aika tasan tarkasti mitä suomalainen mies haluaa ja haaveilee. Joillekin se jää ikuiseksi haaveeksi, toiset sen sijaan muuttavat unelmansa todeksi kuten minä.

        Kateellisten on turha haihatella, toimikaa tai hävitkää (lose out!). Microsoft ei teidän tilaanne kohenna millään tavalla, päinvastoin huonontaa opettamalla kaavamaisuutta ja mielikuvituksettomuutta.

      • exergy
        El Mondo kirjoitti:

        Niinpä näytti osuvan exergyn ohimoon !

        "Se koira älähtää, mihin kalikka kolahtaa" , joten ...... ?

        Kiva että osaat yhtä paljon kuin papukaija, terveen papukaijan merkki.

      • exergy
        exergy kirjoitti:

        Kiva että osaat yhtä paljon kuin papukaija, terveen papukaijan merkki.

        Hiskillekin ihan tiedoksi että terveelliseen, nautinnolliseen ja monipuoliseen seksiin ei tarvitse ostaa MS-lisenssiä. Ihminen osaa sen luonnostaan kun osaa asennoitua oikein. Seksi voi olla jopa ilmainen lounas tai aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala tai yöpala tai mikä tahansa variaatio milloin vain.

        Microsoft-yberfaneilla on kai todella vaikeaa suhtautua mihinkään normaaliin järkevästi. Kaikki pitäisi kai olla onnetonta ja maksullista ilman variaatioita?

      • papukaijaexergy
        exergy kirjoitti:

        Kiva että osaat yhtä paljon kuin papukaija, terveen papukaijan merkki.

        Sinunhan se pitäisi tietää, kun papukaija on opettanut sinutkin matkimaan ?

      • e x e r g y
        exergy kirjoitti:

        Hiskillekin ihan tiedoksi että terveelliseen, nautinnolliseen ja monipuoliseen seksiin ei tarvitse ostaa MS-lisenssiä. Ihminen osaa sen luonnostaan kun osaa asennoitua oikein. Seksi voi olla jopa ilmainen lounas tai aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala tai yöpala tai mikä tahansa variaatio milloin vain.

        Microsoft-yberfaneilla on kai todella vaikeaa suhtautua mihinkään normaaliin järkevästi. Kaikki pitäisi kai olla onnetonta ja maksullista ilman variaatioita?

        " normaaliin " , korjaus ........... epänormaaliin ?

      • Exgörtille
        exergy kirjoitti:

        Jos haluat tarkempia yksityiskohtia niin odottelen että postista tulee emännälle maksamani punaiset stay-up sukat, piristävä väri vaihteeksi iltojen rientoihin.

        Entä itse, onko punainen kämmenesi edelleen voimissaan vai alkaako vanhuuden heikkous jo voittaa?

        "Lätäkön" tällä puolella on sanonta, että "Mitä tapahtuu Las Vegasissa, pysyy Las Vegasissa" ja sama pitäisi olla myös sinun sexsileikkien sivustolle tuomisella ? Siis pidä ne tuhrauksesi omana tietonasi, äläkä levitä niitä julkisille netti sivuistoille ?

      • exergy
        papukaijaexergy kirjoitti:

        Sinunhan se pitäisi tietää, kun papukaija on opettanut sinutkin matkimaan ?

        Voivoi että sinulla on taas hankalaa kun aletaan puhumaan normaalin parisuhteen perustavaa laatua olevista asioista. Rääväsuinen itkemisesi todistaa ainoastaan omaa epäonnistumistasi elämässä noin ylipäänsä.

        Kunnioittaisin sinua miehenä paljon enemmän jos kykenisit tunnustamaan asian ja sovittaisiin ettei tähän kipeään kohtaan palata mutta ei, sinussa ei ole miestä edes myöntämään omaa epäonnistumistasi saati sopimaan että vältetään ylilyöntejä. No, ei sitten, kyllä se minulle sopii, vingutetaan sinun fyysisen ja henkisen elämäsi haavojen tulehtuneita reunoja kuten kanteletta konsanaan. Minulle asialla ei ole mitään väliä, pyynnöstäsi voimme jatkaa samaan malliin.

        "Minulle asialla ei ole mitään väliä"

        No on sen verran että rehtinä miehenä jopa säälin sinua kun ei ole sydämessäni paha tahto eikä tarkoitus ;( Loukkaaminen ei tunnu hyvältä mutta itse olet valinnut kaksintaisteluun mörssärit joten sytytän seuraavan ruutisoihtuni.

      • exergy
        Exgörtille kirjoitti:

        "Lätäkön" tällä puolella on sanonta, että "Mitä tapahtuu Las Vegasissa, pysyy Las Vegasissa" ja sama pitäisi olla myös sinun sexsileikkien sivustolle tuomisella ? Siis pidä ne tuhrauksesi omana tietonasi, äläkä levitä niitä julkisille netti sivuistoille ?

        En tietenkään pidä kun huomaan että paskaajauhavalle impotentille ottaa koville aiheesta puhuminen. Ihan yhtä hyvin voit itse pitää luokattomat paskapuheesi siellä anuksen kiristäjälihaksesi takana tai jos et voi niin ei kannata valitttaa.

        Lätäkön tällä puolella on sanonta "mies se tulee räkänokastakin mutta ei paskanjauhajasta". Minä satun olemaan lätäkön tällä puolen enkä kunnioita typerien jenkki-lasvegas-pelaajien sanontoja senttiäkään. Häviä rahasi ja onnesi sinne lasvekasiin, ääliö!

      • exgörtille memo
        exergy kirjoitti:

        "Minulle asialla ei ole mitään väliä"

        No on sen verran että rehtinä miehenä jopa säälin sinua kun ei ole sydämessäni paha tahto eikä tarkoitus ;( Loukkaaminen ei tunnu hyvältä mutta itse olet valinnut kaksintaisteluun mörssärit joten sytytän seuraavan ruutisoihtuni.

        Kerjäätkö todella porttikieltoa näille sivuille ? Se kyllä järjestyy, ellet opi ihmisten tavoille ja pidät ne makuuhuoneesi tapahtumat omana tietonasi ?

        Tuliko ohje perille ??????

        Se ankarin loukkaus ja henkisiin haavoihin suolan hierominen näyttäisi tapahtuvan silloin, kun kerrot pikku pelehtimisestä emäntäsi kanssa. Juuri silloin näyttäisi Hiskillä manifestoituvan kaikki kompleksit. Ja alkaa spermaruisku- ja lover boy -ilmaisut ja kova yleinen protestointi.

        Siitä taitaa olla vierähtänyt tovi, kun hän itse on päässyt kurkistamaan hameen alle, 50-luvun sananlaskut eivät ehkä ole parhaimpia iskureploja. ;D

      • exergy
        exgörtille memo kirjoitti:

        Kerjäätkö todella porttikieltoa näille sivuille ? Se kyllä järjestyy, ellet opi ihmisten tavoille ja pidät ne makuuhuoneesi tapahtumat omana tietonasi ?

        Tuliko ohje perille ??????

        Tämäkö nyt oli viimeinen tikkisi? Jos minä katoan näiltä sivuilta jossa olen kohta 10 vuotta ollut niin joutuuko nuo muut linuxistit sitten etsimään pikkupippelistä turhaketta ylläpidosta joka nimimerkkini poisti?

        Vapaaehtoisesti en katoa enkä aio tukkia suutani joten vain ylläpito voit minut poistaa täältä. Seuraan mielenkiinnolla mitä tapahtuu ja tulen tarvittaessa takaisin, sitä et voi estää ääliö, etkö tajua?

        Ihan vain periaatteesta noin suureen typeryyteen täytyy sanoa että haista vapaasti paska, vaikka open sourcena niin voit muokata siitä paremman hajuisen.

        Vittu mikä pöljä täytyykin tuommosen olla!

        No, potkihan minut nyt ulos täältä jos kykenet ;D

      • exergy
        atk-lm kirjoitti:

        Se ankarin loukkaus ja henkisiin haavoihin suolan hierominen näyttäisi tapahtuvan silloin, kun kerrot pikku pelehtimisestä emäntäsi kanssa. Juuri silloin näyttäisi Hiskillä manifestoituvan kaikki kompleksit. Ja alkaa spermaruisku- ja lover boy -ilmaisut ja kova yleinen protestointi.

        Siitä taitaa olla vierähtänyt tovi, kun hän itse on päässyt kurkistamaan hameen alle, 50-luvun sananlaskut eivät ehkä ole parhaimpia iskureploja. ;D

        Näinhän se on, olen jopa yrittänyt vähän tarjota joskus sovintoakin mutta ei kelpaa joten jatkan valitsemallani linjalla ;)

      • Kaapissaeläjä
        atk-lm kirjoitti:

        Se ankarin loukkaus ja henkisiin haavoihin suolan hierominen näyttäisi tapahtuvan silloin, kun kerrot pikku pelehtimisestä emäntäsi kanssa. Juuri silloin näyttäisi Hiskillä manifestoituvan kaikki kompleksit. Ja alkaa spermaruisku- ja lover boy -ilmaisut ja kova yleinen protestointi.

        Siitä taitaa olla vierähtänyt tovi, kun hän itse on päässyt kurkistamaan hameen alle, 50-luvun sananlaskut eivät ehkä ole parhaimpia iskureploja. ;D

        Ja AC-DC poikakin tuli antamaan "kättä" exergylle ? Ei se armeijan rääkki pärjää ominvoimin ?

        Että myös, ei tämä sivu ole X-pornoa varten, sillä täällä käy myös alaikäiset, joten ellei se lopu, niin se lopetetaan OK?

      • atk-lm
        Kaapissaeläjä kirjoitti:

        Ja AC-DC poikakin tuli antamaan "kättä" exergylle ? Ei se armeijan rääkki pärjää ominvoimin ?

        Että myös, ei tämä sivu ole X-pornoa varten, sillä täällä käy myös alaikäiset, joten ellei se lopu, niin se lopetetaan OK?

        Ymmärsinkähän nyt oikein, että ystävämme hiski alkaa tässä uhkailemaan, että aikoo painaa "ilmoita asiaton viesti" -nappulaa? Ja tässä nyt pitäisi tutista ja vapista kauhusta? :D

        Oi armoa, Hiski, älä! Älä klikkaa hiirellä sitä namiskaa, teen ihan mitä tahdot! :D :D LOL!

      • älylataamolle
        exergy kirjoitti:

        Tämäkö nyt oli viimeinen tikkisi? Jos minä katoan näiltä sivuilta jossa olen kohta 10 vuotta ollut niin joutuuko nuo muut linuxistit sitten etsimään pikkupippelistä turhaketta ylläpidosta joka nimimerkkini poisti?

        Vapaaehtoisesti en katoa enkä aio tukkia suutani joten vain ylläpito voit minut poistaa täältä. Seuraan mielenkiinnolla mitä tapahtuu ja tulen tarvittaessa takaisin, sitä et voi estää ääliö, etkö tajua?

        Ihan vain periaatteesta noin suureen typeryyteen täytyy sanoa että haista vapaasti paska, vaikka open sourcena niin voit muokata siitä paremman hajuisen.

        Vittu mikä pöljä täytyykin tuommosen olla!

        No, potkihan minut nyt ulos täältä jos kykenet ;D

        Jatka vaan möhlimistäsi, niin ehkä tulee yllätys ja noutaja saapuu mustalla-Maijalla ja haavin kanssa hakemaan sinut "lepokotiin" ?

      • exergy
        atk-lm kirjoitti:

        Ymmärsinkähän nyt oikein, että ystävämme hiski alkaa tässä uhkailemaan, että aikoo painaa "ilmoita asiaton viesti" -nappulaa? Ja tässä nyt pitäisi tutista ja vapista kauhusta? :D

        Oi armoa, Hiski, älä! Älä klikkaa hiirellä sitä namiskaa, teen ihan mitä tahdot! :D :D LOL!

        Enemmän harmittaa että mulla on vatsalihakset totaalisen hapoilla. Vetäisin sitten pienen lenkin, nostelin aloittaakseni kevyen käsipunttisarjan JA vatsalihaslaudalla pari sarjaa kevyesti mutta nyt on sixpäkki (piiloitettu pulleaan) niin hapoilla että joutuu tekemään töitä että pysyy ryhti suorana, sen verran pukkaa kipua palleasta ja vetää etukumaraan ;)

        Kyllä se tästä, huomaa vaan että kun ei ole mitään tehnyt aikoihin niin lihakset menee hapoille välittömästi, pakko jatkaa tästä eteenpäin. Ruokavaliotani muutin hieman emäksisemmäksi (raakasalaatteja oliiviöljy kastikkeena, enemmän vaaleaa lihaa, vähennä kahvia (etenkin) sokeria) mutta ei näköjään riittänyt kun happoa pukkaa tolkuttomasti. Eli huonolaatuista elämää sen suhteen on tullut vietettyä, syönyt liikaa hapottavaa ryönää.

        Lauantaina jatkuu totutteleminen, otan oikein jotain 3x sarjoja käsipainoilla, ojentaja, hauis, soutua, jotain rintaliikettä, tommosta yleisjuttua ettei mitään vastalihaspäiviä vielä että pääsee taas vähän juoneen mukaan. Sitten kun saa vähän kuntoa niin voi eri päiviksi miettiä vastakkaisia lihasohjelmia, siihen menee kyllä ehkä parikolme viikkoa äkkiä että pääsee sinne asti, kevyillä painoilla että tottuu joka paikasta. Tai siis oman tuntemuksen mukaan, vanha gubbe joutuu totuttelemaan ehkä vähän pidempään ettei hajoa kokonaan.

        Pistän kyllä sekaan aerobista eli juoksulenkkiä, rullaluistelua yms. sekä perinteistä etunojapunerrusta ja leuanvetoa jne. koska nyt heti ei ole tarkoituksena energian käyttäminen lihaksien maksimaaliseen kasvattamiseen vaan kropan totuttaminen ja sitkeyttäminen rasitukseen. Protskutäydennyksiä ja maximielämää voi harkita sitten kun saa taas jokaisen lihaksen tottumaan työhön, jalkatreeniä ei oikein voi himassa tehdä, täytyy löytää jostain läheltä joku prässi missä pukkailee jalkoja.

        Mutta kiitän ideasta ja kannustuksesta, jotenkin hauskasesti alkoi taas vuosien kuluttua tekemään mieli tehdä jotain tällaista ;) Olen aika intsinä ollut tässä lähipäivinä ;D

        Tyytyväinen asiakas on sydämen asiani. :)

        Vatsalihaspäiviä en ole koskaan pitänyt, nykyisin vedän jokaisen treenin aluksi ja lopuksi kevyen vatsalihastreenin. Jos niitä haluaisi kunnolla treenata, niin pitäisi tehdä todella rankasti, 25 kg levypaino lisävastuksena, ylä- ala- ja sivuliikkeet erikseen. Ja ne pysyvät esillä vain niin kauan kuin jaksat niitä hinkata.

        Suosittelen kyllä proteiinien syömistä, ettei tule vahinkoa lihaksistolle. Ja alkuun voi tulla paljon sellaisia treenipäiviä, ettei oikein suju tai luista tai huvita. Silloin pitää muistaa, että ei muutama huono treenipäivä haittaa, vaikkei paljoa saisi aikaiseksi, pääasia että jaksaa yrittää koko ajan säännöllisesti, ottaa vaikka kevyemmin silloin kun ei tunnu sujuvan. :)

        Ja pitää vielä lisätä, että kaikkia lihasryhmiä pitää treenata tasaisesti yhtä paljon, muussa tapauksessa voi alkaa näyttämään toispuoleiselta.

        Isotkin hauikset voi näyttää vaatimattomilta, jos treenaa enemmän rintalihaksia. Itselleni on aina käynyt vähän niin, siitä syystä että minulla on paha tapa treenata penkissä leveällä otteella ja hauksien kanssa ottaa liian rennosti.

        Alla on pari vuotta vanha kuva minusta (EI esiinny paljasta pintaa, ei tarvitse Hiskin pelätä, naamakin blurrattu), jossa toispuoleisuuden näkee minussa helposti. Epätasaisesti treenatut lihasryhmät ei ole hyvä ulkonäön kannalta, varsinkaan noin huonosti valkaistun tukan kanssa. ;D Nyt olen saanut vähän tasapainoitettua ruhoa.

        http://i54.tinypic.com/2q1w752.jpg

      • exergy
        atk-lm kirjoitti:

        Tyytyväinen asiakas on sydämen asiani. :)

        Vatsalihaspäiviä en ole koskaan pitänyt, nykyisin vedän jokaisen treenin aluksi ja lopuksi kevyen vatsalihastreenin. Jos niitä haluaisi kunnolla treenata, niin pitäisi tehdä todella rankasti, 25 kg levypaino lisävastuksena, ylä- ala- ja sivuliikkeet erikseen. Ja ne pysyvät esillä vain niin kauan kuin jaksat niitä hinkata.

        Suosittelen kyllä proteiinien syömistä, ettei tule vahinkoa lihaksistolle. Ja alkuun voi tulla paljon sellaisia treenipäiviä, ettei oikein suju tai luista tai huvita. Silloin pitää muistaa, että ei muutama huono treenipäivä haittaa, vaikkei paljoa saisi aikaiseksi, pääasia että jaksaa yrittää koko ajan säännöllisesti, ottaa vaikka kevyemmin silloin kun ei tunnu sujuvan. :)

        Juujoo tarkoitin tosiaan "vastalihas" enkä "vatsalihas" elikkä joskus nuorempana kun tuli käytyä vähän salillakin niin lueskelin jonkun iso-arskan aikalaisen treeniohjeita, oli joku bodauksen Mr. Olympia mutta en muista nyt hepun nimeä niin sen treeniviikko oli 6-päiväinen ja sillä oli tämmönen "vastalihas" juttu että joka toinen päivä treeni keskittyi enemmän vastakkaisiin lihasryhmiin eli vaikka ma-ke-pe enemmän selkään suuntautuvia ja ti-to-la rintaan suuntautuvia liikkeitä (yläkropalle) ja eroteltiin koukistaviin tai ojentaviin liikkeisiin. Ajattelin että jos olet moisesta teoriasta kuullut tosin teorioita on ollut ajan mittaan useita. Sitten oli sellainen teoreema että treeni aloitettiin pienistä lihaksista kuten ojentajista jotta energiaa säästyi isoihin lihaksiin kuten rinta tai reisi. Isoja lihaksia sai harjoittaa vain joka toinen päivä että ehti palautumaan mutta pieniä lähes joka päivä tai ainakin jotakin liikesarjaa pienille joka päivä.

        Onhan noita teorioita ollut ja mennyt minunkin aikani useita kuten syömis- ja palautumisohjeita jotka on tainneet muuttua jonkin verran. Pari tuntia ennen treeniä hieman hiilareita sekä protskuja ja pian treenin jälkeen runsaasti protskuja ettei iske katabolia. Venyttely puolen tuntia treenin jälkeen.

        Se nyt on selvää että proteiineja kun pitää olla rakennuspalikoita saatavilla. Muuten en oikein tiedä miten nykyään ajatellaan treenin kulkua viikkotasolla. Tuon tulosportaan tiedän että joskus menee jopa viikkoja ettei mitään tapahdu ja sitten nytkähtää eteenpäin mutta en minä ole lähelläkään sitä tilannetta jossa moisesta pitäisi murehtia, kunhan nyt saisi ensin kropan tajuamaan että jotain yritetään tässä tehdä, herätellä laiskat lihassolut imaisemaan itteensä verta ja puhtia. Pääasia että on ylittänyt kynnyksen nimeltä "tarttis tehrä jottai" ;) niin se on hyvä alku taas.

        Mitä tulee sitten vatsalihaksiin niin monen nykykäsityksen kuten budonkin kannalta ajateltuna ne ovat ehkä kaikkein tärkeimmät pitää hyvässä kunnossa koska ne, kuten alaselänkin lihakset pitävät vartalon ryhdissä ja tukevat kaikkea muuta mitä pää ja kädet ajattelivatkaan tehdä. Eli luontainen "korsetti" pitää olla timminä niin helpottaa monta muuta asiaa.

      • ei ole rikos
        älylataamolle kirjoitti:

        Jatka vaan möhlimistäsi, niin ehkä tulee yllätys ja noutaja saapuu mustalla-Maijalla ja haavin kanssa hakemaan sinut "lepokotiin" ?

        Muuten millä perusteella tulee musta maija noutamaan kotoa sillä perusteella, että kirjoittelit sänkytouhuistasi netissä? Sehän ei ole rikos, mutta on kieltämättä tämän palstan sääntöjä vastaan. Jos Exergy kertoisi nussivansa pikkutyttöjä siellä sänkykammarin puolella niin silloin poliisi menisi noutamaan Exergyn kuulusteltavaksi. Käsittääkseni Exergyn sänkyelämä nyt kuitenkin on tervettä kahden aikuisen ihmisen välistä toimintaa.

        Siihen, että poliisi tulee noutamaan tarvitaan jo aina vahva epäily rikoksesta tai ilmoitus esimerkiksi kotiväkivallasta, jolloin poliisi tulee katsomaan tilannetta. Nettikirjoittelun perusteella on aika vaikeaa hommata poliisi kotikäynnille. Saa rikkoa aika räikeästi esimerkiksi rasismilainsäädäntöä ennen kuin paskalakit vaivautuvat ovelle asti käymään.

        Nimimerkki älylataamolle on hyvä ja ottaa selvää rikoslaista ennen kuin ryhtyy uhkailemaan poliisilla.

        Ja poliisi ei muuten hae ketään mihinkään "lataamolle". Tahdosta riippumattomaan hoitoon lähetteen (m5-lomake) kirjoittaa lääkäri ja vain tilanteessa jossa potilas on välittömästi vaaraksi itselleen ja muille. Silloin ambulanssi lähtee kuljettamaan potilasta sinne lataamolle, jossa toinen mielenterveyteen erikoistunut lääkäri tekee uudelleen diagnoosin ja päättää jatkohoidosta. Tilanne vaatii kuitenkin sitä, että potilas yrittää esimerkiksi alkuperäisellä tapahtumapaikalla ottaa itsensä hengiltä.
        Ambulanssimiehistö voi periaatteessa kirjoittaa sen lomakkeen mutta vain lääkärin konsultaation kautta. Poliisilla ei ole valtuuksia lähettää ketään lataamolle millään perusteella. Poliisi saa vain estää henkilöä olemasta vaaraksi itselleen ja muille, eli ottaa kiinni ja pitää kiinni otettuna lain puitteissa.

        Näytä mulle se lain kohta jota Exergy rikkoo?

    • -HelloWorld-

      Joo ja mersukuskit vihaa audikuskeja vaikkei sitä myönnäkään audikuskin läsnäollessa :)

      Kenenkäs kanssa minä tappelisin? Käytän kuitenkin Linuxia ja Windowssia sen lisäksi pidän mäkkiä täysin käyttökelpoisena, ei tosin ole kunnollista käyttökokemusta kun omaa Mac konetta vielä ei ole ollut.

      Se täytyy myöntää että helpoimmalla pääsen kun asennan kavereitten ja sukulaisten koneisiin ubuntun, eipä soitella niin paljon kun joku ei toimi, päivitykset ei asennu, kone hidastunut yllättäen tai virus sotkenut koneen.

      Tässä Linux pohjainen PC on aikas kätevä jos käyttäjä itse ei ohjelmiaan tai asetuksiaan osaa korjata ja pitää kokoajan etsiä netistä uusia ohjelmia kun jotain puuttuu... ...haittaohjelmiahan sieltä tulee.

      Windows on hyvä käyttis mutta vaatii säätöä.
      Linux työpöytä distrot on hyviä käyttiksiä kun ohjelmat on valmiina eikä mitään peruskäyttäjältä puutu. Ei tarvitse käyttäjän itse säätää ja asentaa kun kaikki on hetivalmiina.

      • atk-lm

        "Joo ja mersukuskit vihaa audikuskeja vaikkei sitä myönnäkään audikuskin läsnäollessa :)"

        Tuskin nyt sentään. :) Audi on hyvälaatuinen, mutta mielestäni vähän tylsä ja mitäänsanomaton auto. Olen itse enemmän BMW-ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe